Lamantekijä

Tämä on parin vuoden päästä orpon pilkkanimi. Massiiviiset leikkaukset tulevat näivettämään myös kulut kun korkotason nousu on alkanut sitä leikata muutenkin. Konkursseja tulee ja kärsimystä. Lama on oven takana ja omaisuuden uusjako taas edessä. Käy niinkuin 90 luvulla.
2001415
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 200

Vanhimmat

näivettää siis yksityisen kulutuksen

Äänestä
  • Yritysten etuja Kokoomus ajaakin.

    Äänestä

  • Rikkaat saa taas halvalla työläisten ja köyhien asuntoja ja muuta omaisuutta !!

    1Äänestä

  • Pelastetaan maapallo kosteikoilla.

    Äänestä

  • LAMA PETTERI nyt otsikoissa.

    Äänestä

  • Hamaannyin ja lamaannuin.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Rikkaat saa taas halvalla työläisten ja köyhien asuntoja ja muuta omaisuutta !!

    Köyhien omaisuutta??

    Eihän ihminen ole mikään köyhä jos sillä on omaisuutta, varsinkin jos on omistusasunto. Suomessa taitaa "köyhyys" olla sitä että jos ei ole samoja asioita kuin rikkaalla naapurilla kuten iso omakotitalo, pari uusinta laatuautoa, kesämökki tai pari, vaimo lapset ja kultainennoutaja, on köyhä.

    Äänestä

  • Konkursiennatys.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Pelastetaan maapallo kosteikoilla.

    Luonto kiittää

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Yritysten etuja Kokoomus ajaakin.

    Ei saa pilkata.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    LAMA PETTERI nyt otsikoissa.

    Toiwo poluilla kastuivat kengät.

    Äänestä

  • Hehheehhee, se onnistuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    LAMA PETTERI nyt otsikoissa.

    Pete yritti parhaansa ja katsoi mihin se riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Toiwo poluilla kastuivat kengät.

    Jouluna onkin topposkeli.

    Äänestä

  • Me teimme sen. ISO VOITTO.

    Äänestä

  • Hirvettä

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Konkursiennatys.

    Hei, me leikataan jatkossa lisää .

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Rikkaat saa taas halvalla työläisten ja köyhien asuntoja ja muuta omaisuutta !!

    Äläpäs ennakoi.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Rikkaat saa taas halvalla työläisten ja köyhien asuntoja ja muuta omaisuutta !!

    Kauppa kannattaa.

    Äänestä

  • Lamahutti

    Äänestä

  • Petteri Lama on ARVONIMI

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Rikkaat saa taas halvalla työläisten ja köyhien asuntoja ja muuta omaisuutta !!

    Lamautus onnistukin ennätysajassa .

    Äänestä

Ihanko totta. Oot varmaan sitä mieltä. Velkaa voi huoletta ottaa joka vuosi 10-15miljardia. Nähtävästi sulla ei ole pienintäkään käsitystä seurauksista.

Äänestä
  • Velkaa joudutaan ottamaan lisää yhtä paljon mutta samalla kuristetaan suomi pahaan lamaan. Kaikki merkit superlamasta on ilmassa ja tarvitaan vain lamantekijä joka panee vyöryn liikkeelle. Orpo on lamantekijä käynnistämällä tämän tulevan vyöryn. Laman seurauksena tulee iso työttömyys ja verotulot romahtaa, jonka seurauksena otetaan sitten pakolla lisää velkaa ja myydään taas valtion yhtiötä ulkomaiseen omistukseen.
    Kaikki palvelut huononee ja verotus kiristyy. Kukas tässä oikein voittaa?
    Valtion velka on aivan eri asia kuin yksityisen velka. Toki valtion menoissa on varaa sopeuttaa ja varmasti löytyisi sopivia säästökohteita. Nythän ei ole ilmoitettu mitään suunnitelmaa mistä säästetään ja lähdetään vaan leikkaamaan väkisin hampaat irvessä. Poliitikot ovat tässä asiassa populistisia ja tyhmiä. Ainoa tavoitehan heille on pääasiassa oma ja puolueen etu.

    Äänestä

  • Eikö urpo hallitus. muka. ota. yhtään. Velakaa otaa varmaan yritystukiin

    1Äänestä

  • Astu hyvä ihminen jo reaalimaailmaan. Suomi pyörii edes joten kuten vain ja ainoastaan velkarahalla. Poliittiset päättäjät ovat ihan itse ajaneet Suomen suohon ja koko ajan mennään syvemmälle. Oma etu on mennyt kansalaisten edun edelle

    Äänestä

  • Petteri ottaa nyt aluksi 15 miljardia.

    Äänestä

  • Velkaa ei voiteta säästämällä vaan tuottavuutta parantamalla. Kannattaa opetella, mitä tuottavuus nimenä tarkoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Velkaa joudutaan ottamaan lisää yhtä paljon mutta samalla kuristetaan suomi pahaan lamaan. Kaikki merkit superlamasta on ilmassa ja tarvitaan vain lamantekijä joka panee vyöryn liikkeelle. Orpo on lamantekijä käynnistämällä tämän tulevan vyöryn. Laman seurauksena tulee iso työttömyys ja verotulot romahtaa, jonka seurauksena otetaan sitten pakolla lisää velkaa ja myydään taas valtion yhtiötä ulkomaiseen omistukseen.
    Kaikki palvelut huononee ja verotus kiristyy. Kukas tässä oikein voittaa?
    Valtion velka on aivan eri asia kuin yksityisen velka. Toki valtion menoissa on varaa sopeuttaa ja varmasti löytyisi sopivia säästökohteita. Nythän ei ole ilmoitettu mitään suunnitelmaa mistä säästetään ja lähdetään vaan leikkaamaan väkisin hampaat irvessä. Poliitikot ovat tässä asiassa populistisia ja tyhmiä. Ainoa tavoitehan heille on pääasiassa oma ja puolueen etu.

    Voin vakuuttaa, että lama on Suomessa alkanut. Olin tänään teollisuusyrityksiin, yhteydessä ja lomauttavat nyt, ensiksi yli kesän ja siitä sitten jatkoa.
    Rahat loppu kaikilla ja Suomi ei todellakaan ole vetovoimainen maa ulkomaisille. Kysymys kuuluu onko suomalainen vetovoimainen tekijä ulkomailla? Sitä kohta tarvitaan, kun täältä lähtee loputkin työntekijät pois.
    Onneksi Satosenkin omaisuusarvot tippuu tässä leikissä aika rajusti.

    Äänestä

Vielä kun samaan aikaan rajoitetaan maahanmuuttoa niin ei ole tulevaisuudessakaan työntekijöitä. Eläkeikä nousee myös useita vuosia.

1Äänestä
  • Meillä on 300 000 työtöntä, ja ns. suuret ikäluokat ovat jo eläkkeellä, joten tästä eteenpäin eläkeläisten määrä laskeeeeeeee yhdessä elinajanodotteen laskun myötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Meillä on 300 000 työtöntä, ja ns. suuret ikäluokat ovat jo eläkkeellä, joten tästä eteenpäin eläkeläisten määrä laskeeeeeeee yhdessä elinajanodotteen laskun myötä.

    Elinajanodote nousee.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Elinajanodote nousee.

