Tästä pitää antaa suuri kiitos Sannan hallitukselle ja erityisesti Kepun Annika Saarikolle. Tekivät sen hirveän kalliin terveydenhuollon 'uudistuksen'. Nyt Pohde suunnittelee Himangan Terveysaseman sulkemista. Siinä ei tietenkään ole mitään järkeä. Mutta ei ole mitään järkeä tuossa koko uudistuksessakaan. Paitsi että poliitkot saivat itselleen ja kavereilleen valtavan määrän pääosin tarpeettomia suuripalkkaisia johtajien paikkoja. Rahat eivät riitä. Siksi palveluja pitää ruveta huonontamaan. Himanka on nyt ensimmäisenä vuorossa. Arvaanpa, että se Terveysasema lopetetaan. Sehän olisi uusille johtajille valtava häpeä, jos he eivät saisi tahtoansa läpi. Se olisi valmis esimerkki muillekin, että riidellä kannattaa ja johtajilla ei ole lopulta valtaa. Näin tuskin pääsee käymään. Poliitikko on poliitikko. Hän tekee myös järjettömiksi tietämiään päätöksiä, jotta säilyttää valtansa.
Ihanaa. Nyt himankalaisilla valittajilla on oikea syy valittaa!
16
673
Vastaukset
- Anonyymi
Luulis Kalajoen Kaupungin "terävää päätä" vit...an kuin pientä oravaa.... hahhaaaa
Sinne meni rahat, jotka olisi voinut jotenkin kyhnyttää vaikka omien lasten harrastusten sponsorointiin - sekin kun on ollut tapana.... - Anonyymi
Tossa asiasa saattaa oikeesti käydä ohrasesti. Pohde lakkauttaa Himangan palvelut. Jostaki luin, että pomon palkka on sielä 17 000 euroo kuussa ja sitte sielä on pikkusen pienempiä pomoja lukematon määrä ja niilä on vain pikkusen pienempi palkka. Jostaki ne rahat on otetava. Siis syrjäseutujen palveluja karsitaan. Tekis mieli sanoo jotta sitä on saatu mitä on tilattu. Olisko jo aika kyselä Keskustalta jotta miten täsä näin kävi. Keskustan Saarikko muistaakseni perusteli vasemmistohallituksessa mukana oloa sillä, jotta saadaan tehtyä tämä terveydenhuollon "parannus".
- Anonyymi
Silloin kun Sotea, tai silloista Paras- hanketta, joskus 15 vuotta sitten aloitettiin vääntämään, niin muistan että silloin tätä uudistuksen tarvetta perusteltiin säästöillä. Sipilän hallituksen( 2015-2019) aikana puhuttiin poliitikkojen suulla, että soteuudistuksella ” taklataan ” valtion 10 miljardin kestävyysvajetta. No ei kaikesta vuosikausien väännöstä huolimatta tullut Parasta, eikä Sotea, mutta tuli kuitenkin hyvinvointialueet, muistaakseni niitä on 21 kpl. Koko matkan ajan on uudistuksia aina perusteltu sillä, että näillä saadaan tehtyä miljardien säästöt ja silti turvataan riittävät palvelut kaikille. Nyt valtiovarainministeriössä oli julkaistu laskelma, jossa arvoitiin hyvinvointialueiden vuosikustannusten nousevan vuoden 2023 27 miljardista eurosta, vuoteen 2027 mennessä 33 miljardiin euroon. Eli yhteenvetona, aikaa meni 15 vuotta, kulut ei laske miljardeilla vaan lisääntyy miljardeilla ja lisäksi palveluita karsitaan. Mitä uudistettaisiin seuraavaksi? Oisko koulutus, työmarkkinat vai oikeuslaitos?
- Anonyymi
Pitäiskö ensin uudistaa (lopettaa) Keskusta. Se on voimakkaimmin ajanut näiden uudistusten toteuttamista. Heillä on ollut maaseudulla eniten hyviä entisiä ja nykyisiä poliitikkoja ja tukimiehiä, joille on pitänyt saada palkkiovirat. Tässä ollaan nyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäiskö ensin uudistaa (lopettaa) Keskusta. Se on voimakkaimmin ajanut näiden uudistusten toteuttamista. Heillä on ollut maaseudulla eniten hyviä entisiä ja nykyisiä poliitikkoja ja tukimiehiä, joille on pitänyt saada palkkiovirat. Tässä ollaan nyt.
Ei tarvitse kuin katsoa Pitkäsenkylän senaattoria - niin kaikki tietää, miksi kannatus tippuu...
- Anonyymi
Sitähän sitä on kehuttu että saatiin maaliin sote Siitä nyttuli tälläinen Kepun näköinen
- Anonyymi
Sehän taitaa olla tosiaan niin, että Keskusta pettää aina. Itse sen nyt todistivat.
- Anonyymi
Kepulainen maakuntavero tulee, että saadaan maksettua kepulaisten hallintojohtajien palkat...
- Anonyymi
Onneksi persut ovat luvanneet laittaa asiat kuntoon ja säilyttävät Himangan terveysaseman.
- Anonyymi
Nyt katsotaan, löytyykö lupauksille kanttia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt katsotaan, löytyykö lupauksille kanttia.
Pitää varmaan pyytää apuun Kangas Anttia.
Lupaukset nyt jakoon!
- Anonyymi
Tuosta Himangan terveysasemasta. Mikä olikaan se taho, joka väen vängällä ajoi ylisuuren terveysaseman rakentamista? Piti tulla korkeutta ja näyttävyyttä! Piti tulla turhia odotustiloja = turhia neliöitä. Vuokraatko sinä perheesi käyttöön kokonaisen rivitalon yhden asunnon sijaan?
- Anonyymi
Terveysaseman hankeryhmän puheenjohtajana oli Himangan mummo. Muistaakseni häntä kiinnostavat rakennukseen tulevat ikkunoiden määrät ja muodot enemmän kuin se, saadaanko pytinkiin riittävästi työvoimaa. Näköä piti saada, sisällöllä ei ole mitään väliä.
- Anonyymi
Ihan passeli on koko.
- Anonyymi
Himankalaiset on tulleet kalliiksi. Kuntaliitos oli huono asia.
- Anonyymi
Kyllä toi Himangan terkkariasema tais melkonen hukkainvestointi olla. Komee se kyllä on ja varmaan hyväki. Mutta onks se edes ollu tarpeen. Minä kävin sielä hammashoidosa kerran ja sain kyllä erinomasta palvelua. Mutta aika pitkään pidi odotella. Siinä oli aikaa seurata hienon aseman touhuja. Tosi hiljasta oli jajokseenki tyhjinä huoneet ja seinät kumisi. Käviköhän tuosa niin että himankalaisten mieliksi tehtiin sellanen kuin ne halusi, jotta loppusi ne ainaset valitukset ja riitelyt. Ei tainnu auttaa tuokaa konsti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127- 501100
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153932Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182930Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867- 89867
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu107831Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713