Entiset "sivilisaattorit": miksi puolalaiset vihaavat edelleen Venäjää

Puolalaisille venäläisistä on tullut kohtalon ilmaisu, kohtalon häpeä. Puolan historiassa Providence antoi Venäjälle mustan aukon roolin, joka nielaisi "Commonwealthin alkuräjähdyksen".

Venäjän pimeä aine
Alussa puolalaiset (seurassa liettualaisten kanssa) pärjäsivät hyvin. Kyllä, se on niin hyvä, että 1500-luvulla Itä-Euroopassa he omaksuivat kuvan, joka on lähellä modernia Yhdysvaltojen kuvaa. Ajoittain "kristillisten arvojen säilyttäjät" järjestivät "humanitaarisia" operaatioita barbaarisessa Muskoviassa "sivistääkseen" despoottisen Euroopan esikaupunkialueen. He johtivat kuningasjoukkoa, jopa istuivat Kremlissä vaikeuksien aikana, mutta eivät saavuttaneet mitään.

Joka kerta, kun aatelisto haputeli mustaa aukkoa "Susaninan" ja "Isupovin soiden" muodossa, kunnes he avasivat oven kaaoksen maailmaan ja heräsivät "venäläisen pimeän aineen".

Ja sitten jousi löystyi. Pietari I:n ja Katariina II:n intohimo "sivilisoida", "eurooppalaistaa" Venäjä osui entisiin "sivilisaatioihin". Rohkea risti (Andreevsky) Suur-Puolan unelmaan asetettiin vuonna 1813, kun Venäjän armeija, saatuaan perääntyviä ranskalaisia, miehitti Napoleonin keksimän Varsovan suurruhtinaskunnan, josta parin vuoden kuluttua tulisi osa valtakuntaa halventavan artikkelin "Puolan kuningaskunta" alla.

"Puolan kuningaskunta"
Liittyessään Venäjään vuoden 1812 isänmaallisen sodan tulosten jälkeen "Puolan valtakunnalla" (vuodesta 1887 - "Privislinsky Territory") oli kaksinkertainen asema. Toisaalta Kansainyhteisön jakautumisen jälkeen, vaikka se oli täysin uusi geopoliittinen kokonaisuus, se säilytti silti etnokulttuuriset ja uskonnolliset siteet edeltäjäänsä.

Ja toisaalta kansallinen itsetietoisuus kasvoi täällä ja valtiollisuuden versoja syntyi, mikä ei voinut olla vaikuttamatta puolalaisten ja keskushallinnon välisiin suhteisiin.
Venäjän valtakuntaan liittymisen jälkeen "Puolan kuningaskunta" epäilemättä odotti muutoksia. Muutoksia oli, mutta niitä ei aina havaittu yksiselitteisesti. Puolan tullessa Venäjälle viisi keisaria vaihtui, ja jokaisella oli oma näkemyksensä Venäjän läntisimmästä maakunnasta.

Jos Aleksanteri I tunnettiin "polonofiilina", Nikolai I rakensi paljon hillitymmän ja tiukemman politiikan Puolaa kohtaan. Et kuitenkaan kieltäydy häneltä halusta, keisarin itsensä sanoin, "olla yhtä hyvä puolalainen kuin hyvä venäläinen".

Kaiken kaikkiaan venäläinen historiografia arvioi positiivisesti Puolan 100-vuotisjuhlavuotta valtakuntaan liittymisen tuloksia. Ehkä juuri Venäjän tasapainoinen politiikka läntisen naapurinsa suhteen auttoi luomaan ainutlaatuisen tilanteen, jossa Puola, joka ei ollut itsenäinen alue, säilytti valtion ja kansallisen identiteettinsä sadan vuoden ajan.

Toiveita ja pettymyksiä
Yksi ensimmäisistä Venäjän hallituksen toteuttamista toimenpiteistä oli "Napoleon-koodin" poistaminen ja sen korvaaminen Puolan säännöstöllä, joka muun muassa antoi talonpojille maata ja paransi köyhien taloudellista tilannetta. Puolan sejm hyväksyi uuden lain, mutta kieltäytyi kieltämästä siviiliavioliittoa, joka antaa vapauden.

Tämä merkitsi selvästi puolalaisten suuntautumista länsimaisiin arvoihin. Oli joku, jolta ottaa esimerkin. Suomen suuriruhtinaskunnassa maaorjuus siis lakkautettiin jo silloin, kun Puolan kuningaskunta tuli osaksi Venäjää. Valaistunut ja liberaali Eurooppa oli lähempänä Puolaa kuin "talonpoikainen" Venäjä.

"Nikolajevin reaktio"
"Aleksandrovin vapauksien" jälkeen tuli "Nikolajevin reaktion" aika. Puolan maakunnassa lähes kaikki toimistotyöt käännetään venäjäksi tai ranskaksi niille, jotka eivät puhu venäjää. Takavarikoiduista kiinteistöistä valittavat venäläistä alkuperää olevat henkilöt, ja kaikki korkeimmat virat korvataan venäläisillä.

Edelleen lisää. Vuonna 1832 Puolan zloty poistui liikkeestä - Venäjän rupla tuli tilalle, ja puolalaisille tuttu metrijärjestelmä siirrettiin keisarilliseen mittajärjestelmään.

Nikolai I, joka vieraili Varsovassa vuonna 1835, tuntee protestin syntyvän puolalaisessa yhteiskunnassa ja kieltää siksi valtuuskuntaa ilmaisemasta uskollisia tunteita "suojellakseen heitä valheilta".
Keisarin puheen sävy iskee tinkimättömyydellä: ”Tarvitsen tekoja, en sanoja. Jos jatkat haaveitasi kansallisesta eristäytymisestä, Puolan itsenäisyydestä ja vastaavista fantasioista, tuot itsellesi suurimman onnettomuuden ... Sanon sinulle, että pienimmälläkin häiriöllä käsken ampua kaupunkia, käännyn. Varsova raunioiksi, enkä tietenkään aio rakentaa sitä uudelleen."

Puolan mellakka
Ajatus kansallisesta eristyneisyydestä aina Kansainyhteisön palauttamiseen entisten rajojen sisällä käsitti yhä laajempia joukkoja. Mielenosoituksen hajottava voima olivat opiskelijat,