    Ei välttämättä. Köyhin kansanosa kuolee säätyläisiä huomattavasti nuorempana. Syitä ovat mm huono ravinto ja julkisen terveydenhuollon alasajo. Viime mainittua on koko 2000 luku heikennetty, jotta porvarit saavat lisää kupattua julkista rahaa omiin taskuihin ja siirrettyä veroparatiiseihin.
    Porvarihallitukset ovat suurimpia syyllisiä Suomen alasajoon koko 2000 luvun. Oma etu mennyt maan edun edelle, vaikka toisin koittavat selittää
    Todellisia haittapuolueita, nykyin myös vihreät kuuluvat samaan kastiin

    Äänestä

  • Kun ei nytkään rajoiteta, lojuu maassa maahantulleita ja kotomaan omia työttömiä. Usko jo että Suomeen ei koulutettuja ammattilaisia tule kuin vaimoehdokkaiden vuoksi. Suomen houkuttelevuus on nollaluokkaa ammattiväelle

    Äänestä

Velanottoa voidaan välttää myymällä valtion omaisuutta pois vähintäänkin neljällä miljardilla, ainakin jos uskomme EK :n Häkämiestä.
Ja miksi emme uskoisi, sillä olihan Häkämies omistajaohjausministerinä onnistuneissa Kemira-kaupoissakin, joten kyllä kokoomuksen joukkion talousosaamisella on vahvat perinteet.

Äänestä
  • Orpo on nimenomaan käynnistämässä isot keikkaukset ja siitä johtuen on lamantekijä.
    On varmasti turhia yritystukiakin mutta lamantekijä vie kansan luottamuksen tulevaan ja ketjureaktio on valmis.

    Äänestä

  • Kemira-kauppa oli suuri virhe.

    Äänestä


  • Kokoomuksella on halua saada valtiolta halvalla omaisuutta. Se on kummallista. Eikö Kokoomuksesta löydy yrittäjäosaamista lisäämään valtio-omistuksen tuottoa?

    Siitä hyötyvät kaikki. Ai niin, sehän tässä olikin pointti...

    Äänestä

Vapaavuori (kok) totesi HS:ssa, kun Orpo oli ohjeistanut puolueensa
äänestämään tyhjää velanoton suhteen, että Orpo on kuin koulukiusaaja,
mikä hyvänsä hallituskoalitio joutuisi ottamaan velkaa.
Oli korona-kriisi, sen hoitaminen maksoi
ja jos valtio joutuu sulkemaan yrityksiä sen pitää myös korvata menetykset.
Suomessa on elinkeinovapaus.

Äänestä
  • Suomessa suljettiin yrityksiä koronan takia. Valtion piti korvata menetykset.

    Äänestä

  • Nyt joutuu Orpo piru ottamaan itse velkaa ja samaan aikaan koko maan talous kiristyy leikkausten vuoksi. Joudutaan nostamaan myös veroja ja tietysti myös perinteiset bensa, alkoholi ja tupakki hinnat nousee.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Nyt joutuu Orpo piru ottamaan itse velkaa ja samaan aikaan koko maan talous kiristyy leikkausten vuoksi. Joudutaan nostamaan myös veroja ja tietysti myös perinteiset bensa, alkoholi ja tupakki hinnat nousee.

    Luulitko sitten, että jotain vähemmän perinteistä tapahtuisi uuden hallituksen myötä..?

    Äänestä

Kun suomalaisille alkaa konkretisoitua, mitä kuusi miljardia tarkoittaa, voi tulla ikäviä yllätyksiä.

Äänestä

Sossukat haluaa väkisin viedä suomen siihen, josta ei voi enää päästä kuiville. Jos mentäis sdp tavalla eli velkaa joka vuosi vähintään 10miljar, ei mene kovin montaa vuotta. Kun Suomi pakotetaan leikkaamaan rajusti, tai uutta lainaa ei tule. Kannattas vähän vasurien miettii miten kovia leikkaukset oli esim. Espanjassa reilu 10v sitten. Ja elintaso on siellä nyt paljon alenpi pysyvästi.

Äänestä
  • Malliesimerkkki persun älyn tasosta ja tietämyksestä.

    1Äänestä

  • Valitettavasti tuo tietosi on 10 vuotta vanhaa, sillä Espanjassa on tällä hetkellä EU:n korkein elintaso ja alhaisin työttömyys. Iso kiitos kuuluu tietysti myös Suomalaisille ja heidän antamille tukimiljardeille.

    Äänestä

Sellainen joka valitsee tien, joka johtaa ennemmin tai myöhemmin 10-30% leikkauksiin ja veron korotuksiin täytyy olla aivoja vailla.

Äänestä

Kookoomus junaili myös Caruna kaupat. Saamme kaikki kiittää korkeista sähkön siirtohinnoista Kokoomusta. Paavo Arhimmäki ainoana ministerinä vastusti kauppaa.
Tällaista politiikkaa nyt sitten halutaan. Yksityistetäänkö seuraavaksi vedenjakelu ulkomaiselle toimijalle.

1Äänestä
  • Älä maalaa piruja seinälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Älä maalaa piruja seinälle.

    Kookomuksen ns "talousosaaminen" ei tiedä mitään hyvää tavalliselle kansalle. Jossakin kabineteissa tehdään kultaisia kädenpuristuksia missä johtajat kaapii itselleen lisää omaisuutta. Ja hommat menee kuralle käydään kansalaisten lompakolla.

    1Äänestä

Leikataan myös hyvätuloisten tukia pois. Sijoitusasunnon verovähennykset, kotitalousvähennykset yms. Jos aletaan leikkamaan niin kaikilta pois. Tuskin tapahtuu, vain pienitulosilta leikataan hyvätuloiset nauttii sosiaaliturvaa jatkossakin.

Äänestä

Hyvätuloisten sosiaaliturvaa pitää leikata!

Äänestä
  • Minun mielestä uusien kansanedustajien pitäisi nyt näyttää esimerkkiä ja kieltäytyä mahdottomista palkankorotuksistaan, jotka tyttöviisikko järjesti itselleen Marin II toivossa.
    Muutoinkaan kansanedustuslaitos ei näytä hyvää esimerkkiä erilaisine sopeuttamis- ym. palkkioineen.

    Äänestä

Pitäis laskea paljonko hyvätuloiset saa kaikenlaisia tukia. Kaikki kikkailut pääomatulolla yms on käytännössä yhteiskunnan hyväksymää sosiaalitukea hyvätuloisille. Ei vaan haluta puhua, että rikkaat saa sossun avustusta.

Äänestä
  • Tätä pitäisi tuoda enemmän esiin joka paikassa. Näille tuille pitää lyödä sama leima kuin sosiaalituille yleensäkin. Toiset on sosdun luukulla pakosta toiset vain ahneuttaan kuppaavat verorahoja.

    Äänestä

Sossutuki kelpaa hyvin varakkaillekin 🤣

Äänestä
  • Joo änkytys leikkauksista loppui tässä ketjussa heti kun mainittiin varakkaiden sossutuet. Vain köyhiltä pitäis leikata. Itse maksan veroja paljon mieluummin köyhien tukiin kuin varakkaiden.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Joo änkytys leikkauksista loppui tässä ketjussa heti kun mainittiin varakkaiden sossutuet. Vain köyhiltä pitäis leikata. Itse maksan veroja paljon mieluummin köyhien tukiin kuin varakkaiden.

    Olen myös itse hyvin toimeentuleva. Kaikenlaista omaisuutta on riesaksi asti. Olen kyllä ihmetellyt monta kertaa miksi saan parhaimmillaan jopa 15 tuhatta sosiaalitukea vuodessa. Yhtään euroa en tuosta tarvitse ja verojakin voidaan korottaa.

    Äänestä

  • Ja sen saa helpommin, kerjäämättä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Joo änkytys leikkauksista loppui tässä ketjussa heti kun mainittiin varakkaiden sossutuet. Vain köyhiltä pitäis leikata. Itse maksan veroja paljon mieluummin köyhien tukiin kuin varakkaiden.

