Vappurunoharjoitus

Tehty Heikki Kotkan runon pohjalta ja sen inspiroimana:

Täältä näkee vain pienen palan elämää:

Täältä näkee vain pienen palan elämää
vain taaksepäin, muistojen viidakkoon.
Tämä paikka on minulle liian kallis.
Kaikki polut olen avannut itse.

Ajatukseni harhailevat ja sieluni velka kasvaa.
Polkuni kasvavat umpeen takanani.
Kaihi sumentaa silmäni
peittäen sekä kuun että tähdet.

Ostin eilen kartan
kuitenkin kuljen harhaan.
Rönsyt ja liaanit piilottavat
sekä menneen että tulevan.

120

1449

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pane jo se käyneen siman pullon korkki kiinni !

      • Hyvää vappua myös sinulle, pahanilmanlintuseni.
        (En ole edes aloittanut vielä, mutta kyllä se tästä!)
        Glada vappen drick bara vatten!

    • Anonyymi

      Osta navigaattori ja lakkaa hourailemasta!

    • Tehdään vapunaaton kunniaksi "poetry slam" eli runokilpailu. Kolme-viisi tuomaria, vapaaehtoisia voi alkaa ilmoittautumaan nyt. (Rekattuja, että järjestys säilyisi). Minä ehdotan Demeteriä, Tellukkaa ja Korppista.
      Jokainen kirjoittaa oman runonsa, ei saa kopsata!
      Pisteytetään 1-10
      Yksi tipahtaa kilpailuun ilmoittautuneista joka kierroksella. Jatkoon selvinneet kirjoittavat uuden runon. Voittajalle annamme sitten kollektiivisen vappuruno mitallin ja pokaalin.
      (Ulkona puhaltaa raaka pohjoistuuli ja en taida viitsiä lähteä edes kokolle. Onhan niitä nähty :) )

      • Anonyymi

        Älä viitsi olla noin lapsellinen!

      • Anonyymi

        "Aamulla anivarhain, kun heräsin
        näin kanitarhan katolla UFON
        ja sain orgasmin"

      • Anonyymi

        Ajattelin runon kirjoittaa,
        vaan olosuhteet harmittaa.
        Pilvet lunta tuiskuttaa.
        tuuli puita huiskuttaa,
        räntä peittää rappua,
        en jaksa viettää vappua.
        Nim: "Waappu".

      • Oho ! Että sellainen kilpailu ? Minä olen aina ollut allerginen kaikelle kilpailulle. En kilpaile edes leikkimielellä, miksi pitäisi olla parempi kuin toinen, tai huonompi ?..))

        Kuulemma Raamatussa on mainittu sana "kilpailu" vain kerran. Paavali on kehottanut: "toistenne kunniotuksessa kilpaikaa ". Siihen kisaan voisin vielä lähteäkin..))

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä viitsi olla noin lapsellinen!

        Saa kai vielä olla lapsi (Ano 14.28)/ vaikka onkin harmaahapsi...))

      • Anonyymi

        En hyvksy kuin Tellukan, muut puolueellisia arvostelemaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En hyvksy kuin Tellukan, muut puolueellisia arvostelemaan.

        Minä ehdotan että runot kirjoitetaan nimimerkillä.
        Minä osallistun ainoastaan avauksella, joka on kilpailun "uhrautumisruno" (vertailukohde, joka ei ole kilpailussa mukana)
        Äläs nyt Demeter, ihminenhän on Homo Ludensis, eli leikkii koko ikänsä. Leikkiähän tää on ja ajanvietettä.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Eikö edes vappuna ole muuta ajanvietettä kuin roikkua palstalla?

        Minä puolestani ehdotan, että sinä ja korppis kirjoitatte runoja ja sitten kehutte toisianne niin maar perkeleesti.

      • Paloma.se01 kirjoitti:

        Juu, mutta kun eilen ja huomenna joutui/joutuu leikkimään ihan tosissaan, niin täytyy kerätä voimia...
        Sitäpaitsi Anu Kantolan kirja "Huipputuloiset" odottaa ja veroilmoituskin on vaiheessa...

        Mutta iloista vappua vain tänne ja sinne..))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö edes vappuna ole muuta ajanvietettä kuin roikkua palstalla?

        Kuten sinäkin ja minä:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä puolestani ehdotan, että sinä ja korppis kirjoitatte runoja ja sitten kehutte toisianne niin maar perkeleesti.

        Itseään aina kehuvat ja hehkuttavat. korkeintaan toinen toisilleen irtoo joskus
        kehaiseva sananen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itseään aina kehuvat ja hehkuttavat. korkeintaan toinen toisilleen irtoo joskus
        kehaiseva sananen.

        Kumpikin muka niin positiivisia että hirvittää, taitaa sille olla diagnoosikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö edes vappuna ole muuta ajanvietettä kuin roikkua palstalla?

        No älä sitten roiku palstalla , vaan keskity niihin muihin ajanvietteisiin
        Jokanen ehkä viettää vappua omalla laillaan,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö edes vappuna ole muuta ajanvietettä kuin roikkua palstalla?

        Voit vastata itsellesi sillä täällähän sinä olet vappuna roikkunut.

    • Anonyymi

      Waapulla paras tähän mennessä💐

      Lisää runoja...Korppis

      • Anonyymi

        Ano 11.56 paras runo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ano 11.56 paras runo.

        Se uhvoruno on makea!

    • Anonyymi

      Elä ota enää
      näytä pitkää nenää
      niille jotka luulee
      kaiken minkä kuulee
      Simasuu ja tippasilmä
      simahtivat sassiin.
      Eväät jäivät kassiin.
      nim."Simasuu"

    • Anonyymi

      Topakasti heiluta
      marssija nyt lippua.
      Vappuna on vauhti päällä
      kulkueena joka säällä
      veljet siskot marssikaamme
      toivon pilkahduksen saamme
      yhteisesti ponnistellen
      aatteen laulut lauleskellen.
      Perillä puhe tulinen,
      LUVASSA VAPPUSATANEN.

      • Anonyymi

        Jatktoa tohon edehelliseen:
        ;Nimimimihimerkhi Waapphu. Nimi unohtu.

        Shanon kuulkaas vielä sen,
        ett¨vapphuheila kultainen
        päähäni painoi sheppelen
        rhuusshuja ja neilikhoita
        ja luki leveässä silkkinauhassa
        RAKAS, LEPÄÄ RAUHASSA.
        Ja she on täschä tarkoitus,
        peiton alle kallischtus
        Hyvää yötä.
        W.

    • Anonyymi

      Poika tulee hakemaan
      äiteensä ravintolaan
      miniä ja nuorin lapsikin,
      mukaan tulee tietenkin
      buffetissa valita saa
      suolasta ja makeaa.
      kylmä sää ei haittaa ketään
      yhdessä olo kaikkia lämmittää.

      ❤️🥂🎈🎉🍓🇫🇮🎈

      • Anonyymi

        Kivaa juhlia ja työtä tehdä porukalla
        täällä meidän mökillä on monta koolla
        Nuoret laittaa paikat kuntoon
        talven roskat koottiin kokkoon
        tänään sytytetään iloiseen liekkiin
        ulkokeittiön grillikin jo testattiin
        monet herkut aattoiltana grillattiin
        sauna kuumana on tottakai
        ihanat löylyt nuoret ja vanhat sai.
        Kaikille hyvää Vapun päivää
        olkaapa tekin ilman huolen häivää!

      • Anonyymi

        Eipä sada, aurinko paistaa, lienee vähän viileää, mutta kevättä ennustaa kaikki. Ihana kuunnella mustarastaan liverrystä pihapuissa.
        Jokainen kevät on ollut kuin lahja tässä iässä, kun syksyn pimeys vallitsi ja kaamos ja lumi voittivat. Mieliala väkisinkin on miinuksella, kunnes päästään tähän, kiitos luojan, vielä ainakin tämän kerran!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kivaa juhlia ja työtä tehdä porukalla
        täällä meidän mökillä on monta koolla
        Nuoret laittaa paikat kuntoon
        talven roskat koottiin kokkoon
        tänään sytytetään iloiseen liekkiin
        ulkokeittiön grillikin jo testattiin
        monet herkut aattoiltana grillattiin
        sauna kuumana on tottakai
        ihanat löylyt nuoret ja vanhat sai.
        Kaikille hyvää Vapun päivää
        olkaapa tekin ilman huolen häivää!

        Peukku 20.51

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peukku 20.51

        Tarkoitan peukku 10.51

      • Anonyymi

        peukku 9.43

    • Anonyymi

      Muun muassa monet ravintola-alan työnantajat ovat kylmäverisiä yhteiskunnan
      kustannuksella hyötyjiä.
      Kela maksaa osan pihtari-ravintolanpitäjöitten palkasta.
      Pihtarit maksavat niin huonoa palkkaa, että loppupalkka on haettava Kela-tukena.

      Osa ravintola-alan työntekijöistä on niin alipalkattuja,
      ettei palkka ei riitä elämiseen. He joutuvat hakemaan tukea.
      Tuen saamisen on Kelalla tiukat ehdot.
      Orjapalkkaa saavat työntekijät saavat Kela-tukea.

      Jotain vikaa, vikaa. vikaa . . . . ?

      • Anonyymi

        Kela maksaa osan pihtari-ravintolanpitäjöitten TYÖNTEKIJÖITTEN palkasta.

      • Anonyymi

        Onkos sillä Vappu Pimiällä oma ravintola vai vaan pöydätön "take away" -yritys?
        Vappuhan sai koronatukea ruoka-alan yritykseen 🤔
        Ihmettelen edelleen tuen jakoperusteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kela maksaa osan pihtari-ravintolanpitäjöitten TYÖNTEKIJÖITTEN palkasta.

        Kokoomuksen edustaja totesi, että pienimpiäkin palkkoja VOI pienentää,
        Kela maksaa lopun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksen edustaja totesi, että pienimpiäkin palkkoja VOI pienentää,
        Kela maksaa lopun.

        Kokoomus-yrittäjät maksattaa osan palkkaa yhteiskunnalla eli meillä veronmaksajilla.
        On aikoihin eletty.
        Sitten kuitenkin kokoomus parjaa tukien varassa eläviä, vaikka heidän
        viiteryhmänsä tekee niitä "tukien varassa eläviä".
        Kokoomus vieläpä haluaa tuet pois.
        Kokoomuksella ei ole homma hallussa.

    • Anonyymi

      Tuomarit!!!

      Kuka voitti???

      • Ei kukaanole ilmoittautunut tuomariksi.
        Laitetaan tää peukkuäänestykseen. Nyymit saa äänestää kirjoittamalla Peukku!
        Tähän mennessä nim. Waappu, Whappu Whatever johtaa kahdella peukulla.

        Lasketaan sitten peukut illalla vaikka.

    • Anonyymi

      Täällä on luotu hyviä runoja, joille paloma kutsui mieleisensä tuomarit. Mitään palautetta ei ylituomari ja aputuomarit ole vaivautuneet antamaan.

      • Anonyymi

        Ei herättänyt kiinnostusta kahden runot, joita itse peukuttavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei herättänyt kiinnostusta kahden runot, joita itse peukuttavat.

        paloman olis pitänyt olla kiinostunut, koska kilpailun laittoi palstalle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        paloman olis pitänyt olla kiinostunut, koska kilpailun laittoi palstalle.

        Minä olen lukenut kaikki runot, mutta olen jäävi äänestämään, koska olen järjestäjä.
        Nyt saatte äänestää nyymit ja rekat, peukut lasketaan vasta huomenaamuna.

        Ihan kelpo runoja on kirjoitettu.

    • Anonyymi

      Tuomarit niin vappusimoissaan, etteivät selvinneet paikalle.

      • Anonyymi

        Kukaan ei suostunut tuomariksi ja hyvä niin.

        Toisaaltaan, ihmisillä on ehkä vappuna muutakin, kuin tämä palsta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei suostunut tuomariksi ja hyvä niin.

        Toisaaltaan, ihmisillä on ehkä vappuna muutakin, kuin tämä palsta.

        En nyt kyllä mitään rysistä odottanutkaan. Meillä peruttiin vappukokko ja oli liian kylmää alkaa grillailemaan jäätävässä pohjoistuulessa.
        Ajanviettoahan tämä on kun ei satu olemaan mitään tähdellistä tekemistä ja tapa pitää paussia askareiden lomassa.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        En nyt kyllä mitään rysistä odottanutkaan. Meillä peruttiin vappukokko ja oli liian kylmää alkaa grillailemaan jäätävässä pohjoistuulessa.
        Ajanviettoahan tämä on kun ei satu olemaan mitään tähdellistä tekemistä ja tapa pitää paussia askareiden lomassa.

        Seliseliseli. Kylmän ulkoilman ei pitäisi estää perheen ja ystävien lämmintä yhdessäoloa sisätiloissa. Sisällkin voi laittaa hyvää ruokaa ja pitää hauskaa.Ainakin meillä tehtiin niin, kukaan ei istunut koneella tai kiinni kännyssä.

      • Paloma.se01 kirjoitti:

        En nyt kyllä mitään rysistä odottanutkaan. Meillä peruttiin vappukokko ja oli liian kylmää alkaa grillailemaan jäätävässä pohjoistuulessa.
        Ajanviettoahan tämä on kun ei satu olemaan mitään tähdellistä tekemistä ja tapa pitää paussia askareiden lomassa.

        Toukokuun terveiset@

        Vappusää oli riittävän hyvä auringonottoon mökillä. En tehnyt mitään merkittävää tänäkään vappuna. Söimme ja huilailimme. Vappupäivänä ajelimme autolla ja katselimme muiden vappujuhlijoiden touhuja.
        Runojakaan en rustaillut. Toukokuulle tein suunnitelmia. Viime vuonna mökin siivous oli pintapuolista joten nyt toukokuussa aijon siivota kunnolla. Se ottanee useamman päivän. Lumet on sulaneet ja krookkukset kukkivat.

        Tänään jatkuu laiskottelu. Huomenna on taloyhtiökokous, johon otan osaa.

      • korppis kirjoitti:

        Me oltiin jo päätetty etukäteen että kokoonnutaan grillaamaan helatorstai tai helluntaiviikonloppuna, kunhan säät ovat vähän lämminneet. Jokainen vietti vappua omalla tahollaan.
        Vappu ei ole ollut muutenkaan mikään iso perhejuhlapäivä meillä. Nuorena opiskelijana tuli pidettyä vappubileitä, mutta nyt se lakki on ollut keräämässä pölyä jo yli viisikymmentä vuotta kapin päällä.
        Olen kirjoitellut ja istunut aika paljon sisällä, puutarhatöiden lomassa. Porkkanat ja sipulit ovat nyt maassa, peruna itämässä ja kurpitsan-ja kurkuntaimet kaipaavat jo isompaa kasvualustaa. Tomaatintaimet ostin valmiina ja nyt tällä viikolla tai ensi viikon alusta kunhan yöpakkasten uhka vähenee voi alkaa ajatella niiden kasvihineeseen koulaamista. Mies on kylvänyt kesäkukkien siemeniä vähän sinne sun tänne.
        Kauriit/peurat kävivät rouskuttamassa meidän tulppaanit ja krookukset. Muutama säilyi elossa. Hyasintiti ja pääsiäisliljat ovat aloittaneet kukintansa. Skilla ja helmihyasintti myös. Magnoliapensas ei tainnut selviytyä talvesta.
        Kesää odotellaan...

        Eihan vappu suuri sukukuhla ole, mutta ainakin sen oman kullan kanssa on aina lystiä pidetty keskenämme Ei siinä kmpikaan palstoille kuikuillut. Meiilä on yo lakit jo 60 v vanhat ja kellettyneet, mutta aina ne kaivetaan esiin ja päähän ihan kotosallakin. Pihatöitä vähän tehtiin ja kilisteltiin naapurien kanssa heidän pihallaan kuohuvia. Minä teen aina rapeita rosetteja rosettiraudalla vapuksi .

        Jäi Vappu ilmapalloineen.
        Nyt paneudumme kevääseen.
        Kohta koivussa on lehti
        Kohta vuokot kukkaan ehti,
        paljain jaloin lapset saa
        nurmikoilla painaltaa.
        Toppatakit komeroon
        riemumielin aurinkoon
        grilliin hiilet muhimaan,
        kesäherkut paistumaan.
        Aurinkoon nyt kaikki kansa
        rentoutumaan tuoleissansa.
        Wanha luitaan lämmittää
        ihanaa on kevätsää.
        Nim. Waappu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihan vappu suuri sukukuhla ole, mutta ainakin sen oman kullan kanssa on aina lystiä pidetty keskenämme Ei siinä kmpikaan palstoille kuikuillut. Meiilä on yo lakit jo 60 v vanhat ja kellettyneet, mutta aina ne kaivetaan esiin ja päähän ihan kotosallakin. Pihatöitä vähän tehtiin ja kilisteltiin naapurien kanssa heidän pihallaan kuohuvia. Minä teen aina rapeita rosetteja rosettiraudalla vapuksi .

        Vappuheila oli nuorena oltava, ei puhettakaan että mihinkään mummolaan olis menty tai omien vanhempien tykö.Rosetit on tuttuja mullekkin, niistä tuli vaan kauheesti murusia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vappuheila oli nuorena oltava, ei puhettakaan että mihinkään mummolaan olis menty tai omien vanhempien tykö.Rosetit on tuttuja mullekkin, niistä tuli vaan kauheesti murusia.

        Meidän mummu ei olisi ikinä ruvennut ketään kestitsemään vappuna. Hänelle se oli inhottu punaisten palopuheiden päivä.
        Eikä hän muutenkaan tehnyt mitään minkään juhlapäivän eteen. Hän ihosi taloustöitä.
        Joulun viettokin oli meillä itkun paikka, kun kaikki lapset määrättiin tekemään osansa ruuasta, kattauksesta, siivouksesta ja tiskauksesta. Ja koko ajan sai kuulla, että ei osaa, ja koko ilta on nyt pilalla teidän laiskuutenne tähden.
        Hän oli kotoisin varakkaasta perheestä, jossa kaiken huushollin hoiti palvelusväki. Sota-ajat ja uusi maailman järjestys, joka vei palvelusväen pois kotitalouksista, oli hänelle käsittämätön. Hän joutui opettelemaan ruuan laitot ja siivoukset yli nelikymppisenä ja vasten tahtoaan, eikä se ollut helppoa kenellekään.
        1900-luku on ollut monimuotoisten tapahtumien aika. Kehitys on laukannut silmien edestä. Vuosisadan vaihteessa syntyneet näkivät ihmeellisiä laitteita, joita sanottiin automobiileiksi, ja ennen eläkeikäänsä he saattoivat televisiosta seurata kuukävelyä suorana lähetyksenä. Kyllä siinä meni pää pyörälle varmaan monelta.

        Siksi piti pitää kiinni vanhoista asenteista kun vaan voi.

    • Kiitos Waapulle ja kaikille muillekin ihan hyvistä vappurunoista. Tuomarit eivät tulleet paikalle, vain korppis ilmoitti ettei runoile. Hyvä näinkin ja olisinhan minä yllättynyt jos olisi saatu aikaan jonkinlainen runokilpailu täällä, jossa yhteisöllisyys ei kukoista, ei vappuna eikä muinakaan vuodenaikoina.

      Olin lukevani moitetta siitä että olin palstalla vapunaattona. Eiköhän kukin saa viettää aikaansa omalla tavallaan, omien mieltymystensä mukaan. Meillä vapunjuhliminen rajoittui simanjuontiin (ei alkoholia) ja munkkien syöntiin. Loput ajasta teimme ihan sitä samaa kuin muulloinkin.

      Mutta ihan mukavaa lukea että jotkut ovat vielä jaksaneet juhlia vappua kaikkien sääntöjen mukaan huiskilla ja ilmapalloilla jne. Minulla henkilökohtaisesti ei ole ollut mitään vappuperinnettä sitten opiskeluaikoihin.

      Nyt odotellaan vain kauniita toukokuun päiviä ja ilmojen lämpenemistä,. Kevätkesän ohjelmassa ei mitäänerityistä, ehkä yksi spapäivä tyttären kanssa rantahotellissa. Synttärilahjat miehiltämme.

      • Anonyymi

        Onhan tuolla demekin kommentoinut.

        Onko kilpailu mielestäsi yhteisöllisyyttä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onhan tuolla demekin kommentoinut.

        Onko kilpailu mielestäsi yhteisöllisyyttä?

        Niin tosiaankin, Demeter kommentoi että ei halunnut osallistua mitenkään, ei ollut hänen kuppi teetä.
        Kyllä tällainen leikkimielinen runoslämmi, ilman suorituspaineita on yhteisöllisyyttä minun mielestäni.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Niin tosiaankin, Demeter kommentoi että ei halunnut osallistua mitenkään, ei ollut hänen kuppi teetä.
        Kyllä tällainen leikkimielinen runoslämmi, ilman suorituspaineita on yhteisöllisyyttä minun mielestäni.

        Mikä on slämmi? Miksi puhut nuorisokieltä 80 plus palstalla?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on slämmi? Miksi puhut nuorisokieltä 80 plus palstalla?

        Poetry slam-nimellä tällaisia extempore-runoilukilpailuja kutsutaan maailman ympäri, en tiennyt sille muuta nimeä ja oletin että sana on tuttu Suomessa myös. Minun virheeni, mutta ei kannata siihen takertua, niitä tulee varmaan vielä monta lisää.
        Poetry slam= lavarunous.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on slämmi? Miksi puhut nuorisokieltä 80 plus palstalla?

        Sanoo olevansa puritaaninen suomen kielen fanittaja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sanoo olevansa puritaaninen suomen kielen fanittaja.

        Teen eron puhekielen ja kirjakielen välillä. Palstalla käytän vain puhekieltä.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Teen eron puhekielen ja kirjakielen välillä. Palstalla käytän vain puhekieltä.

        Käytätkö muka puhekielessä esim. kirjallisuuden vierasperäisiä sivistyssanoja ja muitakin termejä tekstisi vilisee, vaikka olisi suomenkieliset vastineet? Niistä sinulle on usei huomautettukin. Et taida nykyaikaista Suomen kirjakieltä edes osata. Ainakin ne kirjojesi tekstinäytteet ovat tosi kömpelöä kieltä. Harvoin tapaa noin kaksinaamaista tyyppiä, ei ihme että olet epäsuosittu täälläkin.

        Tässä vähän mietittävää sivistyssanojen käyttöön. :)

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/seppohilden/25546-sivistymattomat-kayttavat-sivistyssanoja/

        🤣🤣🤣

        Se oli kuitenkin vain sinun mielipiteesi.
        "Luontevaa ja sujuvaa kerrontaa", kirjoitti kirjoituspiirin vetäjä, palkittu ruotsinsuomalainen kirjailija kotitehtävääni. Uskon enemmän hänen sanaansa :)

        Kyllä, käytän paljon sanoja, joitka suomenkielessä katsotaan sivistyssanoiksi, mutta ne ovat minulle jokapäiväisessä puhekielessä jatkuvassa käytössä. Useimmiten koska vastaava englannin/ruotsin/espanjankielinen sana ei ole ns. sivistyssana ja en jaksa aina etsiä suomenkielisiä vastineita, etenkinj os oletan sanojen olevan vaikituisessa käytössä myös suomenkielessä. Siinä ei ole mitään kummallsta, kaksinaamaista tai hienostelevaa. Se on vain yksinkertaisesti monikielisen ulkosuomalaisen kielellistä arkipäivää.

        Vai ihan jokapäiväisessä käytössä ? Mahtaa se ukkosi olla kirjallisuuden professori ? Et sinä varmaan tarhatätinäkään sivistyssanoja käyttänyt? Miten noin kultrurelli persoona valitsi niin arkisen ruohonjuuritason ammatin?
        Eikö sinulle löytyisi sopivampi kirjoittelupaikka suomi 24:stä vai etkö muualla pääse pätemään ja asettumaan kaikkien muiden yläpuolelle? Eikö se oma face ryhmäsikään riitä?

        Ketä sitten kritisoisit, jos tämä yksi jäisi pois?
        Elämäsi olisi tylsää.
        Iloitse että sulla on jokapäiväinen kohde.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai ihan jokapäiväisessä käytössä ? Mahtaa se ukkosi olla kirjallisuuden professori ? Et sinä varmaan tarhatätinäkään sivistyssanoja käyttänyt? Miten noin kultrurelli persoona valitsi niin arkisen ruohonjuuritason ammatin?
        Eikö sinulle löytyisi sopivampi kirjoittelupaikka suomi 24:stä vai etkö muualla pääse pätemään ja asettumaan kaikkien muiden yläpuolelle? Eikö se oma face ryhmäsikään riitä?

        Ukkonsa on Lappeenrannan Alakylältä, ja paikan nimi kertoo jotain ukosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli kuitenkin vain sinun mielipiteesi.
        "Luontevaa ja sujuvaa kerrontaa", kirjoitti kirjoituspiirin vetäjä, palkittu ruotsinsuomalainen kirjailija kotitehtävääni. Uskon enemmän hänen sanaansa :)

        Kyllä, käytän paljon sanoja, joitka suomenkielessä katsotaan sivistyssanoiksi, mutta ne ovat minulle jokapäiväisessä puhekielessä jatkuvassa käytössä. Useimmiten koska vastaava englannin/ruotsin/espanjankielinen sana ei ole ns. sivistyssana ja en jaksa aina etsiä suomenkielisiä vastineita, etenkinj os oletan sanojen olevan vaikituisessa käytössä myös suomenkielessä. Siinä ei ole mitään kummallsta, kaksinaamaista tai hienostelevaa. Se on vain yksinkertaisesti monikielisen ulkosuomalaisen kielellistä arkipäivää.

        Ei kirjailija ” kirjailijan” silmää noki.

        Eihän sinusta ollut kysymys vaan Palomasta, joka vain kerran on mennyt kaislikkoon. Aina muuten kirjoittaa nimimerkillään. Niin on itse sanonut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se oli kuitenkin vain sinun mielipiteesi.
        "Luontevaa ja sujuvaa kerrontaa", kirjoitti kirjoituspiirin vetäjä, palkittu ruotsinsuomalainen kirjailija kotitehtävääni. Uskon enemmän hänen sanaansa :)

        Kyllä, käytän paljon sanoja, joitka suomenkielessä katsotaan sivistyssanoiksi, mutta ne ovat minulle jokapäiväisessä puhekielessä jatkuvassa käytössä. Useimmiten koska vastaava englannin/ruotsin/espanjankielinen sana ei ole ns. sivistyssana ja en jaksa aina etsiä suomenkielisiä vastineita, etenkinj os oletan sanojen olevan vaikituisessa käytössä myös suomenkielessä. Siinä ei ole mitään kummallsta, kaksinaamaista tai hienostelevaa. Se on vain yksinkertaisesti monikielisen ulkosuomalaisen kielellistä arkipäivää.

        Ja edellinen oli tietenkin minun näppäimiltäni. Kirjaus oli mennyt vanhaksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kirjailija ” kirjailijan” silmää noki.

        Kurssinvetäjän työhön kuuluu antaa sekä risuja että ruusuja. Korjata virheitä jne. Minulle on kerrottu löytää pilkulle paikka. Aivan oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä vähän mietittävää sivistyssanojen käyttöön. :)

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/seppohilden/25546-sivistymattomat-kayttavat-sivistyssanoja/

        Vältän sivistyssanojen käyttöä, koska en aina ole varma, kuvaako sana juuri tarkoittamaani asiaa. Vivahteita saattaa löytyä. Kyllä sanoilla yleensä on suomenkielinen vastine.
        Voisi jopa ajatella,että sivistyssanojen kääntäminen omalle kielelle on sivistyksen osoitus. Ei haluta
        vaikuttaa tietvämltä kuin onkaan.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Kurssinvetäjän työhön kuuluu antaa sekä risuja että ruusuja. Korjata virheitä jne. Minulle on kerrottu löytää pilkulle paikka. Aivan oikein.

        Kaunokirjallisuudessa eivät pilkun paikat ole oleellisia, vaan kirjan teema, tyyli,kuvaustapa, henkilöiden uskottavuus, kirjan rakenne ja juoni. Niitä ei voi opettaa, vaan pitää olla kirjailijan lahjakkuus.

        Kaikista noista edellä mainituista olen saanut kiitosta kurssin vetäjältä, arvostelupalvelusta ja esilukijoilta. Etenkin lukijoilta.
        Heikkouteni ovat teknillisiä, kielenhuoltoon liittyviä asioita: pilkutus, kongruenssi, tautologiaa jne. joista olen tietoinen.

    • Anonyymi

      On pakko kirjoittaa sana, josta en tykkää, mutta en voi muutakaan sanoa näistä Palomaa kritisoivista kirjoittajista (vai liekö vain yksi henkilö), joka on KADE.

      Korppis

      • Anonyymi

        Mua huvittaa ihan hemmetisti tämä palstalla jauhetut kommentit, etä joku olisi jollekin kateellinen. Miksi olisi? Mistä olisi esim. nyt Palomalle kateellinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mua huvittaa ihan hemmetisti tämä palstalla jauhetut kommentit, etä joku olisi jollekin kateellinen. Miksi olisi? Mistä olisi esim. nyt Palomalle kateellinen?

        Siitä, että vaikka hän vain aivastaisi, pitäisi hänen seuraajiensa kommentoida. Ja se taas ärsyttää toisia: AINA tuota yhtä huomioidaan, ei tartte kuin aivastaa,
        niin heti . . .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mua huvittaa ihan hemmetisti tämä palstalla jauhetut kommentit, etä joku olisi jollekin kateellinen. Miksi olisi? Mistä olisi esim. nyt Palomalle kateellinen?

        Tuota noin...pitäisiköhän sinun kysyä terapeutiltasi?Muita asia tuskin kiinnostaa.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Tuota noin...pitäisiköhän sinun kysyä terapeutiltasi?Muita asia tuskin kiinnostaa.

        Anteeksi mitä?

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Tuota noin...pitäisiköhän sinun kysyä terapeutiltasi?Muita asia tuskin kiinnostaa.

        Haetko tuolla tekstilläsi sitä yhteisöllisyyttä?
        Mahdollisesti sama terapeutti..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä, että vaikka hän vain aivastaisi, pitäisi hänen seuraajiensa kommentoida. Ja se taas ärsyttää toisia: AINA tuota yhtä huomioidaan, ei tartte kuin aivastaa,
        niin heti . . .

        Hänen arkikieltään on photic sneeze reflex, niin monikielinen ei aivasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä, että vaikka hän vain aivastaisi, pitäisi hänen seuraajiensa kommentoida. Ja se taas ärsyttää toisia: AINA tuota yhtä huomioidaan, ei tartte kuin aivastaa,
        niin heti . . .

        Siiskö jopa aivastuksellaan Paloma provosoi tämän vakituisen kommentoijansa? Vaki sitten vastauksellaan provosoi Paloman vastaamaan ja hänen henkivartijansa kommentoimaan. Vaki vastaa sitten Palomalle ja provosoituu vastaamaan Paloman henkivartijalle jne.
        Kuka heistä on kade?

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Tuota noin...pitäisiköhän sinun kysyä terapeutiltasi?Muita asia tuskin kiinnostaa.

        Tuota noin....luuletko sinä, että joku terapeutti tietäisi ja tuntisi tämän palstan kirjoittajat ja heidän ajatusmaailmansa?

        Tuo oli todella omalaatuinen kommentti sinulta vai oliko se sitten sitä sinun kuuluisaa nettietikettiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota noin....luuletko sinä, että joku terapeutti tietäisi ja tuntisi tämän palstan kirjoittajat ja heidän ajatusmaailmansa?

        Tuo oli todella omalaatuinen kommentti sinulta vai oliko se sitten sitä sinun kuuluisaa nettietikettiä?

        Se on suomeksi yksinkertaisesti ylimielisyyttä, monikielisen henkilön arkikielellä hypermultiaggressiota palstalaisia kohtaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on suomeksi yksinkertaisesti ylimielisyyttä, monikielisen henkilön arkikielellä hypermultiaggressiota palstalaisia kohtaan.

        Bah humbug.
        Laiskuutta. Yli siitä mistä aita on matalin.
        Minun aitani taas ei ole välttämättä yhtä korkea tai matala kuin jonkun muun.
        (En tunne minkäänlaista ylimielisyyttä. Olen täällä opettelemassa käyttämään nykysyomea ja kaikki tiedonmurut jotka saan korvamakean ohella ovat käyttökelpoisia ja otan ne kiitollisuudella vastaan)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuota noin....luuletko sinä, että joku terapeutti tietäisi ja tuntisi tämän palstan kirjoittajat ja heidän ajatusmaailmansa?

        Tuo oli todella omalaatuinen kommentti sinulta vai oliko se sitten sitä sinun kuuluisaa nettietikettiä?

        Sehän oli vain retorinen vastaus retoriseen kysymykseen (miksi joku voisi olla kateellinen ihmiselle jota ei edes tunne).
        Jos joku asia harmittaa kovasti niin asiasta voi käydä keskustelemassa terapeuttinsa kanssa. Itse en ole koskaan käynyt terapiassa, mutta olen nähnyt nettipsykologeja (Mindler) mainostettavan.
        Kun joku tuntematon netissä kirjoittava henkilö on muuttanut asumaan maksamatta edes vuokraa, pysyvästi jonkun toisen korvien väliin, eikä llähde pois, niin ehkä terapeutti voisi löytää siihen ratkaisun.

        Ensinnäkin, tuo kommentti johon törkeästi vastasit, ei ole sinulle kirjoitettu.

        En myöskään nähnyt siinä mitään sellaista, että siitä voisi käyttää sanaa "harmittaa".

        Täällä niin usein mainitaan sana "kateus" ja on ihan normaalia kysyä, että mistä pitää olla kateellinen, eikä se ole mitään toisen korvien väliin muuttamista.

        nimim. terveisiä Jämsästä

        Kiitos terveisistä.
        En voi mitenkään tietää, kuka on sanonut mitäkin kun kirjoitetaan anonyymeinä ja kommenttini oli aika yleinen reaktio siihen kun joutuu kritiikin kohteeksi ihan ilmaiseksi.
        Pahoittelen sekaannusta, luulin sinun olevan sen jonka korvien väliin olen muuttanut ja joka seuraa minua suuri harmitus mielessään.

        HÄH????

        Mitä kritiikkiä sinä nyt tuossa näit? Minä näin vain kysymyksen.

        "Mua huvittaa ihan hemmetisti tämä palstalla jauhetut kommentit, etä joku olisi jollekin kateellinen. Miksi olisi? Mistä olisi esim. nyt Palomalle kateellinen?"

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Kiitos terveisistä.
        En voi mitenkään tietää, kuka on sanonut mitäkin kun kirjoitetaan anonyymeinä ja kommenttini oli aika yleinen reaktio siihen kun joutuu kritiikin kohteeksi ihan ilmaiseksi.
        Pahoittelen sekaannusta, luulin sinun olevan sen jonka korvien väliin olen muuttanut ja joka seuraa minua suuri harmitus mielessään.

        Kukaan ei halua muuttaa korviesi väliin, mutta sinua provosoidaan ja vedätetään mennen tullen. Se on merkki heikosta itsetunnostasi.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Sehän oli vain retorinen vastaus retoriseen kysymykseen (miksi joku voisi olla kateellinen ihmiselle jota ei edes tunne).
        Jos joku asia harmittaa kovasti niin asiasta voi käydä keskustelemassa terapeuttinsa kanssa. Itse en ole koskaan käynyt terapiassa, mutta olen nähnyt nettipsykologeja (Mindler) mainostettavan.
        Kun joku tuntematon netissä kirjoittava henkilö on muuttanut asumaan maksamatta edes vuokraa, pysyvästi jonkun toisen korvien väliin, eikä llähde pois, niin ehkä terapeutti voisi löytää siihen ratkaisun.

        Täällä moni saa tahtomattaankin naurun aihetta luulottelujesi ja itsekehusi takia, mutta ei kiitos, en tosiaan halua tarkemmin tutustua korviesi väliin . Tuskin kukaan muukaan.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Sehän oli vain retorinen vastaus retoriseen kysymykseen (miksi joku voisi olla kateellinen ihmiselle jota ei edes tunne).
        Jos joku asia harmittaa kovasti niin asiasta voi käydä keskustelemassa terapeuttinsa kanssa. Itse en ole koskaan käynyt terapiassa, mutta olen nähnyt nettipsykologeja (Mindler) mainostettavan.
        Kun joku tuntematon netissä kirjoittava henkilö on muuttanut asumaan maksamatta edes vuokraa, pysyvästi jonkun toisen korvien väliin, eikä llähde pois, niin ehkä terapeutti voisi löytää siihen ratkaisun.

        Ollaanpas sitä nyt täydellistä, kun ei terapiasa ole koskaan käyty. Minä käyn jatkuvasti fysioterapiassa enkä koskaan ole sitä hävennyt.Kylpylöissä nautin esim. turveterapiasta ja äänimalja- ja suolahuoneterapiasta, öljyhierontaterapia se vasta ihanaa onkin. Mutta ne ovat kalliita, tuskin pienipalkkaiselle yksinhuoltajalle mahdollisia.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Bah humbug.
        Laiskuutta. Yli siitä mistä aita on matalin.
        Minun aitani taas ei ole välttämättä yhtä korkea tai matala kuin jonkun muun.
        (En tunne minkäänlaista ylimielisyyttä. Olen täällä opettelemassa käyttämään nykysyomea ja kaikki tiedonmurut jotka saan korvamakean ohella ovat käyttökelpoisia ja otan ne kiitollisuudella vastaan)

        Täältäkö olet oppinut tuon humbug?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täältäkö olet oppinut tuon humbug?

        :)
        Ebenezer Scrooge sanoo joulunvietosta tuolla tavalla Charles Dickensin "Joulusadun" Christmas Carolin, alussa.
        Sananparsi on jäänyt elämään suomenkielessäkin sanassa "Humpuukia!"

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        :)
        Ebenezer Scrooge sanoo joulunvietosta tuolla tavalla Charles Dickensin "Joulusadun" Christmas Carolin, alussa.
        Sananparsi on jäänyt elämään suomenkielessäkin sanassa "Humpuukia!"

        Mutta puritaanisena suomen kielen fanittajana vaikka suomalainen paljon käytetty vastine on tiedossasi.

    • Olipa luetun ymmärtäminen vaikeaa,taas kerran. Eihän kysymys ollut asumisesta MINUN päässäni! Että olen muuttanut asumaan ilmaiseksi jonkun katkeran anon päähän, jo vuosia sitten, ja vaikka en maksa edes vuokraa, niin hän ei ole halunnut häätää minua.
      Minun päässäni ei ole hyyryläisiä.

      • Anonyymi

        Kyllä on mummoreppanalla harhat, kuka muka haluaisi tuollaisen omaan päähänsä ? Jotain nuorta mukavaa naista voisi ajatuksissaan pitääkkin.

    • Nyt ketju on elänyt elämänsä loppuun. Jäljelle ovat jääneet vain trollireppanat reuhaamaan omia kuvitelmiaan.
      Minä lähden kylvämään kasvihuonekurkkujen siemeniä.
      Ajatella, pussissa on vain kolme siementä!

      • Uskaltaudun kirjoittamaan vielä,koska en ollut paikalla Vapun aikaan. Palasimme eilen kahden viikon Sakasan kierrokselta, retkiautolla Reinin laaksosta Schwartzwaldiin, Bodenseelle, Baijerin Alpeille ja entisen DDR:n puolta takaisin Travemündeen laivalle. Tuttuja, meille merkittäviä paikkoja, aina uuttakin löytää , kaikki on muuttunut valtavasti ensimmäisestä lähes 50 vuoden takaisesta matkasta. Keväinen matka on siitä mukava, että voi mennä kesää vastaan, nähdä monet kukinnat jo näin aikaisin, kuten rhodot, hedelmäpuut, magnoliat ja upeat sipulikukkaistutukset. Kulttuurin lisäksi luontokohteet ovat aina ohjelmassa, varsinkin arboretumit, joiden harrastajia molemmat olemme, parhaimmillaan lämmintä oli parikymmentä astetta. Kotipihalla ei juuri mikään ollut muuttunut, sentään muutama aikainen narsissi ja skillat kukkivat, marjapensaissa lehedenalut, kevään vehreä kauneus on vielä edessäpäin.

        Runoslämmit ovat tuttuja Suomessakin. Lapsenlapseni sai sellaisesta palkinnonkin, esittivät ysiluokalla kirjoittamiaan runoja. Palkinto oli Ilpo Tiihosen runokirja, Tiihonen onkin kekseliäs sanaleikittelijä, antanut kivoja vinkkejä runojen laatimiseen harrastelijoille. Erilaiset sanapajat ja kirjoittajakouluttajat järjestävät runomaratoneja, joissa esitetään omia tuotoksia monin muodoin, varsinkin Lahti ja Lempäälä ovat tässä olleet esillä. Yhteistyössä on runouden harrastajia, ammattikirjailijoita, näyttelijöitä ja muusikkoja, tuloksena monimuotoisia esityksiä ja kilpailuja. Helsingissä on monipuolinen vuotuinen Runokuu-tapahtuma.

        Palstallakin on innostuttu ajoittain runoilemaan, joku veti vuosikausia vakituista runoketjua. Lähinnä suosittiin riimirunoa, moni mieltääkin sen enemmän runomaiseksi kuin vapaamittaisen modernin runon.

        Hyvää lämpenevää toukokuuta, iloista mieltä kevään edistymistä ja kesän tuloa seuratessa!

    • Anonyymi

      Että näin täällä runoiltiin tuttuun tyyliin..)) Olihan siinä alkuun yritystä, ripaus vapputunnelmaakin..)) Ja "suuri raati" ilmeisesti valitsi suosikkinsa, Waapun, ei paha.
      Kiitos runosta ja onnittelut.
      Kun en voinut ottaa vastaan minulle tarjottua tehtävää, annan ketjuun oman panokseni: ensin lainavaloin - kuten tapani on - eli Helena Anhavan runo ja sitten jatke "runoilijalta", jota on niin usein syytetty vaatimattomuudesta, ettei hän nyt anna nimeään julki, vaikka suosionosoituksista tuskin on pelkoa..))

      "Tylyyttä on hankala kestää/Tylyyden alla on kipu, johon tyly tahtoo toisetkin kytkeä. Terrorismi. Ei velka vaan kosto elämälle" (Helena Anhava)

      Jos tuon tietää
      pitääkö sietää
      tuttua näytöstä
      huonoa käytöstä?
      Pitkääkö siis olla hiljaa
      odottaa vain kypsää viljaa
      muuttumista toisen laadun
      syntymässä ehkä saadun ?

      Löysin muuten tuon runon Helena Anhavan kirjasta Valoa. Siinä oli monia muitakin runoja, joita hyvin voisi siteerata täällä 80+:lla ja muillakin ikäpalstoilla.

      Toisessa ketjussa pohdittiin vanhuksen näkymättömyyttä nyky-yhteiskunnassa, sitäkin miten heitä/meitä tulisi hoitaa.
      "Sokea sokeaa, mykkä mykkää taluttaa. Ei heitä vammaansa myöntämätön voi auttaa"

      Minusta tuossa runossa tunnustetaan vertaistuen ylivertaisuus muihin avun muotoihin verrattuna.
      Hoitohenkilöille olemme kohteita, toisillemme vertaisia - jos niin tahdomme...

      • Ai valomerkki tulikin jo..)) Tuo edellinen vuodatus oli tietysti minun. Muutuin Anoksi ihan automaattisesti...
        En oikein osannut ottaa kantaa tuohon vakiintuneeseen vastakkainasetteluun. Kai se sitten jotenkin palvelee ketjuun osallistuneita, kun se pakkaa aina edetä saman kaavan mukaan...

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Ai valomerkki tulikin jo..)) Tuo edellinen vuodatus oli tietysti minun. Muutuin Anoksi ihan automaattisesti...
        En oikein osannut ottaa kantaa tuohon vakiintuneeseen vastakkainasetteluun. Kai se sitten jotenkin palvelee ketjuun osallistuneita, kun se pakkaa aina edetä saman kaavan mukaan...

        Valomerkin jälkeen.
        Kiitos hienosta runosta mitä välii vaikka se olikin jonkun muun kirjoittama. Kolahti juuri oikeaan paikkaan.
        Pal

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valomerkin jälkeen.
        Kiitos hienosta runosta mitä välii vaikka se olikin jonkun muun kirjoittama. Kolahti juuri oikeaan paikkaan.
        Pal

        Niinhän tuo kolahti, reklamaatio kolahti taas palstalisiin ala olevan tekstin muodossa:

        "Hyvä näinkin ja olisinhan minä yllättynyt jos olisi saatu aikaan jonkinlainen runokilpailu täällä, jossa yhteisöllisyys ei kukoista, ei vappuna eikä muinakaan vuodenaikoina."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valomerkin jälkeen.
        Kiitos hienosta runosta mitä välii vaikka se olikin jonkun muun kirjoittama. Kolahti juuri oikeaan paikkaan.
        Pal

        Jos noin sanot, Paloma, niin tunnustan sitten kirjoittaneeni tuon ilmavan "runon"..))

        Siihen liittyen: tunnetko John Ajvide Lindqvistiä ? Hänen kauhuromanistaan "Ystävällisyys" oli Hesarissa esittely. "Ystävällisyys on liima, joka pitää ihmisyhteisön koossa"...

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Jos noin sanot, Paloma, niin tunnustan sitten kirjoittaneeni tuon ilmavan "runon"..))

        Siihen liittyen: tunnetko John Ajvide Lindqvistiä ? Hänen kauhuromanistaan "Ystävällisyys" oli Hesarissa esittely. "Ystävällisyys on liima, joka pitää ihmisyhteisön koossa"...

        Räkätys jatkuu..............................................

      • Anonyymi kirjoitti:

        Räkätys jatkuu..............................................

        Anteeksi mikä räkätys ? Mikä nyt meni pieleen ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räkätys jatkuu..............................................

        räyhä ja riitely jatkuuuu, jatkakaaaa,

      • Anonyymi kirjoitti:

        räyhä ja riitely jatkuuuu, jatkakaaaa,

        Kiitti, mulle riitti..))

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Kiitti, mulle riitti..))

        Missä paloma
        , siellä tympeä itsekehu
        ja muiden vähättely.
        Seliseliselittely
        muitten syyttely.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä paloma
        , siellä tympeä itsekehu
        ja muiden vähättely.
        Seliseliselittely
        muitten syyttely.

        Sinä et ikinä syytteleisi, ethän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et ikinä syytteleisi, ethän?

        On tietenkin ihan eri asia ryhmittyä joukkioksi, joka syyttelee yhtä kirjoittajaa. Se on ns, kritiikkiä, johon tulee suhtautua kiitollisin mielin.

        Tämä ryhmä ottaa kohteen ja jatkaa sen nokkimista, kunnes se poistuu palstalta.
        Siitä on viime aikoina hyviä esimerkkejä.
        Kokonainen ketjukin on hävinnyt.
        Seuraava kohde on nyt työn alla.
        Anonyymina eli tunnistamattomana voi esittää millaisia kommentteja tahansa, niistä ei joudu vastuuseen.
        Myös anolla tulisi olla sen verran itsekunnioitusta, että harkitsisi mitä sanoo.

        Uskon, että ei ole pakko alistua ryhmän tahtoon esim. poistumalla palstalta. Voi toki jatkaa omalla nimimerkillä kommentointia, mutta aloituksia ei kannata tehdä.

        Nimimerkillisen aloitus kerää kuin hunajapurkki mehiläisiä, kuitenkin sillä erolla, että mehiläisista kuoriutuu kiukkuisia ampiaisia.

        Kritiikiksi ei voi Paloman kimppuun hyökkääjiä
        mielipiteitä kutsua.

        Kun Kiira Korpi julkaisi runokokoelman elämänsä ilo-ja kipupisteistä käyttämällä lauseita oli kirjan saama kritiikki tyrmäävää.

        No, en ole lukenut Kiiran kirjaa, mutta uskon tekstikuvion erilaisuuden aiheuttaneen arvosteluryöpyn. Katsoin Kiira Korven haastattelun TV.stä. tykkäsin.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Mitä ihmeen tekstikuvioiden erilaisuutta? Siinä oli vain vittuuntuneen ihmisen vihaisia ja masentuneita lausahduksia kirjoitettuna. Olen lukenut ja olen samaa mieltä kuin kirjallisuuskriitikot.

        Miksi ostit kirjan jonka kriitikot lyttäsivät?

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Miksi ostit kirjan jonka kriitikot lyttäsivät?

        Kuka sanoi, että OSTIN sen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka sanoi, että OSTIN sen?

        Ai, et ostanut, luit vain.

        Korppis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai, et ostanut, luit vain.

        Korppis

        Ostatko itse kaiken mitä luet? Etkö tiedä että Suomessa on kirjastoja joista voi lainata?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostatko itse kaiken mitä luet? Etkö tiedä että Suomessa on kirjastoja joista voi lainata?

        Joko Kiira Korven runokirja on kirjastoista saatavilla?

        Korppis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostatko itse kaiken mitä luet? Etkö tiedä että Suomessa on kirjastoja joista voi lainata?

        Kiira ei ole kirjastossa.

    • Ramoonalle kiitos matkakertomuksesta. Kesää täälläkin jo kaivataan ja tuollainen kesää-vastaan reissu lyhentää odotusaikaa mukavasti. Me vasta rustataan pikkuista kasvihuonettamme kesäkuntoon, multasäkit ovat paikallaan nyt ja sisällä eteisen ikkunalle taimet odottavat ulospääsyään: pari, kolme jättikurpitsaa aion kuitenkin viedä lopullisesti ainakin avomaahan kompostin viereen, josta ne saavat voimaa. Porkkana ja sipuli ja keltainen punajuuri (gulbeta) on maassa ja perunamaa olisi seuraava, samoin mansikat. Pientähän tämä meidän näpertely on, mutta saamme siitä kesän mittaan tuoreita vihanneksia ja etenkin iloa kasvamisen seuraamisesta.

      Riimittely on minusta vaikeaa, mutta vapaamittaisen runon kirjoittaminen on oikeastaan aika hauskaa. Voi keskittyä kielikuvien ja ajatuksien tiivistämiseen vähiin sanoihin kun ei tarvitse miettiä loppusointuja. Meillä on lukupiirissä menossa Eino Leinon Vuodenaikarunot ja saininspiraation niistä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      365
      12339
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2522
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      60
      2482
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      37
      2037
    5. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      169
      1970
    6. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      80
      1927
    7. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      132
      1847
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      42
      1475
    9. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1440
    10. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      58
      1414
    Aihe