Joskus hyvin vaikea kasvuympäristö saattaa tuottaa älylliseen vammaan viittavia oireita. Kun ympäristö muuttuu, voi tapahtua ihmeitä.
Maria Arvola.
Maria Arvio.
Lääkäri ei kuitenkaan ryhdy purkamiseen kevein perustein. Maria Arvio kertoo aikuisesta naisesta, joka asui palvelutalossa ja sai työkyvyttömyyseläkettä. Kehitysvammadiagnoosin hän oli saanut jo nuorena harvinaisen oireyhtymänsä perusteella.
”Kun keskustelimme arjen taitoihin liittyvistä asioista, kävi ilmi yllättäviä asioita. Hänellä oli hyvä käsitys raha-asioista ja hän käytti nettipankkia. Ylipäätään en ole varma, että hän täyttäisi kehitysvamman kriteerejä. Olisi silti liian hurjaa vaatia yhtäkkiä aikuiselta ihmiseltä aivan uudenlaista persoonallisuutta ja toimintakykyä”, Arvio sanoo.
Itsellä ei ole koskaan ollut edunvalvontaa ja tästä ne he jotka ovat opiskelleet Kehitysvamma alaa, että olen saanut väärin Lievän älyllisen kehitysvamman.
Toinen mistä kehitysvamma puolella huomaa väärin laitettu Kehitysvamma diagnoosin on se, että jos asiakas ei suostu muokkaa omaa kehitysvamma sanaa.
Vuosi sitten yksi Tukihenkilö joka opiskelee kehitysvamma alaa sano jos en osaa puhua muusta kuin omasta Lievästä älyllisestä kehitysvammasta olet saanut väärin Lievän älyllisen kehitysvamman.
Ja ne joilla on Kehitysvamma laitettu väärin ne kykenee tekemään palkka työtä.
T. [email protected]

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.