Kuolemat olivat vielä viikolla 14 nousussa yli 70 koronakuolemaa viikossa, kun ne olivat edellisinä viikkoina olleet noin 45-50. Viime viikolla torstain julkaisupäivänä 13.4. vain 13 kuolemaa viikossa, ja tänä torstaina 20.4. edelleen sama luku, vaikka nämä viikon koronakuolemaluvut ovat päivittyneet aiemmin joka torstai klo 12.
20.4.
Koronakuolemia yhteensä: 8 184
7 vrk: 13 (-82 %)
14 vrk: 85 (-4 %)
https://www.koronatilastot.fi/fi/
Jo viime viikolla aivan varmasti luvut olivat todella alitilastoituja ja nyt piilotetaan myös kuluneen viikon Suomen koronakuolematilastot kokonaan. Huolestuttavaa kun samaan aikaan tartuntojen määrä on lähtenyt selvään nousuun ja vielä muutama viikko sitten myös tuo koronakuolemien määrä lähti taas nousuun, hiljaisen laskun jälkeen, ennen näitä kahta alitilastointiviikkoa.
Mitä taas peitetään, onhan vaalitkin jo ohi?
20.4.
Koronakuolemia yhteensä: 8 184
7 vrk: 13 (-82 %)
14 vrk: 85 (-4 %)
https://www.koronatilastot.fi/fi/
Jo viime viikolla aivan varmasti luvut olivat todella alitilastoituja ja nyt piilotetaan myös kuluneen viikon Suomen koronakuolematilastot kokonaan. Huolestuttavaa kun samaan aikaan tartuntojen määrä on lähtenyt selvään nousuun ja vielä muutama viikko sitten myös tuo koronakuolemien määrä lähti taas nousuun, hiljaisen laskun jälkeen, ennen näitä kahta alitilastointiviikkoa.
Mitä taas peitetään, onhan vaalitkin jo ohi?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Suomen epidemia 13.4.2023: positiivisten osuuden erittäin nopea nousu jatkuu tilanteessa, missä uusi variantti XBB.1.9 on nousemassa nykyisen XBB.1.5:n rinnalle.
https://twitter.com/jukka235/status/1646606554509070353
Näyttää siltä että varianttitehtaissa työskennellään kovasti.
Myös vuosittaisten ylikuolemien määrä on ollut jatkuvassa kasvussa noin puolentoista vuoden ajan.
https://twitter.com/jukka235/status/1646627485809885185
Yhteenveto:
- sairaanhoidon jonot kasvavat
- poissaolojen määrä kasvaa työpaikoilla
- ylikuolemien määrä kasvaa
- positiivisten osuus on Euroopan korkeimmalla tasolla (kuva)
- kukaan ei tee asialle mitään, lehdissä ihmetellään tilannetta
https://twitter.com/jukka235/status/1646751585026940928
Pois mediasta, pois silmistä, kadonnut?
Pfizer ei ottanut vastuuta rokotteista.
Kuka näistä myrkkypiikeistä ottaa vastuun?
Vai ottaako kukaan???
Aika pelottava ajatus.
Iltalehti 21 4.2023:
Elinajanodote laski eniten yli 50 vuoteen
Vastasyntyneiden elinajanodote romahti ennätyksellisen paljon viime vuonna.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c303f7d7-4440-40d8-af1d-229da1584ec2
Se oli niin luotettava ja turvallinen ja nyt kaikki on toisin kuin ennen. Silti kaikki meni juuri kuin joku suunnutteli.
Suomen epidemia 20.4.2023: XBB.1.5-epidemian huippu: kuolemien määrä nousee erittäin nopeasti kaikilla mittareilla:
- suhteessa testattuihin
- suhteessa tartuntoihin
- suhteessa sairaalahoitoon otettuihin
https://twitter.com/jukka235/status/1649153949088329733
Myös positiivisten osuus nousee erittäin nopeasti. BA.5:n ja BQ.1:n huippu on ohitettu ja BA.1:n ennätystaso (50.9 prosenttia) lähestyy.
Uusia virusvariantteja
Koronaa liikkuu väestössä vuodenajasta riippumatta. Järvisen mukaan aikaisempina vuosina tartuntamäärät ovat selvästi vähentyneet toukokuun aikana.
Näin voisi uskoa nytkin.
Viime viikolla Husin alueella puolet koronatapauksista oli Kraken-muunnosta (omikron XBB.1.5) ja viidesosa uutta Hyperion-muunnosta (omikron XBB.1.9.1).
Näyttäisi siltä, että uusia virustyyppejä on tullut ja ne ovat ottaneet isompaa osuutta. Näinhän käy silloin, kun epidemia hieman kiihtyy.
Ylikuolleisuus tarkoittaa että rokotetut kuolevat infektiotauteihin
Vai niin.Ihan käytä käsidesiä ja 2 m.väliä ihmisitä kaupoissa. Kuin Metrossa. En käy paareissa,kun en käytä alkoholia ja en tupakoi. Yksi syy miksi ei koronaa ole ollut eikä muita sairauksia,ei edes mielen sairauksia.Toki rokotettu 4 kertaa.Kyllä ne korona tartunat on yhteydessä kaljaan ja kalja naisilla tuo mielen sairauksia.Kuin tupakka sotkee naisten hormoonit lihavia ovat..
Niin rokotetut kuin rokottamattomat ihmisten ilmoilla liikkuvat mm. suuremmissa työpaikoissa työskentelevät ja opiskelijat ovat sairastaneet jo tyypillisesti 1-3 koronaa, pääosin samoin oirein olivat täysin rokotettuja tai rokottamattomia. Käsidesit ja hengityssuojaimet eivät juuri auta, koska suurin osa ei niitä käytä ja korona tuodaan perheeseen nuorten riennoista, harrastuksista sekä työkavereilta, kotona ja illanvietossa sekä harrastuksissa kun tuskin kukaan maskeja käyttää, jos nyt muutenkaan. Ylikuolleisuus on edelleen nousussa ja koronakuolematilastoissa on huima viive. Joulukuun 2022 koronakuolematilastot ovat viimeisimmät melko valmiit ja loka-marras-joulukuu-22 ovat olleet maalis-huhtikuun-22 kanssa pandemian tappavimmat kuukaudet Suomessa.
Koronavirukseen kuolleet
Kuolemat, joissa koronavirus oli pääkuolemansyy tai myötävaikuttava tekijä
https://www.koronatilastot.fi/fi/sairaala/
Syökää ja ulkoilkaa hörhöt. #salaliittoääliö.
Näin teemme, mutta myös Suomen koronakuolema- ja ylikuolleisuustilanne kiinnostaa.
Hmmm. "salaliittoääliö" kun kertoo THL:n virallisen sivun koronatilastot???
Ei saisi kertoa, me pelästymme..
THL ym. lyöneet hanskat tiskiin. Ei kiinnosta.
"THL: Kuolleisuus ei ole lisääntynyt koronarokottamisen jälkeen"
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009215224.html
Tämän jutun alla on eräs hyvin osuva kommentti, jota taustaa vasten voisi nykyisinkin ymmärtää miksi viranomaiset näyttävät piiloutuvat:
"Tilastot osoittavat myös, että ylikuolleisuus maassamme alkoi vuoden 2021 aikana ja jatkuu edelleen. Koska tämä ei johdu koronasta, eikä yllä olevan uutisoinnin mukaan myöskään rokotuksista, niin ehkä thl tutkii ja selvittää kansalaisille, mistä tämä huolestuttava ilmiö johtuu."
Eihän tuota ylikuolleisuuden todellista syytä voine tunnustaa, eikä myöskään sitä, että mitä useamman piikin saat, sen varmemmin saatat saada taas uuden tartunnan?
Tässä lienee yksi syy, miksi vaijetaan perusterveiden suhteen lisäpiikitysten tarpeesta?
https://youtu.be/KHFua_tnWvI?t=798
(videon asetuksista automaattinen käännös suomeksi)
Koronaraatoja tulee taas ennätystahtia.
30 % noussu tartunnat. Viemäreissä näkyy totuus. Haluatko sinä Long-covidin? Minä en.
Sitä varmaan että koronarokotteet olivat myrkkyä.
Heikompiin taidettiin lykätä 5 piikkiä.
Tietäähän sen miten siinä käy kun ihmiseen jolla on jo valmiiksi heikko vastustuskyky ja mitä sitten muuta sairautta on pohjalla ja isketään 5 koronapiikkiä.
