Outo kaveri

Anonyymi-ap

Olisin halunnut kuulla asiantuntijoiden tai suunnilleen saman asian kanssa kamppailevia.

Eli mun jo lapsesta saakka tuntemani kaveri on viime vuosina alkanut eristäytyä yhä useammin. Hän alkoi seurustelemaan naisen kanssa joka on todella arka ja vetäytyvä ja heille syntyi reilu vuosi sitten lapsi. Olen ollut aina se osapuoli joka ehdottaa ensin kaikki ja pyrkinyt pitämään säännöllisesti yhteyttä mutta nyt hänellä on tullut kausia jolloin pistää välit poikki ja puhelimeen estot.

Taustastaan vielä sen verran että kokeilu joskus kannabista josta tuli psykoosi ja joutui osastolle, sen jälkeen ollut vielä toinen osastovierailu. Hän on hyvin sellainen mietiskelevä ja jollakin tapaa ilmaisee asioita välillä hyvin töksähtelevästi ja lyhyesti ja kaikki aikaan saaminen on hankalaa eli ulosanti on yleensä niukkaa.

Muistan joskus huomanneeni hänen pöydällään paperin jossa olisi ollut jotakin äänien kuulemisesta ja mainitsinkin hänelle siitä mutta eihän siitä mtn kunnon keskustelua koskaan saanut. Lääkityksenä hänellä on risperdal eli käsittääkseni aika kovan luokan psyykelääke.

Nyt kuitenkin tuon seurustelukumppanin ja perheen myötä hän on yhä vetäytyneemmän oloinen ja haluaa olla rauhassa mitä en voi käsittää. Töissä ei ole kumpikaan tällä hetkellä ja luulenpa ettei nainenkaan ihan terve voi olla. Ulospäin kaveri useimmiten vaikuttaa kuitenkin kohtalaisen terveeltä.

Lapsi ei kävele vieläkään vaikka on jo yli vuoden vanha ja fysioterapiaa on ollut. Hiukan käy sääliksi tuota lasta, ja kun kasvaa niin kaipaa tekemistä, menemistä ja SEURAA.

Mitä ihmettä tämä on? Stressikö tekee sen ettei voi pitää yhteyttä ja mennä välillä normaalisti vai onko mies niin pahasti sairas?

22

792

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Anna ystäväsi olla rauhassa . Kerran laittaa välillä estoja niin ilmeisesti kuormittuu sosiaalisissa suhteissa. Anna hänen ottaa yhteyttä mutta älä silloin soittele ja pommita viesteillä . Muuten tulee taas esto. Ilmeisesti on samanlainen kuin minä joka kuormittuu psykoosisairauden takia ihmissuhteissa ja pidän ihmisiin vähän yhteyttä koska se kuormittaa ja välillä suhtaudun ihmisiin epäluuloisesti. Et voi itse paljon vaikuttaa tuohon tilanteeseen

      • Anonyymi

        Tämä juuri on se todennäköisin syy.


      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        😋 ­­N­­­y­­m­­f­o­m­a­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#178472025

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Mikä kumma on, kun oletetaan että KAIKKIEN ihmisten pitäisi olla överisosiaalisia, aina menossa ja että kaikilla on kymmeniä ellei satoja kavereita?
      Jopa meidän suomalaisten, jotka olemme lähtökohtaisesti jurompia, vähän epäsosiaalisempia ja niitä jotka lähtevät joen alajuoksulta tervehtimään kirves kainalossa yläjuoksulle muuttanutta uutta naapuria?

      Sanakirjassa pitäisi olla kohdassa "introvertti" melkein mun kuva. Käyn osa-aika töissä, tykkään siitä, mutten ole mikään suupaltti. Vapaa-ajalla viihdyn vallan mainiosti oman perheeni kanssa, harvakseltaan olen lapsuudenystävääni tai niihin muutamaan kaveriin yhteydessä. Olen aina ollut tämmöinen. Vaikken ole kokoajan äänessä töissäkään, olen pidetty työkavereiden ja asiakkaiden kesken. Olen siis asiakaspalvelijana. Puolisoni kanssa viikonloppuisin touhutaan usein omiamme, ilman että pitäisi kokoajan kyhnyttää kylkikyljessä tai puhua leuat sijoiltaan.
      Miksi tämä tekee minusta huonomman, kuin alati äänessä olevan överisosiaalisen?

    • Anonyymi

      Paha sanoa tämän perusteella mutta mitä itse voit niin älä tuppaudu vaan tue jos jotenkin haluat auttaa.Vauva arki on kiireistä eikä siinä muita ehdi ajatella,se on ihan koko päivätyötä ja väsymys myös painaa helposti.Jokaisella voi olla vaikka mitä sairauksia mutta se on oma asia haluaako niistä puhua.

    • Anonyymi

      Kuulehan kun kaverilla on puoliso ja lapsi, silloin sen kuuluu olla niiden kanssa. Anna kaverille rauha viettää perhe-elämää! Hän ei enää voi olla mikään laumaeläin, ei mennä ja tulla miten vain ja olla kiinni kaveriparvissa.

      Aikuisella on ensisijainen vastuu perheestään, ei mistään kaverilaumoista. Kaikki eivät muutenkaan viihdy hyvin isoissa joukoissa ja lapsellisissa touhuissa.

      • Anonyymi

        Niin on mullaki puoliso ja 2 lasta. Ainoa asia mitä toivoisin ja mitä ollaan tehty kerran viikossa tai kahdessa on kahvilla käynti mutta ei niin ei sitte.

        Erittäin turhauttavaa mutta ei voi toisen pään sisään niin sanotusti mennä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on mullaki puoliso ja 2 lasta. Ainoa asia mitä toivoisin ja mitä ollaan tehty kerran viikossa tai kahdessa on kahvilla käynti mutta ei niin ei sitte.

        Erittäin turhauttavaa mutta ei voi toisen pään sisään niin sanotusti mennä.

        No mutta,ihan kuin suuttuisit kun kaveri ei lähe kerran viikossa kahville.Sanot kaveria oudoksi mut mikä sä olet? Anna nyt hyvänen aika olla.


      • Anonyymi

        Me on käyty tyyliin kerran viikossa-kahdessa kahvilla ja muuta aktiviteettia vielä harvemmin, mutta ei voi mtn, toisen mieleen ei voi sukeltaa.

        Turhauttavaahan tämä on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta,ihan kuin suuttuisit kun kaveri ei lähe kerran viikossa kahville.Sanot kaveria oudoksi mut mikä sä olet? Anna nyt hyvänen aika olla.

        Mitä mieltä itse olisit kun paras kaveri noin sulkeutuu ja jos sattuu oven takana käymään ja pyytämään ihmisten ilmoille niin ei avata? Mitään riitoja meillä ei ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä mieltä itse olisit kun paras kaveri noin sulkeutuu ja jos sattuu oven takana käymään ja pyytämään ihmisten ilmoille niin ei avata? Mitään riitoja meillä ei ole.

        No antaisin olla jos kamu ei avaa ovea niin se on selkeä viesti että haluaa olla rauhassa.


    • Anonyymi

      Voit olla varma, että lapsi saa kyllä seuraa ihan riittävästi viimeistään päivähoidossa ja koulussa. Ihan pienelle on hyvä olla rauhallinen ympäristö.

    • Anonyymi

      Perheen myötä ihminen yleensä vähentää kavereitten kanssa hengailua, kuten pitääkin. Jokaviikkoiset kahvittelut kavereitten kanssa eivät yleensä kuulu hyvän perheenisän tapoihin.

      Miehille se kaveripiiri, ikävä kyllä, tuppaa usein jäämään liian tärkeäksi, vaikka perhe tarvitsisi huomiota. Sinä itse varmaan olet juuri tätä tyyppiä ja odotat sitä muiltakin. Huono juttu!

    • Anonyymi

      Auttaisikohan se, jos siltä kaverilta kysyisit ihan suoraan, miksi se toimii niin kuin toimii?
      Täällä palstoilla ei kukaan voi tietää, miksi joku on sellainen kuin on.
      Kaverilta voi suoraan kysyä, mikä on tullut, kun on nykyään muuttunut tuollaiseksi, ettei huvita tavata.

      • Anonyymi

        Onhan näistä joskus puhuttu mutta suoraan hän ei osaa vastata. Mainitsi mm. viime kesänä että pelkästään viesteihin on vaikeaa vastata.
        Eiköhän se syy ole siinä että sen psyykkisen sairauden ja perheen myötä kuormittuu sen verran kovasti ettei jaksa pitää kontaktia. Sitähän ei terve oikein ymmärrä ettei edes parhaan kaverin kans pysty ja jaksa tulla toimeen.


      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Vähän samantapainen tilanne itsellä, tosin yksin asun. Olen outo tai en ole, riippuen keltä kysytään. Olen varmaan outokin, kun on useita sairauksia tai oikeastaan vammojen jälkitiloja nupissa ja selässä. Mitään ns. outous-diagnoosia ei kumminkaan ole, vaikka joskus olen ihan kahjo. Mulla on pohjimmiltaan hyvät kognitio ja sos.taidot, mutta puhumisen ongelmat ja muuten sosiaalisesti hankalat oireet on vieneet ne off-tilaan ja osa on silkkaa välinpitämättömyyttä syrjäytymisestä ym johtuen. Ei välttämättä liioittelua sanoa, että tietyin osin sosiaalisessa mielessä jopa vaikean aivovamman jälkitila!

        Kognitiivisesti uskoisin suoriutuvani koko lailla hyvin esim. talousalan konsultoinnista mitä aiemmin yritinkin ja yrittäjyys olis ollut toive, ei palkkatyö. Ei ollut rahaa, eikä saanut, eikä kukaan tämmöstä "kevaa!" palkkaakaan. Elikkä kannattaa aina kääntää kaikki kivet, jos joku vaikuttaa oudolta syyttää suotta. Itse ihmetellyt miten hyvin tuntevat ihmiset kummastevat jopa semmosia seikkoja, jotka he hyvin tietää tai ainakin pitäisi

        lajijasuris


      • Anonyymi

        Kyllä huomaa että ollaan Suomi24lla keskustelemassa.


      • Anonyymi

        Ymmärtäisit varmasti paremmin jos kertoisin musta enemmän vai? Tarpeeksi fiksu ei kyseenalaista toisen järkevyyttä ja fiksuutta muutaman viestin perusteella.

        Henkistä vallankäytön muotohan tuo on kun lyö liinat kiinni eikä älyä edes selittää mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä huomaa että ollaan Suomi24lla keskustelemassa.

        No ehkä, mut aloituksessa oli kumminkin kyse parhaista kavereista. Sellaisten kuin myös muiden läheisten pitäisi ollessaan ns. tervepäisiä järjeltään ja tunneälyltään kyetä mielestäni lukeen toisten ongelmia, sanatonta ja epäsuoraa viestintää,ilman suoria kysymyksiä ja selittelyjä. Mut ei näitä vaan aina osata tai jakseta pohtia, vaan vedetään huonoja johtopäätöksiä. Tätähän mäkin vähän omalla kahjoudella eli olen muiden silmissä kahjo tai outo ilman yhtään ko. diagnoosia, eikä muutenkaan oikeaa kahjoutta, vaan lähinnä toisinaan hyvinkin omituisia sanavalintoja ja muuta puheen ongelmaa. Mutta kun nuohan ei kuvaa todellista ajattelua. Muutenki kauheen pinnallista sellainen, jos vaan kahvitellaan

        lajijasuris


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ehkä, mut aloituksessa oli kumminkin kyse parhaista kavereista. Sellaisten kuin myös muiden läheisten pitäisi ollessaan ns. tervepäisiä järjeltään ja tunneälyltään kyetä mielestäni lukeen toisten ongelmia, sanatonta ja epäsuoraa viestintää,ilman suoria kysymyksiä ja selittelyjä. Mut ei näitä vaan aina osata tai jakseta pohtia, vaan vedetään huonoja johtopäätöksiä. Tätähän mäkin vähän omalla kahjoudella eli olen muiden silmissä kahjo tai outo ilman yhtään ko. diagnoosia, eikä muutenkaan oikeaa kahjoutta, vaan lähinnä toisinaan hyvinkin omituisia sanavalintoja ja muuta puheen ongelmaa. Mutta kun nuohan ei kuvaa todellista ajattelua. Muutenki kauheen pinnallista sellainen, jos vaan kahvitellaan

        lajijasuris

        Kaveritkaan ei aina jaksa toistensa ongelmia.
        Joskus on ihan hyvä ottaa vähän aikaa, ehkä välit taas ajan myötä paranee.
        Jos kaveri ei halua olla yhteydessä, niin paras antaa olla ja etsiä uusia kavereita.
        Parhaatkaan ystävät ja kaverit eivät välttämättä pysy ikuisesti vierellä.
        Ja joskus ei vaan kemiat toimi joidenkin kanssa, sitä sattuu ihan jokaiselle ihmiselle joskus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaveritkaan ei aina jaksa toistensa ongelmia.
        Joskus on ihan hyvä ottaa vähän aikaa, ehkä välit taas ajan myötä paranee.
        Jos kaveri ei halua olla yhteydessä, niin paras antaa olla ja etsiä uusia kavereita.
        Parhaatkaan ystävät ja kaverit eivät välttämättä pysy ikuisesti vierellä.
        Ja joskus ei vaan kemiat toimi joidenkin kanssa, sitä sattuu ihan jokaiselle ihmiselle joskus.

        Ihan totta, aloituksen tilanteessa voi hyvin olla tämmöisestä kyse eli tämä "oudoksi" muuttunut on kokenut kaverinsa huonoksi tässä suhteessa. Osalla kun se huolestuminen ja välinpitäminen on monesti aika pinnallista ja teennäistä.

        lajijasuris


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan totta, aloituksen tilanteessa voi hyvin olla tämmöisestä kyse eli tämä "oudoksi" muuttunut on kokenut kaverinsa huonoksi tässä suhteessa. Osalla kun se huolestuminen ja välinpitäminen on monesti aika pinnallista ja teennäistä.

        lajijasuris

        No mun puolesta turha tästä kaveruudesta mtn enään on odottaa. Odotukset on molemmilla erilaiset niin ei auta.
        Mä en ole sellanen kaveri joka näkee toista kerran kahdessa kuukaudessa, ei vain sovi mun luonteeseen.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      97
      3988
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3337
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      131
      2658
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      232
      2115
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      92
      1889
    6. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      100
      1833
    7. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1819
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      115
      1638
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1321
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1232
    Aihe