Orpon hallitus ei leikkaa

Anonyymi-ap

Se sopeuttaa. Alkakaa siis sopeutua arbeit macht frei natsimenoon jo hyvissä ajoin.

81

880

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hitler lopetti Saksassa inflaation, joten eiköhän saman tee meillä Orpokin.

      • Anonyymi

        Laittaako ,yös Orpo ihmisiä kaasukammioihin ja orjatöihin tehtaisiin? Tiedät kai, että Saksa on joutunut maksamaan korvauksia ihan nykyvuosinakin noista ajoista ja orjatyövoiman käytöstä?

        https://yle.fi/a/3-5112434

      • Anonyymi

        Se on huono asia, jos inflaatio painuu nollaan tai menee jopa deflaation puolelle, etkö sitä tiennyt Hitlerin ihailija?

        "Myös muissa euromaissa inflaatio on pysytellyt hitaana. Euroopan keskuspankille EKP:lle tämä on ollut ongelma. Rahapolitiikan tavoitteeksi 1990-luvulta lähtien on laajalti omaksuttu, että inflaatio pysyttelisi 2 prosentissa tai hieman sen alapuolella.

        Tällöin inflaatio on riittävän matala, jotta se ei vääristä taloudenpitoa eikä sitä myöskään uhkaa deflaatio. Se olisikin erityisen kohtalokasta. Talouskasvu hyytyisi, kun reaalikorot nousisivat. Lisäksi talouden pitäjät lykkäisivät sijoituksia ja muita ostoksia. Luottamuksen pahasti romahdettua talouskasvu voisi hyytyä pitkäksikin ajaksi."

        Tuo teksti on vuodelta 2020.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orjatyötä meillä on tehty aina, eikä sitä lopeteta uusi hallituskaan. Hallitusneuvotteluissa ei ole vielä edetty kaasukammioihin, mutta enpä usko, että niihin päädytään. Liian radikaali ratkaisu.

        Nyt hieman suhteellisuudentajua mukaan tuon orjatyön osalta.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Orjuus

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä onkin kyseisestä asiasta juttua. Lukekaa huolella.

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/auvorouvinen/212647-oliko-hitler-talousnero/

        Tuossa kirjoitetaan näin:

        >>>Jopa Stalin kykeni parempaan tulokseen (kuin Hitler) ja häntä tuskin kukaan nerona pitää. <<<

        Tuohon täytyy kyllä huomauttaa, että UKK kutsui radiopuheessaan 1953 Stalinia maailmanluokan neroksi. Tietysti UKK oli jo silloin kuollut, kun tuo kirjoitus on kirjoitettu, josta lainaus on otettu, mutta jälkipolvillekin tuo UKK:n Stalinia ylistävä puhe on taltioitu, ainakin kirjallisessa muodossa, löytyneekö netistä jopa kuunneltavassa muodossa se ylistyspuhe?

        Eihän Kekkonen silloin ollut presidentti edes . 1953.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Kekkonen silloin ollut presidentti edes . 1953.

        Ei UKK presidentti ollut, mutta kai se tuossa iässä sentään puhua jo osasi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on huono asia, jos inflaatio painuu nollaan tai menee jopa deflaation puolelle, etkö sitä tiennyt Hitlerin ihailija?

        "Myös muissa euromaissa inflaatio on pysytellyt hitaana. Euroopan keskuspankille EKP:lle tämä on ollut ongelma. Rahapolitiikan tavoitteeksi 1990-luvulta lähtien on laajalti omaksuttu, että inflaatio pysyttelisi 2 prosentissa tai hieman sen alapuolella.

        Tällöin inflaatio on riittävän matala, jotta se ei vääristä taloudenpitoa eikä sitä myöskään uhkaa deflaatio. Se olisikin erityisen kohtalokasta. Talouskasvu hyytyisi, kun reaalikorot nousisivat. Lisäksi talouden pitäjät lykkäisivät sijoituksia ja muita ostoksia. Luottamuksen pahasti romahdettua talouskasvu voisi hyytyä pitkäksikin ajaksi."

        Tuo teksti on vuodelta 2020.

        Friedmanin oppien mukaan tärkeintä on vahva valuutta ja rahan kiertonopeus mitä rikkaiden kuluttaminen lisää. Sekä tiukka TALOUSKURI niin kotitalouksissa kuin julkisella sektorilla.
        Varallisuus tihkuu köyhille mm. rikkaiden tarvitsemien palvelujen myötä.
        Vihdoinkin se on totta. Hyvinvointivaltio lakkautetaan.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Köyhällä se tiukka talouskuri on pakon sanelema, ei siihen tarvita Friedmanin oppeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhällä se tiukka talouskuri on pakon sanelema, ei siihen tarvita Friedmanin oppeja.

        Ja jos nälkä on, ei Keyneskään auta.
        Rikkaat sitäpaitsi pistää rahansa pörssipeleihin, ne köyhemmätkin rikkaat, ei kiertoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Köyhällä se tiukka talouskuri on pakon sanelema, ei siihen tarvita Friedmanin oppeja.

        Köyhät voisivat kiitollusuudesta ikäänkuin olla rikkaiden "palveluksessa".

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Köyhät voisivat kiitollusuudesta ikäänkuin olla rikkaiden "palveluksessa".

        Olet selvästi poliittisesti orientoitunut samansuuntaisesti Alfred Rosenbergin kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet selvästi poliittisesti orientoitunut samansuuntaisesti Alfred Rosenbergin kanssa.

        Koskelan Jussi oli Rovasti Salpakarin kiitollinen palvelija.
        Punakenraaliksi huutoäänestyksellä äänestetty poikansa lähti livohkaan Ryssiin.
        Pojanpojasta sitten polvi parani.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Koskelan Jussi oli Rovasti Salpakarin kiitollinen palvelija.
        Punakenraaliksi huutoäänestyksellä äänestetty poikansa lähti livohkaan Ryssiin.
        Pojanpojasta sitten polvi parani.

        Ja mitenkäs tuo liittyi Alfred Rosenbergiin? Siirsit maalitolppia?

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        😋 ­­­N­y­­­m­­f­­­o­m­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#178533210

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      "Jos neuvottelut kariutuvat, todennäköisesti Orpo aloittaa uudet hallitusneuvottelut uudella kokoonpanolla."

      Noinkin voi siis käydä, luulin, että Purra kävisi seuraavaksi tuossa tilanteessa johtamaan neuvotteluja, mutta sehän nyt olisikin toki täysin turha yritys.

      Sinipunaa pukkaisi tuolla menolla. Se olisi parempi vaihtoehto kuin äärioikeistolaisiin persuihin turvautuva hallitus, joka tuskin pysyisi pystyssäkään koko kautta, vaikka se kasaan saataisiinkin.

      • Anonyymi

        Sinipuna olisi vastakkaisten mielipiteiden kompromissihallitus, joka söisi sekä kokoomuksen että demareiden kannatusta. Vasemmistoliitto ja vihreät vyöryttäisivät demareita näiden omalla ohjelmalla, persut vastaavasti kokoomusta vaatimuksellaan tiukemmasta menokurista.

        Pienempi paha se olisi tässä tilanteessa verattuna kokpsrkpkd-hallitukseen. PS ei sovellu mihinkään hallituskokoonpanoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienempi paha se olisi tässä tilanteessa verattuna kokpsrkpkd-hallitukseen. PS ei sovellu mihinkään hallituskokoonpanoon.

        "PS ei sovellu mihinkään hallituskokoonpanoon."

        Soveltuihan se Sipilän hallituksen kokoonpanoon kun se sopeutui myymään....sitä mitä ei Timo Soinin( mukaan persut myy.., kuten Timo Soini ennen vaaleja valehteli ja tyhmät uskoi....

        ❗ ❗ ❗

    • Anonyymi

      Hallitustunnustelujen ainoa "mies" on Henriksson. Kristillisille käy mikä vain kunhan pääsevät hallitukseen.

