Haitat vs hyödyt? Miten pitkään käytit lääkkeitä? Koitko, että sinua kuunneltiin ja ymmärrettiin, kun kerroit hoitavalle taholle käyttämiesi lääkkeiden haittavaikutuksista? Tuliko käyttämistäsi lääkkeistä muita somaattisia ja neurologisia oireita, vaivoja ja lisäsairauksia?
Varoitettiinko sinua mahdollisista seurauksista, tai uhattiinko pakkohoidolla, jos lopetat lääkkeet vastoin hoitavan tahon ohjeita ja määräyksiä?
Itse lopetin pitkäaikaisesti käyttämäni neuroleptit omin päin. Haluan säilyttää edes jonkinlaisen toimintakyvyn, aivojen toiminnan ja muistin.
Varoitettiinko sinua mahdollisista seurauksista, tai uhattiinko pakkohoidolla, jos lopetat lääkkeet vastoin hoitavan tahon ohjeita ja määräyksiä?
Itse lopetin pitkäaikaisesti käyttämäni neuroleptit omin päin. Haluan säilyttää edes jonkinlaisen toimintakyvyn, aivojen toiminnan ja muistin.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Sain vuosia sitten lääkkeen keskivaikeaan masennukseen. Ei haittavaikutuksia. Kolmen kuukauden käytön jälkeen sain mieleni hyvään tasapainoon. Sen jälkeen en ole psyyken lääkettä tarvinnut.
Minua ei uhkailtu, ei pakotettu eikä varoiteltu eikä muutenkaan kohdeltu alentavasti. Lääkärin kanssa oli helppo puhua. Terapiaan, jota toivoin, en kuitenkaan päässyt, mutta sillä ei enää ole merkitystä.
Psykoosit on tietysti eri asia kuin masennus ja hoito rajumpi.
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17834602l
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Tätini sai myös hoidon masennukseen ja söi lääkkeitä muutaman kuukauden, sen jälkeen terve ja iloinen taas, ei ollut haittavaikutuksia lääkkeistä eikä pakotettu mihinkään pakkohoitoihin, sillä hän ymmärsi itse miksi hän sairastui ja halusi todella terveeksi
Minulla oli kaksi kaveria, kunnes toinen rupesi syyttämään sitä hiljaista siitä, että hän jotenkin puukottaa seläantakana. Noh ei heistä enää kaverteita tullut vaikka syyttelijä rupesikin taas syömään lääkkeitä.
Ja nyt minulla on vain yksi kaveri.
Hyvä, että on vielä se yksi.
Ja kyllähän kavereita voi saada lisääkin jossain vaiheessa.
Kaverinsa saa itse valita, ei ole pakko olla kaikkien kaveri.
No olihan se mielettömän hienoa, kun pystyi siivoamaan, tai käymään kaupassa.
Haittavaikutuksena oli se, että lääkettä joutui vähän korjaamaan ennen kuin annostus oli kohdallaan.
Käytin lääkettä ehkä pari vuotta, eikä lääkäri pahoittanut mieltään, kun sanoin etten enää ollut tarvinnut sitä, ja olin lopettanut sen omin nokkineni.
Syön psyykelääkkeitä unettomuuteen. Mielummin lääkkeet kuin kellon tikityksen kuunteleminen yöllä.
Yritin lopettaa lääkkeet, koska en tykännyt niistä.
Ihmettelin miksi naapuri ei huomannut tai tee valitusta, vaikka kävelemiseni aiheutti sortumia hänen asuntoonsa.
Nyt olen injektiohoidossa, koska näin harhoja.
Sama, tai no. Siis lähdin hakemaan rescue koiria Portugalista. Toinen piti lopettaa heti, ja toisen lääkkeisiin menee niin paljon rahaa, etten pysty maksamaan lainaa jolla tein matkan.
Kaksi kertaa on lääkäri tarjonnut lääkkeitä minulle. Ensimmäisellä kerralla kokeilin. Toisella en enää viitsinyt. Kumpaankaan kertaan ei liity draamaa.
Harhat pysyvät pois injektiolla.
Neuroleptejä käyttämällä nukkuu varmasti paremmin. Eikä tämän maailman murheet ja riemut kovin paljon hetkauta ja aiheuta mitään fiilinkejä. Koska kyseisiä lääkkeitä käyttävät ovat aina jonkinlaisessa horroksessa ja aivosumussa. Puolet heidän ympärillään tapahtuvista asioista jää heiltä huomaamatta. Toimintakyky on olematonta. Koska ihminen saattaa nukkua peräti 12-13 h /vuorokaudesta. Sen lisäksi, koska lääkkeet väsyttävät ihminen vetäytyy helposti sängyn pohjalle, vetämättömän olon takia. Aivosumun takia keskittyminen on lähes mahdotonta. Jos potilaalla sattuu olemaan vielä jokin muu esim. autoimmuunisairaus, esim. MS- tauti, tai CFS, niiden oireet pahenevat. Kognitiiviset kyvyt ja taidot, kuten muisti heikkenee. Mitä pidempään lääkkeitä käyttää, muiden somaattisten sairauksien, kuten diabeteksen, ja verenkiertosairauksien ja infarktien puhkeaminen todennäköistyy. Noita lääkkeitä ei tulisi koskaan käyttää, kuin lyhytkestoisesti. Ei milloinkaan useita vuosia, puhumattakaan monien vuosikymmenien, tai koko eliniän kestävästä käytöstä.
Jos minun pitää valita siitä, että nukunko paremmin, mutta haittoja tulee silti enemmän, etenkin aivo, eli neurologisen toiminnan osalta, jos ottaisin kyseisiä lääkkeitä, nk. hoitava taho usein suosittelee, niin vastaus on aika selvä. En sentään halua dementoitua jo alle 50, tai 60 vuotiaana. Miettikää vähän enemmän siltä kannalta ja kysykääpä itseltänne rehellisesti, että ottaisitteko oikeasti sellaisia lääkkeitä, joissa elinikänne lyhenisi, tai toimintakykynne ja muistinne heikkenisi olennaisesti?
Hyödyt masennuslääkkeistä?
Vähentynyt sosiaalinen ahdistus sosiaalisissa tilanteissa, lisääntynyt tunne että on itsevarmempi
Lyhytkestoinen mielialan nousu mikä muuttui asteittain tunteiden turtumiseksi molemmista päistä
Tunne alussa kuin muka toimintakyky olisi parantunut (ei voi poissulkea plasebovaikutusta). Lisäksi en usko että olisin ollut niin toivottomasti masentunut tuossa vaiheessa, ettenkö olisi pystynyt tilaani parantamaan ilman lääkkeitäkin.Olin mm. aloittanut lenkkeilyn ja toivoin että olosuhteet vain elämässä muuttuisivat niin masentunut mielialakin voisi lähteä. Yleensä tosi pahasti masentunut ihminen ei välttämättä näe että parempaa on luvassa.
Haitat masennuslääkkeistä?
Seksuaalisen toiminnan häiriöt
Lisääntynyt apaattinen välinpitämätön olo aikojen saatossa
Pitkäkestoiset vieroitusoireet mukaanlukien unen häiriöityminen pahasti
Löysin joskus ketjun aiheesta ja koin aikapaljon samaa mitä tässä ketjussa ihmiset on raportoineet: https://keskustelu.suomi24.fi/t/10174942/jarkyttavat-vieroitusoireet-escitalopram-actaviksesta!