Ei olis tullut näin pahaa hoitajapulaa jos hoitajia ei olisi pakkorokoitettu.
Nyt myöhässä tilastot päivittyneet 21.4.2023
Kuolleita*
8 264
7 vrk: 80 (+515 %)
14 vrk: 93 (-24 %)
*Kuolemien raportointitapa on muuttunut: Tilastossa näkyy vain kuolemat joissa korona on joko pääkuolinsyy tai myötävaikuttava tekijä.
Marraskuu 2022 on (739 koronakuolemalla) nyt päivityksessä ohittanut huhtikuun 2022 entisen ykkössijan (737 koronakuolemaa), ollen tämän hetken pandemian ajan tappavin koronakuukausi Suomessa. Myös lokakuu 2022 (691) ja joulukuu 2022 (667) ovat neljän Suomen tappavimman koronakuukauden joukossa. Loka-joulukuun-22 luvut täydentynevät vielä hieman.
Covid kuolemia tänä vuonna jo 571 yhteensä epidemian aikana 8264.
Kuolemien määrä viimeisen 7 vrk aikana 80 ja nousua edelliseen 7 vrk jaksoon
on + 515 %. Viive tilastossa alkaa jo 27.2.2023 jatkuu 10.4. 2023 .
Niin, ja kannattaa muistaa että tuossa tämän vuoden 571 koronakuolemassa on vasta PIENI OSA koronakuolemista, lisää tulee vielä kuukausia kun tilastoja täydennetään kuolintodistuksista. Viimeiset lähes valmiiksi tilastoidut kuukaudet ovat loka-marras-joulukuu 2022 ja niihinkin on viikottain torstaisin päivitetty lisää koronakuolemia vieläkin ja hieman tulee lisää tulevina torstaina ainakin joitakin viikkoja eteenpäin.
https://www.koronatilastot.fi/fi/sairaala/
Viive tuolla 27.2 - 10.4 aikavälillä on 43 vrk ja nyt eletään jo 24.4 .
Katsopa https://www.koronatilastot.fi/fi/sairaala/ sivuista torstaisin klo 12 jälkeen "Koronavirukseen kuolleet" kohtaa jossa kuukausikohtaiset kuolemat, jopa loka-marras-joulukuun-2022 kuukausilukemat nousevat vielä viikottain, viive on niin suuri. 2023 tammi-helmi-maalis-huhtikuun lukemat ovat vasta alkutekijöissään, ja päivittyvät vielä monta kuukautta lahiajat nopeasti ja myöhemmin hidastuen. Ja nyt koro akuolemat lähtivät vielä selvään nousuun.
Parisen viikkoa sitte Aamulehdessä mainittiin korona-tilanteesta Pirkanmaalla. Sairaalahoidossa oli yli 70-vuotiaita, joilla oli erilaisia muita sairauksia. Rokotettuja keski-ikäisiä ei ollut paljoa, rokottamattomia nuoria ja keski-ikäisiä, alle 60-vuotiaita oli sairaalahoidossa jonkinverran.
Kulkutauti mikä kulkutauti. Ei se enää kiinnosta.
HS 24.4.2023:
Koronaviruspotilaiden määrä on selvässä kasvussa teho-osastoilla
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009537283.html
"Epidemian uusi vaihe on käsillä, sanoo tehohoidon professori."
Näyttääkö hyvältä?
Asko Järvinen: Tällainen on Husin koronatilanne nyt
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/251b7336-07bf-4a5f-a71e-ea6c379af5eb
"Tilanne ei huolestuta Järvisen mukaan epidemian näkökulmasta. Koronavirus on tullut jäädäkseen ja se muuntuu jatkuvasti.
– Näemme, että korona on kuten muutkin hengitystievirukset. Emme kykene poistamaan sitä rokotuksilla tai sairastamalla, Järvinen muistuttaa.
Husin alueella oli maanantaina viisi potilasta teho- tai valvontahoidossa.
– Olemme liikkuneet nollan ja kolmen potilaan välillä edeltävät viikot. Nyt on pieni nousu. Näyttää siltä, että tehohoitopotilaissa on selkeimmin sellaisia, joilla on koronaviruksen aiheuttama keuhkokuume ja hengitysvaikeuksia.
Koronaan liittyviä kuolemia on ollut alkuvuodesta Järvisen mukaan oletettavasti, koska suurin osa tehohoitoon joutuneista on ollut ikäihmisiä."
