Söin yli 10 vuotta neuroleptejä, joskus oli useampikin päällekäin.
Jätin lääkkeet ominpäin alkukeväästä tiputtaen annosta vähitellen ajan kanssa. Vieroitusoireita tuli, jotkin oli sellaisia että harkitsin neuroleptien syönnin jatkamista jopa, mutta ovat menneet jo ohi.
Samoihin aikoihin tämän ominpäin lopetuksen kanssa tuli outo oire.
Usein, lähes joka ilta, tuntuu joko molemmissa tai vaihdellen jommassakummassa polvessa kummallinen juilinta, ikäänkuin polvessa (suunnilleen polvilumpion alla) olisi joku "solmu" joka tekee sähköiskun kaltaisia tuntemuksia ja heti perään tuntuu kuin hermo yrittäisi venyä sekä alas että ylöspäin polvesta. Tämä tuntemus tulee siis aina joskus iltayöstä ja alkaa siinäkohdin, kun olen ihan hilkulla nukahtaa.
Minkäänlainen jalkojen venyttely ei auta kuin ihan pieneksi hetkeksi, joskus on noustava sängystä ja vähän jaloiteltava että se loppuu, vain jatkuakseen kun palaan sänkyyn. Tätä juilintaa, sähköisku tuntemuksia ja hermon venytys tunnetta saattaa jatkua useitakin tunteja (viimeyönä 23-03) kunnes lopulta saan unen päästä kiinni ja nukun aamuun asti.
Sillä ei tuntuisi olevan väliä millaiset kengät on käytössä kun olen liikkeellä (joskin uusimmat kengät tuntuu hiukan lisäävän tätä (paljasjalat)) vai olenko ollut koko päivän ihan kotona ja tassutellut sukkasillani koko päivän.
Onko olemassa jotain millä tätä oiretta saisi helpotettua ettei illat ja yöt menisi kärsiessä tästä? Ihan tämän takia en viitsisi mennä lääkärille, ainakaan vielä. Varsinkaan kun mentaalipuolen hoitotaho VAATI tähän uuteen sote hommaan luvat, että näkevät _aivan kaikki_ hoitotietoni. Tästä on ollut jo harmia (ai kävit terkkarissa asialla X? Ai olet ollut akuuttipoliin yhteydessä asiasta X?). Ja en ole heille vielä kertonut lopettaneeni neuroleptit, ihan siksi kun sitten saisin kuulla painostusta ellei jopa pakotettaisi jatkamaan toimimattomaksi, huonoksi ja liikaa sivuoireita tekeväksi kokemaani neuroleptilääkitystä. Yhdessä mentaalipuolen kanssa on ollut puhe hoitosuhteen päättämisestä "sitten joskus". Sitä päivää odotellessa.
Jätin lääkkeet ominpäin alkukeväästä tiputtaen annosta vähitellen ajan kanssa. Vieroitusoireita tuli, jotkin oli sellaisia että harkitsin neuroleptien syönnin jatkamista jopa, mutta ovat menneet jo ohi.
Samoihin aikoihin tämän ominpäin lopetuksen kanssa tuli outo oire.
Usein, lähes joka ilta, tuntuu joko molemmissa tai vaihdellen jommassakummassa polvessa kummallinen juilinta, ikäänkuin polvessa (suunnilleen polvilumpion alla) olisi joku "solmu" joka tekee sähköiskun kaltaisia tuntemuksia ja heti perään tuntuu kuin hermo yrittäisi venyä sekä alas että ylöspäin polvesta. Tämä tuntemus tulee siis aina joskus iltayöstä ja alkaa siinäkohdin, kun olen ihan hilkulla nukahtaa.
Minkäänlainen jalkojen venyttely ei auta kuin ihan pieneksi hetkeksi, joskus on noustava sängystä ja vähän jaloiteltava että se loppuu, vain jatkuakseen kun palaan sänkyyn. Tätä juilintaa, sähköisku tuntemuksia ja hermon venytys tunnetta saattaa jatkua useitakin tunteja (viimeyönä 23-03) kunnes lopulta saan unen päästä kiinni ja nukun aamuun asti.
Sillä ei tuntuisi olevan väliä millaiset kengät on käytössä kun olen liikkeellä (joskin uusimmat kengät tuntuu hiukan lisäävän tätä (paljasjalat)) vai olenko ollut koko päivän ihan kotona ja tassutellut sukkasillani koko päivän.
Onko olemassa jotain millä tätä oiretta saisi helpotettua ettei illat ja yöt menisi kärsiessä tästä? Ihan tämän takia en viitsisi mennä lääkärille, ainakaan vielä. Varsinkaan kun mentaalipuolen hoitotaho VAATI tähän uuteen sote hommaan luvat, että näkevät _aivan kaikki_ hoitotietoni. Tästä on ollut jo harmia (ai kävit terkkarissa asialla X? Ai olet ollut akuuttipoliin yhteydessä asiasta X?). Ja en ole heille vielä kertonut lopettaneeni neuroleptit, ihan siksi kun sitten saisin kuulla painostusta ellei jopa pakotettaisi jatkamaan toimimattomaksi, huonoksi ja liikaa sivuoireita tekeväksi kokemaani neuroleptilääkitystä. Yhdessä mentaalipuolen kanssa on ollut puhe hoitosuhteen päättämisestä "sitten joskus". Sitä päivää odotellessa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mulla on seurauksena psykiatrian myrkyistä parestesiaa(pistelyä polttelua) ja tuntopuutoksia jossa mm. Genitaalialue on tunnoton. Pahimmillaan tuntui kuin joku olisi raaputtanut hermostoa sisäpuolelta. Jalat oli levottomat ja on ollut myös liikkumispakon tunnetta (akatisia). Tuntuu kuin tuntisin hermostoni ja kokoajan jalkojen sisällä menee kihelmöintiä tai sähkövirran tunnetta ylös alas.
Saatan joskus öisin herätä kamaliin adrenaliiniryöppyihin joissa raajat on levottoman tuntuiset. Kiitos helvetillisten vieroitusten.
Seurausta siitä kun olennaisia välittäjäaineita salvataan(esim dopamiini). Psykiatria aiheutti kehooni sekasotkun.
Nuo myrkythän voi aiheuttaa lähes parkinsonin kaltaisia jopa lääkeparkinsonismi oireita. Kun psykiatria määräsi minulle koktailia minulla oli tunne kuin minulla olisi spasmeja kaulalihaksissa. Lisäksi kävelin tosi hitaasti. Ennen myrkyillä sotkemista olin liikunnallinen ja ketterä.
Esim levottomia jalkoja hoidetaan dopamiiniagonisteilla mitkä toimii päinvastoin kuin psykiatrian myrkyt. En ole lähtenyt itse enää rääkkäämään kehoni reseptoreita keinotekoisilla aineilla ja alkanut hoitamaan harmia aineella.
Minulle siis on joskus puhuttu dopamiiniagonistin käytöstä näihin levottomat jalat oireisiin mitkä puhkesi yhden aineen vieroituksessa mitä hoidettiin toisella aineella ja kolmannella. Jne. Ja lopulta vieroittauduin sitten ja totesin että psykiatria turmelee terveyden. Kunnon ruokavalio, sopiva määrä liikuntaa, ei psykiatrian myrkkyjä. Siinä on ollut aseeni psykiatrian harmista toipumiseen. Onneksi keho palauttaa monia asioita. Ei kaikkea. Jäljet jäi. Loppuvaiheessa lääkintää tunsin jatkuvaa harmia jota psykistria lääkitsi. Tuo jakso jätti jälkensä hermostooni. Terveys meni.
Se magnesium ei korjaa ongelmaa mutta voi rentouttaa ja auttaa uneen pääsemistä.
Kun lopetin viimeisen neuroleptin käytön, aika pian sen jälkeen alkoi hermosto-ongelmia, ja todettiinkin neurologian toimesta polyneuropatia, monihermosairaus.
Ei tietenkään voi tietää, johtuuko ainoastaan menneistä runsaista lääkityksistä, vai onko mukana jotain muita tekijöitä. Aiheuttajaa ei koskaan sen kummemmin selvitetty.
Neurologi sanoi, ettei ainakaan alkoholista johdu, kun sitä mietiskelin.
Mielenkiintoista on että joillakin alkaa erinäköisiä terveyden ongelmia puskeakin käytön jälkeen eikä käytön aikana. Syy voi olla se että keho mukautuu aineen alla olemiseen käytön aikana ja kun on ilman, hermosto joutuu hakemaan uuden tasapainotilan ilman ainetta eli uusi homeostaasi muodostuu. Vieroitusaikana jollekin pihkeaa oireita ja esim bentsodiatsepiineissa prof.Heather ashton kuvasi pitkittyneitä vieroitusoireita joista osa kesti kuukausia jopa vuosia joillakin. Masennuslääkkeissä puhutaan PAWS oireista eli protracted withdrawal. Oireet mitkä puhkeaa vieroituksesta ja jatkuu ajan x. Esim seksuaalihäiriöt voi olla tämmöisiä, jatkuu aineen lopetuksen jälkeen (lähde masislääkepaketti).
Olen lukenut että joillakin itse PSSD esimerkiksi eli aineen jälkeen olevat seksuaalihäiriöt pahenee vieroituksessa. Syy lienee juuri se että kun uutta homeostaasitilaa haetaan, tulee ongelmia. Miettikää kaikkia niitä monimutkaisia prosesseja kehossa mihin tuo lääke vaikuttaa puuttuessaan välittäjäainetoimintaan. Se on kuin dominopalikka toisensa jälkeen kaatuu vaikuttaen siihen ja se taas siihen ja se taas siihen. Kehossa käy sama ilmiö koska toiminnot on niin monimutkaisia. Joihinkin asioihin voi jäädä aineen seurauksena jäädä ongelmia kehossa.
Sellaistakin teoriaa olen lukenut että psykiatrian aineet voi maskeerata jotain aineen aiheuttamia ongelmia ja ne tulee paremmin selville ilman.
Jos oireet ilmeisesti jatkuu käytön jälkeen niistä käytetään sanaa tardiivi. Esim tardiivi dyskinesia, jos olen oikein ymmärtänyt.
Edellisessä kommentissa mainittiin oireilusta lääkkeen käytön jälkeen.
Olen miettinyt asiaa monelta suunnalta.
Itselleni neurolepti aiheutti käytön aikana voimakkaita lihaskramppeja, kaiken kaikkiaan kymmenen vuoden ajan, jonka lääkettä käytin.
Krampit alkoivat lähes heti lääkityksen alettua, ja kuinka ollakaan, loppuivat aika pian lopetettuani lääkityksen.
Aikoinaan yksi lääke teki sen, että silmiä niin sanotusti veti, katse veti koko ajan yläviistoon, eihän se ihan kivan näköistä ollut muidenkaan silmissä, kun minut näkivät. Lääkkeen käyttö kesti kuitenkin useampia kuukausia, jossain vaiheessa meni piikkinäkin.
Vuosia sitten osastoilla oli muutamia potilaita, jotka kulkivat niska vinossa, pää takakenossa, katse kattoa kohti, veti kuulemma niskaa. Lääkkeen haittavaikutus sekin.
Myöhemmin olen tutkiskellut lihasten ja hermoston yhteyksiä, sekä neuroleptien vaikutusta näihin.
Oma ajatus on, että jotain tekemistä noilla on keskenään. Hermostohan " käskyttää " lihaksia, jotta ne ylipäänsä toimivat, liikkuvat.
Kun hermosto vaurioituu ( esim. hermonviejähaarakkeet ), alkaa yhteydet hermostosta lihaksiin pätkiä, ja vaurio on valmis.
Ei tuohon mitään lääketieteen Nobelia tarvitse, kun vain yhdistelee asioita keskenään, logiikalla.
Neuroleptin puhkaisema tardiivi dyskinesiakin https://youtu.be/FUr8ltXh1Pc
voi käsittääkseni joskus parantua ajan kanssa, mutta ilmeisesti suurimmaksi osaksi ei mikä kertoo siitä että aivojen neuroplastisuudessakin korjata aineen tuottamia vaurioita on rajansa ja neurolepteissä on vauriopotentiaalia. Sana tardiivi ilmeisesti viittaa siis lääkkeen jälkeiseen oireeseen mikä tässä tapauksessa on tardiivi dyskinesia. Sen riski ilmeisesti kasvaa käyttövuosien mukaan.
Sitten on haittoja jotka alkavat lääkkeellä ja lähtevät käytön loputtua pois, joko välittömästi tai ajan x päästä lopetuksesta, kun keho palautuu aineesta. Esimerkiksi lääkkeen puhkaisema akatisia tai seksuaalisen toiminnan häiriö voi olla tällainen oire. Oire korjaantuu, kun aineen lopettaa ja keho palautuu siitä. Joskus haitat aineesta valitettavasti alkavat viiveellä käytön loputtua.
Akatisiaa on jaoteltu eri tyyppeihin mitkä kertovat miten moninaisia aineiden tuottamat ongelmat ovat:
"Acute akathisia shows up soon after you start a medication. It lasts for less than 6 months.
Chronic akathisia lasts for 6 months or more.
Tardive akathisia may not show up until months or years after you take a medicine.
Withdrawal akathisia usually sets in within 6 weeks after you switch or stop an antipsychotic drug." https://www.webmd.com/schizophrenia/what-is-akathisia
Asiahan ei ole laisinkaan niin, että haitat vain alkavat aina lääkettä käyttäessä ja loppuvat lääke lopettaessa. Ongelmat voi joillakin vasta puhjeta kun ainetta johon keho on mukautunut ajetaan alas ja kehon pitää hakea uusi fyysinen homeostaasitila ilman aineen alla oloa.
https://madinfinland.org/psykoosilaakkeet/
Kannattaako psykoosilääkkeitä käyttää?
Psykoosilääkkeiden käyttö on ollut viime vuosina kasvussa. On arvioitu, että noin 200 000 suomalaista käyttää psykoosilääkkeitä, ja syntymäkohorttia 1997 seuranneen tutkimuksen perusteella psykoosilääkkeiden määrääminen on ulottunut Suomessa koskemaan laajamittaisesti myös lapsia. Itse asiassa niin sanotuista psykoosilääkkeistä on tullut yleislääkkeitä, joita määrätään monenlaiseen tarkoitukseen, kuten hankaliksi koettujen vanhusten ja lasten rauhoittamiseen. Tämän taustalla on se tosiasia, että psykoosilääkkeillä ei ole minkäänlaista erityistä vaikutusta psykoosiin. Kyse on todellakin yleislääkkeistä, jotka oli otettu ensin käyttöön leikkauspotilaiden rauhoittamiseksi, minkä jälkeen ne siirtyivät psykiatriaan voimakkaina rauhoittajina, jotka tuottivat potilaille lobotomiaa vastaavan tilan.
Psykoosilääkkeillä on kuitenkin Suomessa vankka asema psykoosin hoidossa, ja skitsofrenian Käypä hoito -työryhmä suositteleekin psykoosilääkitystä pääsääntöisesti elinikäiseen käyttöön. Huolimatta psykoosilääkkeiden laajamittaisesta käytöstä, suuri enemmistö skitsofreniadiagnoosin saaneista ei toivu koskaan työ- tai opiskeluelämään, vaan jää joko pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle tai päättymättömäksi osoittautuvalle kuntoutustuelle. Pauliina Juolan väitöskirjan perusteella vain noin 13,5% potilaista toipuu skitsofreniasta. Huomiota herättävää on se, että akuutti psykoosi, jota varten psykoosilääkitys alun perin aloitetaan, ei ole monelle psykoosisairausdiagnoosin saaneelle pitkäaikaiskäytössä suuri ongelma. Ylitse pääsemättömäksi ongelmaksi muodostuvat useammin niin kutsutut negatiiviset ja kognitiiviset oireet, kuten jaksamattomuus, apaattisuus, ilmeettömyys, uneliaisuus, mielihyvän puute sekä lähimuistin ja abstraktin ajattelun huomattava heikentyminen.
Psykoosilääkkeillä lääkityt skitsofreniadiagnoosin saaneet kuolevat keskimäärin noin 20 vuotta ennenaikaisesti, mikä on yhdistetty toisen polven psykoosilääkkeiden, erityisesti Leponexin ja Zyprexan, aiheuttamiin ongelmiin. Näitä kuolemaan johtavia ongelmia ovat muun muassa ylipainon kertyminen, kohoavat sokeri- ja rasva-arvot ja diabetes. Ero eliniänodotteessa suhteessa muuhun väestöön on ollut kasvussa toisen polven psykoosilääkkeiden käyttöönoton jälkeen. Psykoosi ei aiheuta ihmisen merkittävästi ennenaikaista kuolemaa sydän- ja verisuonitauteihin, vaan nämä ihmiset kuolevat lääkityksen seurauksena. Kaikki psykoosilääkkeet ovat myös elimistölle myrkyllisiä. Psykoosilääkkeiden aiheuttamista ongelmista sekä neurotoksisuudesta on kirjoittanut muun muassa psykiatri Peter Breggin kirjassaan Psychiatric Drug Withdrawal: A Guide for Prescribers, Therapists, Patients, and Their Families.
Klassisten psykoosilääkkeiden toimintamekanismi on perusidealtaan hyvin yksinkertainen: ne jarruttavat aivojen dopamiinin välityksellä tapahtuvaa viestinvälitystä. Dopamiini on eräs luonnollisista välittäjäaineista, jolla on keskeinen tehtävä ihmisen motivaation ja mielihyvän tuntemusten suhteen. Dopamiinin aktivoi aivojen palkitsemiskeskuksen esimerkiksi liikunnan tai seksin harrastamisen yhteydessä. Psykoosipotilaiden tuntema apaattisuus ja mielihyvän puute johtuu psykoosilääkkeistä ja itse asiassa kyseisten lääkkeiden taustateoria on sama kuin lobotomiassa: ne tekevät potilaista välinpitämättömiä psykoottisia ajatuksia kohtaan ja lievittävät akuuttiin psykoosiin liittyvää ahdistusta, mutta eivät lisää hyvinvointia. Psykoosilääkkeiden käyttäjien elämänlaatu on yleensä varsin heikko.
Toisen polven neuroleptit estävät dopamiinin lisäksi myös erityisesti serotoniinijärjestelmän toimintaa. Esimerkiksi kaikkein vahvin ja potilaiden kognitiivisten toimintojen heikentymisen kannalta huonoiten siedettävä psykoosilääke, Leponex, on voimakas serotoniinin toiminnan estäjä. Liian matala serotoniinitaso, joka toisen polven neuroleptien käyttäjillä esiintyy, voi ilmetä muun muassa masennuksena, vireystilan laskuna, apaattisuutena ja kroonisena väsymyksenä. Toisen polven neuroleptit aiheuttavat ensimmäisen polven neuroleptien tavoin hermostoperäisiä, tahdottomien liikkeiden ongelmia, kuten vapinaa ja lihasten nykimistä. Lisäksi akatisia, eli vaikea psykomotorinen kiihtyneisyys on tavallista, samoin sydänperäiset äkkikuolemat ja aiemmin mainitut sydän- ja verisuonitaudit. Eli Lillyn omien asiakirjojen mukaan Zyprexa lihottaa monia jopa 30 kiloa tai ylikin vuodessa (asiakirjat tuo esiin professori Peter C. Götzsche kirjassaan Tappava psykiatria ja lääkinnän harha). Vaikea ongelma on myös tardiivi dementia, eli neuroleptien käytön jatkuessa pysyväksi jäävä merkittävä kognitiivisten kykyjen heikentyminen, joka liittyy neuroleptien aiheuttamaan krooniseen aivovaurioon.
Vastoin yleistä käsitystä, tutkimuksissa ei ole havaittu hoitamattoman psykoosin ja aivojen tilavuuden pienenemisen sekä kognitiivisten toimintojen heikentymisen välistä yhteyttä (aiheesta tutkimusta esim. täällä). Sen sijaan eläinkokeissa on vahvistettu psykoosilääkityksen sekä aivojen tilavuuden pienenemisen välinen yhteys. Kun makakiapinoita altistettiin psykoosilääkitykselle 17-27 kuukauden ajaksi, niiden aivojen painosta hävisi solujen tuhoutumisen vuoksi 8-11%. Tutkimusten valossa skitsofreniaa sellaisena kuin se tunnetaan, ei ole olemassa, sillä potilaiden kokemat negatiiviset ja kognitiiviset oireet johtuvat lääkityksestä. Näillä oireilla ei ole yhteyttä akuuttiin psykoosiin, joka on monesti syy hakeutua sairaalan akuuttiosastolle.
Pitkän aikavälin seurantatutkimuksissa on toistuvasti osoitettu, että psykoosilääkkeiden käyttö on yhteydessä heikkoon pitkän aikavälin tulokseen ja osan näistä tutkimuksista olen referoinut myös Mad in Finlandiin. Esimerkiksi Martin Harrowin johtamassa tutkimuksessa yli 90% lääkeettömistä skitsofreniadiagnoosin saaneista oli toipunut 10 vuodessa psykoosista täysin, mutta lääkittyjen kohdalla vastaava osuus oli vain noin 20%. Psykoosin luonnollinen kulku näyttäisi olevan sellainen, että ensimmäisen kahden vuoden aikana hoidon aloittamisesta psykoosilääkkeiden käyttäjillä esiintyy vähemmän psykoosia, mutta tämän jälkeen lääkitsemättömät toipuvat pääsääntöisesti erittäin hyvin ja jatkavat elämää psykoosilääkkeiden käyttäjien elämän puolestaan jäädessä tavallisesti toimintakyvyllä ja elämänlaadulla mitattuna vajavaiseksi. Mikäli hoidon tuloksellisuutta mitattaisiin hoitoon tulleen ihmisen elämänlaatuun liittyvällä mittaristolla, psykoosilääkitys muuttuisi mahdollisesti jo akuuttivaiheessa kestämättömäksi ratkaisuksi. Suomessa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on saatu maan ylivoimaisesti parhaat psykoosinhoitotulokset 90-luvulla siten, että suurin osa potilaista ei käyttänyt neuroleptejä missään vaiheessa hoitoa. Keroputaan mallina tunnetun lähestymistavan myötä uusien skitsofreniadiagnoosien vuotuinen määrä laski Länsi-Lapissa 90 prosentilla, mikä johtuu siitä, että psykoosin vuoksi hoitoon tulleet eivät enää kroonistuneet. Huomiota herättävää on myös se, että laadukkaalla kokonaisvaltaisella hoidolla kestävät hoitotulokset saavutetaan jo kahden vuoden kuluessa. Psykologian emeritusprofessori Jaakko Seikkulan luento on helppolukuinen kooste avoimen dialogin lähestymistavasta psykoosin hoidossa.
Johtopäätöksenä toteaisin, että periaatteessa psykoosilääkkeitä ei kannattaisi käyttää ollenkaan. Kaikkia psykoosilääkkeiden aiheuttamia haittoja ei vielä edes tunneta, ja ne aiheuttavat pikäaikaiskäytössä ennenaikaisen kuoleman. Kuitenkin psykoosilääkkeet aiheuttavat usein myös hyvin vakavan riippuvuuden, koska aivot sopeutuvat lääkitykseen rakenteellisilla muutoksilla ja lääkitystä tilasta tulee aivojen uusi normaalitila. Mahdollisuus lopettaa psykoosilääkitys riippuu käytetyn lääkkeen annoksesta sekä käytön ajallisesta kestosta, käyttäjän yksilöllisistä ominaisuuksista, motivaatiosta sekä sosiaalisen verkoston laajuudesta ja laadusta. Vieroitusoireet saattavat muodostua hengenvaarallisiksi, joten vieroitusasioissa on suotavaa hankkia tukea esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä toimivista vieroitusryhmistä. Lopulta jokainen on itse vastuussa vieroituksestaan, mutta hallitusti toteutettuna vieroitus voi olla hyvin palkitseva prosessi, jonka jälkeen ihminen voi kokea saaneensa elämänsä takaisin. Ennen kaikkea toivoisin psykiatreille viisautta, kriittisyyttä ja varovaisuutta psykoosilääkkeiden määräämisen suhteen. Psykiatrien olisi hyvä kysyä itseltään: jos psykoosilääkkeet ovat niin erinomaisia, niin miksi niillä hoidetut potilaat ovat kroonisesti sairaita. Ongelmana on tällä hetkellä psykiatrinen akuuttihoito, jossa potilaat saavat tavallisesti elinikäiseksi jäävän ja kuolemaan johtavan psykoosilääkityksen.
Tappava psykiatria ja lääkinnän harha.
tappava_psykiatria_lukunäyte.pdf
Download File
Psykoterapia skitsofrenian hoidossa
Psykiatri Loren Mosher sai hyviä tuloksia skitsofrenian hoidossa välttämällä
psykoosilääkkeiden käyttöä (ks. luku 6), mutta muut psykiatrit kokivat hänen
metodinsa uhkaaviksi.22 Mosherin henkilökunta kohteli potilaita empaattisesti
ja arvostaen ja käytti mahdollisimman vähän lääkkeitä. Potilaiden psykoosijaksot uusivat harvemmin ja he pystyivät säilyttämään työpaikkansa ja opiskelemaan paremmin kuin ne, jotka saivat psykoosilääkkeitä. Hänen hoitohenkilökuntaansa ei kuulunut psykiatreja, ja asiantuntijat kokivat loukkauksena,
että tavalliset ihmiset pystyivät auttamaan hulluksi tulleita enemmän kuin
psykiatrit ihmelääkkeillään. Mosher oli kuitenkin Yhdysvaltain kansallisen
mielenterveysinstituutin (NIMH) skitsofreniakeskuksen johtaja, joten häntä
ei ollut helppo pysäyttää. NIMHin kliinisen projektikomitean oli siis saatava
hänen tutkimustiiminsä lähestymistapa vaikuttamaan tieteellisesti epäilyttävältä. Komitea myös vähensi Mosherin projektin rahoitusta niin paljon, ettei
sitä enää voitu jatkaa.22
Tämä on hopeaselkäpsykiatrien standardimenettely, mikäli projektin
tulokset uhkaavat status quota ja heidän huolellisesti muokkaamaansa kuvaa psykiatriasta. Mosher yritti kiertää esteen hakemalla rahoitusta toiselta
NIMHin osastolta, jonka alaa oli sosiaalihuolto, ja vertaisarviointikomitea oli
erittäin innostunut. Kliininen projektikomitea kuitenkin ampui projektin alas,
koska se uhkasi koko akateemisen lääkemalliin perustuvan psykiatrian uskottavuutta. Se vihjaili tutkimuksesta muka löytyneen ”vakavia virheitä” ja viimeinen isku oli, että lisärahoitusta heruisi vain, jos Mosher väistyisi projektin
johdosta ja komitea voisi suunnitella projektin uudestaan!
Tämä on yksi rumimmista tempuista, joita olen koskaan nähnyt käytettävän korkeassa asemassa olevaa tutkijaa vastaan, ja 25 vuotta myöhemmin
Mosher sanoi katkerasti: ”Koska tulokset olivat niin hyviä, minä en mitenkään voinut olla rehellinen tiedemies.”22 Kun komitea oli tehnyt projektista
selvää eikä rehellisyydestä enää ollut haittaa, se kuitenkin teki tämän hämmästyttävän tunnustuksen:
”Projekti on luultavasti osoittanut, että joustava, lääkkeetön psykososiaalinen hoito-ohjelma, joka toteutetaan muualla kuin sairaalassa ja jossa hoitohenkilökunta koostuu muista kuin asiantuntijoista, voi toimia yhtä hyvin kuin
perinteinen sairaalan ulkopuolella annettu mielenterveyshoito.”22
Mosherista tehtiin hylkiö ja hänet potkaistiin kolme vuotta myöhemmin
kokonaan ulos NIMHista. Jos muut yhdysvaltalaiset uskaltautuivat kyseenalaistamaan neuroleptien ansioita, he oppivat pian, ettei se edistäisi heidän
uraansa, eikä NIMH myöntänyt enää varoja tämäntyyppisille projekteille.4
Mosherin metodit otettiin kuitenkin käyttöön useissa Euroopan maissa,
ja muut lääkärit raportoivat saaneensa mahdollisimman vähäisellä lääkkeiden käytöllä yhtä hyviä tuloksia kuin Mosher.22 Monta vuotta myöhemmin
psykiatri John Bola analysoi Mosherin tutkimuksen seuranta-aineiston, joka
oli siihen asti vain kerännyt pölyä arkistossa, ja havaitsi tulosten olevan vielä
positiivisempia kuin mitä Mosher oli julkaissut.22
Mosherin tulokset on vahvistettu Suomessa.4
Kokeilut alkoivat vuonna 1969,
kun psykiatri Yrjö Alanen neuvoi henkilökuntaansa kuuntelemaan potilai-
ta, jotka vainoharhaisista puheistaan huolimatta kertoivat usein mielekkäitä
tarinoita vaikeasta taustastaan. Hoidon ydin oli ryhmäperheterapia, jossa ei
keskitytty psykoottisiin oireisiin vaan toivon säilyttämiseen. Potilaan otetta
elämästä vahvistettiin puhumalla hänen aikaisemmista onnistumisistaan. Nykyään Suomen suositukset ovat valitettavasti melko lailla valtavirtaa – potilaiden lääkitystä suositellaan jatkettavan ainakin viisi vuotta ensimmäisen
sairausjakson jälkeen, mikä on katastrofin resepti.
Lapissa työtä jatkoi Jaakko Seikkula, ja metodi alettiin tuntea avoimen
dialogin nimellä. 75 potilaan otoksessa, jossa 30:lla oli skitsofrenia ja 45:llä
muita psykooseja, kahta kolmasosaa ei ollut koskaan altistettu psykoosilääkkeillä, mutta viiden vuoden kuluttua 80 % oli töissä, koulutuksessa tai etsi
töitä.4 Seikkula on selittänyt Whitakerille, että jos ihmiset pannaan lääkehoitoon, he menettävät otteensa elämästä eivätkä enää osaa pitää huolta itsestään. Ideana on siis rajoittaa psykotrooppisten lääkkeiden käyttöä pitämällä
avoimia kokouksia, missä osallistujat jakavat vapaasti ajatuksiaan. Näissä
tapaamisissa käytetään hyvin erilaista kieltä kuin mitä terapeutit yleensä käyttävät, ja potilaiden kokemuksia ja ajatuksia ja myös omaisten kokemuksia ja
ajatuksia kuunnellaan enemmän.4
Kuten tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard kirjoitti 1800-luvulla, ihmiset on kohdattava heidän omalla alueellaan.
Se pätee myös psykiatriaan.
Tärkeä osa metodia on, että hoitotiimi järjestää tapaamisen vuorokauden
sisällä, jos psykoosi on tulollaan. Länsi-Lapissa ilmenee vuosittain vain 2–3
uutta skitsofreniatapausta, mikä on 90 % vähemmän kuin 1980-luvun alussa. Syynä on se, että psykoottiset jaksot kestävät harvemmin pitempään kuin
puoli vuotta, mikä diagnoosiin vaaditaan. Myös psykiatristen palvelujen kulut
ovat pienentyneet.
Psykoterapia vaikuttaa taloudellisesti kannattavalta tavalta hoitaa skitsofreniaa. NICEn vuoden 2012 suositusten mukaan systemaattinen katsaus
taloudellisesta näytöstä osoitti, että kognitiivinen käyttäytymisterapia paransi
kliinisiä tuloksia ilman lisäkustannuksia, ja taloudellinen mallinnus viittasi
siihen, että siitä koituisi säästöjä, koska sairaalajaksoja olisi vähemmän.