Keskusta sai vaalijytkyn v 2015 alkaen tehdä hallituksessa todellista kokoomuslaista oikeistopolitiikkaa mennen siitä jopa vielä oikealle. Koulutusuudistukset, säätelyn purut, työllisyyspaketit, kikyt toteutettiin rytinällä. Pysäys menestykseen tuli 2019. Ek vaaleissa otettiin reilusti takkiin.
2019 tappiosta huolimatta lähdettiin punavihervasemmiston kanssa hallitukseen tekemään vihervasemmistolaista politiikkaa. Päästiin paketoimaan sote loppuun ja pelastamaan maapalloa maailman kunnianhimoisimmalla ilmastopolitiikalla.
Vihreiden Pekka Haaviston toteamalla ”Rahaa on” teemalla sitä jaettiin suruttomasti ja budjettikehykset paukkuivat loputtomilla lisäbudjeteilla. Puoliväliriihessä puheenjohtaja Saarikko ilmoitti Keskustan tekevän hallituskysymyksen budjettiraamiin palaamisesta. Budjettiraamiin ei palattu mutta sote vietiin maaliin.
Syöttöjä Perussuomalaisten lapaan
Vaalit 2023 paljastivat totuuden. Viime vuosikymmenellä Keskusta ei ole tehnyt lainkaan keskustalaista politiikkaa. Alennustila on syvä! Perussuomalaiset käyttivät Keskustan heikkoutta häikäilemättä vaalimenestyksen saavuttamiseen. Keskusta kieltäytyykin kategorisesti mistään yhteistyöstä Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kanssa. Pitäköön tunkkinsa!
Ylösnousu ja nahkan luonti
Puoluevaltuusto on työstänyt kokonaisen viikonlopun ajan analyysiä puolueen menestysten huipuista ja epäonnistumisten kuopista 2010-luvulta nykyhetkiin.
Keskusta tulee 2024 uudella tuoreella ohjelmalla ja raikkaalla ulkoasulla voimalla takaisin, mikä näkyy ja kuuluu kentillä!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Sipilä nosti yhteiskuntatalouden suurimmaksi tuhlariksi Sari Sairaanhoitajan joiden ammattikunta onkin nyt lähes kokonaan hävinnyt valtion varoja tuhlaamasta.
Kuinka monta kokoomuslaista nyt valittiin eduskuntaan keskustalaisessa valepuvussa? Pohjoisessa sitä on pakko käyttää, jos aikoo maaliin.
Just så, det är sant och mera . Avslut
”Ketä nyt uskoa? Kuka on hämännyt, ja ketä? Vs. Sosiaali- ja terveysministeri Aki Lindén kehotti tulevia hyvinvointialueita alibudjetoimaan, jotta valtio, huom. Valtio tulee täyttämään alijäämät.”
Keskustan kannatusta laski myös se TOIMIMATON SOTE. Tarpeettoman suuri järjestemän muutos, johon suunnattiin tarpeettoman vähän resursseja.
Sotejärjestelmän sisäisen organisaatorisen muutoskuormituksen ohella kuormitusta lisäsivät covid-19:n aiheuttama operaatiokuorma, hoitajamitoitukset, ’suuret’ hoitajien palkankorotukset, aiemmat kuntien sotemenojen alimitoitetut määrärahoitukset, jotka tapahtuivat mm. STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhilan (puolue SDP, kuten myös Lindénillä) kehotuksella alibudjetoinnein.
Kaikki tämä kaatui uutta maakunnallista hyvinvointimallia ajaneen keskustan niskaan! beslutsfattare
Nyt saa rauhassa luoda nahan pariinkin kertaan. Tavataan uudestaan joskus 2030-luvulla!
Vihreä hulluus ja hurmos Sipilän aloitteesta, tuhosi keskustan lopullisesti!
rahaa sillä piti tehdä kepu kun ei tunnetusti vihreitä voi sietää nappi otsaan susille Sipilä yhtenä esimerkkinä Kurviset ja kumppanit samaa seurakuntaa