Terve toivotukset Tukholmasta, jonne piipahdettiin sukuloimaan. Tulomatkaan lentäen lahden yli ei kulunut aikaa lainkaan, kun täällä kello niinpäin tunnin eriajassa. Paluumatkalla sitten se höyty kuitataan tasoihin.
Sopisikin huomisen syntymäpäivä sankarin mietelause:
"Pääasia on täyttää velvollisuutensa ja tehdä työtä,
mikäli voimat riittävät.
Paha päivä menee menojaan
niin kuin hyväkin.”
J. V. Snellman
Johan Vilhelm Snellman (1806-1881) oli suomalaismielinen filosofi, kirjailija ja sanomalehtimies. Hän korosti suomen kielen asemaa ja oman rahan saamista Suomelle. Snellmanin päivä on vakiintunut liputuspäivä 12.5.
Snellman halusi myös edistää tavallisen kansan kouluttamista ja sivistämistä. Hän piti myös tärkeänä suomenkielisen kirjallisuuden julkaisemista sekä oman rahan saamista.
Vuonna 1849 Snellman muutti Kuopiosta Helsinkiin. Aluksi hän ei saanut muuta työtä kuin konttoristin tehtävän kauppaliikkeessä. Vähitellen suhtautuminen Snellmaniin ja hänen aatteisiinsa kuitenkin muuttui myönteisemmäksi. Yliopiston professorin viran hän sai vuonna 1856.
Seitsemän vuotta myöhemmin keisari nimitti Snellmanin senaattoriksi, hallituksen jäseneksi ja Suomen valtiovarojen hoitajaksi. Hän sai aatelisarvon ja osallistui aateliston edustajana valtiopäiville, silloisen eduskunnan päätöksentekoon.
Tavoitteet toteutuvat
Snellman vaati suomen kielen edistämistä kansan sivistystason nostamiseksi. Keisari Aleksanteri II allekirjoitti vuonna 1863 Snellmanin tuoman kieliasetuksen, jolla sovittiin, että Suomesta tulee 20 vuoden kuluessa virallinen kieli oikeuslaitoksessa ja opetuksessa käytettäväksi ruotsin rinnalle. Suomesta ei tullut tasavertaista kieltä ruotsin kanssa kuin vasta 1.1.1923 kielilaissa.
Snellman vaikutti myös siihen, että Suomi sai oman markan vuonna 1860. Snellmanin kuva onkin esiintynyt suomalaisissa seteleissä ja hänen patsaansa sijaitsee Suomen Pankin edustalla.
Johan Vilhelm Snellman kuoli Kirkkonummella 4.7.1881. Eläessään hän oli fennomaani – suomalaisuuden kannattaja.
Johan Vilhelm Snellman kuoli Kirkkonummella 4.7.1881. Eläessään hän oli fennomaani – suomalaisuuden kannattaja, lehtimies, filosofi, professori, senaattori, talousmies, valtiopäivämies ja perheenisä. Ei ole ihme, että häntä pidetään Suomen suurimpana valtiomiehenä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/J._V._Snellman
Sää Tukholmassa nyt n 20 astettta, aurinko paistaa, vähän pilvenhattaroita taivaalla. pienonen tuuli etelästä Gotlannin suunnalta, Itämeren pohjukasta Puolan suunnalta. Gotlanti on Tukholmasta etelään reilut 200 km päässä, n 100 km pitkä saari. Mainitaan nyt vielä sekin, Ahvenanmaa on Ruotsin rannikosta 50 km päässä, Tukholman ja Turun puolivälissä. Nämä niitä Venäjän kiusaamis alueita. Josta kiusaamis mentaliteetista ei päästä tuskin eroon. Sikäli hyvä, kun Nato merenä, kunhan Ruotsikin mukana.
Sellasta !

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kekkonen oli suomalaisuuden näkökulmasta Snellmanin työn jatkaja jo 20 luvulta lähtien.
Suurmiehiä. Nyt punavihreitten suurnainen Halonen tekee homoja ja lesboja. Sanna nyt seuraa taustojaan perittynä.
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#178542538
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Mutta, persutrolli, mites tää liittyy Suomen Keskustaan?
"Sikäli hyvä, kun Nato merenä, kunhan Ruotsikin mukana."
Onko Nato sinun pienessä himmeässä mielessäsi muka meri?
On minunkin mielestäni. Rauhan meri. Nato meri.
Et vain käsitä lausetta, varmaan kansakoulukin jäi kesken.
Itse et ole tainut vieläkään edes päästä ekaluokalta eteenpäin. Jutut on kuin vähämielisellä.
Snellman paljon vartijana ei huolehtinut viljan ostosta ulkomailta vaan mietti valtion taloutta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_kuolonvuodet
Joo oli jäitä meressä, mutta vuosia aikaa hoitaa viljantuonti, mutta ei. Nälkä tappoi tehokkaasti http://snellman.kootutteokset.fi/fi/luvut/näläntorjunta-jää-kesken
Pankkomajuri Ruotsissa käymässä -> Pankkomajuri matkasi hapsumatollaan Pihtiputaalta Nauvoon.
Voi sinä nurkassa elävä kun yksi ruikkaus vain lentokoneella Tukholmaan.
Kuin tilataksilla käyt kirkolla. Olet jäänyt sivummalla entisaikaan hupsumatollasi.
Sinun ruikkauksesi lähinnä täyttävät tämän palstan.