Wihuri sanoo kuten asia on, ei ole mahdollisuuksia radalla.
https://www.kouvolansanomat.fi/urheilu/5904681
""""""""""""– Kyllä siinä niin kävi kuin aiemmin sanoin: se ei ole kannattava projekti ja tulee olemaan vaikeuksia. Nyt ne vaikeudet tulivat.
Vuonna 2018 hän sanoi Kouvolan Sanomille, että Kymiring on "kuolleena syntynyt ajatus".
Aarnio-Wihuri toteaa, että Keimola on sentään Helsingin vieressä. Kymiring taas on syrjässä suurista ihmisvirroista. Hänen mukaansa suurten yleisömäärien kuljettaminen paikan päälle on jo teknisesti vaikeaa.
– Laskelmat useista kymmenistä tuhansista katsojista ovat optimismin huippua. Ei se ole mahdollista.
Ajatus F1-kilpailusta on järjetön
Viime vuonna rata ei läpäissyt kansainvälisen moottoripyöräliitto FIM:n suorittamaa tarkastusta.
Aarnio-Wihuria sanoo huvittuneensa, kun ratayhtiön henkilöt sanoivat lehdessä, että FIM olisi kaatanut radan. Näin ei hänen mukaansa käynyt, vaan ratayhtiö ei pystynyt täyttämään sopimusehtoja. – On ratayhtiön syy, että he eivät ole pystyneet laittamaan rataa kuntoon.
Ajatus F1-kilpailun saamisesta Kymiringille on Wihuri-Aarnion mielestä järjetön. Pelkästään lisenssimaksut formulakilpailuiden järjestämisestä liikkuvat miljoonaluokassa.
– Ne ovat niin suuria rahasummia, että niitä ei Suomessa polkaista mistään.
Wihuri-Aarnio huomauttaa, että Kymiring ei täyttänyt edes Moto GP -kilpailun vaatimuksia. F1-radan vaatimukset ovat sitäkin tiukemmat.
Hänen mukaansa hankkeessa mentiin jo alussa pieleen, kun sitä varten tehtiin suuret suunnitelmat. Ei osattu miettiä, kuinka paljon rataan menee rahaa tai mahdollisen rahoituksen takaisinmaksua."""""""""""""""""""
RATA EI SIIS OLEMISSÄÄN VAIHEESSA TÄYTTÄNYT FIM:n SAATI SITTEN SIA:n VAATIMUKSIA VAIKKA JOTKUT PAVIAANIT NIIN ON TÄÄLLÄ VÄITTÄNEET SIITÄKIN HUOILIMATTA ETTÄ HEILLE ON TOTUUS KERROTTU MONEEN KERTAAN.
Nyt on faktaa Kymiringistä kouvolansanomissa
115
2378
Vastaukset
- Anonyymi
Korjaus, FIA:n vaatimuksia eikä SIA:n -vaikka tuskinpa se kelpaisi sioillekaan.🐷
- Anonyymi
Ja joku uuvatti inttää edelleen että rata on täysin formulakelpoinen, no voi se sitä ollakin jollekkin formula lada- luokalle muttei nyt eikä koskaan tule olemaan ainakaan F1- vaatimukset täyttävä.
Radalla ei ole koskaan ollut korkeimpien lajiliittojen FIM- (kansainvälinen moottoripyöräliitto) eikä FIA (kansainvälinen autoliitto) korkeinta luokitusta eikä koskaan tule olemaankaan.
Nyt kannattaa jo niiden uppiniskaisimpien pölvästien ihan oikeasti unohtaa sekä MotoGP että varsinkin F1- haihattelut ja keskittyä ajelemaan siellä historic- luokan autoilla, polkupyörillä ja pitää juoksukilpailuja siellä kuten tähänkin asti on tehty.
Sillä muutaman vuoden päästä voikukat ja pajuvesakot puskee asfaltin läpi. - Anonyymi
Rata ei täytä tällä hetkellä edes sm tason vaatimuksia. Silti siellä muutamat kisat ajettiin.
- Anonyymi
Mutta ikinä ei tule täyttämään sen enempää Motogp kuin F1- vaatimuksiakaan. Eikä siellä niillä kilpailla. IKINÄ.
BTW, Onnea vaan Salo, talous nousuun 😁
- Anonyymi
Pääasia, että urakoitsijoilla oli hommia ja saivat rahansa.
- Anonyymi
Niin paitsi että juuri urakoitsijat taisivat jäädä ilman rahoja.
Sen sijaan hankkeen puuhamiehet varmasti saivat tilinsä.
- Anonyymi
Optimistit voi alkaa nyt miettiä mihin siitä hiekkakuopasta sitten olisi:
- Lestadiolaisten kesäjuhlat
- Jukolan viesti
- Euroviisut
- Rolling Stonesien konsrtti
- ...- Anonyymi
polkupyöräkilpailut, sähköpyörille tietty oma lähtö.
- Anonyymi
Mikä oli entisen ratajohtajan motiivi palata radiomediaan. Pöhinää riittänee radan ympärillä.
- Anonyymi
Pöhinä radan ympärillä jatkuu... Melkein saatiin myytyä.
- Anonyymi
Kaupat melkein valmiit, ostaja vaan puuttuu- ja rahat. Eiköhän tuokin "kauppa" ollut joku epätoivoinen yritys kusettaa lisää rahaa. Taitaa olla samaa vikaa kuin aiemmillakin pöhinäpunteilla 🤡🤡🤡🤡🤡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupat melkein valmiit, ostaja vaan puuttuu- ja rahat. Eiköhän tuokin "kauppa" ollut joku epätoivoinen yritys kusettaa lisää rahaa. Taitaa olla samaa vikaa kuin aiemmillakin pöhinäpunteilla 🤡🤡🤡🤡🤡
Pöhinähän on heidän kertoman mukaan kova. Niillä taitaa olla vaikeus päättää, että kelle rata myydään kun hyviä ostajia on ympäri maailmaa ja pilvin pimein.
- Anonyymi
Sitähän minä vaan tulin kysymään että käykö ne vuoden 2019 historian ensimmäiseen Suomen MotoGP- kisaan ostetut ennakkoliput myös 2024 historian ensimmäiseen Suomen MotoGP- kilpailuun, sehän on taas historian ensimmäinen Suomen MotoGP- kilpailu.
Kun ne ennakkoliput kävi myös 2020, 2021 ja 2022 kilpailuihin, nekin oli historian ensimmäiset MotoGP-kilpailut Suomessa.
Onks muutes Timppaa näkyny?- Anonyymi
Timppaa ei oo pahemmin näkyny, mutta eiköhän nuo liput käy ensi kesän kisoihinkin.
- Anonyymi
Onko joku käynyt tuolla? Onko mitään kehitystä tapahtunut?
- Anonyymi
Onhan toki. Koko rata-alue on nyt märkä kun se kesällä oli kuiva.
Joko muuten vuoden 2025 Suomen Ensimmäiseen MotoGP- kisaan saa ostaa ennakkolippuja vai käykö ne vuoden 2019 Suomen Ensimmäiseen MotoGP- kisaan ostetut ennakkoliput edelleen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan toki. Koko rata-alue on nyt märkä kun se kesällä oli kuiva.
Joko muuten vuoden 2025 Suomen Ensimmäiseen MotoGP- kisaan saa ostaa ennakkolippuja vai käykö ne vuoden 2019 Suomen Ensimmäiseen MotoGP- kisaan ostetut ennakkoliput edelleen?Eli siis mitään ei ole tapahtunut tuolla? Siellä muka järjestetään rallicrossin mm kisat. Ainoa vaan että koko rallicross rataa siellä ei ole. Onko edes tulossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli siis mitään ei ole tapahtunut tuolla? Siellä muka järjestetään rallicrossin mm kisat. Ainoa vaan että koko rallicross rataa siellä ei ole. Onko edes tulossa?
Onhan siel tapahtunu vaik mitä ja muutaki, ensimmäinen rahasalkkujen täyttökierros on päättyny ja toinen alkanu.
- Anonyymi
Onko tätä nyt tutkittu, että mahtaako edes tuo rallicross onnistua? On nimittäin pienet ja ei niin pienet epäilyt että takuulla ei järjestetä koko tapahtumaa.
- Anonyymi
Aika hiljaista on?
- Anonyymi
Onks Tilkku-Samppaa näkyny? Missä tämä sankari piilottelee?
- Anonyymi
Kukas sankari tämä on?
- Anonyymi
Tilkku-Samppalla on housut paikattu vanhoilla kangastilkuilla. Muuten mukava mies.
- Anonyymi
Tuleekohan tämä paljon kaivattu Tilkku Samppa hoitamaan sen puuttuvan crossiradan vai sattuukohan taas maansiirtourakoitsijalla koneiden huoltopäivä just silloin kun tarkastajat tulee? Vai onko kaikki työkoneet myrskytuhoja raivaamassa kun toimittajat ihmettelee että mitenkäs rata voi ylipäätään valmistua kun koneita ei näy missään? Essolla tosin kertoivat semmoista että koneet oli viety pois kun ei ollut maksupostit ehtineet perille ajallaan, sitä en kyllä usko koska rahastahan ei ollut mikään kiinni missään vaiheessa. Ainoastaan valtavasti pultteja ja muttereita puuttui ja se kerrottuun ihan urheiluruudussa.
- Anonyymi
Heh hyvin kirjoitettu! Tätä kuplan puhkeamista odotellessa ööö hetkinen taas!
- Anonyymi
Kauanko menee vielä kun rallicross kisat peruutetaan? Ja samalla sitten motocross myös?
- Anonyymi
Onko uutta tietoa tästä? Mitään edistystä ei radalla ole tapahtunut sen jälkeen kun nää unkarin pellet tuli rataa pitään.
- Anonyymi
Enturo ratan ne vätykset omi itellee ja siel ei enää saa ruovitella. Perseest kolo juttu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enturo ratan ne vätykset omi itellee ja siel ei enää saa ruovitella. Perseest kolo juttu!
Näinkö on? Haluaako Öry omia kaiken itselleen? Tuosta ei hyvää seuraa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinkö on? Haluaako Öry omia kaiken itselleen? Tuosta ei hyvää seuraa!
Sinne entuuro ratalle meni häärimään toinen seura, ku ne on niin kovia mielistelemään isoille herroille. Saavatten ite ajella siellä, mut ei oo kuulemma halpaa hommaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinkö on? Haluaako Öry omia kaiken itselleen? Tuosta ei hyvää seuraa!
Se poika on vaan bulvaani isompien poikien puuhasteluissa.
- Anonyymi
Onko Tilkku-Samppa käynyt keräämässä sadon talteen?
- Anonyymi
Kyllä hiljaista on rata alueella meinaan vaan että tuolla pitäis olla kolme kansainvälistä kisaa. Mitkään merkit ei viittaa siihen että siellä ajettais yhtään kisaan näistä kolmesta. Peruutuksia odotellessa.
- Anonyymi
Niin, meinaako ne ajella motocrossin MM- kisat ja rallicrossin em- kisat asfaltilla?
6 viikkoa em-rallicrossiin, mitään ei ole tehty radan eteen, ostatko liput ennakkoon?😂 - Anonyymi
Olisko niin että rallicrossit ajettaisi kuitenkin Tykkimäessä? Kausalan torilla puhuttiin että varaukset olisi siellä jo...
- Anonyymi
Tykkimäki ei ole mm tason areena. Ei riitä puitteet siellä. Ja jos tulisi sinne niin ei kerää kyllä katsojia mitenkään ihmeellisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tykkimäki ei ole mm tason areena. Ei riitä puitteet siellä. Ja jos tulisi sinne niin ei kerää kyllä katsojia mitenkään ihmeellisesti.
Kyseessähän onkin EM- sarjan osakilpailu mutta eiköhän se ajeta pääkaupunkiseudulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessähän onkin EM- sarjan osakilpailu mutta eiköhän se ajeta pääkaupunkiseudulla.
Pääkaupunkiseudulla? Missä ihmeessä siellä muka?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääkaupunkiseudulla? Missä ihmeessä siellä muka?
Sergelin torilla
- Anonyymi
Aloittajan ja Wihurin kanssa samaa mieltä.. Suomalaisilta rahat loppu .Ulkomaalaiset ei tänne sammuvalle paikka kunnalle sijoita mitään... +++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
- Anonyymi
Tää unkarilainen omistaja yrittää vai rosvota rahaa.....Se on kylmä totuus
- Anonyymi
Nyt sunnuntaina näkyi radalla parkissa traktori ja peräkärri. Rallicrossirata valmistuu siis takuuvarmasti. Ja paskat. Saman sarjan Riikan kisaa kun katsoin niin katsojia on kesäkuussa saman varran kun Kausalan ABC:llä rehellisiä veronmaksajia.
