Thaipuolison Suomeen muuttoon tulossa tiukennuksia

Perussuomalaisten puolueen maahanmuutto-ohjelman mukaan Suomen kansalaisille ei pidä antaa poikkeuksia perheenyhdistämisessä.

Eli Perussuomalaisten mielestä Suomen kansalaisia ei tule vapauttaa perheenyhdistämistä koskevista yleisistä lupakriteereistä.

"Näin ei tehdä muissakaan Pohjoismaissa", perussuomalaisten ohjelmassa sanotaan.

Muutos tarkoittaa, että Suomen kansalaisiltakin aletaan edellyttää esimerkiksi riittäviä tuloja perheenyhdistämistä varten.

Muutos oli suunnitteilla jo Sipilän hallituskaudella. Perheensä Suomeen haluavalla suomalaisella olisi pitänyt jäädä käteen verojen jälkeen kuukaudessa 2600 euroa. Silloin hallitus päätti kuitenkin luopua esityksestä. Nyt indeksien nousu on luultavasti nostanut edelleen tuota vaadittavaa käteen jäävää summaa? Vain hyvätuoiset saisivat tuoda perheitään Suomeen asumaan.

Lisäksi Perussuomalaisten mielestä Suomen pitää edelleen Tanskan ja Norjan tavoin asettaa lukuisia edellytyksiä pysyvän oleskeluluvan saannille.

”Vaadittava asumisaika pysyvään oleskelulupaan on nostettava vähintään kahdeksaan vuoteen, ja siihen on liitettävä mukaan edellytys riittävän suullisen ja kirjallisen suomen tai ruotsin kielen taidon osoittamisesta. Hakijalta tulee edellyttää työpaikkaa, riittävän toimeentulon tasoa ja riippumattomuutta sosiaalituista viimeisten 2-3 vuoden ajalta", Perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelmassa sanotaan.

Luvassa on siis kylmää kyytiä Thaipuolison ja perheen Suomeen muuttamista suunnitteleville?
56365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Kannatti äänestää perussuomalaisia 55555, mutta kyllä suomalainen saa joka tapauksessa tuoda puolisonsa suomeen, oli rahaa tai ei, se on perustuslaissa määrätty oikeus, mutta ongelmia voi olla puolison lasten kanssa, koska se on varsinaisesti perheen yhdistämistä.

Äänestä
  • Paitsi jos se suomalainen mies on niiden lasten isä. Se toteutuu joko biologisesti tai adoptoimalla. Kolmas vaihtoehto on että on kohtuulliset tulot. Eihän siinä muutenkaan ole mitään järkeä että köyhät roudaa toisten lapsia Suomeen. Kyllä se toimeentulo pitää olla taattu.
    Läpsymiehet hylkää perheensä samantien kun Suomesta löytyy muija. He ei lapsiaan Suomeen tuo, ellei muija ole tehnyt sitä edeltäkäsin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Paitsi jos se suomalainen mies on niiden lasten isä. Se toteutuu joko biologisesti tai adoptoimalla. Kolmas vaihtoehto on että on kohtuulliset tulot. Eihän siinä muutenkaan ole mitään järkeä että köyhät roudaa toisten lapsia Suomeen. Kyllä se toimeentulo pitää olla taattu.
    Läpsymiehet hylkää perheensä samantien kun Suomesta löytyy muija. He ei lapsiaan Suomeen tuo, ellei muija ole tehnyt sitä edeltäkäsin.

    Suomen kansalaisten lapset ovat Suomen kansalaisia. Ei muuta kun syntymätodistukset ja passit kouraan . Ja kyllä lasten äiti saa myös oleskeluluvan .

    Äänestä

Mikä hinku niitä akkoja on tänne raijata, halvempaahan toi eläminen on siellä, kun muuttaa akkansa kotimaahan?

Äänestä
  • Tietty jos ainoot tulot itsellä on Kelasta, niin eihän sitä työpaikkaansa voi jättää...