      • Anonyymi

        RKP on ehkä ainoa toivo sen suhteen, ettei Suomeen tule hallitusta, jossa persut olisivat.
        Se olisi tuhoisaa, persujen politiikka ei ole yhteiskuntaa rakentavaa, se on sitä nakertavaa. Siihen on sopeuduttava, että päähallituspuolue on kok, mutta sen tueksi ei pidä tulla äärioikeistolaisia persuja kapea-alaisen politiikkansa kanssa. Tosin, jos persut ovat tulevassa hallituksessa nykyisten neuvottelijoiden kanssa, sen on tehtävä myös myönnytyksiä politiikkansa suhteen ja se ei taausti miellytä persukannattajia, jotka tuijottavat persupolitiikassa vain muutamiin yksittäisiin asioihin, joita persupoliitikot ovat esillä pitäneet. Persuista vaan ei ole vastuulliseen hallitustoimintaan.

        Kepu on pienempi paha kuin persut ja RKP on pienempi paha kuin KD räsäsineen, vaikka KD:n puheenjohtaka ei enää olekaan raamattu kainalossa kulkeva Räsänen, vaan helluntaihurahtanut Essayah.

        Laura Huhtasaari, persuillakin oma äärihihhulinsa?

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      "Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah myöntää, että kuuden miljardin säästötoimien löytäminen on haastavaa.

      – Täytyy ottaa huomioon, että ylipäätään se, että tässä puhutaan kuuden miljardin euron sopeutuksista, ei leikkauksista vaan sopeutuksista, niin se on tottakai haasteellista, Essayah toteaa Säätytalolle saapuessaan.

      Essayah kuitenkin toivoo, että sopeutuksia ei nähtäisi vain leikkauksina. Hän korostaa työllisyyden kasvun tärkeyttä."

      Blaablaablaaaaaaa...aaaahhhh

    • Anonyymi

      Kaksi kehitettävää asiaa tuli mieleeni näin hallitusneuvottelujen aikaan.

      Inflaation jarruttamiselle on tutkittava ja löydettävä järkevämpiä hillintäkeinoja kuin Euroopan keskuspankin korkopolitiikka. Koko EU:n parhaat generalistit ja spesialistit pohtimaan tätä kysymystä. Parasta olisi jos pohtijat olisivat kaksi noin 75 hengen / asiantuntijan ja spekulanttien ryhmää. Toinen vapaita ajattelijoita ja filosofeja, toinen poliitikkoja ja virkamiehiä. Alussa puoli vuotta iteroitaisiin kaikki mahdolliset ratkaisu ja otettaisiin myös kaikki kansalaiset ideariiheen mukaan siten, että parhaat kaksikymmentä mallia palkittaisiin. Se vaihe pitäisi olla vähintään 4 kuukautta. Ideavaihe pitäisi johdannonomaisesti mallintaa kaikille riippumattomine ja ei riippuvine ja väliin tulevine muuttujineen. Käsitekartoista on hyvä lähteä. Ei arrogantilta ja itsetietoiselta, vaan analyyttiseltä pohjalta. Parhaille 20 idealle varattaisiin 25 000 euron bonus, joka koostuisi reaalihyödykkeistä, esimerkiksi ilmaisista bussimatkoista, lomamatkoista täysihoidolla jne. Tuntuu jotenkin tällä hetkellä siltä, että La Garden inflaation ehkäisy elää ”1800 lukua”. Ellei siellä ole ns. juonikkaita ketunhäntiä ja omaisuuksien salaisia ohjausoperaatioita meneillään, inflaation hillintään on varmasti, siis vuorenvarmasti löydettävissä parempia keinoja kuin korkoprosentilla yhteiskuntien sakkauttaminen. Siinä mallissa menee vain ”hyvinvointi pesuveden mukana”.

      APPIukkoja tarvitaan taas!
      Toista kehitettävää asia helpottaa kuulemani mukaan ehkä jo tänään julkaistava työvoimapoliittinen ja työvoimakäytännöllinen uusi oivallus ja järjestelmäappi, joka tulee helpottamaan työvoiman saatavuutta ja töiden hallintaa ja parhaimmillaan se voi alkaa vähentämään tai kokonaan poistamaan ihmisten työhyväksikäytön. Jos saisin Orpon nyt puhelimeen, kertoisin tuostakin. Sitä hehkuttavat monet!

      Koiviston slogan: ”Kyllä se siitä!” olisi nyt muotoa ”Kyllä me siitä!”, eli nyt näyttää olevan tekemisen meininki ja ”ME” on tärkeä sana. Juuri osallistamista on tässä maassa enimmin politiikan teossa kaivattu. Yhdessä selviämme kun yhdessä teemme. Emmekä vain selviä, vaan yhdessä tehden maailman mahdollisuudet kanavoituvat Suomen ja suomalaisten kasvavaksi hyvinvoinniksi ja ihmisten hyväksi ja merkitykselliseni kansalaisen rooleiksi parhaassa tapauksessa useimmille.

      • Anonyymi

        Ei taida ehtiä näihin hallitusneuvotteluihin ajatusmallisi, vaikka Orpon saisitkin oivalluksiasi kuulemaan. Etenkin, kun ajatusmallissasi menisi jo puoli vuotta, kun asioita iteroitaisiin toistaiseksi perustamattomien EU:n laajuisten generalistispesialistien ryhmien kesken about puoli vuotta, noin alkuun, analyyttiseltä pohjalta.

        Juha Sipilä iteroi asioita niin, että joutui lopulta jättämään eronpyynnön. Kaikkihan tietää, mitä iterointi tarkoittaa, sanoi Juha Sipilä, kun se pyöritteli sitä itse rakentamaansa vanerikakkaraansa, muistatteko?

    • Anonyymi

      Orpo sopeuttaa, se köyhälistön kurjistamista nopeuttaa.

      • Jokaisella meistä on samat mahdollisuudet ja vapaus valita.
        Yhdysvalloissa voit nousta katuojasta miljonääriksi kun vain uskot itseesi!

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ai jaa, uskomallako niitä miljonäärejä tehdäänkin...

        Sipilän kohdalla uskolla oli kyllä tietysti se oma osansa kuvioissa, myönnetään:

        https://vastavalkea.fi/2019/02/22/lestaeliitti-kayttaa-hyvaksi-omiaan-taloudellisesti-ja-poliittisesti/

        https://finnsanity.blogspot.com/2018/05/suomen-suurin-mafia.html

        Jos meidän rikkaat vittuuntuisivat lopullisesti Suomen verotukseen ja häippäusivät olisimme kusessa.
        Viime reissun jälkeen Texasiin muutto tuntuu yhä houkuttelevammalta.
        Kommunisti verottaa jopa maasta poistumisesta.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Jos meidän rikkaat vittuuntuisivat lopullisesti Suomen verotukseen ja häippäusivät olisimme kusessa.
        Viime reissun jälkeen Texasiin muutto tuntuu yhä houkuttelevammalta.
        Kommunisti verottaa jopa maasta poistumisesta.

        Muuta "nallen" luo Ruotsiin veroja pakoon.

        Khihihihihihihihii

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Miksi työttömät ei voi raivata metsää ja tienata kansalaistiliä?

        Raivatkoon hullu-Pirilä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raivatkoon hullu-Pirilä.

        Kymmenen minuutin koulutus riittää moottorisahan käyttöön jos yhtään on täysjärkinen.
        Ne jotka eivät tähän kykene voisivat olla sonnanajossa talikkomiehinä.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kymmenen minuutin koulutus riittää moottorisahan käyttöön jos yhtään on täysjärkinen.
        Ne jotka eivät tähän kykene voisivat olla sonnanajossa talikkomiehinä.

        Kumpikin kuolevia ammatteja, olleet jo pitkään. Moottorisahaa käyttäviä ammattilaisia tarvitaan vain erityistapauksissa ja talikkomiehiä sonnanajoosi ei senkään vertaa.
        Tai siis ei kannata maksaa noista töistä, jos ne tehdään noin tehottomalla tavalla, kun tilalle on kehitetty kustannustehokkaammat koneet.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kymmenen minuutin koulutus riittää moottorisahan käyttöön jos yhtään on täysjärkinen.
        Ne jotka eivät tähän kykene voisivat olla sonnanajossa talikkomiehinä.

        "Kymmenen minuutin koulutus riittää moottorisahan käyttöön jos yhtään on täysjärkinen."

        Eli tuo pikakoulutus ei sovellu sinulle, oletan? Tuskinpa soveltuisi pidemmän kaavankaan mukaan tapahtuva koulutus?

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Miksi työttömät ei voi raivata metsää ja tienata kansalaistiliä?

        Tietysti voisivat, mutta työn tekemiseen tarvitaan myös työnantajia. Ei kukaan saa mennä toisen metsää raivaamaan omin luvin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti voisivat, mutta työn tekemiseen tarvitaan myös työnantajia. Ei kukaan saa mennä toisen metsää raivaamaan omin luvin.

        Kyse ei varsinaisesti olekaan työsuhteesta vaan sosiaaliturvan maksamisesta
        Mitään "palkan" sivukuluja ei luonnollisesti tarvi maksaa eikä vakuuttaminenkaan ole välttämätöntä koska kansalaistilin ansaitsija on TE-toimiston kirjoilla.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kyse ei varsinaisesti olekaan työsuhteesta vaan sosiaaliturvan maksamisesta
        Mitään "palkan" sivukuluja ei luonnollisesti tarvi maksaa eikä vakuuttaminenkaan ole välttämätöntä koska kansalaistilin ansaitsija on TE-toimiston kirjoilla.

        Kertyykö eläkekin kansalaispisteinä ja minkä verran niitä kansalaispisteitä mahdetaan maksaa esim. risusavotasta ja montako kansalaispistettä maksaa näkkileipäpaketti?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kertyykö eläkekin kansalaispisteinä ja minkä verran niitä kansalaispisteitä mahdetaan maksaa esim. risusavotasta ja montako kansalaispistettä maksaa näkkileipäpaketti?

        6 tunnin päivä risusavotassa 10 kansalaispistettä tunti verottomana.
        Näkkileipäpaketti maksaa yhden kansalaispisteen.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kyse ei varsinaisesti olekaan työsuhteesta vaan sosiaaliturvan maksamisesta
        Mitään "palkan" sivukuluja ei luonnollisesti tarvi maksaa eikä vakuuttaminenkaan ole välttämätöntä koska kansalaistilin ansaitsija on TE-toimiston kirjoilla.

        Tarkoitat ilmeisesti, että työttömät raivaisivat valtion metsiä, mihin saisivat luvan maa- ja metsätalousministeriöltä Kelan välityksellä? Mutta miksi vain raivausta? Miksi myös muut ministeriöt eivät antaisi lupia hankkia kansalaisille sosiaaliturvaa omissa kiinteistöissään?

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        6 tunnin päivä risusavotassa 10 kansalaispistettä tunti verottomana.
        Näkkileipäpaketti maksaa yhden kansalaispisteen.

        Paketin hinta kolme euroa, joten kuuden tunnin risusavotasta saisi 30 euroa? Tai ei ihan, kun viidestä tunnista menisi vero? Vai miten nuo kansalaispisteet suhteutetaan euromääriin ja miten euro-alueella toimittaisiin laajemmin moisella pisteytysjärjestelyllä?

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Jokaisella meistä on samat mahdollisuudet ja vapaus valita.
        Yhdysvalloissa voit nousta katuojasta miljonääriksi kun vain uskot itseesi!

        Pallopaituli ei sitten usko itseensä, kun vielä vuosienkin jälkeen nyhjää yhä täällä?

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Jokaisella meistä on samat mahdollisuudet ja vapaus valita.
        Yhdysvalloissa voit nousta katuojasta miljonääriksi kun vain uskot itseesi!

        USA:ssa hurja valtion velka. Miten se niin?

    • Anonyymi

      Meinasitko, että eletään edelleen velaksi? Taidat olla Kelalla "töissä".

      • Anonyymi

        Sopeuttamistoimet sen kun lisäävät niitä "Kelan duunareita", joita muuten oman mututietoni perusteella on persukannattajissa aika paljon.
        Toisekseen sitten on olemassa sellaisiakin henkilöitä, jotka tekevät kahta työtä ja saavat silti sosiaalitukea päälle. En syytä heitä mistään, sillä Kela tuskin perusteettomasti maksaa mitään tukea, tietyt kriteerit on täytettävä. Henkilökohtaisesti en saa mitään Kelan tukea, kun se seikka nyt sinua näytti kiinnostavan.

      • Anonyymi

        "14.1.2023
        Yhdysvaltojen talous
        USA:n velka uhkaa saavuttaa kriittisen katon jo ensi viikolla – Valtionvarainministeri varoittaa karuista seurauksista, jos kattoa ei nosteta

        Yhdysvaltain valtionvarainministeri uskoo maan pystyvän hoitamaan velvoitteensa ainakin kesään asti, mutta maksukyvyttömyyden seuraukset olisivat vakavat."

        Sellainen tapaus tämä USA.

    • Anonyymi

      Hallitusneuvottelujen tavoite 100 000 uudesta työllisestä edellyttää hurjaa talouskasvua maailmalta, jotta vienti vetää. Suomi tarvitsee myös hyvää kilpailukykyä, jotta on mitä viedä, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju.

      – Ilman näitä ei kyllä sataatuhatta tule. Tarvitsemme lisää maahanmuuttoa, että saadaan tekijöitä investoinneille ja tuotannolle, lausui Kangasharju A-studiossa tiistaina.

      https://yle.fi/a/74-20030962

      Mitä persut sanoo lisämaahanmuuttoon?

      • Anonyymi

        >>>Esimerkiksi eläkeläisissä on hyvää työvoimareserviä ja Suomessa on paljon nuoria miehiä työelämän ulkopuolella. Nyt tulisi selvittää millaista osaamista ja koulutusta heille voisi antaa, Huhtasaari sanoi.<<<

        Noin kirjoitti Laura Huhtasaari (ps).

        En ole tilastoja tutkinut, mutta eikö Suomessa ole nuoria naisia työelämän ulkopuolella, kun Huhtasaari mainitsee vain työelämän ulkopuolella olevat nuoret miehet? Niin ja eläkeläiset.

        Ehkäpä nuorissa miehissä on enemmän katoaviin ammatteihin tai ylipäätään tarpeeseen nähden väärälle alalle koulutettuja kuin nuorissa naisissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäpä nuorissa miehissä on enemmän katoaviin ammatteihin tai ylipäätään tarpeeseen nähden väärälle alalle koulutettuja kuin nuorissa naisissa.

        Naisia on varmaan kouluttautunut ainakin hoitoalalle enemmän kuin miehiä, mutta...

        Ne kun haluavat palkkaa...

        https://yle.fi/a/3-12441155

      • Anonyymi kirjoitti:

        >>>Esimerkiksi eläkeläisissä on hyvää työvoimareserviä ja Suomessa on paljon nuoria miehiä työelämän ulkopuolella. Nyt tulisi selvittää millaista osaamista ja koulutusta heille voisi antaa, Huhtasaari sanoi.<<<

        Noin kirjoitti Laura Huhtasaari (ps).

        En ole tilastoja tutkinut, mutta eikö Suomessa ole nuoria naisia työelämän ulkopuolella, kun Huhtasaari mainitsee vain työelämän ulkopuolella olevat nuoret miehet? Niin ja eläkeläiset.

        Ei nää muuta osaamista tartte kuin kuria ja järjestystä ja käskyjen tottelemista!
        Jos ei kiinnosta sossun tuet veke.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ei nää muuta osaamista tartte kuin kuria ja järjestystä ja käskyjen tottelemista!
        Jos ei kiinnosta sossun tuet veke.

        Vaan kun Suomi ei ole mikään natsi-Saksa, jollaisesta sinä selvästi haaveilet. Työleiriä ja kansalaisten pisteyttämistä....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan kun Suomi ei ole mikään natsi-Saksa, jollaisesta sinä selvästi haaveilet. Työleiriä ja kansalaisten pisteyttämistä....

        Olipa Suomi kerattain natsi-Saksan kanssa kompuksessa. Ja voin kertoa, että sanomista tuli...

        Kuten tässä kertoo piispakin omista virheistään.., sanomista tulee, kun mokaa..

        https://www.youtube.com/watch?v=bHnDyvzBQEs

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa Suomi kerattain natsi-Saksan kanssa kompuksessa. Ja voin kertoa, että sanomista tuli...

        Kuten tässä kertoo piispakin omista virheistään.., sanomista tulee, kun mokaa..

        https://www.youtube.com/watch?v=bHnDyvzBQEs

        Paavihan se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavihan se on.

        Soinilaisia.

      • Anonyymi

        Heil Hitler ?!?!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Heil Hitler ?!?!

        Hitler oli valvontakomission Zhdanov jota Kekkonen nuoleskeli.

      • Anonyymi

        Suomi joutui nolosti kiemurtelemaan R/R-sopimuksesta irti, kun Suur-Suomihanke meni poskelleen.

      • Anonyymi

        No, se natsi-Saksa ainakin on jo hävinnyt, jonka kanssa Suomi oli kimpassa.
        Suomi ei ole hävinnyt samalla tavoin lakkaamalla olemasta kuin natsi-Saksa.
        Häviäjävaltioihin Suomi luettiin Pariisin rauhansopimuksessa 1947 muunmuassa natsi-Saksan ohella, mutta sillä tarkoitettiin Suomen olevan yksi toisen maailmansodan häviäjävaltioista. Ei tullut Suur-Suome, tuli niinsanotusti luu kurkkuun ja korvauksia maksettavaksi.

        Onko muuten Saksan ja Suomen välillä solmittu rauhansopimusta? Lapin sotahan oli noiden kumppanien välillä käyty sota.

    • Anonyymi

      Orpo on sanonut, ettei sopeutus yksin riitä, täytyy leikatakin. Ja käytännössä tuo sopeutuskin on leikkaamista, mitä muutakaan se olisi?
      Eli täytyy leikata ja leikata lisääkin, 6 miljardia ei riitä mihinkään, kun nyt oli tullut ihan pyytämättä ja yllätyksenä sellainenkin tieto, että pelkästään soterahoituksessa on miljarditason vaje.

    • Anonyymi

      Orpo on iso VALESÄKKI, joka repeää ilkeästi.

    • Anonyymi

      Kokoomus koostuu pelkistä ihmisroskista!

    • Anonyymi

      Politiikan lakattua maalataan uteen teeskentelyn sopeutusrahalla.

    • Anonyymi

      Samaan aikaan ei saisi kuitenkaan leikata liikaa tai sellaisista asioista, jotka vaikuttavat negatiivisesti talouskasvuun, koska muuten BKT sakkaa.

      Sitä eivät ole ymmärtäneet niin kauniiden ihmisten kykypuolueen kokoomuslaiset kuin keskusta duunarivihan kyllästämät lestakepulitkaan, ikinä koskaan.

      Ja se tullaan hyvin eläväisesti jälleen kerran näkemään tämän häpeilemättömästi viritteillä olevan "kokoperstakiaispuoluehallituksen" agendoillaan aiheuttamassa tulevassa kataistroofissa.

      • Anonyymi

        Kokopersetakiaishallitus.

        En halua uskoa tuon kokoon saamiseen, toivottavasti RKP pelastaa Suomen tuolta koalitiolta.
        Ei ole kyse yksittäisistä asioista, joita RKP edustaa ja joille esim. persut halveksuvasti tuhahtelevat, kyse on suuremmista asioista, koko Suomesta, joka erkanisi kauaksi hyvinvointivaltiokäsitteestä, jos tuollainen tappajahallitus pääsisi jakamaan kansan niihin, jotka pärjää helvetin hyvin ja niihin, jotka ei pärjää ollenkaan, paarialuokkaan pakotettaviin.

      • OikeistoSosDem

        Miksi hyvinvoinnin pitäisi olla valtion vastuulla?
        Autorisoituja väkivaltakoneistoja lukuunottamatta valtiota ei tarvita vaan kaikki voidaan yksityistää

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Miksi hyvinvoinnin pitäisi olla valtion vastuulla?
        Autorisoituja väkivaltakoneistoja lukuunottamatta valtiota ei tarvita vaan kaikki voidaan yksityistää

        Väkivaltakoneisto toimii nykyään pitkälti yksityiseltä pohjalta. Miksi se pitäisi sosialisoida valtiolle?

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Miksi hyvinvoinnin pitäisi olla valtion vastuulla?
        Autorisoituja väkivaltakoneistoja lukuunottamatta valtiota ei tarvita vaan kaikki voidaan yksityistää

        "Miksi hyvinvoinnin pitäisi olla valtion vastuulla?"

        Se on arvovalintakysymys. Jos halutaan pysyttäytyä hyvinvointivaltiona, jossa köyhää orporaukkaakaan ei jätetä oman onnensa nojaan, kurjuutta on tasattava eikä entisestään lisätä eliitin elintasoa samalla kun köyhälistö ajetaan aina vaan ahtaammalle. Kohtuuden pitäisi riittää sille pienelle eliitillekin, joka haluaa viedä tuhkatkin pesästä vähäosaisemmilta.

        Toinen vaihtoehto on se, että sanotaan jokaisen olevan oman onnensa seppä ja yrittäkää pärjätä omillanne, mutta mihin se johtaa?

        Hyvinvoinnin yksityistämisellä tuskin päästään muuhun kuin siihen, että se johtaa yksityisten "hyvinvoinnin luojien" ahneeseen oman voiton maksimointiin ja entistäkin epätasa-arvoisempaan yhteiskuntaan.

        Rikkailtahan tässä viedään tuhkatkin pesästä verottajan toimesta!
        Hyvinvointivaltio itse asiassa epäonnistuu tehtävässään heikkojen ja sairaiden turvana rahojen valuessa niille jotka kykenevät itse itseään auttamaan.
        Hyvinvointivaltion tarkoitus ei myöskään ollut ansiosidonnaisella pankolla makaaminen.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Yhdysvalloissa jos haluat jäädä pultsariksi ja crackin polttajaksi kadulle niin ok mutta älä menestyneitä huuda apuun.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Rikkailtahan tässä viedään tuhkatkin pesästä verottajan toimesta!
        Hyvinvointivaltio itse asiassa epäonnistuu tehtävässään heikkojen ja sairaiden turvana rahojen valuessa niille jotka kykenevät itse itseään auttamaan.
        Hyvinvointivaltion tarkoitus ei myöskään ollut ansiosidonnaisella pankolla makaaminen.

        Majurilla ja Oikeistosossulla on samanlaiset ulinat. Sipilistisellä lestakepulaisen talouspolitiikan ajattelulla. Rikas on se pahin kärsijä :))))))))))))

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Yhdysvalloissa jos haluat jäädä pultsariksi ja crackin polttajaksi kadulle niin ok mutta älä menestyneitä huuda apuun.

        Ja sinä toistelet tuota elämäsi eldoradon ihanuutta täällä joka päivä. Et uskalla lähteä sinne, koska et ole menestyjäainesta vaan palstalla omilla nillityksilläsi itsesi todistat päivättäin pelkäksi peräkamarin niiloksi. Missivaimosi onkin vain oma kätesi.

        EI TARVI VITTU KÄTEEN VETÄÄ NIIN KUIN SINÄ KUN SAA BYLSIÄ MISSIN KANSSA!
        VITTU HEI!

    • Anonyymi

      Kepun pullukka raivona! Elökkeitä pitää leikata enemmän?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1829
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1141
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1135
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      992
    5. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      153
      862
    6. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      856
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      764
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      54
      761
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      54
      701
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      694
    Aihe