Kaatuilu lisääntyy, ei tulosta, usb-laitee sekoilee edelleen.
W11 paHENE!
44
445
Vastaukset
- Anonyymi
Kymmenen ikäisten ei pitäisi koskea windowsiin. Pelaa vaan peikkarilla.
- Anonyymi
Pleikalla voi pelata, windowsilla ei!
- Anonyymi
w11. Youtube tai videot eivät toimi laisinkaan, päävalikon avaamiseen menee joku 5 min ja MIKÄÄN EI YKSINKERTAISESTI TOMI.
- Anonyymi
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
- Anonyymi
Ctrl Alt Del – Windowsin ”Lopeta tehtävä” -ominaisuus saattaa muuttua.
Mikään tuskin on ärsyttävämpää kuin kesken työnteon kiukuttelun aloittava sovellus.
Ikkuna jäätyy, eikä sulkemispainikkeesta tapahdu mitään. Edessä on tehtävienhallinnan käynnistäminen ja sovellusprosessin tappaminen.
Tällä hetkellä Lopeta tehtävä ei itse asiassa toimi lainkaan. Epäselvää on, aikooko Microsoft tuoda ominaisuuden saatavilla joskus myöhemmin, vai hyllyttääkö yhtiö sen samaan tapaan kuin useat muut vuosien varrella testaamansa Windows-ominaisuudet.
Prosessin tappamisen ongelma on usein se, että mikäli sovellus suljetaan väkisin, saattaa esimerkiksi avoinna ollut dokumentti korruptoitua käyttökelvottomaan kuosiin. Lisäksi dataa saatetaan menettää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Sitä ei voi olla huomaamatta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pleikalla voi pelata, windowsilla ei!
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Kaatuilua ja ssd asemien hajoamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Intian wiidakoista kajahtaa winhiihulin paniikkihuuto ja rummutus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pleikalla voi pelata, windowsilla ei!
W11 happanee heti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Intian wiidakoista kajahtaa winhiihulin paniikkihuuto ja rummutus.
Intian lapsikoodarit kyhää windowsia ja MS ökyrahastaa alipakattujen työllä.
Ja jälkikin on sellaista että vakavia aukkoja putkahtelee vähän väliä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Toisaalta Pentagon on sotkeutunut näihin win10 hommiin jotenkin ja siltä voi tulla se katastrofi informaatio, kun kentraaleilla loppuu huumori.
Ettee sillain! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Kaatuilua ja ssd asemien hajoamista.Poistin winkurat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pleikalla voi pelata, windowsilla ei!
Se on tullut huomattua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
w11. Youtube tai videot eivät toimi laisinkaan, päävalikon avaamiseen menee joku 5 min ja MIKÄÄN EI YKSINKERTAISESTI TOMI.
Ikävää kun windows ei enään tulosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Ja .NET Framework vuotaa kuin seula! moni satoaja haavoituvuuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ctrl Alt Del – Windowsin ”Lopeta tehtävä” -ominaisuus saattaa muuttua.
Mikään tuskin on ärsyttävämpää kuin kesken työnteon kiukuttelun aloittava sovellus.
Ikkuna jäätyy, eikä sulkemispainikkeesta tapahdu mitään. Edessä on tehtävienhallinnan käynnistäminen ja sovellusprosessin tappaminen.
Tällä hetkellä Lopeta tehtävä ei itse asiassa toimi lainkaan. Epäselvää on, aikooko Microsoft tuoda ominaisuuden saatavilla joskus myöhemmin, vai hyllyttääkö yhtiö sen samaan tapaan kuin useat muut vuosien varrella testaamansa Windows-ominaisuudet.
Prosessin tappamisen ongelma on usein se, että mikäli sovellus suljetaan väkisin, saattaa esimerkiksi avoinna ollut dokumentti korruptoitua käyttökelvottomaan kuosiin. Lisäksi dataa saatetaan menettää.Lopeta Windooosi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Pahasti siinä on bugeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Intian wiidakoista kajahtaa winhiihulin paniikkihuuto ja rummutus.
Sinisen savun savumerkkien seassa!
- Anonyymi
Perseilevä 80+ vuotias papparainen. Istuu koneella ja häiriköi jatkuvasti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Vaappu sekoilee joka alustalla!
Perseilevät ja vittuilevat win ääIiöiIIe, joita perseily ja vittuilu vetää puoleensa. Oletko sinäkin yksi varsinainen uputtaja tai muuten vain mäntti? Jos, niin kokeile winkuraa tai Mänttiä. Siinä on aimo annos nollia ja ykkösiä gyrbämäisten persoonien rungattavaksi.
Alias saimaanapaina-vapunen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Kaatuilua ja ssd asemien hajoamista.Naapurin mummo hälyytti huoltomiehen putkitukon takia kun kollioudoksuvan yksiöstä tulee kauhea kauhasession haju sinoli-illan jälkeen haju on tuimaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
w11. Youtube tai videot eivät toimi laisinkaan, päävalikon avaamiseen menee joku 5 min ja MIKÄÄN EI YKSINKERTAISESTI TOMI.
Windowsin ongelmista syytetään käyttäjää ja muita laitteita!
On se ihme touhua kun ei voida myöntää että ongelma asiaan on itse Windows. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Pysyttelen kaukana Microsoft tuotteista, niistä ei ole kuin harmia.
_______________________________________________________________________ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Intian wiidakoista kajahtaa winhiihulin paniikkihuuto ja rummutus.
NYT ON ASIAA!
Winkurahiihhuli se on! Vuosikymmeniä! Pervoilija ja valheidenlevittäjä ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Microsoft on menettänyt osaamisen koodata.
W10 on helvetin moinen BSOD! Sen se osaa. - Anonyymi
Osta wintoosille rollaattori.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ctrl Alt Del – Windowsin ”Lopeta tehtävä” -ominaisuus saattaa muuttua.
Mikään tuskin on ärsyttävämpää kuin kesken työnteon kiukuttelun aloittava sovellus.
Ikkuna jäätyy, eikä sulkemispainikkeesta tapahdu mitään. Edessä on tehtävienhallinnan käynnistäminen ja sovellusprosessin tappaminen.
Tällä hetkellä Lopeta tehtävä ei itse asiassa toimi lainkaan. Epäselvää on, aikooko Microsoft tuoda ominaisuuden saatavilla joskus myöhemmin, vai hyllyttääkö yhtiö sen samaan tapaan kuin useat muut vuosien varrella testaamansa Windows-ominaisuudet.
Prosessin tappamisen ongelma on usein se, että mikäli sovellus suljetaan väkisin, saattaa esimerkiksi avoinna ollut dokumentti korruptoitua käyttökelvottomaan kuosiin. Lisäksi dataa saatetaan menettää.ÄLKÄÄ USKOKO KOLLIVAPUSEN VALHEISIIN!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Kaatuilua ja ssd asemien hajoamista.Voi kamalaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pleikalla voi pelata, windowsilla ei!
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Kaatuilua ja ssd asemien hajoamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä ei voi olla huomaamatta!
Windosin käytön arkea.
Kun tuntuu olevan paljon ongelmia, menee sormi suuhun.
Kun tuntuu kaikki olevan ok, menee sormi pyllyyn. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pleikalla voi pelata, windowsilla ei!
Toi on ihan totta!
- Anonyymi
(>ლ)
Nytkö se alkoi?
Windows katastrofi?
Winku on tosi PLÖSÖ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Windows on kamalan ongelmallinen käyttis! Lisäksi raskas ja hidas! Ja tulee kalliiksi!
;D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pleikalla voi pelata, windowsilla ei!
Itse pelaan Pleikalla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pleikalla voi pelata, windowsilla ei!
Pleikka on hyvä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pleikalla voi pelata, windowsilla ei!
Windows on kamalan ongelmallinen käyttis! Lisäksi raskas ja hidas! Ja tulee kalliiksi!
Hyi!!!! - Anonyymi
Chromebook osto on elämäni järkevin teko!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Windows onkin intialainen kurttaus ja täynnä bugeja.
Kaatuilua ja ssd asemien hajoamista.Winkura ja Ajurit Asavisio 207:aan
- Anonyymi
Pyllymajassakko taas kauhasessio meneillään!
Perseilyn syy on Otsalohkodementia.- Anonyymi
Me Windows-herrasmiehet olemme kauhahomoja....
Tykkää windowsin säätämisen ohessa naukkailla raikasta sinolia. Totuuta enne pysty puhumaan koskaan.
- Anonyymi
Windows on tuhannenturahdus!
Kaamea kapitalistin peräreiänpörähdys!- Anonyymi
Windussi happanoo.
- Anonyymi
Vaapuuseen itkupotkuraivarit pyyyyllymajassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Windussi happanoo.
Zelenskyi luikki karkuun
Nato odotti jatkoa, ja on mahdollista, että he päättivät lähettää Vladimir Zelenskin "pois vahingon tieltä" Wiesbadeniin, jossa hän katseli tietokonesimulaatiota Ukrainan armeijan uudesta strategiasta vuodelle 2024.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847132Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277079Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176205Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635225Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193485Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400