- Anonyymi
Jossain oli juttua että tässä vai ensi kuussa olisi tulossa radan rahatilanteesta juttua. Uusi konkurssi? Mutta eikös sinne pitänyt tulla 30 000 katsojaa rallicrossia katsomaan? Tosin jos nyt olis rata crossille edes valmis tai edes valmistumassa.
- Anonyymi
Asiahan ei minulle millään tavalla varsinaisesti kuulu mutta eikö siellä pitäisi olla sekä MM-tason vaatimukset täyttävä motocross -rata että EM- vaatimukset täyttävä rallicross -rata mikäli kyseisissä lajeissa aiotaan MM-ja EM-kilpailuja järjestää?
Vai ajetaanko kyseiset lajit nykyään pelkästään asfalttiradalla?
Paitsi että ei taida sekään rata edelleenkään täyttää vaatimuksia.- Anonyymi
No pitäisi olla ja ei ajeta asfaltilla noita lajeja. Ja silti näihin kilpailuihin myydään edelleen lippuja....
- Anonyymi
Kouvola on saatto hoidossa oleva vanhusten koti....Rahat loppu .Myös tillolan radan omistajilta.
- Anonyymi
No nyt se toteutuu motogp. Oletteko ostaneet lipun? Ai niin sillä ajetaan rallia vaan. Mihin tulee 20000 katsojaa mikä mahtuu mihin ja autot myös? Veikkaan noin 5000 katsojaa mm crossiin.
- Anonyymi
Samaa mietin minäkin. Voi olla 5000 katsojaakin tiukissa .Eihän tuolla herranen aikaan ole paikkoja edes 20 000 katsojalle saati sitten nille kaikille autoille.
- Anonyymi
Muistutus: Vasta kolmannen konkurssin jälkeen on pääomakulut niin alhaiset että tällaisella radalla on mahdollisuus jotenkin toimia. Nyt on vasta ensimmäinen konkurssi takana. Kaikki liittyy toisiinsa kuten kuviokellunnassa jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Ja olenkin aika varma että parin konkan jälkeen ilmestyy monille moottoriharrastajille tuttuja naamoja kulmille kurkistelemaan....
Älkää menkö halpaan, katsokaa kokonaisuutta! - Anonyymi
Unkarilainen omistaja. Löytyy parhaat kaverit venäjältä..........Maskiroova venäläisten kusetus. Näin se itä valtio ostaa suomen sora monttuja. Varmaan on vakoilu laitteet asenettu... Utti Vekaranjärvi.. Tää on minun ajatus yli 500 kertaa siellä käynyt....Teko syy ralli kilpailut ... Kun rata ei ole valmis.
- Anonyymi
Joku kusetus menossa. Tulee mieleen putki pinnote rahastus
- Anonyymi
Jotenkin tuntuu että kun ihmiset ostaa lippuja näihin kisoihin niin sillä yritetään rahoittaa radan rakentamista? Siis rallicross radan rakentamista. Yhtälö on täysin naurettava!
- Anonyymi
Vain umpihölmö ostaa ennakkolipun konkurssiradalle
- Anonyymi
Onko kukaan käynyt tuolla ja onko valmista jo?
- Anonyymi
Näköjään joku rata saatu sinne tehtyä. Näyttää tosin jokkis radalta enemmän kun mm tason radalta.
- Anonyymi
Menipäs hienosti kilpailut. Rata ei kestäny ja katsojia noin kaikki 500 kpl. Tuonne ei vaan ikinä saada kunnolla katsojia. Rata liian syrjässä. Sanotaanko että seuraava konkka lähestyy. Kisan järjestely kulut on niin karmean korkeat tuolla että yhtälö on mahdoton.
- Anonyymi
Vanha sanonta on että Kolmannen konkurssin jälkeen alkaa kannattaa. Ja olen varma että sen kolmannen konkan jälkeen putkahtelee tutuuja nimiä esiin.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanha sanonta on että Kolmannen konkurssin jälkeen alkaa kannattaa. Ja olen varma että sen kolmannen konkan jälkeen putkahtelee tutuuja nimiä esiin.....
Tuskin hekään saavat rataa kannattamaan koska perusongelmat ei tuosta katoa mihinkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin hekään saavat rataa kannattamaan koska perusongelmat ei tuosta katoa mihinkään.