    Kiitos.

    Äänestä

Ennenkin kokoomus saanut Suomen talouden täysin kuralle, kuuluisimpana ehkäpä edesmennyt aikoinaan hyvinkin Orpo-Petterin oloinen kokovartalokokoomuslainen silakka-Holkeri, joka sai liikanimensä juurikin taloudenrahduttamistalkoidensa myötä agendoilla köyhdytettyä kansaa halpaa silakkaa syömään kehoittaessaan...

Äänestä

Vasurit, koska alatte maksaa veroja.. Eipä punakaarti montaa miljardia veroja maksa.

Äänestä
  • Kaikki vasurit maksaa veroja myös arvonlisäveroina, ja paljon. Sosiaalituet valuu suurimmalti osin kansantalouteen takaisin, vai luuletko että sosiaalituet pannaan sijoituksiin tai housuntaskuihin piiloon. Veroparatiisiin ne ei ainakaan mene, paitsi rikkaiden sosiaalituet

    Äänestä

Vasemmistoliiton kanattajia on paljon pienituloisissa. He maksavat palkastaan samalla tavalla veroa kuin muutkin. Sosiaalietuuksia pienituloiset saavat paljon vähemmän kuin suurituloiset. Tämä on suomen kansalle salaisuus joka tulee paljastumaan lähiaikoina. Siinä on Orvolle sitten leikattavaa.

Äänestä

Heko vaan, ei minun tulot ole kuin 3000e mutta mitään tukia ei ole. Paitsi jos käväsen hammaslekurissa yksityisellä. Saa siitä jokusen euron. Lapsiperheet on toki aivan eri. Niitä tuetaan liikaa.

Äänestä
  • Tukia jaetaan sijoitusasunnonostamiseen ja muuhunkin sijoittamiseen. Kotitalousvähennys koskee lähinnä hyvätuloisia yms. nämä on hyvätuloisten sosiaalitukia.

    Äänestä

Ainahan näitä liikanimiä on jaossa ollut poliitikoille. On ollut pula-Ahoa, Moosesta... Orposta ja hänen hallituskokoonpanostaan on netissä kommenttiketjujakin, jossa kansalaiset ehdottelevat osuvaa nimeä.

Jos joku ihmetyttää, niin se, ettei kukaan aikanaan, eikä myöhemminkään, keksinyt Sipilästä yhtään liikanimeä.

Äänestä
  • Lesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Lesta.

    Ei se kuvaa Sipilän politiikkaa, vaan hänen henk.k. elämäntapaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Lesta.

    Lestoilla on omat bisnesverkostonsa.

    Äänestä

  • Sipilää tituleerattiin monesti Lestakyväksi...

    Äänestä

Kumpi tulee Suomeen ensin:
kansallinen kriisi vai Venäjä?

Äänestä
  • Kriisi on nyt. Siemen on kylvetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kriisi on nyt. Siemen on kylvetty.

    Kylvöstä kiitokset SDP vetoiselle tyttö-hallitukselle....

    Äänestä

Pieniä yrityksiä menee jo konkurssiin normaalia enemmän. Lamantekijä on jo suunsoitollaan leikkauksista saaneet ihmiset jarruttamaan voimakkaasti kaikkea kulutusta.

Äänestä
  • Eiköhän nuo "kiitoksesi" kuulu vielä edelliselle, eli Marinin hallitukselle, mm. itse aiheutetusta energiakriisistä saamme heitä kiittää, kallis energia vei suomen suohon ja vieläkin firmoja konkurssiin.

    Äänestä

Sikamaista jos eläkkeen ostovoiman muutenkin huvetessa
työeläkeindeksi jäädytetään tai leikataan.
Se on katastrofi pieneläkeläiselle hintojen jakuvasti noustessa.

Eläkeläinen ei voi tuloihinsa vaikuttaa.

Jos olisi terve ja työikäinen, voisi yrittää löytää lisäansioita, jos rahat loppuu.

Äänestä
  • Lamantekijä kajoaa varmasti indekseihin. Säästää olevinaan vaikka tekee lamaa poistamalla pienituloisten rahaa kierrosta. Kaikki kärsii lopulta paitsi rikkaimmat.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Lamantekijä kajoaa varmasti indekseihin. Säästää olevinaan vaikka tekee lamaa poistamalla pienituloisten rahaa kierrosta. Kaikki kärsii lopulta paitsi rikkaimmat.

    Rikkaimmat eivät maksa veroja edes keskituloisen palkansaajan verran.

    Äänestä

EKP nostaa taas huomenna korkoja 0,25-0,50 prosenttiyksikköä,
eikä se ole viimeinen koronnosto,
Korot eivät laske ainakaan ennen ensi vuoden loppua.

Korkojen nousu vaikuttaa moniin kotitalouksiin.
Hinnat jatkavat nousuaan.
Yhä useampi pienituloinen on Suomessa vaarassa tipahtaa köyhyyteen.

Äänestä
  • Hyvätuloisten verotusta helpotetaan vastavuoroisesti niin saadaan kiristää lisää.

    Äänestä

  • Samaan aikaan pankkimme tahkoava ennätysvoittoja... tähän johti SDP vetoinen hallitus...

    Äänestä

Asuntojen myynti sakkaa, yt neuvotteluja ilmassa.

Äänestä

Kun "Käteinen" piti hallitusneuvotteluja tuloksena sixbäk,
neuvottelut Smolnassa henkilökuntineen ja tarjoiluineen
maksoivat yli 200000 euroa.
Mikä on hinta nyt, kun neuvotteluissa on mukana 200 henkilöä ?
Yhtä paljon kuin kansanedustajia eduskunnassa.
200 hengen porukalla on tultava "fantastinen" hallitus !

Äänestä
  • Niin, ei ainakaan huonompi kuin edellinen...

    Äänestä

Lamantekijä: "Haluan pitää kaikki langat käsissäni".

Persut viet. Orpo pitää lankoja käsissään.

Äänestä

Olet hieman myöhässä, lama ja konkurssit ovat jo täällä, kiitos kuuluu SDP vetoiselle hallitukselle, joka jakoi Suomen hyvinvoinnin muille EU-maille.
Meillä on nyt yli 1000 000 köyhyysloukussa, yli 350 000 konkurssissa ja yli 300 000 työttömänä, ja määrät nousussa. On siinä Kokoomuksen johtamalla uudella hallituksella hintonmoinen työ saada Suomi takaisin nousuun.

Äänestä
  • Business Finland, RIKKAITTEN SOSSU, jakoi avokätisesti rahaa yrittäjille.
    Ei yrittäjät Marinin hallituksen takia kaadu.

    Äänestä

  • Älä valehtele.

    Työllisyys on korkeammalla kuin koskaan.
    Myös maahanmuuttoperäisten ihmisten lähes yhtä korkealla.

    Kun työpaikkoja on avoinna alle 60000 miten 200000 ihmistä työllistettäisiin ?

    Tilanne on yritysten ja kokoomuksen keinotekoisesti luoma,
    yritykset odottavat ulkomaista halpatyövoimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Business Finland, RIKKAITTEN SOSSU, jakoi avokätisesti rahaa yrittäjille.
    Ei yrittäjät Marinin hallituksen takia kaadu.

    Et sitten seuraa uutisia ollenkaan?
    Kallis energia vei ihmisiltä ostovoiman, jota korkeat korot ja ruoan hinnat eivät helpota. Kiitämme kaikesta tästä edellistä hallitusta ja sen ajamaa vihreää siirtymää... jonka kustannukset 6-10Miljardia vuodessa... ja hyöty on mikä? NOLLA!!