    Äänestä

  • Juuri näin, pallomahat ja peukaloiset, menkää sinne naimaahanne.
    By Senssu HHN 62v.

    Äänestä

  • Monet Suomi-Thai perheet asuu kesät Suomessa talvet Thaimaassa jos ei kouluikäisiä lapsia.

    Äänestä

Sosiaalidemokraattisten ja vihervasemmistolaisten naisten mielestä Suomeen ei tule päästää buddhalaisia naisia, mutta pitää hakea rayhanuskovaisia miehiä.

Äänestä
  • RKP kannattaa penningautomatföreningen-uskontoa, mitä kotouttamisen haasteisiin ja työvoimapulan paikkaamiseen tulee.

    Äänestä

Sianlihan syönti kouluissa pitää kieltää... kyllä ne pisa tulokset siitä taas nousevat.

Äänestä

Odottavan aika voi tulla pitkäksi, sillä näköjään samassa ohjelmassa lisäksi perheenyhdistämisen käynnistämiselle pitäisi perussuomalaisten mukaan asettaa usean vuoden odotusaika, kuten on tehty esimerkiksi Norjassa Tanskassa ja Itävallassa.

Äänestä
  • Siinähän ehtii rakkaus haalistua ja löytyy jo uusi sponsorikin jos tirakin pitää vuositolkulla odottaa asiansa käsittelyyn ottamista.

    Äänestä

jaahas, nyt tässä keskustelussa on taas mennyt puurot ja vellit sekaisin, kuten aina.

Homman taustalla ovat kymmenettuhannet Guptan ja TCSn Suomeen lähetetyt it-työläiset, joilta edellytetään työviisumin perusteena 3.700 eur/kk palkkaa.

Perheenyhdistämisen vaatimaa nettotulorajaa ollaan nostamassa "ulkomaisilta konsulteilta", jotta nämä eivät toisi pesueitaan tänne heinäsirkoiksi.

Thaivaimon voi ja pitääkin tuoda kuten ennenkin. He eivät ole Heinäsirkkoja, vaan ihania thaityttösiä.

Työmies

Äänestä
  • joo ei sellaista lakia voida säätää mikä estäisi aviopuolison maahantulon, aviopuolisoiden oikeudet kuuluvat perustuslakiin, eikä sellaista muuteta ihan helposti.

    Äänestä

  • Sensukka reppanan sairaseläkkeen tulot eivät riittäneet työttömän vaimon ja vieraan lapsen elättämiseen Suomessa, joten ne läksi. Köyhän kannattaa tyytyä suomalaisiin naisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Sensukka reppanan sairaseläkkeen tulot eivät riittäneet työttömän vaimon ja vieraan lapsen elättämiseen Suomessa, joten ne läksi. Köyhän kannattaa tyytyä suomalaisiin naisiin.

    Oletko laiffila ihan terve kun et tajua edes omaa parastasi, paljonko kuvittelet minua harmittavan nuo sinun lapselliset kuvasi, sinä niitä tänne kakara aijailet, olen sinua varmasti 25-40 vuotta vanhempi, ihan oikeasti luuletko että minä reagoin sinun tuherruksiisi mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Oletko siis nyt sensukka? Sillä kirjoitin hänelle ja en ole kyllä tehnyt yhtään kuvaa sensukasta, ellei hän on tuo vajakkipoikasi Teemu.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Oletko siis nyt sensukka? Sillä kirjoitin hänelle ja en ole kyllä tehnyt yhtään kuvaa sensukasta, ellei hän on tuo vajakkipoikasi Teemu.

