Tuleeko teille muille tilanteita esim työelämässä tai muualla, että aistitte tunnelmasta ja näette ihmisten ilmeistä, että sinusta on juuri puhuttu? Peittelevät jotenkin ilmeitään, vilkuilevat toisiaan ym:ta. Vähän ehkä hymyilyttää….
Olen aika persoonallinen ja puhelias yli 50v nainen. Minua on aikanaan kiusattu sillä tavalla, että olen joutunut ulkopuoliseksi. Kukaan ei halunnut olla minun kanssa. Tämä tapahtui teininä.
Johtuukohan tästä kiusaamiskokemuksesta, että olen todella herkkä loukkaantumaan näistä selkäni takana puhumisista. Tunnen helposti itseni paskaksi. Ja alan saivartelemaan, että mitä olen tehnyt tai puhunut hassua!? Jopa tunnen agressiivisuutta ja hetken vihaa noita ympärillä olevia kohtaan. -Senkin petturit!
Harmittaa, että olen näin herkkänahkainen. Vaikka olen jo näinkin pitkälle elämää elänyt.
Vaivaako teitä muita herkkänahkaisuus? Kertokaa.
Olenko liian herkkä
11
133
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllähän työyhteisöissä paljon kiusataan ja kuiskitaan selän takana, etenkin naisvaltaisilla aloilla jos yhtään eroaa muotista tai on jotenkin muuten vaan "outo". Aistit varmaan ihan oikein.
- Anonyymi
Joo enemmän siellä naisvampyyrialalla. Tapahtuu miestenkin keskuudessa ja miesvaltaisilla. Ja vähemmistöjen syrjintää. Hyvin vähän onneksi. Mutta kuitenkin!
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17843388B
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Olisipa mukava keskustella kanssasi ihan livenä. Olisi paljon puhuttavaa aiheesta. Olen kokenut aivan samaa. Nyt vaan tuntuu siltä että en enää taida jaksaa toipua näistä. Miten ihmiset voi olla noin lapsellisia vielä meidänkin ikäisinä? Ja työpaikat vielä mainostaa omissa papereissaan ettei kiusaamista sallita.
- Anonyymi
Joo meillä ei kiusata ja meillä kaikki puhaltaa yhteen hiileen. Jooooo 😅🥱🥱🥱
- Anonyymi
Minä olen herkästi asioita vaistoava. "Haistan" heti jos esim työyhteisössä on joku vialla. En ehkä vielä yhden päivän perusteella, mutta hyvin pian kuitenkin.
itse en koe joutuneeni epäoikeudenmukaisuutta kohdanneeksi, mutta huomaab jos jonkun kommenteille hymyillään muiden työtovereiden kesken. Joskus olen jopa puuttunut tähän jos toista on "dissattu" oikein räikeästi.- Anonyymi
Hyhhyh millaisia ihmiset todella ovat.
- Anonyymi
Joo on meitä muitakin. Mua nälvittiin viime viikolla ihan sillee naaman edessä käytännössä. Mukavaa miesvaltasella alalla naisena. Pomo ja muutama pölypää 😂
Mut ajan saatossa oon oppinut olee yhä enemmän välittämättä tästä. Puhukoon mitä puhuu kunhan ei mustamaalaa tai savusta toista ulos yms. Mitään esim valheiden levittelyä tai tämmöistä en kestä. Mut totta saa puhua. Ja hyvää nyt aina. Mut sitä tuskin erikseen pitää mainita.
Tuo meni vaan niin yli että pilasi melkein mun vappuni- Anonyymi
Voi kurjuus
Kyllä minä tulkitsen ihmisten ilmeitä, ja olen havainnut useasti, ettei minusta hirveästi pidetä. Ja on saatettu juoruta etc. Pakko olla vaan välittämättä. Muuten menee mielenterveys lopullisesti.
- Anonyymi
Sama mulla. Vaistoan herkästi ja itsellä taustalla niin koulu-, kotipiiri-, kuin työpaikkakiusaamistakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742502Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721802Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461467Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2671465- 851292
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3921255Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3431232Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3681208- 1281185