Rahaa on. Tai sitten ei. Niukkuutta jaetaan. Minulla ei ole ongelmia rahan kanssa. Kaikki menee mitä tulee. Ennen puolikuuta odotetaan seuraavaa tiliä.
Rahaa on, onko muilla.
15
303
Vastaukset
- Anonyymi
Sama täällä. Pankkitililläni on 11,72 € rahaa. S-Pankin tililläni on 0,00 €. Ruokaostokset luottokortille. Palkkapäivä kuun puolivälissä. Kaikki mikä tulee myös menee. Inflaatio tuntuu siinä, että kun oma palkka ei ole noussut, mutta hinnat ovat, niin eihän raha enää riitä niin pitkälle kuin ennen.
- Anonyymi
Ostovoima oli 80-luvulla melko lailla parempi. Tavallinen palkansaaja pystyi ostamaan uuden kerrostaloasunnon Sampolasta, maksamaan pankkilainan pois alle 10 vuodessa, vaihtamaan autoa uuteen parin vuoden välein, tekemään ulkomaanmatkoja vuosittain ja silti rahaa jäi säästöön!
Entä nykyään? Kuka normi palkansaaja pystyy ostamaan uuden kerrostaloasunnon, maksamaan pankkilainan pois alle 10 vuodessa ja samaan aikaan vaihtamaan autoa uuteen parin vuoden välein, matkustelemaan ulkomailla ja silti jää rahaa säästöön?
Voin sanoa, että nykyään ei jää rahaa säästöön, asuntolainat ovat ainakin 20 vuoden pituisia, autoa ei ole varaa vaihtaa uuteen parin vuoden välein eikä ole varaa matkustaa ulkomaille joka vuosi.
Olematta negatiivinen, asiat ovat nyt huonommin kuin kultaisella 80-luvulla.- Anonyymi
Huonot tulot ovat oma valinta ja vain ja ainoastaan itsestään kiinni. Vaihtakaa oikeisiin töihin, niin tienaattekin kunnolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huonot tulot ovat oma valinta ja vain ja ainoastaan itsestään kiinni. Vaihtakaa oikeisiin töihin, niin tienaattekin kunnolla.
Mahdollisesti tuleva, tai niin ainakin valtaosa suomen kansasta haluava porvarihallitus leikkaa eläkesaajien ja vähävaraisten asumistuista, niin että menkää töihin ja sairauseläkeläiset kanssa.

Ei voi puuttua asumistukiin. Moni eli kaikki kiinteistöpisneksessä sekoileva kokoomuslainen lypsää valtiolta vuokratuottoja valtiolta asumistuen muodlssa. Kuka nyt lypsävän lehmän tappaisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huonot tulot ovat oma valinta ja vain ja ainoastaan itsestään kiinni. Vaihtakaa oikeisiin töihin, niin tienaattekin kunnolla.
Olet oikeassa, silsi kommentissani on totuuden siemen. Ihmisten ostovoima on heikentynyt vertailukelpoisissa työtehtävissä, ei vain Suomessa vaan myös ulkomailla.
Katso millainen ostovoima oli insinöörin palkalla 80-luvulla. Katso, minkä verran insinööri saa palkkaa 2023 ja mikä on sen rahan ostovoima.
Huomaatko: vaikka hankit saman koulutuksen kuin isäsi ja teet samaa työtä, et saa palkallasi ostettua niitä asioita, joita oma isäsi pystyi 80-luvulla hankkimana. Pointtini on siis se, että samassa työssä 2023 tienaa vähemmän ostovoimakorjattuna kuin 80-luvulla. Silloin oli asiat paremmin tältä osin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huonot tulot ovat oma valinta ja vain ja ainoastaan itsestään kiinni. Vaihtakaa oikeisiin töihin, niin tienaattekin kunnolla.
Tiivistit hyvin olennaisen. Kuinka köyhiä ihmisiä Porissa on, jos kerrostaloasunnon lainanlyhennysten jälkeen ei jää mitään säästöön tai ylimääräiseen kulutukseen?
Etenkin, kun Porissa asuntojen hinnat ovat alhaiset verrattuna moneen muuhun kaupunkiin.
Toisaalta hyväpalkkaisen työn saaminen edellyttää monesti koulujen käymistä. Ja tarkoitan nyt vähän muutakin kuin autokoulua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi puuttua asumistukiin. Moni eli kaikki kiinteistöpisneksessä sekoileva kokoomuslainen lypsää valtiolta vuokratuottoja valtiolta asumistuen muodlssa. Kuka nyt lypsävän lehmän tappaisi?
Et nyt ymmärtänyt. Vuokra on maksettava, vaikka tuista leikataankin. Etkä sitäkään ymmärtänyt kuten ei suurin osa suomalaisistakaan mihin tälläkin, porvarihallitus tähtää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et nyt ymmärtänyt. Vuokra on maksettava, vaikka tuista leikataankin. Etkä sitäkään ymmärtänyt kuten ei suurin osa suomalaisistakaan mihin tälläkin, porvarihallitus tähtää.
Höpsis höö. Luuletko että rahaa tulee tyhjästä? Jos tuista leikataan moni sijoittajaporvari joutuu laskemaan vuokraa tai hakemaan uusia vuokralaisia.
- Anonyymi
Demareilla "rahaa on" ovat jakaneet sitä holtittomasti 4 v ajan ja ex puolueen johtajakin antoi jokaiselle vappusatasen ja muille enemmän.
- Anonyymi
Niin se jakoi rahaa Sipilän hallituskin, vaan ei kyllä vappu satasia. Kreikkaan ja kehitysmaihin kyllä sitäkin enemmän,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se jakoi rahaa Sipilän hallituskin, vaan ei kyllä vappu satasia. Kreikkaan ja kehitysmaihin kyllä sitäkin enemmän,
Tarkoittaako Persujen hyväksymistä kahdesta valiten, "vappu satasia" ei jaeta ja annetuista nyt leikattaisiin. Ulkomaiden rahoitus kuitenkin jatkuu leikkaamattomana.
- Anonyymi
On tai ei.
- Anonyymi
Kuinka huonot palkat porilaisilla duunareilla on, jos rahaa ei jää pakollisten menojen jälkeen mihinkään? Siellähän asunnotkin ovat halpoja kuin mitkä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491195Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241139Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111070- 1261051
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72895
- 73869