Minulla on suuri ongelma. Haluaisin päästä sivupersoonistani eroon. En tahdo millään onnistua. Olen yrittänyt usein, mutta epäonnistunut usein. Sivupersoonat alkoivat kehittyä minulle, kun loin ne alunperin
pakopaikaksi entisen vaimoni väkivaltaisuudelle.
Oli helppo olla joku muu kuin todellisuudessa oli. Pitemmän päälle sivupersoonat alkoivat ottaa minusta yyhä enemmin valtaa. Enää en tahdo päästä niistä eroon. Kumpikaan sivupersoona ei ole onneksi väkivaltainen. Olen sivupersoonien vanki.
Sivupersoonat
4
336
Vastaukset
- Anonyymi
Kokeile stand up - klubeja. Teet vähän fyrkkaa siinä hupailun ohessa.
- Anonyymi
Nykyään sanotaan dissosiatiiviseksi identiteetti häiriöksi. Siihen jotain terapiaa kuten kognitiivista tai dialektista tai psykodynaamista. Minän puolia, opetella hyväksymään jolloin sulautuvat saumattomammin ydinminään, riitelevät sopuisammin keskenään. Näkökulmia, suhtautumistapoja menneeseen.
- Anonyymi
Itselä kun ei mieleterveysongelmia ole jäävi sanomaan oikeasti mitään.Toisi asia paska lähtee pesemällä pahaolo puhumalla asiantuntioiden kanssa! Ei siis ystävien tai tuttavien kanssa.Pahaa oloa ei pidä lääkitä koskaan kaljalla, viinillä ja tupakalla.Siihen kun mieliala lääkeet niin koktaili tuhoisa itseleen ja muille ulkopuolisille ihmisille.Kun haamut,äänet joita ei ole, oletukset luulot seikkailee päässä..
Hei,
Hyvä, että kirjoitit tänne! On tärkeää purkaa mielessä olevia huolia. Vertaistuki voi olla hyvä voimavara. Ulkopuolisen kanssa keskusteleminen voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia. Joskus myös ammattimainen keskustelupau voi olla tarpeen. Lyhyessä viestissäsi et kertonut oletko keskustellut asiasta lääkärin kanssa tai käynyt esimerkiksi terapiassa.
Lisäksi on olemassa monia matalan kynnyksen auttavia tahoja, joista voi saada tukea elämän eri tilanteissa. Niistä voi saada vinkkejä myös muuhun avun hakemiseen. Alla tiedoksi tahoja joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja maksutta:
- Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Lisäksi maanantaista torstaihin klo 15-19 on aikuisten kahdenkeskinen Solmussa-chat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.
Tukinetissä on myös monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.
Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.
Keskusteluapua on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös seuraavilta tahoilta:
- Valtakunnallinen kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.
- Kriisikeskukset
Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Myös etävastaanotto on mahdollista osassa paikoista. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/
Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.3254258Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-2000011881543939Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.713358Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös2332875- 612428
- 341777
Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä
The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v361444- 431423
- 451295
- 251198