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Älä valehtele.

    Työllisyys on korkeammalla kuin koskaan.
    Myös maahanmuuttoperäisten ihmisten lähes yhtä korkealla.

    Kun työpaikkoja on avoinna alle 60000 miten 200000 ihmistä työllistettäisiin ?

    Tilanne on yritysten ja kokoomuksen keinotekoisesti luoma,
    yritykset odottavat ulkomaista halpatyövoimaa.

    Kyllä NYT on.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Et sitten seuraa uutisia ollenkaan?
    Kallis energia vei ihmisiltä ostovoiman, jota korkeat korot ja ruoan hinnat eivät helpota. Kiitämme kaikesta tästä edellistä hallitusta ja sen ajamaa vihreää siirtymää... jonka kustannukset 6-10Miljardia vuodessa... ja hyöty on mikä? NOLLA!!

    Edellinenkö hallitus oikeasti keksi koronaviruksen ja päästi sen irti? Sitten hyökkäsi Ukrainaan ja lopuksi vielä nosti sähkön markkinahintoja, futuureista nyt puhumattakaan?

    Onko tuossa sinun mielestä pätkääkään totuutta? Oletko Uuno?

    Äänestä

Business Finland, RIKKAITTEN SOSSU, jakoi avokätisesti rahaa yrittäjille.
Sieltä riittääkö vieläkin rahaa. T & K tuet yrityksille tuplataan.
Se on kokoomuksen hanke.Meillä on rahaa niin, ettei p*skalle taivu,
voi oikeisto myhäillä tyytyväisenä.

Äänestä

Orpon hallitusneuvottelut on poliittinen spektaakkeli,
jollaista ei ole Suomessa ennen nähty.

Äänestä

Ei mitään leikata mutta menot pitää sovittaa tulojen mukaan! Jos nyt on eletty kuin lehmät pellossa sosialismin tyyliin niin se on korjattava ja kulut pitää rahastaa ay mafialta koska se väittää olevansa yleishyödyllinen ja mikä olisi sen yleishyödyllisempää?

Äänestä

Kokoomuksesta tuli persujen sätkynukke :D

Äänestä

Hesarissa juttu miten taloutta kiristämällä laskusuhdanteessa saadaan aikaiseksi lama. Lamantekijä on juuri tätä tekemässä.

Äänestä

EKP nostaa korkoja joka neljäs kuukausi. Se ei pure yhtään inflaatioon.
Hinnat jatkavat nousuaan. Hintojen nousu ei taitu eikä edes hidastu !
Kotitaloudet alkavat olla lirissä. Pieneläkeläinen on jo.
Ostovoima on vähentynyt muiltakin kuin eläkeläisiltä.
Onko tämä pitkän laman alku ?

Äänestä

Lama tuli jo - pieneläkeläisen kukkaroon.

Äänestä

Kokoomuksen kannatus menee sitten pitkäksi aikaa kun saadaan kunnon lama aikaiseksi. Tämä jää muistiin.

Äänestä
  • Tämä on jatkoa perskeko-hallitukselle. Rikkaat rikastuisvat ja köyhiä tuli lisää.
    Hallituksen tahdosta.

    Äänestä

Upporikas tai rutiköyhä, Orpo ottaa riskin ja riskin maksaa köyhät.

"Kokoomuksen talouspolitiikka vaatii kovaa kasvua, eli Orpo lienee laskenut sen varaan, että Ukraina voittaa sodan ja jälleenrakennus alkaa.

Orpo nimittäin aikoo maksattaa velkaa kiihdyttämällä inflaatiota. Nostamalla epäsuoria tasaveroja reaaliansiot laskevat alemmissa tuloluokissa, ja siitä seuraa tietenkin kovat palkankorotukset. Orpo ehkä laskee sen varaan, että pitkäaikaiset sopimkset estäisivät työtaistelut ja hän voisi maksella velkoja pienipalkkaisten kukkaroista.

Kun ensin nostetaan kulutusveroja ja sen jälkeen palkat nousevat, jolloin alennetutkin progressiot tuottavat vähintään saman kuin aiemminkin, saadaan tietenkin valtion tulopuolta kuntoon. Se on kuitenkin tarkkaa taiteilua. Epätasaisempi tulonjako saattaa haitata kysyntää, tosin se vaikuttaa hidastavasti myös tuontiin. Tuonnin rajoittaminen ei paljoa lohduta, jos nousevat kustannukset ja palkat osuvat myös vientiteollisuuteen tai tuontia syrjäyttävään tuotantoon. Erityisesti se vaikuttaisi euroalueen ulkopuolelle suuntautuvaan vientiin. Ainoastaan kova kansainvälinen kysyntä voi poistaa haitan ja sen varaan Orpo luultavasti laskee. Koronan jälkeen nousubuumia ei ehtinyt kunnolla tulla, kun Ukrainan sota alkoi kuristaa Eurooppaa. Saas nähdä, miten käy nyt.

Jos todella kovaa nousukautta ei tule, Orpo joko suosiolla luopuu tavoitteestaan saada valtiontalous tasapainoon, tai lakko- ja palkankorotuskierre hinnoittelee meidät ulos markkinoilta ja se alkaa näkyä verotuloissa suhteessa julkisiin menoihin, eli gäppi alkaa valtiontaloudessa alkaa taas kasvaa.

Marin sentään tunnusti tosiasiat. Mutta hän on liian rehellinen ja hyväntahtoinen poliitikoksi. Universalismi olisi tullut kustantaa proressiivisilla veroilla, sitä Marin ei uskaltanut tehdä. Hän luuli, että oikeistokin kiittäisi häntä siitä, että hän ei korottanut veroja, vaan veroaste laski. Nyt hän ymmärtää paremmin: oikeistopuolueet taistelevat vallasta kaikin keinoin, ne eivät kiitä mistään. Oikeistoa äänestävät eivät anna mitään arvoa sille, että verot eivät nouse, kun oikeistopuolueet lupaavat laskea progressiivisia veroja.

Saapa nähdä, miten Orpo-pojan pelissään käy, tuleeko hänestä upporikas vai rutiköyhä"

Äänestä
  • Orpo lietsoo paniikkia kuten edellinen Orpo-Sipilä-hallitus,
    että saisi kansan shokkii,
    että mikä vain menisi läpi, koska kaikki kansanosat eivät tajua,
    etä kyllä tästä vähemmälläkin show'lla selvitään.

    Joskus nuorena on ollut niin naiivi, että on luullut, että kansanedustajat toimivat kansan parhaaksi. Sittemmin alkoi ymmärtää.
    Oikeisto on hyeena. Se ei välitä muista kuin itsestään. Omiin tavoitteisiin pääsy on tärkeintä.
    Häviäjät on aina ennakkoon valittu, niillä ei ole merkitystä, niitten mielipiteellä ei ole
    merkitystä, koska eivät ne kokoomusta äänestä: pienituloiset.

    Äänestä

  • Ojpo tulee olemaan kuusessa.

    Äänestä

Kansa muistaa lamantekijät ja niiden puolueet

Äänestä

Onneksi päästin tuholainen Marinista. Velkaa 48 miljaardia, puolet lahjoitti ulkomaille,kansa köyhtyi,konkursit lisääntyivät,leipäjono pitenivät kaikki Marinin järjettömän toiminnan ansiosta.

Äänestä
  • Miten kansa köyhtyi..?

    Vai tarkoitatko tämän tulevan kokopersuhallituksen kyykytysagendoja, niiden myötä kansa todellakin tulee köyhtymään...

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Miten kansa köyhtyi..?

    Vai tarkoitatko tämän tulevan kokopersuhallituksen kyykytysagendoja, niiden myötä kansa todellakin tulee köyhtymään...

    16:27
    Lue tästä:

    Eriarvoisuus kasvoi merkittävästi Sipilän hallituskauden aikana, selviää Tilastokeskuksen julkaisemasta raportista. Suomalaisten nettovarallisuuserot ovat 2000-luvulla kasvaneet ja kymmenesosa suomalaisista omistaa lähes puolet kotitalouksien nettovarallisuudesta. Kotitalouden nettovarallisuus saadaan laskemalla yhteen varat ja vähentämällä niistä velat.

    Raportin mukaan vauraimman kymmenyksen nettovarallisuus kasvoi 2016–2019 keskimäärin 70 458 eurolla per kotitalous. Lopun yhdeksän tulokymmenyksen nettovarallisuus puolestaan laski keskimäärin 5 346 eurolla kotitaloutta kohden.

    Äänestä

Murskaavaa kritiikkiä VVM:lle (ja kokoomukselle)

Työeläkevarat eivät ole osa valtiontaloutta,
niitten leikkaaminen ei tuo euroakaan lisää valtiontalouteen,
mutta VVM:n virkamiehet (ja kokoomus) luovat kriisitilannetta
mahdollistaakseen työeläkeindeksien leikkaamisen.
"Eläkeviikate" kuulostaa murhaavalta", toteaa Kevan tj.

Jos indeksisääntöä leikataan se pienentää kaikkien suomalaisten
loppuelämän aikana odotettavissa olevia tuloja eli se tarkoittaa
pitkän tähtäimen köyhtymistä.
https://www.tela.fi/2023/05/04/vallattomat-virkamiehet-heiluttavat-elakeviikatetta/

Äänestä
  • Ehkä tuossa on taka-ajatuksena saada eläkeläisiä takaisin töihin tai sitten ihmisiä pidemmälle työuralle kun eläke ei riitäkkään elämiseen.
    Kyllähän tuo kokoomuksen sanoma on vahvasti lamaa tekevä.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Ehkä tuossa on taka-ajatuksena saada eläkeläisiä takaisin töihin tai sitten ihmisiä pidemmälle työuralle kun eläke ei riitäkkään elämiseen.
    Kyllähän tuo kokoomuksen sanoma on vahvasti lamaa tekevä.

    Tähtäin on vetää välistä, tulonsiirto yksityiselle sektorille.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Ehkä tuossa on taka-ajatuksena saada eläkeläisiä takaisin töihin tai sitten ihmisiä pidemmälle työuralle kun eläke ei riitäkkään elämiseen.
    Kyllähän tuo kokoomuksen sanoma on vahvasti lamaa tekevä.

    Niinkö, että eläkeläiset veisivät työttömiltä loputkin työpaikat ?

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Ehkä tuossa on taka-ajatuksena saada eläkeläisiä takaisin töihin tai sitten ihmisiä pidemmälle työuralle kun eläke ei riitäkkään elämiseen.
    Kyllähän tuo kokoomuksen sanoma on vahvasti lamaa tekevä.

    Eläkeläisiltä voi tuhkatkin pesästä. Eläkeläisillä ei ole mitään millä taistella
    leikkauksia vastaan.

    Äänestä

  • Työeläkevarat laitettiin pantiksi, jotta päästiin helpommin Euro-valuuttaan mukaan
    Näin saatiin taseet töihin

    Äänestä

Lamantekijä on jo melkein onnistunut. Yksityiset eivät enää ota lainoja kun työttömyysturvaa heikennetään. Esim autokauppa ja asuntokauppa kyykännyt jo kunnolla. Moni pelkää ottaa autolainaa jos ansidonnainen lyhenee sama pelko asuntolainoissa.
Yritykset antavat koko ajan tulosvaroituksia. Vientiteollisuudella vaikeaa, ei taida kiinnostaa sellaisen maan tuotteet joiden valtionvalta haukkuu ulkomaalaisia apinoiksi.
Orpo ja hallitus jää muistiin lamantekijänä ja Suomen maineen pilaajana.

Äänestä

Ei Häkämiehen ostamassa kuplassa ekolleilla hätäpäivää.

Äänestä

Miten tyhmä on suomen kansa, jos puolet äänestää oikeistoa. Sitten ihmetellään, että leikkaavat köyhiltä ja duunarilta.

Äänestä
  • Hyvä puoli tässä on se, että kansa saa opetuksen mitä tarkoittaa oikeiston äänestäminen. Seuraavissa vaaleissa annetaan sitten palaute. Tosin tämä hallitus tuskin saa mitään aikaiseksi. Ehtii hajota ennen kuin ehtii aloittaa mitään. Orpo ei saa pidettyä tätä kasassa sopu puheillaan. Puuttuu karisma ja auktoriteetti kokonaan. Vähän pehmoinen kaveri noihin hommiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Hyvä puoli tässä on se, että kansa saa opetuksen mitä tarkoittaa oikeiston äänestäminen. Seuraavissa vaaleissa annetaan sitten palaute. Tosin tämä hallitus tuskin saa mitään aikaiseksi. Ehtii hajota ennen kuin ehtii aloittaa mitään. Orpo ei saa pidettyä tätä kasassa sopu puheillaan. Puuttuu karisma ja auktoriteetti kokonaan. Vähän pehmoinen kaveri noihin hommiin.

    Toivotaan näin. Mutta kun tää on uusi tilanne, kyse on nyt arvoista ja äänestetään amerikan tapaan konservatiivi-liberaali-akselilla. Toivottavasti noita suomen "trumppilaisia" ei kovin suuri osa persu-äänestäjistä.

    Äänestä

Nousemassa Pula-Ahon rinnalle.

Äänestä

Kookoomuksen toimilla saadaan lisää työttömyyttä ja veroja joudutaan nostamaan. Orpo ajaa vahvasti lamaa Suomeen.

Äänestä

Voe voe

Äänestä

Pula-aho historiaa

Äänestä

Kansanmurhaaja!

Äänestä

Tästä ei saa tolkkua.

Äänestä

Tästähän on kysymys sanoa a häkkänen matalalla äänellä toistaen sen pariin kertaan konsultin ohjeen mukaan.

Äänestä

Kiss, kiss, kiss

Äänestä

Pakkohuutokaupat uhhkääÄä

Äänestä

Aan

Äänestä

Nus

Äänestä

Ei pidä paikkaansa

Äänestä

Keskiluokkaisten eli heidän jotka maksaa tän lorvien täyttämään maan kulut..heidän ostovoimaa koitetaan parantaa. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää. T Nettomaksaja

Äänestä

Oikein hirvittää millaisia pönttöjä ja yksinkertaisia ihmisiä tää maa on täynnä

Äänestä

Tosi.

Äänestä

Oon töissä firmassa jonka asiakkaat pääasiassa ulkomailla. Nyt on myynti vähentynyt ja toimistusjohtajakin joutuu nyt vakuuttelemaan, että meidän firmassa ollaan tasa-arvoisia eikä rasismia suvaita. Orpo vaan hokee, että pitää päästä hommiin. Kuinkahan monelta ne hommat loppuu tän hallituksen vuoksi. On jo saanut todella pahaa mainetta suomi ulkomailla.
Orpo on maan tuho. Onneksi hallitus hajoaa ennen kuin Orpo pääsee hommiin.

