Arki on koittanut

perussuomalaisille. Voittajan on helppo hymyillä, mutta vaikeaa pitää vaalilupauksensa. Ainoa keino on jättäytyä hallituksen ulkopuolelle ja antaa saman menon jatkua. Haluttomuus ottaa vastuuta on merkki siitä, että pienempikin hillotolppa riittää tälle puolueelle. Eipähän tarvitse vastata tekemisistään. Pitäisikö puolueen hallitus vaihtaa?
2111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Persujen kyvykkyys ei parane sillä vaikka vaihtaisivat puoluejohtonsa sivuhaaroineen päivineen ja vaikka kuinka moneen kertaan tahansa. Puolueesta loistaa asiaosaaminen liki täysin poissaolollaan. Asiaosaajat eivät persuihin ylipäätään mene.

Oikeistopopulismi-käsite kertoo kaiken tarvittavan siitä, millä agendalla tämä joukko poliittista peliänsä pelaa. Poliittisena ryhmittymänä tämä joukko on kuin nakutettu erityisesti henkilöille, jotka omaavat hankalan luonteen.

Äänestä

Haluttomuus ottaa vastuuta ? Mistä sinä sellaisen päättelit ? Eiköhän vastuuseen ole halua, mutta se täytyy tehdä omia äänestäjiä ja kannattajia kunnioittavalla tavalla, eli heitä ei voi pettää. On siis saatava kohtuullisesti omaa agendaa esiin ja jos se ei onnistu, oppositio on aivan hyvä paikka. Neljä vuotta on oppositiossa lyhyt aika, ja siellä on helppo kasvattaa kannatusta. Sen verran kusisessa paikassa on seuraava hallitus, onpa siinä mitkä puolueet tahansa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

perussuomalaisille. Voittajan on helppo hymyillä, mutta vaikeaa pitää vaalilupauksensa. Ainoa keino on jättäytyä hallituksen ulkopuolelle ja antaa saman menon jatkua. Haluttomuus ottaa vastuuta on merkki siitä, että pienempikin hillotolppa riittää tälle puolueelle. Eipähän tarvitse vastata tekemisistään. Pitäisikö puolueen hallitus vaihtaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu