Unessa vauva muuttui kissaksi ja paljon tuttuja

Anonyymi-ap

Näin unta että olin reissussa perheen kanssa ja yks kaks sitten menin yhteen mökkiin missä perheeni oli ja mulla olikin vauva siellä. Vaikka edellisessä taukopaikassa vauva oli mun veljen lapsi. Nyt mulla olikin vauva. No aloin hoitaan vauvaa ja sain sen hoidettua kunnes kun se oli mun sylissä muuttui se yks kaks näyttämään kissaksi. En ole varma oliko se kissa vai vauva. Kysyin kuitenkin saisinko lastenvaunut kun semmoiset oli jäänyt ylimääräiseksi. Unessa pohdin et tarvinko niitä kun mullahan ei ookkaan vauvaa vaan kissa. Tosi erikoinen uni. Siinä oli lopulta mun perhettä ja ystäviä sekä lapsuuden tuttuja. Olin myös samassa unessa yksin retkeilemässä lapissa ja näin kaverini sitten bussiasemalla joka oli kauppakeskuksen yhteydessä. Hän ei saanut samaan bussiin lippua mutta toiseen bussiin olisi saanut koiralipun tai ilman. Pohti ottaakko lipun missä koirakin. Vaikka matka olisi ollut jo seuraavana päivänä. Mietti ehtiikö ehkä jopa siinä ajassa koiran hankkimaan. Ihan tosi sekava uni. Unessa oli myös huussi rakennus jossa oli reikä lattiassa ja kävin siellä. Löysin ämpärin missä oli semmonen iso sämpylä joka näytti tosi paljon mäkkärin sämpylältä. Otin sen mukaani mut totesin jo poistuessa et ei enhän mä sitä voi syödä kun se on ollut vessassa eli pöpönen. Otin sen sit pussiin linnuille. Unessa oli myös yksi taukopaikka mihin mentiin kapeita portaita pitkin. Ylhäällä oli laveri sänky ja kerrossänky sekä telkkari ja ns hotellin info. Sieltä löysin myös tuttujani katsomasta elokuvaa. Äkkiseltään unessa oli mun elämän aikana nähdyistä ihmisistä tosi iso skaala. Ja se kissakin en oo varma oliko mun lapsuuden eka kissa tosin väri oli vaan sama.

Mitä omaan pohdintaan unesta...olen pohtinut elämässä että haluanko edes koskaan vauvaa mutta eläinvauvan voisin tahtoa. On kuitenkin monta estettä tähän. Kun ei ne eläimet oo mitään edullisia vaan maksavat ja niiden elätys maksaa myös paljon. Lisäksi on ollut aika synkkii ajatuksia kun oon menettänyt yhden rakkaimman. Et ei oikeesti oikeen jaksais tätä elämää enää mut pakko se vaan on jaksaa. Ehkä tulevaisuus tuo jotain hyvää.

1

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vauvat ja kissat vaatii huolenpitoa ja hoitoa ja niiden erilaiset tarpeet on tyydytettävä. Välttämättä ne eivät siis merkitse itse konkreettista asiaa vaan ovat symboleja samankaltaisille asioille. Tosin jos olet miettinyt näitä asioita realistisesti niin ne voivat merkitä sitten ihan sitäkin eli lemmikkiä tai vauvaa. Eli oma tulkintasi tässä merkitsee ei jonkun ulkopuolisen pähkäily.
      Bussissa istuminen ja matkaaminen voi olla merkki siitä miten itse asemoit itsesi yhteiskuntaan ja lähipiiriisi.Onko lähipiirissäsi ihmisiä jotka ehkä ovat olleet sinusta huolissasi mutta et ole ihan ymmärtänyt sitä? Koira on ystävän symboli. Ystävyydestä on pidettävä huolta. Matkateema toistuu unessasi aika monta kertaa. Olet erilaisissa ympäristöissä jossa ei välttämättä samat käyttäytymismallit ole käytettävissä. Olosuhteet ovat muuttuneet.Unessasi esiintyi useita ihmisiä menneisyydestäsi , ovatko he läsnä enää elämässäsi. Pitäisikö sinun jotenkin miettiä rooliasi uudelleen suhteessa perheeseesi tai ystäviisi vai onko se jotenkin muuttumistilassa. Huolenpito kuitenkin korostui symboleissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      245
      7607
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      244
      4643
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1805
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      74
      1690
    5. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      71
      1184
    6. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      134
      1142
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1087
    8. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      128
      976
    9. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      207
      951
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      104
      925
    Aihe