Muutama kepuedustaja liittyy KD:Hin ja PS:iin niin siitä saadaan tarvittava oikeistohallituksen määrä.
Hallitus hyvä idea
Anonyymi-ap
196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hallituspuolueiden kannatusluvut ovat laskeneet ja laskevat koko ajan. Oppositiopuolueet kasvattavat kannatustaan. Kukaan järkevä ihminen ei äänestä tulevissa vaaleissa eriarvoisuuden kasvua ja lisää leipäjonoja.
Työttömyys on pahentunut hallituksen leikkauksilla ja konkursseille ei loppua tule, niin kauan kuin talouskasvua ei tule.
Julkisesta terveydenhuollista leikataan 150 miljoonaa, ja siirretään kela-korvauksina yksityiseen bisnekseen.
Bensan hinta ei laske, joten tankilla ei tavata.
Jos hallitus poistaa perintöveron, niin ehkä rikkain yläluokka äänestää kokoomusta, kuten on tähänkin asti äänestänyt. Ei siinä ole mitään muutosta.
Onko Turun tunnin junan rakentaminen kolmella-neljällä miljardilla tärkeämpää kuin esimerkiksi se, että
- hoitotakuuta ei muuteta kolmeen kuukauteen kahden viikon sijasta,
- terveyskeksiin saadaan erikoislääkärit tai
- sairaaloita ei suljeta?