Yksi perusongelma on se että rata on epäsuosiossa lähimmässä kaupungissa josta tulisi katsojat kisoihin ja ajajat ratapäiviin. Iittistä on sanottu varsin selvästi että köyhän Kouvolan rahoja ei tarvita eikä haluta eikä myöskään kouvolalaisia radalle. Hupaisinta tässä on se että rata on Kouvolan poikien hanke alunperin. Sattui vaan tulemaan väärän vihamielisen naapurikunnan puolelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin hekään saavat rataa kannattamaan koska perusongelmat ei tuosta katoa mihinkään.
Ei katoakaan mutta silloin hankintahinta on jo niin alhainen että toimintaa pystyy kehittämään niin taidoiltaan kuin varallisuudeltaankin vähän köyhemmätkin järjestäjät toisin kuin nyt: pitäisi olla rahaa ja kykyä mutta näyttää molemmat puuttuvan.
- Anonyymi
Eipä järin ruusuinen kuva ole kisoista tällä hetkellä. Rallicross em keräsi kaikki 500 katsojaa. Kuinkahan paljon tuli tappiota tuosta järjestäjälle. Driftingiä ei ollut katsomassa varmaan kun 50 katsojaa. Järjestäjä kirjoittaa facessa että järjestää kisan vaikka tietää tulevan tappiota ei hyvää päivää sentään! Mites sitten motocrosssin mm kisat oma veikkaus noin 500 katsojaa jos sitäkään. Ja sen kisan tappiot?
- Anonyymi
Aloitukseen sellainen korjaus, että umpiseniilin möhnääntyneen pumpulipuikon näköisen ukkelin horinat eivät ole faktaa, ei edes siinä tapauksessa että kaveri olisi sattumalta rikkaaksi syntynytkin.
Mitä tulee tähän aiheeseen ylipäätään, on suorastaan hellyyttävän häkellyttävää havaita, miten tuhnuista on "hetimullekaikkitänne"-elämämkoulun mallioppilaiden ns. ajatuksenjuoksu. Kaikkea hyvää teille, te historian suurmiehet.- Anonyymi
Takuulla tietää enemmän tuo seniili kun sä ikinä ja tämän konkurssi projektin aloitaja vaikka monta kertaa oli tiedossa, että radan teko ei kannata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Takuulla tietää enemmän tuo seniili kun sä ikinä ja tämän konkurssi projektin aloitaja vaikka monta kertaa oli tiedossa, että radan teko ei kannata.
kas, ilmiselvä suurmieshän se siinä 😁
- Anonyymi
No, montako miljoonaa tuli voittoa kisoista??? Siellä kai jotkut roskapönttöajot oli, mainonta ainakin olematonta ja muutenkin taisi mennä aivan päin persettä kuten niin vahvasti veikkailtiinkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Takuulla tietää enemmän tuo seniili kun sä ikinä ja tämän konkurssi projektin aloitaja vaikka monta kertaa oli tiedossa, että radan teko ei kannata.
Kolmas konkurssi toden sanoo, oppimaton hölmönkäinen se vain kuolaa pikavoittojen perään.
- Anonyymi
Huhu kertoo että olisi laitettu tuonne muka 10 miljoonaa euroa radan kehittämiseen. Tainnu tuossakin tuolla pilkkuvirhe paholainen eli pari nollaa pois niin ollaan oikeilla jäljillä. Rata yhtiön ilmoittamat kisojen yleisömäärätkin vaatii pilkun siirtoa.
- Anonyymi
ehkä paperilla on laitettukin.... tulee puhdasta rahaa kun hyvin pestään. Muistan (valitettavasti) ikuisesti sen erään urheiluruudun kun yksi oikein viisas mies tuumasi siinä että meiltä puuttuu valtavasti pultteja ja muttereita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ehkä paperilla on laitettukin.... tulee puhdasta rahaa kun hyvin pestään. Muistan (valitettavasti) ikuisesti sen erään urheiluruudun kun yksi oikein viisas mies tuumasi siinä että meiltä puuttuu valtavasti pultteja ja muttereita.
"ikuisesti sen erään urheiluruudun kun yksi oikein viisas mies tuumasi siinä että meiltä puuttuu valtavasti pultteja ja muttereita."
Tarkoittikohan Suomi 24 palstaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"ikuisesti sen erään urheiluruudun kun yksi oikein viisas mies tuumasi siinä että meiltä puuttuu valtavasti pultteja ja muttereita."
Tarkoittikohan Suomi 24 palstaa?Ei tarkoittanut. Vaan sillä seliteltiin miksi motogp peruuntui. Ainoastaan idiootit uskoi asian. Eli tapahtui oikeasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"ikuisesti sen erään urheiluruudun kun yksi oikein viisas mies tuumasi siinä että meiltä puuttuu valtavasti pultteja ja muttereita."
Tarkoittikohan Suomi 24 palstaa?ei vaan sinua
- Anonyymi
Auton pysäköinti hiekkakentälle alkaen 17.60€, mahtavaa......
- Anonyymi
Ei paha hinta siihen nähden mitä muuallakin maksaa.
- Anonyymi
VIP- lippu -alkaen- 570€ sisältää LÄMPIMÄN lounaan, tervetuliaisdrinkin, sisävessan ja premium- katsomopaikan 1. mutkassa🤣🤣
- Anonyymi
VIP- lippu -alkaen- 570€ sisältää LÄMPIMÄN lounaan, tervetuliaisdrinkin, sisävessan ja premium- katsomopaikan 1. mutkassa🤣🤣
- Anonyymi
VIP- lippu -alkaen- 570€ sisältää LÄMPIMÄN lounaan, tervetuliaisdrinkin, sisävessan ja premium- katsomopaikan 1. mutkassa🤣🤣
- Anonyymi
VIP- lippu -alkaen- 570€ sisältää LÄMPIMÄN lounaan, tervetuliaisdrinkin, sisävessan ja premium- katsomopaikan 1. mutkassa🤣🤣
- Anonyymi
VIP- lippu -alkaen- 570€ sisältää LÄMPIMÄN lounaan, tervetuliaisdrinkin, sisävessan ja premium- katsomopaikan 1. mutkassa🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VIP- lippu -alkaen- 570€ sisältää LÄMPIMÄN lounaan, tervetuliaisdrinkin, sisävessan ja premium- katsomopaikan 1. mutkassa🤣🤣
😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VIP- lippu -alkaen- 570€ sisältää LÄMPIMÄN lounaan, tervetuliaisdrinkin, sisävessan ja premium- katsomopaikan 1. mutkassa🤣🤣
Ostin vip lipun, omat eväät oli mukana ja väänsin tortut vip alueen reunaan soralle. Siinä oli mielipiteeni ja palautteeni Örylle. Eipä tämä kummoiseksi ole muuttunut pimppatimpan ajoilta, kun oli motogiipii testiajot. Samanlaista puuhastelua edelleen. Mutta onhan se hienoa, että asfaltoitu rata ja sitten kaivetaan rata motorossailijoille. Olisi timppa vaan palkannut pari alkoholisoitunutta ååkkermanni miestä kuokkimaan soramonttuun tuollaisen radan! Ei olisi tarvinut kuin vuokrata cramolta ison teltan kisoja varten. Yhteiskunnan rahoja olisi säästynyt ja paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ostin vip lipun, omat eväät oli mukana ja väänsin tortut vip alueen reunaan soralle. Siinä oli mielipiteeni ja palautteeni Örylle. Eipä tämä kummoiseksi ole muuttunut pimppatimpan ajoilta, kun oli motogiipii testiajot. Samanlaista puuhastelua edelleen. Mutta onhan se hienoa, että asfaltoitu rata ja sitten kaivetaan rata motorossailijoille. Olisi timppa vaan palkannut pari alkoholisoitunutta ååkkermanni miestä kuokkimaan soramonttuun tuollaisen radan! Ei olisi tarvinut kuin vuokrata cramolta ison teltan kisoja varten. Yhteiskunnan rahoja olisi säästynyt ja paljon.
Olitpas melkoiset tortut vääntänyt! Perhana kun pelästyin, että mikä boa se on soramontulle eksynyt, mutta lähempää katsottuna selvisi, että joku on mielipiteensä ja harvinaisen suoran sellaisen jättänyt järjestäjille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olitpas melkoiset tortut vääntänyt! Perhana kun pelästyin, että mikä boa se on soramontulle eksynyt, mutta lähempää katsottuna selvisi, että joku on mielipiteensä ja harvinaisen suoran sellaisen jättänyt järjestäjille.
Toivottavasti öry laittoi ring race clubin siipeiliijt suorimaaan tortut! 🤣
- Anonyymi
Ja eipä tuolla paljon ketään paikalla ollut. Tosin tuommoisilla lipun hinnoilla en yhtään ihmettele, vaikka olikin kyseessä vip lippu. Nyt ei sentään ole valehdeltu yleisömääristä julkisesti. Ei ainakaan lukuja ole mainittu.
- Anonyymi
On kyllä törkeitä kiskurihintoja. Pysäköinti 20-50€, pääsylippu ALKAEN 75€, siihen varikkolippu ALKAEN 45€.... istumapaikka 50€ .......PER PÄIVÄ!!!.
siis Vähintään 200€ pelkkiin lippuihin että pääset istumakatsomoon kurkistelemaan kilpailua ja varikolle katselemaan tiimien toimintaa.
Puhumattakaan että aiot syödä ja juodakin jotain: kourallinen ranskalaisia perunoita ja muutama nakinpätkä 17€, 0,5 litraa vettä 6€ .....
Ihan verrokkina, esim Turkkiin pääsee viikoksi ALL INCLUSIVE- matkalle 555€ hinnalla.
Ei tarvinne kenenkään ihmetellä miksei vedä katsojia.- Anonyymi
Ei hyvää päivää!
- Anonyymi
No ammattivalittaja taas vauhdissa. Kesää ja tapahtumia riittää ja kaikissa näyt käyvän kun noin paljon jokaisesta valitat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ammattivalittaja taas vauhdissa. Kesää ja tapahtumia riittää ja kaikissa näyt käyvän kun noin paljon jokaisesta valitat.
Meinaat että konkkaringille veisin rahani? Ehei, en ikinä. Sen sijaan sinä varmaan olet ostanut ennakkoliput jokaiseen Maailman ensimmäiseen Suomen Motogp kisaankin😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaat että konkkaringille veisin rahani? Ehei, en ikinä. Sen sijaan sinä varmaan olet ostanut ennakkoliput jokaiseen Maailman ensimmäiseen Suomen Motogp kisaankin😁
Olen täysin samaa mieltä! Antaa ahneiden, Öryn ja ring race clubin vaan öyhnöttää, mutta ei tuosta tahdo tulla paskaakaan. Kuka haluaa tulla vanhalle soramontulle ja maksaa siitä vielä jotain? Ei riitä, että siellä on pelkkä rata ja varukkorakennus, vaan pitäisi olla taito järjestää tapshtumia. Se on nyt tänä vuonna muutamassa tapahtumassa osoittautunut ylitsepääsemättömäksi asiaksi. Mitä seuraavaksi???
- Anonyymi
Maksoiko tosiaan ratayhtiö puoli miljoonaa euroa motocross kisan järjestämisoikeudesta?
- Anonyymi
Montako sataa katsojaa oli? Kenen rahoilla pelattiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako sataa katsojaa oli? Kenen rahoilla pelattiin?
Hys hys! Pestään rahhoo!
- Anonyymi
Nyt se on Kymirinkki oikeassa käytössä kun spandex- pellet kelaa siellä ketjua 🤡🤡
- Anonyymi
Saivat oikein seitsemän pyöräilijää kilpailuun mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saivat oikein seitsemän pyöräilijää kilpailuun mukaan.
Paremmin kuin MM rallicrossiin johon tulossa 5 autoa viivalle
- Anonyymi
On suoranainen ihme jos mm crossit tuolla järjestetään. Ja jos järjestetään niin minkälaiset tappiot tulee?
- Anonyymi
kyllä ne likaiset vaatteetkin jossain pestään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä ne likaiset vaatteetkin jossain pestään
Ehkä samassa paikassa kuin vastuutkin.
- Anonyymi
Muuttakaa sieltä Iitistä pois vaikka Kouvolaan jos noin paljon rassaa.
- Anonyymi
Että 170e lippu kisoihin? Ei ole ruuhkaa katsomossa. Ja et näe edes lähtöä tuolla hinnalla. Ei hyvää päivää. Rata täysin soveltumaton rallicross käyttöön.
- Anonyymi
Pitäkööt tunkinsa!!! 5 autoa pää-luokassa vain ja varmaan katsojia 500 henkeä.. EI KIITOS. Horsmaa kohta kasvaa koko kymi rinkula
- Anonyymi
suomisarjan suberpike kisoihin SEISOMAPAIKKALIPPU 25€😁😁
- Anonyymi
KS 17.8.2025:
Kymiringin MM-osakilpailusta muodostumassa floppi – vain viisi ykkösluokan autoa lähtöviivalla
Päijät-Hämeen Iitissä sijaitsevan Kymiringin osakilpailun lähtöviivalle asettuu nimittäin vain viisi pääluokan autoa.
prööm prööm sitten vaan- Anonyymi
🤣🤣🤣🤣🤣 6,5 miljoonaa verovaroja valtionavustuksina pumpattu tohon sorakuoppaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🤣🤣🤣🤣🤣 6,5 miljoonaa verovaroja valtionavustuksina pumpattu tohon sorakuoppaan.
Ei taida riittää. Turhiin eritasoliittymiin, liikenneympyröihin ja ohituskastoihin meni jo yli 10 miljoonaa. Yksi T-risteys olisi tuolle liikennemäärille riittänyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei taida riittää. Turhiin eritasoliittymiin, liikenneympyröihin ja ohituskastoihin meni jo yli 10 miljoonaa. Yksi T-risteys olisi tuolle liikennemäärille riittänyt.
Melkoinen floppi koko monttu!
- Anonyymi
Lisää epäselvyyksiä.Kymiringin toiminnassa, leirintäalueen septitankkien tyhjennyksestä suoraan sanottuna valehdeltu ympäristönsuojelutarkastajalle.
KS 21.8.-25:
""Käymäläjätteen keräämiseen tarkoitettujen septitankkien tyhjennykseen Kymiringin leirintäalueella on liittynyt epäselvyyksiä.
Iitin kunnan ympäristönsuojelutarkastaja hyväksyi Kymiringin ilmoituksen leirintäalueen perustamisesta kesäkuussa. Ilmoituksen mukaan leirintäalueella ei ole septitankkien tyhjennyspaikkaa. Kymiring ohjeistaa leirintäaluetta käyttäviä tyhjentämään tankit Kausalan Matkakeitaalle ja Korian ABC -liikenneasemalle.
Kummassakaan paikassa ei kuitenkaan ole septitankin tyhjennyspaikkaa. Kymiring ei myöskään ole ollut yhteydessä kumpaankaan tahoon, vaikka viranhaltijapäätöksessä niin edellytetään.""- Anonyymi
Kymirinkistä tuli paskarinki
- Anonyymi
Eikö tuollainen toiminta ole jo rikollista?
- Anonyymi
Jännä nähdä kuinka monta katsojaa tuonne mm crossiin tulee? Noilla lippuhinnnoilla ja se tosiasia että et näe edes lähtöä niin on kyllä hyvää päivää sentään!
- Anonyymi
Eipä näytä katsojia kiinnostavan ja kyllä on ankean näköinen paikka! Kesä hehkeimmillään mutta rata-alue näyttää sorakuopalta maaliskuussa josta on koko talvi ajettu hiekkaa..
Eipä ihme ettei kiinnosta.
Eikä minkäänlaista selostusta TV-lähetyksessä, pelkkää pakoputken pärinää ja jotain tietokonepa*ka "musiikkia"🤣🤣 Ei tulisi mieleenkään maksaa sen enempää pääsylipusta kuin TV- lähetyksestäkään!! - Anonyymi
Ihan liian suuri alue ei mitään älyä katsoa kilometrin päästä 3-4 autoa sama kun katselisi 4 muurahaista jääkiekkokaukalossa piippuhyllyltä ja kaiken lisäksi osa noista ns. autoista on SÄHKÖISIÄ voi v&/() sentään
- Anonyymi
Rata täysin soveltumaton rallicrossiin ja driftingiin. Ja rallicross rata kyllä mielestäni aivan paska suoraan sanottuna.
- AnonyymiUUSI
Olipa huikea yleisömäärä kun katsoin viedosta. Unkarilainen idiootti vielä keväällä uskoi ette 30 000 katsojaa tulee paikalle mm crossiin. Nyt taitaa ruveta arki. Konkurssia odotellessa.
- AnonyymiUUSI
Rata tuo kuulemma kymmeniä miljoonia euroja lähialueille ..... niitä odotellessa............
- AnonyymiUUSI
Streamia netistä: jokkista patterileluilla.... ja vielä hurjat 3 au... siis lelua startissa..... jotain 1., 2., 3., 4. ... aika-ajoja eilinen ja vielä jatkuu samat aika-ajot tänäänkin. Eikö muuten saada venytettyä jokkiskisoja 2- päiväiseksi ?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6302649Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4182076Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H232060- 741645
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran201629Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe651512- 1271284
Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka231100Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.191084Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16998