Äänestä
  • Vaalitulosta on vaikea hyväksyä. Vihervasemmisto haluaa levittää Suomen hallituksesta kielteistä informaatiota maailmalla. Euroopassa on lähes kaikkialla monen kerroksen väkeä erilaisilla oikeuksilla tai ilman sekä tasa-arvo on paljon kaukaisempi asia kuin Suomessa.
    Useissa keski-Euroopan maissa on halpatyö kokonaan hoidettu paperittomien ja luvattomien maassa olijoiden pimeällä työllä edullisesti.
    Suomessa oleva kielteinen ilmapiiri ja mustamaalaaminen vahingoitaa meitä pahasti . Emme saa mitään mutta menetämme paljon oman toimintamme kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Vaalitulosta on vaikea hyväksyä. Vihervasemmisto haluaa levittää Suomen hallituksesta kielteistä informaatiota maailmalla. Euroopassa on lähes kaikkialla monen kerroksen väkeä erilaisilla oikeuksilla tai ilman sekä tasa-arvo on paljon kaukaisempi asia kuin Suomessa.
    Useissa keski-Euroopan maissa on halpatyö kokonaan hoidettu paperittomien ja luvattomien maassa olijoiden pimeällä työllä edullisesti.
    Suomessa oleva kielteinen ilmapiiri ja mustamaalaaminen vahingoitaa meitä pahasti . Emme saa mitään mutta menetämme paljon oman toimintamme kautta.

    Kansa taisi äänestää muutosta tietämättä, mikä sitten muuttuu. Tästähän on kysymys. Peloteltiin velkaantumisella ja "kaikki osallistuu" ei taida toteutua.

    Suomeen siis positiivinen ilmapiiri ja paperittomat tekemään halpatyötä? Vihervasemmiston vikako on nykyinen rasismikuviot. Olisiko tiedottaminen voinut olla parempi? Kun löytyy kritisoitavaa, ei omaan puseroon ole kykyä katsoa yhtään, vaan yleistetään syy jonnekin muualle.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Vaalitulosta on vaikea hyväksyä. Vihervasemmisto haluaa levittää Suomen hallituksesta kielteistä informaatiota maailmalla. Euroopassa on lähes kaikkialla monen kerroksen väkeä erilaisilla oikeuksilla tai ilman sekä tasa-arvo on paljon kaukaisempi asia kuin Suomessa.
    Useissa keski-Euroopan maissa on halpatyö kokonaan hoidettu paperittomien ja luvattomien maassa olijoiden pimeällä työllä edullisesti.
    Suomessa oleva kielteinen ilmapiiri ja mustamaalaaminen vahingoitaa meitä pahasti . Emme saa mitään mutta menetämme paljon oman toimintamme kautta.

    Kyllä tuo nykyinen hallitus levittää ihan itse huonoa suomi mainetta. Alkaa jo valitettavasti näkyä monen yrityksen kaupankäynnissä. Suomella ei ole varaa tällaiseen huonoon maineeseen, kestää pitkään saada hyvä maine takaisin. Valitettavasti monelta loppuu työt Orpon hallituksen vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Kansa taisi äänestää muutosta tietämättä, mikä sitten muuttuu. Tästähän on kysymys. Peloteltiin velkaantumisella ja "kaikki osallistuu" ei taida toteutua.

    Suomeen siis positiivinen ilmapiiri ja paperittomat tekemään halpatyötä? Vihervasemmiston vikako on nykyinen rasismikuviot. Olisiko tiedottaminen voinut olla parempi? Kun löytyy kritisoitavaa, ei omaan puseroon ole kykyä katsoa yhtään, vaan yleistetään syy jonnekin muualle.

    Suomessa on kielteinen ilmapiiri. Vaalitulos ei mielytä ja omaa asemaa pyritään vahvistamaan kritisoimalla muita ja levittämällä sensaatiomaista informaatiota maailmalla. Siihen tartutaan helposti. Levittäjät aiheuttavat menettelyllään vaikeasti korjattavaa vahinkoa Suomelle pyrkiessään vähentämään vaalituloksen merkitystä.Kaiken tämän jälkeen he vain yksinkertaisesti toteavat että hallitus on itse aiheuttanut ongelmansa.

    Äänestä

Tai: "Pieni mies"

Äänestä

Taitaa olla Orpo yritysjohtajille iso riesa kun vaan silittelee rasisteja. Yritysjohtajat joutuvat selittelemään suomen hallituksen touhuja pitkin maailmaa kun myynti sakkaa.

Äänestä

Saas nähdä kenen kirjoitukset pilavaat ensi viikolla Suomen mainetta. Orpona reagointi jo tiedetäänkin. Kommentoi taas jotain pehmoisia "laitetaan rivit suoriksi, pitää päästä hommiin"
Joku chattibotti hoitaisi yhtä hyvin kuin Orpo tuota kommentointia. Pehmoisia on Orpon puheet vaikka maan mainetta poljetaan kasaan.

Äänestä

Ellisen hallituksen piikkiin on helppo laittaa kaikki. Edellinen hallitusaika oli vaikea, toki virheitä tehtiin. Mikä hallitus ei ole tehnyt virheitä.

Olisko aika tunnustaa Caruna, Kemira ja Uniper kauppojakin taisi hallitus hoputtaa, riskiarvio taisi jäädä siten vajaaksi.

Paljon nämä mokat ovat lisänneet valtion velkaantumista? Olisi mielenkiintoista kuulla asiantuntijan arvio.

Nyt tehdään kaikkea velkeentumisen varjolla. Haukutaan niitä ja paikataan neljän vuoden päästä.

Äänestä

Eikö sitä vihreä juuri halua, että on köyhää: syödään itse kasvatettuja ituja, käytetään kierrätysvaatteita, asutaan askeettisesti, pidetään toisiamme kädestä päivät pitkät ym. hauskaa.

Äänestä

Heikko-osaisten ja työntekijän aseman heikentäminen lisää turvattomuuden tunnetta ja vähentää kulutusta, joten lama on mahdollinen. Palkankorotuksissa tullaa näkemään myös suuntausta maltillisempaan, mikä lisäå lamaa.

Äänestä

Lama on isosti ovella. Asuntojen ja autojen myynti on jyrkässä alamäessä ja kaikelle muullekin kulutukselle on painettu jarrua. Nyt kun lähdetään leikkaamaan kunnolla niin loppuu se vähäkin kulutus. Rakennusyhtiöitä keikkuu jo konkurssin kidassa.
Orpo on todellinen lamantekijä. On munannut perusteellisesti suomen talouden ja maineen myös ottamalla äärioikeistolaisen ja avoimen rasistisen puolueen kaveriksi.
Jatkossa joudutaan leikkamaan lisää ihan Orpon hallitus toimien vuoksi kun heidän toimiensa seurauksena yrityksiä kaatuu.

Äänestä

Tämä sak kultajyvä, joka tarkoitettu kaikkien suomalaisten esim. Miten hoidetaan yritystä hy in. Meinaa irtisanoa porukkaa paljon. Kaiken hyväksi aikovat jättää heidät ilman minkäänlaista tulevaisuus tukea. Tällä en tämä sak on

Äänestä

Uudisrakentaminen loppui suomessa kuin seinään. Irtisanomisia tulee massoittain. Petteri puuhastelee keksimään lausuntoja joilla saadaan näennäis pesu rasistiselle hallituspuolueelle.
Kokoomus mainostaa talousosaamisella, kansa maksaa heidän oppirahat tämän laman tekemisessä.

Äänestä

Petteri keskittyy luomaan vain putoustyyppisiä hokemia millä yrittää vakuuttaa, että kaikki on hyvin.
Äkkiä sivuun toi lamantekijä.

Äänestä

Tänään puhuttiin jo uutisissa konkurssiasllosta. Petterin lääke uudet hokemat ja helpotuksia hyvintoimeentuleville.

Äänestä

Voe, voe, voe

Äänestä

Nyt voidaan jo sanoa Orpoa lamantekijäksi.

Äänestä

Rakennusteollisuus kaatuu suomessa. Petteri puuhastelee sumuverhoa rasisteille. Maahanmuuttoa rajoitetaan, vero-ongelmat moninkertaistetaan tuleville sukupolville.

Äänestä

Lamautus miellyttää Petteriä. I

Äänestä

Lomautus on SATO SEN suosikki.

Äänestä

Kokoomuksen talousoppi = lama

Äänestä

Petterismeja

Äänestä

Petteri peloitteli kuluttaja lopettamaan ostamisen. Nyt kaatuu firmaa kuin heinää.

Äänestä

Ropoa tiinuun.

Äänestä

Lippaaseen roposet.

Äänestä

I do, Orpo say

Äänestä

Sitten on saatu peloiteltua myös ulkomaiset huippuosaajat jotka eivät enää halua tulla suomeen kun käsitys on se, että maasta heitetään ulos heti jos duuni loppuu.
Naapurimaa palasi Neuvostoliiton aikoihin vauhdilla tämä nykyinen hallitus yrittää palauttaa Suomen samoihin aikoihin. On kyllä tyhmin hallitus minkä muistan jo useiden vuosikymmenten ajalta.

Äänestä

Ennakkotieto.

Äänestä

Orpolama

Äänestä

Yesterday's

Äänestä

Tulevaisuus lamantekijä näyttää vakuuttavalta.

Äänestä

Ellun kanat hautoi.

Äänestä

Näinkö tässäkin asiassa käy?

Äänestä

Voi ei.

Äänestä

Petterillä lamaa

Äänestä

Petterillä lomaa.

Äänestä

LAMAPETTERI

Äänestä

Jo nyt näyttää pahalta.

Äänestä

Lamantekijät Kok ja PS huolehtivat, että lama tulee ja omaisuuden uusjako
on taas edessä. Käy niinkuin 90 luvulla.

Äänestä

Petteri Lama sai ansiomerkin. Ennätys velanotto palkittiin.

Äänestä

Kyllä on saanut tämä hallitus suomen uimaan syvällä lamassa. Eikä mennyt kauan. Alle puoli vuotta vallassa niin kaikkien luottamus tuhottu. Pahinta on, että vielä 3,5 puoli vuotta edessä.

Äänestä

Saako Orpo Purra tehokaksikko suomen yhtä syvään lamaan kuin 90 luvulla. Yritystä on kovasti. Kaikki on saatu pelkäämään ja kukaan ei uskalla kuluttaa. Rakennusliikkeet kaatuu kuin dominonappulat. Pikkuhiljaa kurjistetaan kaikkien elämää. Ensin sössitään ja leikataan koko suomi syvään lamaan. Sitten keksitään verotus pelastamaan kaikki. Kaikki menee juuri päinvastoin mitä nämä älypäät lupasivat ennen vaaleja.

Äänestä

Orpo sai kuluttajien luottamuksen pohjamutiin. Asuntokauppa ei käy ja rakentajia kaatuu kuin dominopalikkaa. Pahinta mitä poliitikot voivat tehdä on romauttaa kansalaisten luottamus ja usko tulevaisuuteen. Tässä Orpo ja Purra ovat onnistuneet 100%.

Äänestä

Mitkä firmat kaatuu rakennusliikkeiden jälkeen? Orpo vaan kylvää lisää epäluottamusta tulevaisuuteen. Kaiken säästämisen jälkeen vielä työssäkäyvät veronmaksajat maksaa taas kaiken.

Äänestä

Osuit todella naulankantaan. Olen ollut teollisiin yrityksiin yhteydessä työni puolesta ja nyt alkaa lomautuksia tulla ja paljon. Kansantaloustieteen mukaan tällöin pitäisi elvyttää, mutta en usko että Orpo ja, Satonen edes ymmärtävät tuota sanaa! Seuraa jättimäärä konkursseja ja työttömyyttä. Eläköön Orpo ja Satonen, Teidät muistetaan.

Äänestä

Petteri Lama jatkaa 1930-lukua kohti ottaen ennätysmäärän velekoo . Pohjalle mennaan laareja tonkimaa

Äänestä

Toki 90-luvulla Koijarit onnistuivat tavoitteessaan Kepun avulla, nyt Persut kiilapoikana. Uskon, että onnistuvat nytkin tavoitteessaan ja saavat Laman aikaan.

Äänestä

Taas myytiin verovaroilla kasvatettua huippuosaamista jenkkilään nakkirahoilla.
AI-tietotaito AMD:lle, 1 heppu perässä ja veronmaksajien rahat bye-bye!

Äänestä

Urpon laittaa korruptio junan kyydillä kohti Ahvenanmaata!

Äänestä

Parin vuoden päästä... ? Se on kuule jo nyt sitä. Porukka joka ei ymmärrä taloudesta sen enempää kuin sika valtiontaloudesta, ei voi tehdä muuta kuin idioottimaisuuksia.

Äänestä

Olen tämän ketjun aloittaja. Kävi juuri niin kuin ennustin, Orpon hallitus on saanut laman suomeen ja työttömyys on lisääntynyt rajusti. Äänestin vielä Kokoomusta kun Katainen oli johdossa, silloin vielä saatiin rakentavaa yhteistyötä aikaiseksi vaikka kaikki ei ihan täydellisesti mennytkään.
Kaikki luotto mennyt Kokoomukseen, onneksi on muitakin puolueita.

Äänestä

Laman tekijähän oikeasti on se joka nosti kulumme tasolle jota emme kykene ansaitsemaan. Orpon poppoohan vain korjaa tuota virhettä!

Äänestä
  • Niinkö se virhe korjataan, että viedään kansalaisilta usko ja luottamus tulevaisuuteen ja päästetään työttömyys valloilleen. Suunta on se että, laitetaan tavalliset ihmiset niin ahtaalle kun pystytää ja annetaan hyväosaisille lisää helpotuksia ja tukia.

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Niinkö se virhe korjataan, että viedään kansalaisilta usko ja luottamus tulevaisuuteen ja päästetään työttömyys valloilleen. Suunta on se että, laitetaan tavalliset ihmiset niin ahtaalle kun pystytää ja annetaan hyväosaisille lisää helpotuksia ja tukia.

    Työttömyys on pelkästään huonon työsopimusjärjestelmän seurausta, sitä pitää parsia ja hieman on jo alettukin mutta se ei riitä alkuunkaan.

    Kenelläkäänhän ei voi teettää työtä ja maksaa palkkaa enempää kuin hän oikeasti ansaitsee. Palkan pitää olla oikeassa suhteessa työn tulokseen! Tuota ei ay mafiosojen lauma halua ymmärtää vaan uhollaan pyrkii saamaan kunnioitusta jota ei ansaitse.

    Mikä on sinun hyväosaisesi? Miten hän siihen asemaan on yltänyt? Oisikohan syynä hänen viisaampi suhtautuminen niin opiskeluun kuin työelämäänkin? Meille kaikilla on mahdollisuus, se vain miten siihen suhtaudumme, vaikuttaa siihen kuka lopulta mitäkin on!

    Ei pidä vältellä menestymisen vaatimia ponnisteluja, jos itseä laiskottaa niin ei pidä moittia niitä jotka eivät laiskotelleet!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Työttömyys on pelkästään huonon työsopimusjärjestelmän seurausta, sitä pitää parsia ja hieman on jo alettukin mutta se ei riitä alkuunkaan.