    Minä kirjoitin jo kerran sinulle että yhdelläkään minun sukulaiselle ei ole mitään tekemistä tämä palstan takia, en ole senssu, en puppe, se on aivan sama mitä sinä täällä minun väität kirjoittaneen, aivan sama... muutakuin sinä vaikutat vain paiväpaivältä hullummalle, laiffila olet palstan heikoin lenkki.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Miksiköhän Senssu komppaa sinua kaikessa eikä hänellä ole laisinkaan omaa elämää?
    Miksiköhän sinä et arvostele Senssua laisinkaan, vaikka hän saattaa sinut ongelmista toiseen? Kaikki Senssun jutut menee sinun piikkiisi ja olette identtisiä keskosia. Vähintään isä ja poika, todennäköisimmin sama kattilapää. Tosin senssun aikajana on suomalainen, mutta sinun thaimaalainen. Taidat tietää että kyseessä on vajakkipoikasi Teemu.
    Otan häneen yhteyttä niin katsotaan. Hän vaikuttaa erakolta kuten sinäkin.

    Käkkäräpää, Käkkäräpää, naisia metsästää https://aijaa.com/ep19h2 vaan tuuri ei käy törpötellessä vuokrahuoneen nurkassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Miksiköhän Senssu komppaa sinua kaikessa eikä hänellä ole laisinkaan omaa elämää?
    Miksiköhän sinä et arvostele Senssua laisinkaan, vaikka hän saattaa sinut ongelmista toiseen? Kaikki Senssun jutut menee sinun piikkiisi ja olette identtisiä keskosia. Vähintään isä ja poika, todennäköisimmin sama kattilapää. Tosin senssun aikajana on suomalainen, mutta sinun thaimaalainen. Taidat tietää että kyseessä on vajakkipoikasi Teemu.
    Otan häneen yhteyttä niin katsotaan. Hän vaikuttaa erakolta kuten sinäkin.

    Kuten sanoin en ole senssusi enkä tiedä hänen motiivejaan.

    Hyviä kysymyksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kuten sanoin en ole senssusi enkä tiedä hänen motiivejaan.

    Tiedoksi sinulle. Senssu ei asu Chiang Maissa. Valehteli S Mersusta. Valehteli paljon muustakin. Tarkistettu on. Motiiveillaan saattaa saattaa itsensä vaikeuksiin ja myös sinut!
    Edellinen ei tarkoita, että minulla mitään sinua vastaan olisi, vaikka en ihmettele jos joillakin on, ja siinä missä ihmettelen senssusi motiiveja, ihmettelen myös sinun.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ihmettele vapaasti, kuten sanoin en ole mitenkään vastuussa senssun kirjoituksista, tarkastele mitä haluat se on sinun asiasi, sinä olet aloittanut tämän herjaamisen, sinä saatat vain itsesi vaikeuksiin, herjoillasi ja valheillasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kuten sanoin en ole senssusi enkä tiedä hänen motiivejaan.

    Senssutin luulee olevansa pelkkä somen susi

    Äänestä

Onneksi nuo persujen suunnitelmat eivät koske suomalaisnaisten maahan tuomia muslimimiehiä.

Äänestä
  • Net eivät olekaan puolisoita, vaan pakoloisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Net eivät olekaan puolisoita, vaan pakoloisia.

    Afrosuomalaiset työllistyvät huonosti johtuen yritysten rasismista. Silti Orpo on tuomassa lisää ilmastopakolaisia kelaelätiksi.

    Asiassa on äärimmäinen ristiriita. Tilaa ja palveluja Suomessa ei enää ole. Kannaksella tilaa löytyy, asutetaan nuo puttepossun hellään huoleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    On paha virhe palkata musse vääräuskoisen firmaan. He saattavat mielistellä siinä vaiheessa kun haistavat rahan ja hyödyn, mutta tulevat päälle siinä vaiheessa kun heidät on pakko irtisanoa. Siksi he pärjäävät vain keskenään pizzerioissaan. He eivät laske myöskään vaimojaan muualle kuin julkiselle sektorille, koska he ovat vaimonsa pomo, eikä missään nimessä valkoihoinen possua mässyttävä suomalainen.
    Vuohipaimenen koulutuksella ei opita uusia asioita ikinä kunnolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Afrosuomalaiset työllistyvät huonosti johtuen yritysten rasismista. Silti Orpo on tuomassa lisää ilmastopakolaisia kelaelätiksi.

    Asiassa on äärimmäinen ristiriita. Tilaa ja palveluja Suomessa ei enää ole. Kannaksella tilaa löytyy, asutetaan nuo puttepossun hellään huoleen.

    Vanha sanonta viime vuosikymmeneltä.

    Pakenevat luulemaansa kurjuutta ja hakevat juhlapaikkaa.

    Sipilä, Stubb, Soini maahanpäästämät eivät tulleet työmarkkinoiden käyttöön.

    Moniko niistä lusii edelleen maassa paperittomana, vaikka saivat käännytyspäätöksen ?

    Äänestä

ihania thainaisia vaan lisää Suomeen, niin pisakin nousee

Äänestä
  • näin on ja PSA arvotkin palaavat normaaleiksi, toisin kuin noiden omien lesboksiemme kanssa

    Äänestä

Pitkälle koulutetut thait eivät mielellään lähde Thaimaasta ja jos lähtevät, suunta on Yhdysvallat.

Hoitohenkilökunta suosii Norjaa tai Sveitsiä.

Suomi on pahasti jälkijunassa kun puhutaan työperäisestä maahanmuutosta. Ainut paikka, mistä työvoimaa vielä olisi saatavilla, voi olla vain Venäjä, kunhan se kurjistuu kunnolla.

Äänestä
  • Hoito, siivous ja ruoka-alalla näkee thaikkuja. Moni duunaa miehensä kanssa perheyrityksissä.
    Jotkut ajaa taksiakin. Ei thaikku halua kotona maleksia.

    Äänestä

Kotoutuminen kun thaikulle hoidetaan kunnolla ja suomi2 kurssi läpi, ollaan voiton puolella veronmaksajien kannalta.

Toisin on heinäsirkkojen kanssa.

Äänestä

Ketäs ne on tuomassa sinne Vantaan ratikan varrelle rakennettavaan kolhoosiin, 100.000 tulossa ?

Äänestä

Eniten vituttaa katsella noita jostakin kummallisista läpsymaista tulevia oranssinruskeita naamoja jotka ovat suoraan apinasta seuraavia. Ei mitään aikomusta integroitua millään tavalla. Arkoja kuin pupujussit. Eivät luo edes katsekontaktia keneenkään paikalliseen vaan tiukasti ovat omissa oloissaan omalla kielellään omine tapoineen ja tilaavat ruoankin kotimaastaan Kelan piikkiin tietenkin. Kun heitä on sitten useita perheitä alueella, he alkaa valtaamaan yleisiä paikkoja, eivätkä sielläkään puhu sanaakaan paikallisille edes kysyttäessä. Naisilla katse painettuna maahan huivi hulmuten. Onneksi persut menee hallitukseen niin saadaan jotakin rotia. Ei oleskelulupaa jos ei kieltä opettele ja hommaa itselleen töitä viimeistään vuoden kuluttua ja sekin aika pitää opiskella eikä pössytellä pyhää ruohoa Kelan maksamassa kämpässä.

Äänestä
  • RAI-Uno ruohot on loppu, kai noilta saa lisää ?

    Suomi tarvitsee rairuoho maahanmuuttoa, jotta orvoilla pysyy housut kauluksessa.

    Äänestä

Bangkok'in Suomen edustus lopetti visumien annon vastoin Suomen lakia.
Ulkoisti kaiken kansainväliselle hämärälle mafialle hommat... Vaativat Thai likoilta "konsulti palkkioita".