Ei palautunut seksuaalinen puoli = elämä tuhottu jo nuorena
Kokemukset jossa oma itse tuntuu vieraalta lääkityksen ajalla mikä hankaloittaa oman elämän prosessointia
Käytin lääkkeitä nuoresta pitkälle aikuisuuteen ollen aivopesty niiden tarpeesta niin, että luulin että ne oikeasti hoitivat muka masennussairauttani. Pyh. Nykyään pidän koko diagnoosia pseudotieteellisenä oireyhtymäkuvauksena jolla ei ole välttämättä mitään kunnon tekemistä biologisen tieteellisen validiteetin omaavan sairauden kanssa ja psyykenlääkkeitä psykoaktiivisina aineina jotka ei korjaa mitään biologisella tasolla vaan aiheuttaa epätasapainoja kehoon. Nykyään ymmärrän että elämä ei ole mitään helppoa ja tunteitaan lääkitsemällä voi kadottaa sen mitä ihmisyyteen kuuluu.
Ei varoitettu mahdollisista oireista, kuten se että keho fyysisesti mukautuu aineeseen ja siitä seuraa vieroitusoireita ja lääkitys voi olla haastava alasajaa. Sanottiin vain että ei tule riippuvuutta ja voi lopettaa milloin vain.
Kuvatessani yleislääkärille hankaluuksiani ajaa lääkitystä alas mm. sähköiskutuntemusten takia päässä en saanut juuri järkevää ohjeistusta lääkealasajoon että noita ei tulisi. Sain lopulta ohjeita kanssavieroittautujilta myöhemmin kun olin käynyt jo "lääkekatastrofin" läpi.
Ajaessani lääkitystä alas lääkärin mielestä kaikki oli relapsia tai muka uutta sairautta joka ilmeni n. 2 kk lääkityksen alasajosta koko aikuisiän kestäneestä käytöstä. Romahdin ja minulle määrättiin seuraavina kuukausina erityyppisiä pillereitä ja vakavastiottaen minusta tuntui kuin lääkkeen haittaa olisi lääkitty toisella lääkkeellä johtaen kierteeseen huonontunutta oloa.
Vieroitusaikana hermoston lääkinnästä seurasi seurauksia kuin olisi bensaa kaadettu liekkeihin.
Olen kärsinyt tuon jälkeen erilaisista neurologisista ja hermostollisista oireista pitkään, kuitenkin ajan kuluessa jonkin verran edistystä tehden. Vahva uskomukseni on, että psyykenlääkevieroitusoireet voivat aiheuttaa vieroituksessa autonomisen hermoston toiminnan häiriöitä.
Olen saanut kumminkin jonkun verran kehoani palautumaan kaikesta tuosta mitä se kävi läpi alasajamalla aineet, ja elämällä terveellisesti.
En usko, että lääkärit ymmärtää, mitä negatiivista jouduin lääkkeiden seurauksena käymään läpi, koska he ymmärtää vielä vähemmän päällekkäin määrättyjen lääkkeiden ongelmista, saatika että olisi tutkittu kattavasti pitkäaikaiskäyttöä tai pitkäaikaiskäytön seuraamuksia aivoille tai kehittyville aivoille (nuoruudesta asti käyttö) saatika mitä ongelmia voi seurata jos alat vieroitusoireita lääkitsemään. Ei he ymmärrä mitä he tekevät.
Lääkäri myönsi, että lääkkeet latistavat tunteita, kun siitä kerroin.
Kerroin elämänlaatuni parantuneen lopetettuani lääkityksen.
Myös fyysiset haitat, esim. krampit, jäivät pois.
Vihjaili avohoidon riittämättömyydestä.
Sanoi myös, että lääkitystä pitäisi jatkaa, koska se parantaa elämänlaatua (?).
Vähän oli omituinen keskustelu kaiken kaikkiaan, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.
Samoin kävi minullekin. Joidenkin lääkkeiden käytön seurauksena tunteet latistuivat ja katosivat täysin. Lopetin lääkkeet haittavaikutusten takia. En kertonut hoitavalle lääkärille lopettavani lääkkeet, mutta ilmoitin kyllä asiasta tk: seen. Vastausta siihen ei tullut. Otaksun, että hoitaja ei kertonut tietoa eteenpäin lääkärille. Viimeinen lauseesi saa minut hieman hymyilemään, koska siltä on vaikuttanut vähän omituiselta tuo keskustelusi lääkärin kanssa. Sinällään ei yllätä yhtään. Vastaavia olen kuullut muiltakin.
