pizzerioita on myynnistä kiitettävän paljon. vaihtavat nopeasti omistajaa. ne eivät ilmeisesti kannata koska myydään nopeaa tai sitten ne kannattaa niin hyvin että omistajat jää vapaaheroiksi parissa vuodessa.
näitä saisi halvalla. mutta kysymys kuuluukin että voiko pizzeria/kebab paikka olla katu-uskottava jos sillä on suomessa syntynyt omistaja?
toinen kysymys on että ei sillä kyllä oikeasti pärjää jos myyt 50 kebabbia tai pizzaaa 8 eurolla ja siitäkin kate on korkeintaan puolet jos sitäkään. mutta kun halvalla näitä saisi niin kyllähän se ihmisen ihan villiksi saa. menee ostohousut jalkaan ihmisellä ja funtsii että jospa minä onnistuisin saamaan sen kannattamaan. mutta aika haihattelua se on. ei ne vaan kannata. ei sitten millään. e
jos nostat tuotteiden hintaa 30 pinnaa, asiakkaat katoaa. jos myyt nykyisellä hinnalla, tulee persnettoa. ei saa toimivaa tuosta millään. ainoa mahdollisuus on että saa jotain verotukea valtiolta siihen.
sitten tullaan eettiseen aspektiin eli nuo ruoat lihottaa eli kansanterveydelle aika huono juttu. eli se paikka pitäs muuttaa terveysruokia myyväksi. eli paistaa muikkuja tai kasvisjuttua. mutta miksi ei sitten tehdä uutta firmaa alusta saakka eli miksi ostaa tuollaisen halvan vanhan pizzerian jolla on ollut kymmenen omistajaa 5 vuodessa? ja vastaus kysymykseen on että koska sen saa halvalla. siksi sulo vilenkin osti bensiksen. ja kauppahan on nimenomaan sitä juuri että kun halvalla saa niin ostetaan.
ostamalla pizzerioita tori-palvelusta voi pärjätä?
Anonyymi-ap
1
422
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.52452- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60882