OLETETTAVASTI! PELKÄSTÄÄN VIIMEISEN 7 VRK SISÄLLÄ 80 KORONAKUOLEMAA, joku valehtelee nyt niin että korvat heiluu. Asko vähättelyn ja piilottelun mestari !
Mitä väliä vaikka kuolee, vanhoja monisairaita ovat. Niiden kuuluukin kuolla.
THL vaihtoi viime vuonna koronakuolemien tilastoinnin kuolintodistusten kuolinsyyhyn perustuvaksi ja koska kuolintodoistusten vaalmisruminen vaihtelee, viimeisen kuukauden koronakuoiklemalyukuja ei voi pitää pätevinä. Aikaisemmin tilastoitiin kuolemat 30 päivän sisällä tartunnan rekisteröinnistä koronakuolemisksi, muutta viimer vuonna koronavirustautia oli niin paljon liikkeellä että koronakuolemissa oli kymmenkunta prosesnttia liikaa.
Käynnissä oleva "loppukevään koronaepidemia" saattaa laantua kesään mennessä, kuten aikaisempinakin vuosina. Uudet variantit vievät kuitenkin nyt lisääntyvästi koronapotilaita teholle hengitysvaikauksien vuoksi. "Kraken variantti" on jo valtamuunnos Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.
Päivittäinen ylikuolemien määrä on yli 10-kertaistunut sen jälkeen, kun THL siirtyi laumasuojastrategiaan (25.8.2021).
https://twitter.com/jukka235/status/1653318795686027267
Koronaviruskuolemat melkoisessa nousussa taas huhti-toukokuun 2023 vaihteessa:
Koronavirus COVID-19 tilanne Suomessa
https://www.koronatilastot.fi/fi/
Lähde THL. Tiedot päivitetty: tartunnat ja kuolemat 4.5.2023
Kuolleita*
8 360
7 vrk: 92 (+10 %)
14 vrk: 176 (+1254 %)
*Kuolemien raportointitapa on muuttunut: Tilastossa näkyy vain kuolemat joissa korona on joko pääkuolinsyy tai myötävaikuttava tekijä.
Kuolemien määrä on noin 2.5-kertaistunut yhdessä kuukaudessa, ja on nyt noin 1/3 koko pandemian huipputasolta. Testien määrä on tullut noin 1/55-osaan huipputasolta (jos ei ole positiivista tulosta niin ei ole kuollut koronaan).
Ketä kiinnostaa??? Rokotukset kunnossa niin ei tarvi pohtia :)
Koronaan kuolleita tänä vuonna 663 yhteensä 8360. Viive tilastossa alkaa
9.3 - 24.4 aikana.
Koronaraatoja tulee taas kuin liukuhihnalta.
Tässä on Irlannissa nyt käytössä oleva tiedote rokotuksia ottaville:
https://t.me/c/1878216607/953
Mitäs tuossa mahdollisten haittavaikutusten listassa onkaan viimeisenä?
Vaikka lampaat osaavat ehkä lukea tuon, niin heidän aivonsa eivät sisäistä, mitä heidän lukemansa tarkoittaa.
Tämä on juuri sitä, mitä tarkoitetaan, että klobalistien on kerrottava uhreilleen, mitä heille tulee tapahtumaan, kun he suostuvat kaikenlaisiin kokeisiin. Elokuvien kautta kertominen on toinen tapa toteuttaa tätä "tiedoksi julistamisen" sääntöä.
Hei, pandemia on jo ohi. WHO totesi niin tänään. Menkääpä hysteerikot, psykootikot ja salaliittohörhöt ulkoilemaan raittiiseen ilmaan ja tapaamaan muita ihmisiä. Ja heittäkää ne naurettavat naamarätit mäkeen. Johan teille on jo naurettu ihan tarpeeksi.
"500 australialaista on liittynyt ryhmäkanteeseen ... merkittävä kanne on nostettu liittovaltion hallitusta, TGA:ta ja terveysministeriötä vastaan, ja TGA:n väitetään syyllistyneen laiminlyönteihin COVID-19-rokotteiden hyväksymisessä ja valvonnassa", Dean sanoi.
https://www.youtube.com/watch?v=eHXYla1jU58
"salailua on tapahtunut"