Kaveri sai perinnöksi sellaisen noin 150 neliöisen tiilitalon. Lopetti lääkityksen, koska sehän oli vain hänen nyt kuolleita vanhempiaan varten. Harhapäissään tuhlasi kaikki rahansa, koska muuten ei saa sitä kahdensadan euron asumistukea siihen 39 neliön yksiöön.
Nyt kun taitaa syödä lääkkeitä, niin näyttäisi vähän siltä että harmittaa.
Kaverisi kohdalla lääkitys taitaa sitten olla se parempi vaihtoehto.
Jotkut oikeasti tarvitsee lääkkeensä, sitä ei voi kiistääkään.
Olen aina ihmetellyt miten jonkun aivoja voi joku aine auttaa hahmottamaan että miten joku on harha ja mikä ei. On ne kyllä ihmeellisiä lääkkeitä! Suorastaan fantastisia.
Lääkkeet voivat estää niitä harhoja tulemasta, eivät ne auta erottelemaan harhaa ja todellisuutta.
Jos harhoja tulee, ihminen on jo psykoosissa, eikä yleensä siinä vaiheessa enää osaa erottaa, onko ne harhoja vai totta.
Lievemmät harhat, esim. äänet ja niiden kuuleminen, voi tapahtua, vaikkei psykoosia olisikaan. Silloin ihminen yleensä ymmärtää, että ne eivät ole kuitenkaan oikeita ääniä vaan harhoja. Eli tavallaan, joo, tuohon kyllä saattaa olla lääkkeillä joku vaikutus.
Harhojakin on erilaisia, ja on monenlaisia syitä, jotka saattavat harhoja aiheuttaa.
Yksi kaveri sanoi että antipsykooteista ei ollut mitään apua harhoihin. Ne ainoastaan teki pöhnäisen olon jossa nukutti ja oli hankala tehdä mitään.
Neuroleptit estää normaalia ajattelu-,prosessointi- ja aivotoimintaa salpaamalla olennaisia välittäjäaineita. Samalla esim kemiallisesti kastroi ihmistä ynnä muuta ynnä muuta. Usein ne on sedatiivisia ja väsyttäviä pillereitä. Ei ne mitenkään suunnitellusti estä jotain harhaa tulemasta:D
Psyykenlääkkeet aina yleensä ottaa jotain pois, ei lisää ihmisen kapasiteettia. Toki jollekin jonkun asian esim tunneskaalan leikkaaminen tai tunteiden tasoittuminen voi tuntua lisäävän kapasiteettia mutta voi sillä olla myös huonoja vaikutuksia elämää ajatellen
Rakastan siteerata Peter Bregginiä, juurikin siksi, että moni psykiatri pitää häntä varmasti hörhönä. <3 Mutta hän on niin oikeassa monessa asiassa:
"Although specific treatments do have recognizable different effects on the brain, they share the capacity to produce generalized dysfunction with some degree of impairment across the spectrum of emotional and intellectual function. Because the brain is so highly integrated, it is not possible to disable circumscribed mental functions without impairing a variety of them. For example, even the production of a slight emotional dullness, lethargy, or fatigue is likely to impair cognitive functions such as attention, concentration, alertness, self-concern or self-awareness, and social sensitivity."
" Higher mental, psychological, and spiritual functioning are impaired by biopsychiatric interventions as a result of generalized brain dysfunction, as well as specific effects on the frontal lobes, limbic system, and other structures. Sometimes there is a lobotomy-like indifference to self and to others – a syndrome that I have called deactivation (see chapters 2 and 4 of this volume).
Biopsychiatric treatments are deemed effective when the physician and/or the patient prefer a state of diminished brain function with its narrowed range of mental capacity or emotional expression. If the drugged individual reports feeling more effective and powerful, it is most likely based on an unrealistic appraisal, impaired judgment, or euphoria. When patients on “maintenance doses” do not experience noticeable effects, either the dose is too low to have a clinical effect or the patient is unable to perceive the drug’s impact."
https://www.uvm.edu/~mkessler/Psych-250/Dr_ Breggin's Chapter 1, Brain-Disabling Treatments in Psychiatry.htm
Tuntemani muutama ihminen, jotka kärsivät harhoista, ei myöskään ole lääkityksillä saaneet harhoihinsa apuja.
Ei ne mitään ihmepillereitä ole.
Aina parempi on oppia käsittelemään tunteitaan ilman mitään ylimääräistä, päihteitä tai lääkkeitä.
Voi olla aluksi vaikeaa, mutta sen pystyy oppimaan.
Ei elämästä oikein mitään tule, jos tukahduttaa kaikki tunteensa.
Eli siis silminnähden ihminen näyttää rauhallisemmalta ja hänen aivotoimintaansa on häiritty kun olennaisia välittäjäaineita salvataan = tulkitaan paremminvoimisena, oikeasti lääke ei juuri omaa mitään merkittävää tehoa ja ihminen jopa kokee elämänlaatunsa kehnompana, mutta psykiatrin mielestä potilas näyttää tehneen edistymistä. Psykiatrille tulee harha, että lääkkeet auttaa potilaita vaikka ne oikeasti ei auta, heikentää elämänlaatua. Moni varmaan ei jaksa alkaa esim. pakkohoito-olosuhteissa kovin kritisoimaan lääkityksiään.
Jos joku hänen potilaansa häviää kuin pieru saharaan vastaanotolta tai siirtyy toiseen hoitopaikkaan, psykiatri kokee auttaneensa potilasta. Oikeasti potilas on jopa saattanut ajaa lääkkeensä alas ja voi paremmin lääkkeettä.
Jos sinne sitten saapuu joku lääkevieroitusoireita poteva potilas, siinä on psykiatrille taas todiste kuinka lääkkeet toimii ja niitä kannattaa käyttää.
Ihan erityisesti psyykelääkkeiden käytön tilanteet vaihtelevat valovuosissa.
Yhteistä on aina tämä: Lääkehoito vaatii riittävän turvallisen HOITOSUHTEEN. Tällä on suora vaikutus suhteessa lääkkeiden tehoon ja haittavaikutuksiin.
Mulla ei ole ollut hoitosuhdetta 12 vuoteen. Mä en edes pääse psykiatriselle sairaanhoitajalle juttelee kasvotusten vaikka haluan.
Monella ei varmaan ole kunnollista jatkuvaa pitkäkestoisempaa hoitosuhdetta, koska hoitojärjestelmä on repaleinen ja ihmiset seilaa eri hoitojärjestelmän osien välillä (työterveys, nuoriso- ja aikuispuoli, opiskeluterveydenhuolto) jolloin jonkun hoidon päättyessä koukuttava lääke voi jäädä päälle. Julkisella puolella lääkärit vaihtuilee hyvin usein joten parhaimmillaan näet usein vaihtuvia naamoja joista kukaan ei varmaan halua "heiluttaa venettä" ja alkaa alasajamaan ihmisten lääkityksiä jotka joku muu lääkäri on määrännyt. Tämä voi olla yksi syy tarpeettoman pitkiin hoitoaikoihin lääkkeillä sekä se, että ihmisille yleensäkin ei selitetä että lääkehoito kannattaisi pitää mahdollisimman lyhytaikaisena, koska
a) tutkimusnäyttöä pitkäaikaiskäytöstä on rajoitetusti ja silloin on turvallisempaa hoitaa lyhyemmän aikaa
b) pitkä käyttöaika isoine annoksineen lisää vieroitusoireiden riskiä
c) ihmisille selitetään huttua jostain serotoniinitasojen alhaisuudesta tai kemiallisista epätasapainoista syynä käyttää lääkkeitä joka ylläpitää tarvetta lääkkeisiin kun ihminen kokee ongelmiensa kumpuavan aivokemiallisesta häiriöstä
Pikkuisen kyseenalaistan tätä. Varmasti joillain pitää paikkansa, että noin saattaa käydä, mutta ei se kaikilla mene noinkaan.
Jos ajattelee, niin ehkä hyvä hoitosuhde voi vaikuttaa positiivisesti enemmän haittoihin kuin lääkkeiden tehoon.
Ihmisestä itsestään ja hänen psyykestään kuitenkin eniten riippuu, miltä milloinkin tuntuu.
sain monta kymmentä vuotta sitten hyvässä hoitosuhteessa nerokkaan lääkkeen. Käytän sitä vielä tänäkin päivänä, voi olla, että lopun elämääni. Siitä ei ole ollut mitään muuta haittaa, kun alussa ymmärsin hiukan hitaammin television tekstejä. Alussa käytin julkisia palveluja, mutta myöhemmin yksityisiä. kerran eräässä hoitosuhteessa kieltäydyin syvätehoisista lääkkeistä ja sanoin, että häivyn. Jos epäonnistun, niin tulen takaisin. En epäonnistunut ,enkä tullut takaisin. Nyt olen löytänyt lääkärin, joka on minulla pysynyt. Hän on kauhian kallis. Nytkin puhuin hänen kanssaan kun uusin vuosittain reseptit. Parikymmentä minuuttia, eikä satanen varmasti riitä.
Venlafaksiini ja Latuda tällä hetkellä. Venla 2015 asti. Aiemmin Risperdal ja Abilify. Ekasta jäi kuukautiset pois ja toisesta shoppailumania.
Otettiin huomioon sivuvaikutukset ja vaihdettiin.
Olen aika tyytyväinen lääkkeisiin.
Latuda nukuttaa niin tahdistan unirytmiä sen avulla. Joskus voi tulla öllö olo mahaan, mutta se vaihtelee.
Jos en ota, niin tulee oireita enkä halua niitä takaisin.
Oma lääkitykseni aloitettiin osastolla ollessa. Todettiin vain lääkärin kanssa, että about kaikkea muut on jo kokeiltu, niin miksei kokeitaisi lääkkeitäkin.
Siihen aikaan se taisi olla joku serotoniini tai seronil tai vastaava aamussa, ja oisko ollu ketipinor illassa. Ketipinorista en tykännyt, siitä tuli sitä sellaista "ilta ahmimista" ja aamulla lihasheikkoutta.
Lääkitys lopetettiin, koska siitäkään ei ihmeempiä apuja ollut.
Tunnen yhen tyypin, joka rupesi sitten itse säätämään sitä lääkitystä.
Hän ihastui tulisesti erääseen elektroniikka kaupan myyjään. Teki tikusta asiaa, ja ramppasi liikkeessä jatkuvasti. Kunnes sai tietää että myyjällä on perhe ja lapset.
Siinä paskamyrskyssä sitten päätyi asumaan asumisyksikköön toiseen maakuntaan, ettei ihan niin helposti pääse häiriköimään liikkeeseen.
Olisikohan hänkin rauhoittunut siinä vaiheessa, kun hänelle selvisi myyjällä olevan perheen?
Kaupassa ramppaaminen olisi saattanut loppua siinä vaiheessa.
Olisi voinut jatkaa kotonaan asumista, lääkkeidensä kanssa.
Oikeasti joskus voi sanoa paskamyrskyksi kaikkea sitä, mitä ihminen saattaa joutua käymään läpi, ja kuinka herkästi sitten voidaan alkaa heitellä asumisyksiköstä ja hoitokodista toiseen.
Sairas ihminen on siinä kohtaa aika heikoilla.