Kevättä, vaikka välillä kirpaiseekin!

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Tulin juuri viemästä poikaani futista katsomaan, kun näin exäni auton jälleen kerran uuden naisensa asunnon vieressä kadulla. Sydän pomppasi kurkkuun ja samassa kyynelet silmiin. Milloin tämä loppuu? Kesä tulossa, erosta puoli vuotta, itselläni uusi mukava mieskaveri... Miksen minä voi nauttia, kun hänkin voi?

Entä mitä tehdä, kun poikani eivät viihdy isällään vaan vaativat kotiin jäämistä? Olen puhunut, jopa lahjonut. Isällä aina tapaamisissa uusi naisensa mukana. Aivän kuin ei ehtisi muulloin seurustelemaan. Exä touhuilee, minä saan setviä jälkipyykin lasten kanssa kotona...Enkä todellakaan ole puhunut lapsille pahaa isästä enkä tämän uudesta naisesta, joka kaiketi on ihan kunnollinen, niin kuin isäkin.

Tietysti olen katkera siitä, ettei exä halunnut palata yhteen, vaikka ehdotinkin. Silloin en vielä tiennyt tästä uudesta naisesta. Sitten paljastui, ettei nainen ollutkaan uusi, vaan joku tuttu vuosien takaa. Jee, alkoi erokin näyttäytyä uudessa valossa. Nyt en enää haikaile exän perään, vaan olen keskittänyt kaikki voimani tulevaan. Rasittaa vaan, kun ei tunnu koskaan helpottavan.

Joo...tää oli ruikutusviesti. Saa vapaasti haukkua, hehhee. En olis uskonut, että minun elämästäni tulee näin älyttömän vaikeaa...
4376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kieltämättä itsellänikin hieman kirpaisi, kun isä toi äsken poikansa kotiin... tuolla tuo pikkuinen puhaltelee saippuakuplia ja nauttii elämästään ja minä istun koneen ääressä miettimässä entistä elämääni.
Miten hauskaa olisikaan, kun olisimme voineet olla "oikea" perhe exän kanssa, mutta kun ei niin ei.

Niinhän sitä sanotaan, että aika parantaa haavat. Kai siihen vaan täytyy uskoa...

Kannattaisi kai nauttia siitä mitä tällä hetkellä on, eikä mietiskellä turhia.

Mennyttä ei takaisin saa ja tulevasta ei kukaan tiedä, joten nauti elämästä ja usko siihen, että vielä se joskus on helpompaa. Niin minä yritän tehdä ja melkein aina onnistunkin... vai olenko vaan tavallista ovelampi ja osaan huijata jopa itseäni ;)
Mene ja tiedä, mutta tsemppiä ja yritä kysellä lapsilta mikä siellä isän luona mättää...

Heh, aika monta klishettä (tai miten tuo sana nyt sitten kirjoitetaankaan) sain näköjään viestiin mahtumaan, mutta kai niissä edes siteeksi on totta.

Äänestä

Oma avokki jätti kaksi ja puoli vuotta sitten, puoli vuotta sitten ilmoitti, ettei enää harkitse edes uudelleen yrittämistä. Itse aloin päästää exästä irti noin reilu kuukausi sitten, kun sain kuulla (kaveriltani tietenkin, exä ei usko avoimuuteen), että hänellä on ollut mies"ystävä" jo viime kesästä saakka. Silloin alkoivat suomut vihdoin pudota silmiltä.

Eilen näin exän uuden kundinsa kanssa kaupungilla. Ihme kyllä ei tehnyt pahaa, mutta tänään olen taas uponnut muistoihin ja haikaillut EO:n kosketusta ja seuraa. Uudet suhteet eivät jaksa vieläkään kiinnostaa.

Pikku hiljaa tämä kai helpottaa ja välillä menee jopa puolikin päivää etten ajattele exää, mutta kieltämättä tämän toipumisen hitaus tuskastuttaa toisinaan. Itse haluaisin jo nauttia elämästä, mutta tunteet ja fiilikset pysyvät sitkeästi alamaissa. Enää en elättele toiveita välien paikkaamisesta exän kanssa, hänellä ei ole halua eikä kykyä siihen (EO:lla on aika vaikeita henkilökohtaisia ongelmia, jotka estävät asioiden rakentavan käsittelyn), joten olisi kivaa päästä tämän ihmissuhteen yli ja olla taas onnellinen. Kenties jo kesällä 2006 alkaa olla hyvä fiilis..

Äänestä
  • Ei ole kalenteria, josta voisi katsoa päivämäärää koska haikeus helpottaa, mutta lupaan sinulle, että joulun jälkeen helpottaa :)

    Huipulle on matkaa ja tie vaikea, mutta jonain päivänä laitat viirisi liehumaan korkeimmalle kohdalle.

    Äänestä

Erostasi on kulunut vasta puoli vuotta. Onko erosurusi jokin suoritus, joka täytyy suorittaa mahdollisimman pian pois alta? Vuoden kuluttua sinulla on jo toiset tunnelmat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lastensa äiti kirjoitti:

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Tulin juuri viemästä poikaani futista katsomaan, kun näin exäni auton jälleen kerran uuden naisensa asunnon vieressä kadulla. Sydän pomppasi kurkkuun ja samassa kyynelet silmiin. Milloin tämä loppuu? Kesä tulossa, erosta puoli vuotta, itselläni uusi mukava mieskaveri... Miksen minä voi nauttia, kun hänkin voi?

Entä mitä tehdä, kun poikani eivät viihdy isällään vaan vaativat kotiin jäämistä? Olen puhunut, jopa lahjonut. Isällä aina tapaamisissa uusi naisensa mukana. Aivän kuin ei ehtisi muulloin seurustelemaan. Exä touhuilee, minä saan setviä jälkipyykin lasten kanssa kotona...Enkä todellakaan ole puhunut lapsille pahaa isästä enkä tämän uudesta naisesta, joka kaiketi on ihan kunnollinen, niin kuin isäkin.

Tietysti olen katkera siitä, ettei exä halunnut palata yhteen, vaikka ehdotinkin. Silloin en vielä tiennyt tästä uudesta naisesta. Sitten paljastui, ettei nainen ollutkaan uusi, vaan joku tuttu vuosien takaa. Jee, alkoi erokin näyttäytyä uudessa valossa. Nyt en enää haikaile exän perään, vaan olen keskittänyt kaikki voimani tulevaan. Rasittaa vaan, kun ei tunnu koskaan helpottavan.

Joo...tää oli ruikutusviesti. Saa vapaasti haukkua, hehhee. En olis uskonut, että minun elämästäni tulee näin älyttömän vaikeaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu