Moi.
Kiinnostaisi tietää olenko masentunut niin että tarvin apua (?) vai onko mun luonne vaan tällainen.
Välillä on ihan hyvä olo. Esim joidenkin kavereiden tai kundikaverin kanssa. Välillä taas ei todellakaan ole. Silloin kun en ole uppoutunut harrastukseeni niin olen suurimman osan ajasta pahalla päällä tai en millään päällä. Aloin miettiä että koska mä edes olen hyvällä tuulella, sellaisella millä epäilen muiden ihmisten "normaalisti" olevan. Viikonloppuisin varmaan, ja silloin kun otan muutaman siiderin. Joskus sekään ei tosin auta, pahentaa vain asiaa.
Itsetunto on nolla, se on ollut kai jo pienestä lähtien. Kaupungilla kulkiessani näen vain kauniita ihmisiä ja tuntuu että minun pitäisi olla jotenkin paremman näköinen. Toisaalta arvostelen ihmisiä paljon, varmaan siksi että tuntisin itseni paremmaksi kuin he. Tuntuu etten ole tarpeeksi nätti, puhelias... mitä tahansa. Fiksu kuitenkin tiedän olevani, on aika erikoista että pidän itseäni fiksuna, ottaen huomioon että toisaalta pidän itseäni huonompana kuin muut.
Tappelen kundikaverin kanssa mistä tahansa ja tuntuu että kukaan ei välitä mun asioista, haluaa vain vaikeuttaa niitä. Pienetkin asiat on liian isoja. Töihin en jaksaisi mennä, se ei kiinnosta. Eihän se mielenkiintoista olekaan, mutta kun muutkin ihmiset jaksavat! Aiemmat työt (kesätöitä silloin) on loppuneet yleensä siihen että mielenkiinto loppuu, ei vaan jaksa. Tai joku muu asia tekee elämästä niin vaikeaa että lopetan työt koska olo on niin paha. Koulunkäynti loppuu mielenkiinnon puutteeseen enkä jaksaisi nähdä vaivaa minkään eteen. Kotona istuminen houkuttaa silloin kun on töissä tai koulussa, mutta vielä pahempi olo mulla on ollut silloin kun olen lopettanut koulun ja töihin pääsemisestä ei ole ollut tietoakaan. On tuntunut tosi hyödyttömältä. No oikeastaan tuntuu nytkin.
Töitten jälkeen olen liian väsynyt enkä keksi mitään mielenkiintoista puuhaa joten menen usein nukkumaan. Suoraan sanottuna v-tuttaa suunnattomasti herätä aamuisin, vaikka onneksi useimmiten pystyn turruttamaan sen fiiliksen niin että kestän työpäivän ja toimin robottina siellä. En tiedä kuinka kauan.
Tiedän että minun pitäisi mennä opiskelemaan itselleni ammatti sillä olen käynyt vain lukion (olen nyt 22v). Mutta kun ei jaksa, viitsi, pysty.
Tuntuu että kukaan ei ymmärrä. Kundikaveri ei tajua että en ole tahallani pahalla päällä ja suutu kaikesta. Roikun liikaa hänessä koska hänen kanssaan on hyvä olo. Porukat eivät edes tiedä minkälainen olo mulla yleensä on, laittavat kiukuttelun luonteen piikkiin.
Kaverit jättää, pettää ym, ja en jaksaisi sitäkään. Kavereita kun ei ole edes paljon, eikä varsinkaan niitä kenelle puhua mistään. Kaikki viettävät aikaa kundikavereidensa kanssa tai bilettävät viikonloput. Oikeastaan minulla ei ole kavereidenkaan kanssa niin hauskaa (ainakaan enää) että jaksaisin edes vaivautua lähtemään mihinkään. Joskus kun lähden bilettämään, haluan vain kotiin tai kundin luo jo ennen puoltayötä, kun kaverit jaksaa pitää hauskaa valomerkkiin asti. Kaverit jaksaa myös opiskella ja käydä töissä, tutustua ihmisiin ja nähdä vaivaa ihmissuhteiden eteen.
Ahdistaa, v-tuttaa, tekee mieli vaan nukkua tai tuijottaa seinää. Murrosikä meni jo, en tiedä mitä tämä on, mutta se menee vuosi vuodelta pahemmaksi kai. Joskus on parempi, mutta liian usein on paha olo.
Kiinnostaisi tietää olenko masentunut niin että tarvin apua (?) vai onko mun luonne vaan tällainen.
Välillä on ihan hyvä olo. Esim joidenkin kavereiden tai kundikaverin kanssa. Välillä taas ei todellakaan ole. Silloin kun en ole uppoutunut harrastukseeni niin olen suurimman osan ajasta pahalla päällä tai en millään päällä. Aloin miettiä että koska mä edes olen hyvällä tuulella, sellaisella millä epäilen muiden ihmisten "normaalisti" olevan. Viikonloppuisin varmaan, ja silloin kun otan muutaman siiderin. Joskus sekään ei tosin auta, pahentaa vain asiaa.
Itsetunto on nolla, se on ollut kai jo pienestä lähtien. Kaupungilla kulkiessani näen vain kauniita ihmisiä ja tuntuu että minun pitäisi olla jotenkin paremman näköinen. Toisaalta arvostelen ihmisiä paljon, varmaan siksi että tuntisin itseni paremmaksi kuin he. Tuntuu etten ole tarpeeksi nätti, puhelias... mitä tahansa. Fiksu kuitenkin tiedän olevani, on aika erikoista että pidän itseäni fiksuna, ottaen huomioon että toisaalta pidän itseäni huonompana kuin muut.
Tappelen kundikaverin kanssa mistä tahansa ja tuntuu että kukaan ei välitä mun asioista, haluaa vain vaikeuttaa niitä. Pienetkin asiat on liian isoja. Töihin en jaksaisi mennä, se ei kiinnosta. Eihän se mielenkiintoista olekaan, mutta kun muutkin ihmiset jaksavat! Aiemmat työt (kesätöitä silloin) on loppuneet yleensä siihen että mielenkiinto loppuu, ei vaan jaksa. Tai joku muu asia tekee elämästä niin vaikeaa että lopetan työt koska olo on niin paha. Koulunkäynti loppuu mielenkiinnon puutteeseen enkä jaksaisi nähdä vaivaa minkään eteen. Kotona istuminen houkuttaa silloin kun on töissä tai koulussa, mutta vielä pahempi olo mulla on ollut silloin kun olen lopettanut koulun ja töihin pääsemisestä ei ole ollut tietoakaan. On tuntunut tosi hyödyttömältä. No oikeastaan tuntuu nytkin.
Töitten jälkeen olen liian väsynyt enkä keksi mitään mielenkiintoista puuhaa joten menen usein nukkumaan. Suoraan sanottuna v-tuttaa suunnattomasti herätä aamuisin, vaikka onneksi useimmiten pystyn turruttamaan sen fiiliksen niin että kestän työpäivän ja toimin robottina siellä. En tiedä kuinka kauan.
Tiedän että minun pitäisi mennä opiskelemaan itselleni ammatti sillä olen käynyt vain lukion (olen nyt 22v). Mutta kun ei jaksa, viitsi, pysty.
Tuntuu että kukaan ei ymmärrä. Kundikaveri ei tajua että en ole tahallani pahalla päällä ja suutu kaikesta. Roikun liikaa hänessä koska hänen kanssaan on hyvä olo. Porukat eivät edes tiedä minkälainen olo mulla yleensä on, laittavat kiukuttelun luonteen piikkiin.
Kaverit jättää, pettää ym, ja en jaksaisi sitäkään. Kavereita kun ei ole edes paljon, eikä varsinkaan niitä kenelle puhua mistään. Kaikki viettävät aikaa kundikavereidensa kanssa tai bilettävät viikonloput. Oikeastaan minulla ei ole kavereidenkaan kanssa niin hauskaa (ainakaan enää) että jaksaisin edes vaivautua lähtemään mihinkään. Joskus kun lähden bilettämään, haluan vain kotiin tai kundin luo jo ennen puoltayötä, kun kaverit jaksaa pitää hauskaa valomerkkiin asti. Kaverit jaksaa myös opiskella ja käydä töissä, tutustua ihmisiin ja nähdä vaivaa ihmissuhteiden eteen.
Ahdistaa, v-tuttaa, tekee mieli vaan nukkua tai tuijottaa seinää. Murrosikä meni jo, en tiedä mitä tämä on, mutta se menee vuosi vuodelta pahemmaksi kai. Joskus on parempi, mutta liian usein on paha olo.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikuttaa siltä, ainakin minusta, että olet masentunut. Kannattaisi ehkä mennä puhumaan jonkun ammattiauttajan kanssa. Etenkin jos et tiedä, mistä olosi johtuu.. Et voi itse yrittää hoitaa sitä. Mene puhumaan jollekulle.. Se voisi auttaa
tuo tekstisi oli kuin minun kynästä,olen perheellinen kolmekymppinen nainen ja minulla on ihan samoja tuntemuksia..tosin en ole töissä vaan lasten kansa kotona tai lapset on jo kyllä koulussa..ei mua kiinnosta ainakaan mikään ei yhtään mikään kaikki tuntuu menevän päin mäntyä ja kun olen yksin pohdin vain sitä että olen hyödytön,hyödytön en kenellekkään tarpeellinen..itse olen miettinyt sitä että apua tarvisin mutta en kai kehtaa mennä hakemaan sitä??tarvisi kyllä saada elämän ilo takaisin ja pikku hiljaa koittaa työelämäänkin mennä..tästä olotilastani kärsii kaikki..aurinkoista toukokuuta sinulle ja koitetaan löytää se elämän ilo:)
samat asiat pyörii munki päässä.v-loppusin ku kaljaa otan niin olo on hyvä,ku hyvien kavereitten kans oon.mut sit arkena ku istun koneella päivät niin on paha olla.mut kait tähän tottuu
no kyllä siihen tottuu mut ei kannata "vajota" siihen.. et kannattaa hakea apua itse oon hakenu ja se autto..
Minulla on ollut samanlaisia tuntemuksia jo pitkään, aina lukion loppumisesta saakka. Olen itse nyt 21-vuotias. Olisi mukava vaihtaa ajtuksia, ehkä voitaisiin vaikka auttaa toisiamme, kuka tietää... =) Sähköpostini on [email protected]