Keskustan loppu? Seppo Kääriäinen varoittaa Annika Saarikon keskustaa

Kansalaisten rahoilla KIKYILY vei OJAAN KEPULAISET

Annika Saarikon keskustaa – historiallisen vaali­tappion jälkeen kyse on koko puolueen olemassa­olosta

Keskustan taustavaikuttaja, ministeri Seppo Kääriäinen arvioi, että historiallisen vaalitappion jälkeen keskusta kamppailee koko olemassaolostaan. Vuoden 2019 hallitusratkaisu oli ratkaiseva ja pahin virhe
Pohjalla oli kannatuksen tippuminen Sipilän hallituksen jälkeen 13,8 prosenttiin.

Vaalitappiosta syytettiin lähinnä perussuomalaisia, äänessä oli varsinkin Antti Kurvinen (kesk), mutta valtiotieteiden tohtori Kääriäinen tuo 40-sivuisessa analyysissään peilin hyvin tuntemansa keskustaväen eteen.

– Keskusta menetti 8 edustajapaikkaa. Vuodesta 2015 menetys on yhteensä 26 paikkaa (18 + 8), siis yli puolet silloisista edustajapaikoista. Sitä voi pitää dramaattisena pudotuksena eikä se selity yhdellä syyllä.

– Keskustan vaalitappiot muodostavat syvälle menevän eksistentiaalisen ongelman.

– Kysymys ei ole poliittisiin suhdanteisiin liittyvistä vaalitakaiskuista, vaan puolueen olemassaolosta, Kääriäinen kirjoittaa.

Kääriäisen mukaan keskusta teki raskaan virheen, kun se vuoden 2019 vaalitappion jälkeen hyppäsi Juha Sipilän (kesk) johdolla Antti Rinteen (sd) vihervasemmistolaiseen hallitukseen.

– Keskustan johdon – puoluevaltuustoa myöten – olisi kuulunut kunnioittaa keväällä 2019 kansalaisten vaaleissa ilmaisemaa tahtoa. 18 paikan menetys oli puolueen historian suurin. Äänestäjät osoittivat selkeästi keskustalle paikan oppositiossa historiallisen suuren vaalitappion jälkeen
23279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Sipilpn kikynja ilmaistyöt kun oli kusetysvaje

Saman buonna pörssiyhtiöt teki ennätystuloksen

Äänestä
  • 🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

    😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­o­­m­­­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17848524H

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

suurin virhe oli mennä Sipilän hallitukseen. Eli Sipilä puheenjohtajana oli virhevalinta.
Samanlainen kokoomuksen kätyri, kuin Vartiainen oli demareissa.
Kepu on hävittänyt pienen ihmisen puolustamisen halun. Marinin hallituksessa se yhtäkkiä alkoi leikkiä oikeistopuoluetta ja oli oppositio hallituksessa ja vieläpä ylpeili sillä. Sillä he pettivät kaikki.

Äänestä
  • Sipilän jäljiltä (2019) niskaan rysähti 18 kansanedustajan vaalitappio ja silti Keskusta lähti A. Rinteen hallitukseen, nyt tuli 8:n edustajan tappio ja se on sitten liian suuri estämään hallitusyhteistyön.
    Ettei se suurin este vaan olisi Saarikon ego ja valtaisa katkeruus Perussuomalaisia kohtaan mikä oikein huokuu Saarikosta. Viha ja katkeruus on esteenä rationaaliselle ajattelulle ja toiminnalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sipilän jäljiltä (2019) niskaan rysähti 18 kansanedustajan vaalitappio ja silti Keskusta lähti A. Rinteen hallitukseen, nyt tuli 8:n edustajan tappio ja se on sitten liian suuri estämään hallitusyhteistyön.
    Ettei se suurin este vaan olisi Saarikon ego ja valtaisa katkeruus Perussuomalaisia kohtaan mikä oikein huokuu Saarikosta. Viha ja katkeruus on esteenä rationaaliselle ajattelulle ja toiminnalle.

    Saarikko on vaan täysi kupla. Puheet ja teot eivät kohtaa alkuunkaan. Saarikon kannattaisi katsoa peiliin muun Keskustan johdon kanssa, niin sieltä se syy löytyy alhaiseen kannatukseen eikä Perussuomalaisista. Osoittaa melkoista ylimielisyyttä syytellä muita kun on itse tyrinyt. Keskustan ainut järjen ääni Hoskonenkin piti vaientaa Keskustan johdon toimesta kaikennäköisellä jäynällä. Koko Keskustan johto tulee vaihtaa

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    piti runnoa SOTE läpi, jotta politrukkikavereille hyväpalkkaiset duunit.
    Nyt tästä maan suurimmista katastrofeista ei saa edes kommentoida. Kommentoida saa, muttei julkaista. Vain kehut kelpaavat julkaistaviksi, vaikka meno on katastrofaalista

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    piti runnoa SOTE läpi, jotta politrukkikavereille hyväpalkkaiset duunit.
    Nyt tästä maan suurimmista katastrofeista ei saa edes kommentoida. Kommentoida saa, muttei julkaista. Vain kehut kelpaavat julkaistaviksi, vaikka meno on katastrofaalista

    Jos tarkastelee kahden viimeisimmän hallituksen aikana tehtyjä "nopeutetulla aikataululla, valikoiduille sijoittajille" tehtyjä valtio-omistusten myyntejä, niin voi tulla mieleen, että siinäkö oli se todellinen syy miksi jotkin tahot "roikottivat" keskustaa hallituksessa...?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Saarikon itsekkyys ja vallan halu vie maaseudun vielä syvempään suohon. Olis eronnut ja antanut vallan järkevämmille.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Saarikon itsekkyys ja vallan halu vie maaseudun vielä syvempään suohon. Olis eronnut ja antanut vallan järkevämmille.

    Sipilä junaili kilpalaulannan hiilineutraaliustavoitteesta 2035, järjettömistä sekoitevelvoitteista, ja nyt vielä Saarikon johdolla mentiin vihervasemmiston turvekieltoon. Mikä keskustan puolue-eliitille voi olla enää epäselvää miksi puolueen kannatus romahti?? Itse luovuttivat kaikki äänestäjilleen tärkeät asiat perussuomalaisten agendalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Keskusta halusi hallintohimmelinsä ja sai sen mikä on täysi katastrofi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Keskusta halusi hallintohimmelinsä ja sai sen mikä on täysi katastrofi.

    Puolueen johdon ylimielisyys ja ymmärtämättömyys kansalaisten arjesta. Vastuun siirto, päättämättömyys, vastuunpakoilu ja jatkuva riitely hallituksessa osoittivat että keskustasta ei ollut hallitukseen tuolla kokoonpanolla. Jatkuva teatteri hallituslähdöstä sai kansalaiset haukottelemaan leuat sijoiltaan, keputeatteria.

    Jos ja kun kepu jää hallituksen ulkopuolelle, voivat tilata arkun puolueelle valmiiksi. Ei tarvitse olla edes iso arkku, kannatus mahtuu seuraavissa vaaleissa tikkuaskiin. Kääriäinen on oikeassa, keskustaa odottaa sininen tulevaisuus

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sipilä+Berner olivat EKn ja Suomen yrittäjien Mikael Pentikäisen oikeistolaisia juoksupoikia. Sipilän kiky-uhoaminen ay-liikettä vastaan "perälautoineen" karkoitti kepun duunariäänestäjät lopullisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sipilä+Berner olivat EKn ja Suomen yrittäjien Mikael Pentikäisen oikeistolaisia juoksupoikia. Sipilän kiky-uhoaminen ay-liikettä vastaan "perälautoineen" karkoitti kepun duunariäänestäjät lopullisesti.

    Keskusta on jo pitkän aikaa halunnut heikentää palkansaajien ostovoimaa ja vihdoin myös maaseudulla olevat palkansaajat maatalouslomittajia myöten on ymmärtäneet, ettei Keskusta aja heidän asiaa. Sipilän aikana tämä asia tuli selkeimmin esille kun maatalousyrittäjille lapettiin lisää rahaa ja samaan aikaan palkansaajien, renkien työaikaa pidennettiin, lomarahoja leikattiin, eläkemaksuja siirrettiin yrityksiltä, myös maatalousyrityksiltä palkansaajien, siis myös maatalouslomittajien, renkien maksettavaksi. Lisäksi nämä, listaamattomat maatalousyritykset voi nostaa osinkotuloja täysin verovapaasti! Tämä oli Sipilän (Kesk.) aikaansaannos! Tässä Keskustan vaaliohjelma, rahat palkansaajilta yrittäjille, mikä ei muuksi muutu pelkällä puheella, teot ne ratkaisee. Keskusta ei tuke enää nousemaan, se on selvää. Kyllä työmiestä voi kerran jymäyttää, mutta ei jatkuvasti!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Marinin hallinnon velkamiljardit kulkivat Saarikon käsien kautta. Suu yrittää nyt selitellä jotain muuta, mutta kädet tekivät toisin. -- Vastikkeeksi Keskusta sai tarpeettomat ja kalliit "maakunnat", joden tämä puolue kuvittelee olevan omalle kannatukselleen elinkysymys. Maksoi se mitä tahansa.

    Äänestä

Keskusta pasko palkansaajien niskaan .Kikytti ja kyykytti työttömiä. Toi aktiivimällin ja sai itse tällin. Maksaa nyt vittuilustaan laskua.

Äänestä

SAARIKKO Tuhoaa lopullisesti KEPULAISET POIS VIRASTA NOPEESTI ÄÄNESTYS

Äänestä

Keskusta on tuhottava. Samoin kaikki mutkin riistäjä puolueet!

Äänestä

SIPILÄN äärimmäisen kokoomuslainen politiikka kutisti keskustapuolueesta 18 kansanedustajan paikkaa!!!
Ja alamäki oli taattu.
Milloin puolue pääsee juurilleen eli maaseutujen tavallisten ihmisten puolesta toimivakaksi keskustalaiseksi sivityspuolueeksi, joka alkaa taas hoitaa tavallisen kansan asioita ja lopettaa sen jyrkän oikeistolaisuuden huutamisen.

Äänestä

Saarikko pilasi puolueen mahdollisuuden saada takaisin äänestäjiä alkamalla poukkoilemaan sovitun Marinin hallitusohjelman vastaisesti ja työnti esiin sen kepu pettää aina vahvan epäluottamuksen puolueeseen.
Sen takia vaihdoin minäkin ja äänestin luotettavampaa puoluetta.

Äänestä
  • Niin kävi, mutta en äänestänyt populistista persua.

    Äänestä

Keskusta vajoaa SUOHON MISTÄ JUSSI KUOKALLA NOUSI

Äänestä

Valkoinen lippu heiluu suonsilmäkkeessä varmaan joku kepulainen marjasa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansalaisten rahoilla KIKYILY vei OJAAN KEPULAISET

Annika Saarikon keskustaa – historiallisen vaali­tappion jälkeen kyse on koko puolueen olemassa­olosta

Keskustan taustavaikuttaja, ministeri Seppo Kääriäinen arvioi, että historiallisen vaalitappion jälkeen keskusta kamppailee koko olemassaolostaan. Vuoden 2019 hallitusratkaisu oli ratkaiseva ja pahin virhe
Pohjalla oli kannatuksen tippuminen Sipilän hallituksen jälkeen 13,8 prosenttiin.

Vaalitappiosta syytettiin lähinnä perussuomalaisia, äänessä oli varsinkin Antti Kurvinen (kesk), mutta valtiotieteiden tohtori Kääriäinen tuo 40-sivuisessa analyysissään peilin hyvin tuntemansa keskustaväen eteen.

– Keskusta menetti 8 edustajapaikkaa. Vuodesta 2015 menetys on yhteensä 26 paikkaa (18 + 8), siis yli puolet silloisista edustajapaikoista. Sitä voi pitää dramaattisena pudotuksena eikä se selity yhdellä syyllä.

– Keskustan vaalitappiot muodostavat syvälle menevän eksistentiaalisen ongelman.

– Kysymys ei ole poliittisiin suhdanteisiin liittyvistä vaalitakaiskuista, vaan puolueen olemassaolosta, Kääriäinen kirjoittaa.

Kääriäisen mukaan keskusta teki raskaan virheen, kun se vuoden 2019 vaalitappion jälkeen hyppäsi Juha Sipilän (kesk) johdolla Antti Rinteen (sd) vihervasemmistolaiseen hallitukseen.

– Keskustan johdon – puoluevaltuustoa myöten – olisi kuulunut kunnioittaa keväällä 2019 kansalaisten vaaleissa ilmaisemaa tahtoa. 18 paikan menetys oli puolueen historian suurin. Äänestäjät osoittivat selkeästi keskustalle paikan oppositiossa historiallisen suuren vaalitappion jälkeen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu