Käteisen rahan käyttäminen

Anonyymi-ap

Olen noin 25-vuotias PK-seudulla asuva mies. Pääasiallisesti käytän käteistä, joka on hämmentänyt monia kassoja. Eräs kerta kassalla oleva harjoittelija joutui laskemaan seteleitä kolmesti, vaikka hänellä oli laskin siinä pöydällä.

Olin valmiiksi niputtanut setelit suuruusjärjestykseen ja selkeisiin tasalukemiin. Tuo tilanne keräsi perääni melkoiset jonot ja takana joku sankari alkoi puhisemaan.

Käteinen on laillista valuuttaa ja se on ihan ok maksaa vaikka tonnin ostoksia käteisellä.

10

670

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täällä Helsingissä on paikkoja, joissa kelpaa vain käteinen, kuten iranilainen parturini. Toisaalta on myös baareja, joissa voi maksaa vain muulla kuin kahisevalla. Silloin muinoin kun oli vielä olemassa matkatoimistojen myyntitoimistoja, joissakin sellaisissa käteinen ei myöskään kelvannut.

      Siksi itselläni on lämiskässä aina hieman seteleitä, vaikka muuten maksan kaiken muovikortilla.

      Laskutaito on heikentynyt vuosikymmenten myötä. Jo 90-luvulla ostaessani kioskista kolme pastillirasiaa (4 markkaa kappale) myyjätyttö laski summan taskulaskimella. Juuri missään ei ole kauppiasta, joka osaisi antaa vaihtorahaa yksinkertaisimmalla menetelmällä.

      Jos velotettava summa on esimerkiksi 16,30 euroa ja asiakas maksaa 50 euron setelillä, ei kannata ruveta laskemaan päässä 50 - 16,30. Olen saanut tällaisissa tapauksissa joskus jopa liikaa vaihtorahaa! 😁

      Sen sijaan toimitaan näin:
      1) Annetaan asiakkaalle 20 senttiä ja sanotaan 16,50.
      2) Annetaan asiakkaalle 50 senttiä ja sanotaan 17.
      3) Annetaan asiakkalle 3 euroa ja sanotaan 20.
      4) Annetaan asiakkaalle 30 euroa ja sanotaan 50. Ole hyvä!

      Virheitä ei tule, jos kauppias osaa yhtään aritmetiikkaa. Itse opin kauppiaan poikana antamaan vaihtorahaa jo 15-vuotiaana 50-luvulla.

      Toisaalta tällaisia taitoja ei useimmissa paikoissa enää tarvita, koska kassakone kertoo vaihtorahan määrän.

    • Anonyymi

      Hienoa. Juuri noin vaihtorahat kuuluu antaa asiakkaalle. Täällä meillä maalla enemmistö käyttää pankkikorttia, mutta moni yhä käteistä.

    • Anonyymi

      Jos siru nikottelee, sanon olkoon maksan käteisellä.
      Paras on kassan ilme, kun alkaa vetelemään 50e seteliä tunnistuskoneen läpi :D:D:D

      • Anonyymi

        Monesti tulee tilanne ettei kortti kelpaa,hyvä on olla aina rahaa pussissa millä maksaa!


    • Anonyymi

      "valmiiksi niputtanut setelit suuruusjärjestykseen ja selkeisiin tasalukemiin"

      ON se kätevää! Tuohon menee aikaa n. 30 sek ja korttimaksamiseen lähi tai pin maksamisella menee varmaan n. 7 sek.

      • Anonyymi

        Tuo käteisen käyttö voi johtua hyvin siitäkin, että saa vanhemmilta käteistä rahaa.
        Kun annetaan käteistä käyttöön, siitä ei jää merkintöjä mihinkään.

        Ei ainakaan se 4000eur rahalahjoitus mene yli, että joutuisi veroa maksamaan.


      • Anonyymi

        Olipa miten tahansa, kannatan käteisen käyttöä.


    • Anonyymi

      Juurikin näin,

    • Anonyymi

      Monet ulkomaaliset pizzeriat kysyy ensin maksatko käteisellä vai kortilla ja hinta muuttuu maksutavasta riippuen...

      Kokeilkaapa asiaa eli tilaatte pizzaa ja olevinaan maksatte käteisellä!
      Kun kuulette hinnan sanottekin että maksankin kortilla ja avot , hinta muuttuu...

      Sama pätee myös renkaiden vaihdossa kun firman pankkimaksuissa on vaikeuksia netin kanssa eli vain käteinen kelpaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      21
      1351
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      170
      1072
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1070
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      785
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      772
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      761
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      731
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      714
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      669
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      565
      635
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      617
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      588
    14. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      573
    15. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      7
      544
    17. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      525
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      523
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      511
    20. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    Aihe