Suomessa olevat Thaikut ovat ahkeria ja kovia yrittämään senkin jälkeen kun eroavat. Eivät palaa vaan tykkäävät olla Suomessa.
Jyväskylän torillakin on 3-4 sellaisia jotka myyvät marjoja, sieniä ja leivonnaisia joka kesä. Kysyin haluavatko uusiin naimisiin; "Ei koskaan! Nyt on vapaus!" Ja nauroivat onnellisina.
Lisää Thaikkunaisia Suomeen!

Äänestä
  • Jos tuollaisesta on todisteita, niin yhteys eduskunnan oikeusasiamieheen. Hän laittaa ison pyörän pyörimään ja häkki heiluu.

    Tuossa ilmeisesti rikotaan myös Thaimaan lakeja, Bangkok Hotel voisi olla oikea paikka UMn "virkaheitoille", HETI !

    Äänestä

persuuksien huoli on suomenväestöstä, Suomi ensin ja omien kansalaisten toimeentulo pitää turvata, tuskin kukaan on niin tyhymä ko orponen väittää, että afrikaanot alkaa tsuhnaa elättämään, höpsistää höö vaan tuollaisille kalsarikänni-ajatuksille !

Äänestä

Jos thaikkupoimijoita ei tule, koko maa romahtaa. Silloin potkitaan mereen koko kansanedustuslaitos ministereineen sun muineen höpöpöksyineen.

Äänestä

Tilastokeskus eli TILT kuten flipperinkin, on laitettu laskemaan, ettå 50.000 hengen pysyvä nettomaahanmuutto parantaa Suomen kansantaloutta 1llä prosentilla.

Kuinka juovuksissa tiltin flipperoijat oikein ovat. Kun SippiJuhan pm-kaudella saatiin tuo 50.000, katosivat hammashoito ja sote-palvelut.

Onko valtaan päässyt jokin klikki, jonka tavoitteena on hävittää Suomenimaa ?

Äänestä

Afrosuomalaisten työsyrjintä on täysin Orpon taustavoimien syytä. Suuryritykset eivät kouluta tai rekrytoi, koska riskit skämmäyksen kohteeksi joutumiselle saattavat olla olemassa.

Äänestä

VFS myy halvimman Schengen-Visan Luxemburgiin. No, silläkin pääsee Suomeen, maljojakin nostelemaan Kalle Tappisen kanssa. Oi Caramba, Soita Samba. Putti Putti, Oi Tamaara.

Äänestä

Mitä virkaa koko lähetystöllä enää on, jos ovat ostopalvelujen varassa.

Suurlähettiläs kortistoon turhanpäiväisine esikuntineen. Nyt olisi Persuille töitä !

Äänestä
  • Maailmassa on noi 200 maata. Kun maa alkaa polttaa jalkojen alla Suomessa, niin aina löytyy vakanssi suurlähettiläänä. Kaikkein surkeimmat ja turhimmat virkamiehet ja ex-poliitikot löytyy suurlähtystöistä.

    Äänestä

Tukholmassa olivat tarpeen;
Myivät verovapaata viinaa 24/7 takaovelta meille janoisille :-)

Homma jatkui vuosia kunnes kateellinen ei mukaan päässyt virkaveli poltti...

Äänestä

Myös Migri on siivouksen tarpeessa.

Yli 10 % päätöksistä on tietoisesti tehty väärin perustein.

Ei Saharan eteläpuolisten miesoletettujen kohdalla vaan aasiaislaisten viehättävien naisten, itsensä tai koko perheen jo elättävien, kohdalla.

Amaliat ulos heti Migristä, tämän Orponen tuokoon heti hallitusohjelmaan. Samoin, pikapikaa viisumit marjamiehille ja naisille ! Kuten Ruotsissa !

Äänestä
  • Kiltit thaikut joutuvat virkailijoiden saaliiksi, koska he eivät tee sitä mitä härskimmät kansat. Ne pojat ensin mielistelee, imartelee, valehtelee ja tarvittaessa uhriutuu ja anelee.
    Mutta jos hakemus ei mene läpi, tulevat silmille ja heittävät uhkauksensa virkailijalle paiskoen tavaroita silmät leiskuen vihaa. Siinä keski-ikäinen virkatantta menee niin puihin että vapiseva sormi ei osu edes vartijan nappiin.

    Äänestä

Kun tuttu Thai likka sai Viisumi pakit pyysin tekemään kirjallisen valituksen.
Mutta... ohjeita ei ollut Thai'n kielellä! Eikä infoa valitus oikeudesta.
Suomeksi ja Englanniksi ohjeet oli mutta ei Thai'ksi.

Osoitti kuinka syrjivät räikeästi... ja Militäri diktaattorivallan alla eivät ole tottuneet valittamaan vaan tyytymään "vahvempien tuomiohin" vaikka ne ovat vääriä.

Äänestä
  • Valituksen ja tutkintapyynnön eli määräyksen voi tehdä kutsuja, vaikka kutsujalle ei eväyksen syytä lähetystö kerrokaan. Viisuminhakija eli kutsuttava voi ja pitää osallistua valitukseen.

    Virkamiehiä valvova taho on vastausvelvollinen, muutoin virkavirheitä alkaa kertyä useassa tasossa.

    Ensimmäinen vastaus on ns. vakiovastaus, joka kertoo, ettei tutkintapyyntöön ole edes viitsitty paneutua. Vasta sen jälkeen alkaa tapahtua, viimeistään siinä vaiheessa, kun ministeri alkaa kysellä, kuinka asiaa on käsitelty.

    Suomessa on kuitenkin lait vielä voimassa eikä virkamiehillä ole oikeutta toimia lakien vastaisesti.

    Äänestä

Jokos tuo meidän virkamiesten aikaansaama sotku marjanpoimioiden viisumeista on selvitetty ?

Olisiko isolle luudalle tilaus ministeriössä ?

Äänestä
  • Toistaiseksi sama kuin ennenkin, saatte täältä Ruotsista, sopivin ehdoin tai 30 eur/päivä vaatii lähetystö visasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Perussuomalaisten puolueen maahanmuutto-ohjelman mukaan Suomen kansalaisille ei pidä antaa poikkeuksia perheenyhdistämisessä.

Eli Perussuomalaisten mielestä Suomen kansalaisia ei tule vapauttaa perheenyhdistämistä koskevista yleisistä lupakriteereistä.

"Näin ei tehdä muissakaan Pohjoismaissa", perussuomalaisten ohjelmassa sanotaan.

Muutos tarkoittaa, että Suomen kansalaisiltakin aletaan edellyttää esimerkiksi riittäviä tuloja perheenyhdistämistä varten.

Muutos oli suunnitteilla jo Sipilän hallituskaudella. Perheensä Suomeen haluavalla suomalaisella olisi pitänyt jäädä käteen verojen jälkeen kuukaudessa 2600 euroa. Silloin hallitus päätti kuitenkin luopua esityksestä. Nyt indeksien nousu on luultavasti nostanut edelleen tuota vaadittavaa käteen jäävää summaa? Vain hyvätuoiset saisivat tuoda perheitään Suomeen asumaan.

Lisäksi Perussuomalaisten mielestä Suomen pitää edelleen Tanskan ja Norjan tavoin asettaa lukuisia edellytyksiä pysyvän oleskeluluvan saannille.

”Vaadittava asumisaika pysyvään oleskelulupaan on nostettava vähintään kahdeksaan vuoteen, ja siihen on liitettävä mukaan edellytys riittävän suullisen ja kirjallisen suomen tai ruotsin kielen taidon osoittamisesta. Hakijalta tulee edellyttää työpaikkaa, riittävän toimeentulon tasoa ja riippumattomuutta sosiaalituista viimeisten 2-3 vuoden ajalta", Perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelmassa sanotaan.

Luvassa on siis kylmää kyytiä Thaipuolison ja perheen Suomeen muuttamista suunnitteleville?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu