Sen saman tyhjyyden ja syvän erilaisuuden tunteen, mikä itsessäni on aina jossain sisällä ollut. Kaiken sen rakennetun ulkokuoren alla…
En ole juurikaan löytänyt samanlaisia ihmisiä kuin minä. Aina olen tuntenut itseni erilaiseksi. Kaikissa ihmissuhteissa on ollut jotain, joka ei ole lähellekään samaa kuin itsessäni. Olen nähnyt ihmisten sisään aina. Kaikki sosiaaliset pelit on niin nähty. Olisitko sinä samanlainen ihminen? Sukulaissielu.
En ole juurikaan löytänyt samanlaisia ihmisiä kuin minä. Aina olen tuntenut itseni erilaiseksi. Kaikissa ihmissuhteissa on ollut jotain, joka ei ole lähellekään samaa kuin itsessäni. Olen nähnyt ihmisten sisään aina. Kaikki sosiaaliset pelit on niin nähty. Olisitko sinä samanlainen ihminen? Sukulaissielu.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Saan kyllä kiinni tosta mitä kirjoitit. Vaikee sanoa, kun ei tällei etänä oikein ota selvää?
Enpä tiedä kun en oo seurustellut.
Joku on joskus tullut sanoneeksi vastaavaa. Pelkistetysti, mut sanankaltaisuutta käyttäen. Ihmisten tapa toimia tietyissä tilanteissa voi olla yllättävän samanlaista. Ajatuksenjuoksu, huumori ja yleisesti koko näkemys tekemisiään ja koko elämää kohtaan. Yhteys, sanoilla ja sanoitta. Toisaalta teoitta myös.
Tuntuu että varhain sain jo kokea erillisyyttä muista. Silti olen aina uskonut ja ollut joku tieto sisimmässäni että minulle on joku, puolikas. Joku joka ymmärtää. juuri sitä rakennettua kuorta ja mitä herkkyyttä sen kuoren sisällä onkaan. Oma ajatusten maailma, maailma jossa on yksin.
Että ymmärrän täysin mitä tarkoitat
Mä aina ajattelin, että me ollaan pikkaisen molemmat säröillä, mutta paikataan toisemme. Musta tuntui, että sun kanssa oli siksi helppoa olla.
Mäkin luulin näin eräästä mut jouduin pettymään. Ei mikään ollutkaan sitä miltä näytti. 💔 Luulin et saatiin talvella joku yhteys meidän välille mut joku/jotkut sen sit katkaisi.
ap:lta: Itse en hakenut hänestä mitään paikkaajaa tai auttajaa. Henkistä ja fyysistäkin yhteyttä koin jollain tapaa.
Sama täällä, ennemminkin täydennetään kun paikataan.
Täälläkin tuli koettua vastaavaa, mutta johtuen siitä toisesta osapuolesta, kolikon toisesta puolesta siis, se yhteys menetettiin. Nyt ei enää toimi signaalit minnekään suuntaan hänen kohdallaan, koska estin ne. En halua enää antaa tuolle ihmiselle mitään itsestäni, hänhän ei ottanut signaaleitani oikealla tavalla vastaan vaan käytti niitä vain omiin tarkoituksiinsa, jotka kääntyivät sitten lopulta meitä kumpaakin kohti negatiivisin vaikutuksin. En hevin lähde jakamaan positiivisia signaaleitani enää kenellekään, en, ennenkuin varmistun vastaanottajan puhtaasta mielestä ja puhtaista ajatuksista tarkoitusperineen. Tyhjennän hetken päästä mieleni noista negatiivisuuksista, jotka hän sinne sai ujutettua, saan sitä kautta kuormaa pois itseltäni. Se tapahtuu, kun lähden ulos tuulettamaan ajatuksia, päätä ja samalla hoitamaan muutaman käytännön asian pois. Palaan arkeen. Hän saa jäädä negoineen sinne pilvenhattaralle istumaan ja ihmettelemään, tuskin löytää etsimäänsä, mutta jatkaa etsimistä. Sitä yhteyttä, mitä ei tule enää ikinä saamaan. Olisi ollut mahdollisuuksia tuhansittain, niitähän hänelle annoin, hän ei mulle. Kiristi vain yhteyttä ottamaan tekemättä mitään sen eteen itse. Mä siloitin hänelle tien luokseni mahdollisimman helpoksi tulla, sekään ei kelvannut. Tästä on hyvä jatkaa. Ainakin minun, puhtain mielin yhäkin ja puhtain ajatuksin tulevasta. En alennu samalle tasolle, kuulostaa karskilta ja saanenkin ryöppyä taas muilta päälleni, muttei se mua haittaa. Ne eivät tiedä asioiden oikeaa tilaa eikä menneitä tapahtumia. Se ei ole multa poissa millään tavalla. Saan tilalle muuta hyvää ajateltavaa. Mulla on kova pää, sen olen sanonut. Se kestää. Sen avulla oon päässy tähänkin asti ja sen avulla meen myös eteenpäin, ilman häntä tosin, koska ei halunnut kulkea sitä puhdasta tietä kanssani. Menköön hän niitä kuraisia polkujaan. Se suotakoon hänelle. Ei se ole pois keltään muulta kuin häneltä itseltään. Onnea matkaan hänelle.-sivusta
Ihanasti ja aidosti kirjoitettu.
Lähisuhteessa pitäisikin ottaa ne naamiot pois, hyvällä tavalla
Ei mulla ole ollut mitään naamioita ollenkaan hänen kanssaan, en ole tarvinnut sellaisia. Nyt käytän naamiona toista puolta minusta, se sekään ei ole pahan kasvot, koska se ei olisi minua. Se näyttää minulta - se naamio - mutta sen takana on toisenlainen minä. Sellainen, johon hän ei ole vielä tutustunut, joten hän ei tunnista minua enää samaksi ihmiseksi. Minusta tulee hänelle siis vain päällisin puolin samanoloinen tyyppi, jonka hän tuntee, mutten ole se sama hänelle enää. Olen antanut itsestäni paljon, hänkin antoi minulle ja antoikin enemmän, mitä osasin edes odottaa. Huomaan kuitenkin, ettei tämä johda minnekään, siksi parempi vetäytyä ja antaa kaiken virrata omalla painollaan sinne, minne se sitten virtaakin. Olen - sanotaanko nyt näin - vain padon muuri. Se pato pysyy kiinni, kunnes tulee uusi aika avata se niille tunteille, jotka pääsevät sieltä voimalla tulemaan .. tulevaan .. sitten kun sen aika on. Sitä odotellessa ..