    Kenelläkäänhän ei voi teettää työtä ja maksaa palkkaa enempää kuin hän oikeasti ansaitsee. Palkan pitää olla oikeassa suhteessa työn tulokseen! Tuota ei ay mafiosojen lauma halua ymmärtää vaan uhollaan pyrkii saamaan kunnioitusta jota ei ansaitse.

    Mikä on sinun hyväosaisesi? Miten hän siihen asemaan on yltänyt? Oisikohan syynä hänen viisaampi suhtautuminen niin opiskeluun kuin työelämäänkin? Meille kaikilla on mahdollisuus, se vain miten siihen suhtaudumme, vaikuttaa siihen kuka lopulta mitäkin on!

    Ei pidä vältellä menestymisen vaatimia ponnisteluja, jos itseä laiskottaa niin ei pidä moittia niitä jotka eivät laiskotelleet!

    Hoh hoijaa. Tuo alkaa olla jo epätoivoista kun et pysty myöntämään tyhmyyttäsi että kannatat kaiken tuhoajia. Vai onko sinulla toista tietoa Kokoomuksen toimista?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Työttömyys on pelkästään huonon työsopimusjärjestelmän seurausta, sitä pitää parsia ja hieman on jo alettukin mutta se ei riitä alkuunkaan.

    Kenelläkäänhän ei voi teettää työtä ja maksaa palkkaa enempää kuin hän oikeasti ansaitsee. Palkan pitää olla oikeassa suhteessa työn tulokseen! Tuota ei ay mafiosojen lauma halua ymmärtää vaan uhollaan pyrkii saamaan kunnioitusta jota ei ansaitse.

    Mikä on sinun hyväosaisesi? Miten hän siihen asemaan on yltänyt? Oisikohan syynä hänen viisaampi suhtautuminen niin opiskeluun kuin työelämäänkin? Meille kaikilla on mahdollisuus, se vain miten siihen suhtaudumme, vaikuttaa siihen kuka lopulta mitäkin on!

    Ei pidä vältellä menestymisen vaatimia ponnisteluja, jos itseä laiskottaa niin ei pidä moittia niitä jotka eivät laiskotelleet!

    Akateemisia on tällä hetkellä paljon työttömänä ja heidän työttömyytensä onkin lisääntynyt paljon juuri tämän hallituksen aikana.
    Vaikka opiskelet pitkällekin, niin nykyään se ei ole enää mikään tae siitä, että asiat sujuvat aina hyvin.
    Pahimmillaan yhteiskunta voi luisua tilaan, jossa kaikkien ei enää ole turvallista liikkua kaikilla alueilla. Silloin alkaa väkivallan uhka näkyä tavallisten ihmisten elämässä, kuten esimerkiksi ruotsissa on käynyt.
    Suomessa on ennen ollut enemmän yhteishenkeä pitää huolta myös heikompiosaisten elämästä. Kaikilla ei todellakaan ole edelletyksiä saavuttaa korkeaa elintasoa.
    Orpon hallitus kumartaa vain syvään pääomien suuntaan. Yritystuista ei ole leikattu yhtään vaikka siellä on kaikenlaista kummallista tukea sinne ja tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    Hoh hoijaa. Tuo alkaa olla jo epätoivoista kun et pysty myöntämään tyhmyyttäsi että kannatat kaiken tuhoajia. Vai onko sinulla toista tietoa Kokoomuksen toimista?

    Mielestäni olen toiminut aika fiksusti, kohtuu eläke, muutama velaton asunto, muutaman vuoden eläkkeen verran muuta varallisuutta.. Elämäni varrella olen pitkälti toiminut tyyliin mihin hallitus nyt on menossa, joten tiedän sen olevan se oikea tie.

    Kaikki töihin on se paras ratkaisu, ay mafia pitää siirtää historiaan ja korvata jollain demokraattisella toimijalla. Sosialisteja ei enää saa päästää lisää pilaamaan yhtyeiskuntaamme!

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Niinkö se virhe korjataan, että viedään kansalaisilta usko ja luottamus tulevaisuuteen ja päästetään työttömyys valloilleen. Suunta on se että, laitetaan tavalliset ihmiset niin ahtaalle kun pystytää ja annetaan hyväosaisille lisää helpotuksia ja tukia.

    Lisäksi kaikki mahdollinen julkinen palvelu ajetaan alas tai niin huonoon jamaan ettei kansalaiset enää viitsi käyttää. Terveydenhuolto, kirjastot, julkinen liikenne, poliisitoiminta, passien ym asiakirjojen haku, koulutus jne, lista on loputon. Kokoomus romuttaa kaiken ja jos ei kokonaan lopeteta, niin hinnat nostetaan pilviin ja toimitusajat kestää kuukausia (ennen muutama viikko korkeintaan). Kokoomus on saanut aikaan pelkkää shittiä

    Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    Akateemisia on tällä hetkellä paljon työttömänä ja heidän työttömyytensä onkin lisääntynyt paljon juuri tämän hallituksen aikana.
    Vaikka opiskelet pitkällekin, niin nykyään se ei ole enää mikään tae siitä, että asiat sujuvat aina hyvin.
    Pahimmillaan yhteiskunta voi luisua tilaan, jossa kaikkien ei enää ole turvallista liikkua kaikilla alueilla. Silloin alkaa väkivallan uhka näkyä tavallisten ihmisten elämässä, kuten esimerkiksi ruotsissa on käynyt.
    Suomessa on ennen ollut enemmän yhteishenkeä pitää huolta myös heikompiosaisten elämästä. Kaikilla ei todellakaan ole edelletyksiä saavuttaa korkeaa elintasoa.
    Orpon hallitus kumartaa vain syvään pääomien suuntaan. Yritystuista ei ole leikattu yhtään vaikka siellä on kaikenlaista kummallista tukea sinne ja tänne.

    Huolestuttavaa on että kokoomushallituksien aikana ei ole enää saavutettu edes välttävää-tyydyttävää elintasoa. Surkea elintaso odottaa yhä kasvavaa joukkoa, vaikka olisi työelämässä (riippuen toki tehdyistä työtunneista). Kuka jaksaa tehdä kahta duunia pitkään jos työaika matka-aikoineen venyy 12-14 tuntiin/vrk

    Äänestä

  • Anonyymi00206 kirjoitti:

    Lisäksi kaikki mahdollinen julkinen palvelu ajetaan alas tai niin huonoon jamaan ettei kansalaiset enää viitsi käyttää. Terveydenhuolto, kirjastot, julkinen liikenne, poliisitoiminta, passien ym asiakirjojen haku, koulutus jne, lista on loputon. Kokoomus romuttaa kaiken ja jos ei kokonaan lopeteta, niin hinnat nostetaan pilviin ja toimitusajat kestää kuukausia (ennen muutama viikko korkeintaan). Kokoomus on saanut aikaan pelkkää shittiä

    Ehkä sinun toiveunesi vaan eipä ole faktaa!

    Menot vaan pitää saada tuloja pienemmiksi!

    Pitää siis alkaa suosimaan tuottavaa yritystoimintaa ay mafian sijaan!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämä on parin vuoden päästä orpon pilkkanimi. Massiiviiset leikkaukset tulevat näivettämään myös kulut kun korkotason nousu on alkanut sitä leikata muutenkin. Konkursseja tulee ja kärsimystä. Lama on oven takana ja omaisuuden uusjako taas edessä. Käy niinkuin 90 luvulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu