Kansalaiseläkeläinen tälläkin palstalla

Anonyymi-ap

Tiedättekö, ketkä sanovat olevansa suomalaisia. Suomalaisia sanovat olevansa kaikki köyhät ja vajaat ja tietysti virkatehtävissä olevat, jolla he pyrkivät ylistämään itseään. Eikö ole looginen ajatus.

Tällä eläkeläispalstalla esiintyvä kunnan Tähti omistaa ison talon jossakin maaseudulla ja välistä hän omistaa talon ja asunnon Espanjassa. Mutta hänen kirjoituksista puuttuu sielu ja tunne on ristiriidassa monien asioiden kanssa. Kyllä minä tiedän millaiseen asemaan ilman perintöä pääsee tavallinen työläinen eläkkeellä. Toki ymmärrän, että puoliso voi omistaa ja omistaa puolet omaisuudesta.

Miksi ihminen katkeroituu ja valehtelee ulkomailla olevien ihmisten asemasta eläkkeellä. Mikä on se syy muu, kuin oman alhaisen tilan ylistäminen. Toki monet rikkaat eläkeläiset muuttavat Espanjaan ja eihän kukaan kuuluisa rikas edes halua asua Suomessa esim F1. Voihan toki ulkomailta käydä Suomessa, vaikka pilkillä ja ajaa komeasti autolla jos se on sallittua Suomen passilla ja kansainvälisellä ajokortilla.

Eikö siellä Suomessa ole kohta taas vappu ja juhannus ja syksy ja pakkanen palaa taas. Älä hirveästi innostu kesästä se on vain väliaikainen. Kampotissa ja Kambodzassa on kesä ainainen.... Pidä toki kypärä päässä aina kävellessä ja voihan siitä saada sakon myös kohta jos ei pidä kypärää.

Vuokra-asunto Helsingin Jakomäessä 1200 euroa ja Kampotin Fishislandilla 140 euroa ja sisältää parkki paikan ja WIFIin. Olut paikallisessa baarissa tuoppi 0,40 euroa ja Helsingissä 7 - 8 euroa. Metro lippu meno paluu Kamppi - Tapiola maksaa 10 euroa??? Ja Fishisland meno paluu Oldmarket maksaa 2 euroa taksilla.Passapp. Matka Kampot - Phnom Penh 150 kilometriä bussilla maksaa 6 euroa. Kimppa taksi 9 euroa. 35 euroa Bussi Kampot - Bangkok 650 kilometriä. Lihat kaupassa kana 2,5 euroa kilo ja sika 4 - 5 euroa kilo ja nauta 8 - 10 euroa kilo... Esim tomaatit 0,60 euroa kilo. Grilli hiilet 5 kiloa alle 2 euroa... Jos tuoakoit, niin rööki aski on halpa alle euron monia merkkejä. Kukkaa saa myös.

Laskeppa oikeasti mitä sinulle jää käteen ja mitä saisit eläkkeellä täällä vaikka.... Kunnan tähti tulee ulos varmaan niillä sadalla hoitopaikalla mitä valtiossa on. Mutta unohtaa kertoa hyvin hyvin harvan siihen pääsevän ja sanoo Suomessa elää paremmin sosiaali etuuksilla ja kirkon ruoka-avulla. Unohtaa varmaan talvella tarvittavat asiat.

35

489

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luin joka viidennen rivin vuodatuksestasi. Kirjoitat ilmeisesti jonkinlaista hintavertailua eri ihmisten ja/tai paikkojen/maiden välillä. Se on köyhille tyypillistä. Jos rahaa on niukasti, siitä on pulaa. Siitä puhe mistä puute.

      Itselleni jää vaihtelevasti säästöön 1000 - 1500 euroa kuussa, mutta ei se haittaa, koska sijoitan ylimääräiset rahat aina johonkin.

      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        😍 ­­N­­y­­m­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17832137X

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Kerro nyt mikä on ” kunnan tähti”?
      Ei nuo Espanjaan muuttaneet mitään rikkaita ole , vaan ihan tavallisia ihmisiä eri ammattikunnista.

    • Anonyymi

      Kansaneläke ja takuu eläke saavat ne.Joila ei työnteosta eläke kertymiä ja eivät maksanet työ eläke maksujaan.Eivät maksa edes yle veroa.Onhan noita Nuoriakin keski ikäisiä ja vimeistään vaihdevuosien jälkeen eläkellä ihmisiä mielenterveys syistä.Nostaen juuri takuu eläke ja kansaneläkke.Työ sen teko ihmisen raiteilla pitää ja masennuksen pois.

      • Anonyymi

        Opettele kirjoittamaan , takuueläke ja työeläke, yhdyssanoja, keski- ikäinen , eläkkeellä ja kansaneläke , on näin oikein kirjoitettuna .
        Pisteen ja pilkun jälkeen välilyönti.
        Miten menopaussi liittyy eläkeikään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Opettele kirjoittamaan"

        Ambomaalla joutuu tekemään hintavertailuja aamusta iltaan, joten aikaa ei jää kirjoittamisen opetteluun. 😁

    • Anonyymi

      Kunnan Tähti ?? Miksei joku nyt voi omistaa omakotitaloa ja asunto - osaketta Espanjassa samaan aikaan .
      Meitin naapurilla ainakin on molemmat.

    • Anonyymi

      Mikä on F1 ja kunnan tähti ?
      En ymmärtänyt kaikkea mitä höpötät, tuo hintavertailu on ihan skeidaa, koska yhteiskunnat ihan erilaisia, toinen on sivistysvaltio ja toinen kehitysvaltio.

      • Anonyymi

        Ihan yksinkertainen raha kysymys. Ei sen pitäisi olla vaikeaa... Oletko käynyt koskaan kaupassa vai haetko ruuan kirkon jonosta.

        Minä kävin jo pikku poikana kaupassa. Siellä oli hyllyissä tavaraa ja niissä oli hinta.

        Käyn kaupassa melkeen joka päivä, mutta ei siellä mitään Kambodzan hintoja näy, vain €uro hintoja. 🤣🤣🥓🍒🍓

    • Anonyymi

      F1 on formula kilpailu ja kilpa auto.

      • Anonyymi

        Miten se liittyy eläkepalstaan?

    • Anonyymi

      Sä et asu ulkomailla vaan olet alkoholiongelmainen puopugeneraattori.

      • Anonyymi

        Kyllä 5 vuotta jo Thaimaassa ja nyt Kambodzassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä 5 vuotta jo Thaimaassa ja nyt Kambodzassa.

        Mielikuvituksissasi humalassa…

    • Anonyymi

      Usko mitä uskot. Minun tarkoitus ei ole kinastella, vaan kertoa eläkkeellä olosta täältä Kampotista.

      • Anonyymi

        Höpissyt…
        Tarkoituksesi on perustella itsellesi miksi olet siellä. Ja samalla helpottaa kurjaa oloasi ja toimettomuutta.
        Muita tuo jatkuva pahanolosi purkaukset täällä vain korkeintaan ärsyttävät, kun ne toistavat kuukausi toisensa jälkeen samoja iänikuisia höpötyksiäsi….

      • Anonyymi

        " Minun tarkoitus ei ole kinastella, vaan kertoa eläkkeellä olosta täältä Kampotista."

        Ei kiinnosta pätkääkään! Hanki itsellesi elämä.

      • Anonyymi

        Onko joku pyytänyt sinua kertomaan kehitysmaassa asumisesta, ei, etkö jo ymmärrä, että ketään ei kiinnosta sun höpinät, sinusta ei tykätä tällä palstalla ,voit häipyä, olet jo tuhanteen kertaan kertonut asiasi , jo riittää , adios .

      • Anonyymi

        Suomalaisilla on kumma tapa arvostella muita maita , esimerkiksi, kun suomalainen menee maahan jossa palkkataso on , 300- 500€ kk he ovat siellä n. 1600- 2000€ eläkkeellään ja retostelevat kuinka halpaa siellä on, loikoilla hiekkarannoilla ja katsella . kun sen maan eläkeläinen siivoaa heidän roskansa mini eläkkeellään. Olen monelle sanonut , että eläkää siellä samalla rahalla , kun paikalliset, no vastaus on, eihän me niin sitä laske.

        Sehän on meidän valinta ja jokainen valitsee rahalleen vastineen. Ilman meitä he ei saisi sitäkään. Mutta todellisuudessa täällä on kyllä varakkaita ja hyvin toimeentulevia. Hienoja taloja ja autoja on aika paljon.

        En tiedä suhteessa Suomen väkilukuun, että kummassa on suhteessa enemmän kerjäläisiä ja puutteen alla eläviä. Täällä on yli kolme kertaa enemmän väkeä. Täällä saa kaikkea halvemmalla, joten rahan vastike on myös katsottava.

        Suomessa köyhiksi määritellään reilut 10% kansalaisista. Ja köyhä on suhteellinen käsite Suomessa eli on köyhä, kun tulot ovat max 60% keskimääräisestä tulosta Suomessa.
        Välttämättä köyhää ei erota katukuvassa laisinkaan muista ihmisistä kuin hyvin hyvin harvoin. Ja silloinkin usein on kyse ulkomailta tulleista kerjäläisistä (Helsingissä ja isommissa kaupungeissa) tai sitten moniongelmaisia, alkoholi&muut päihteet.

        Tietysti köyhyys perustuu täälläkin siihen mitä tuloillaan saa. Suomessa ja muissakin hyvinvointivaltioissa on mahdollisuus saada erilaisia tukia elämäntilanteen perusteella.

        Kehitysmaissahan köyhyys on absoluuttista ja näkyvää. Tosin usein köyhät ’poistetaan’ julkisilta paikoilta ’pilaamasta’ näkymää. Siellä on myös vahvasti eriytyneita alueita, jossa köyhyys kasaantuu ja ne eivät varmasti ole siinä turisteille ja varakkaille tarkoitettujen terassien lähistöllä.
        Kyllä siellä varmasti voi Suomesta maksettavalla pienelläkin eläkkeellä elellä herroiksi, katsella köyhiä alaspäin nenänvarttaan pitkin ja jaella jopa almuja köyhille, sitä ei kukaan epäile. Onhan se tietysti mukavaa ja itsetuntoani ehkäpä nostavaa verrattuna Suomessa köyhyydessä elämiseen.

        Just näin ,noissa kehitysmaissa ei ole minkäänlaista sosiaaliturvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisilla on kumma tapa arvostella muita maita , esimerkiksi, kun suomalainen menee maahan jossa palkkataso on , 300- 500€ kk he ovat siellä n. 1600- 2000€ eläkkeellään ja retostelevat kuinka halpaa siellä on, loikoilla hiekkarannoilla ja katsella . kun sen maan eläkeläinen siivoaa heidän roskansa mini eläkkeellään. Olen monelle sanonut , että eläkää siellä samalla rahalla , kun paikalliset, no vastaus on, eihän me niin sitä laske.

        Pienituloisen itsetunto nousee, kun pääsee kylänsä tulolistan top 10% jo takuueläkkeellä. Voi vaikka palkata henkilökuntaakin. Alkoholistille vaan hankala paikka asua kylässä, jossa sinut syödään jos sammut kadulle.

      • Anonyymi

        Sinä olet pahemmanluokan palstaterroristi, häivy täältä sinua ei täällä kaivata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet pahemmanluokan palstaterroristi, häivy täältä sinua ei täällä kaivata.

        Älä sinä Aku Ankka meuhkaa... Ole suomalaisen sijasta vaikka musta naamio välillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä sinä Aku Ankka meuhkaa... Ole suomalaisen sijasta vaikka musta naamio välillä.

        Tämä on suomalainen eläkepalsta, ei mikään kehitysmaalaisen temmellyskenttä.
        Kirjoittele oman maasi eläkepalstalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä sinä Aku Ankka meuhkaa... Ole suomalaisen sijasta vaikka musta naamio välillä.

        Sinä voit välillä olla Pol Pot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on suomalainen eläkepalsta, ei mikään kehitysmaalaisen temmellyskenttä.
        Kirjoittele oman maasi eläkepalstalle.

        "Kirjoittele oman maasi eläkepalstalle."

        Häirikkö ei osaa kehitysmaiden kieliä, eikä hänellä ole ystäviä tai tuttuja oudossa uudessa ympäristössään. Hänellä on ajanvietto-ongelma, ja koska hänellä ei ole parempaakaan tekemistä, hän täyttää päivänsä tutkimalla tätä foorumia.

        Se on totta, että täällä on aikaa kirjoitella. Pyykit pesulaan ja kodinhoito palvelut... Ja voi syödä ulkona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on totta, että täällä on aikaa kirjoitella. Pyykit pesulaan ja kodinhoito palvelut... Ja voi syödä ulkona.

        Helvetin tylsää elämää.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Nyt oli kyse Kambodzasta.

      • Anonyymi

        Vietnamilaisessa perheessä on jatkuva huoli toimeentulosta, selviämisestä ja tulevaisuudesta. Sosiaaliturvaa ei ole, perhe on tärkein sosiaaliturva. Kaikki perheenjäsenet osallistuvat yhteisen hyvän eteen. Naiset joutuvat tekemään erityisen paljon. He työskentelevät useimmiten tehtaissa tai maataloudessa ja hoitavat lisäksi perheen arjen. Lapset myyvät pähkinöitä tai tupakkaa kaduilla ja pojat pumppaavat pyöränkumeja kadunkulmissa.

      • Anonyymi

        Ei linkki avaudu

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      43
      9398
    2. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      50
      3992
    3. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      41
      2970
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      128
      2622
    5. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      102
      2529
    6. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      27
      1987
    7. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      16
      1665
    8. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      33
      1477
    9. Kuinka kauan vielä

      jaksetaan vastustaa toisiamme?
      Ikävä
      71
      1297
    10. Esko ja Martina viettävät joulua

      Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      179
      1194
    Aihe