Tiedoksi A-studion.

Venäjän on aika pakko suunitella todennäköisemmin Kiinan kanssa joukkojen siirrosta Itä-Venäjän alueelle turvaamaan Tyynenmeren valtioiden hiipivät maihin nousut(?).
Kiinan kannalta se olisi tärkeä siihen ryhtyä jos Venäjä sitä pyytää Kiinan nousevan itäieen alueeseen mantereelle, tuolloin erityisesti Yhdysvallat, mahdollisesti myös Kanada eivät voi päästä Venäjän pohjoispuolen tekemään öljynporauksia, eikä kaasua eikä muuta tutkimusta kun sinne ei Kiinan lisäksi muita tyynenmeren valtioita ehkä enää päästettäisi?
Oletettavasti Vladivostokin alueelle Venäjä ei hyväksyisi kiinalaisia?
Venäjä kun joskus uutisoitiin lisänneet Kiinankassa kaupantekoa ja taisivat uutisoida lisäävän yhteistä toimintaa pohjoisilla öljykentillä? Joten tuo alue on / olisi paljon tärkeämpi kuin mikään muu alue nykyään Kiinalle?
Siihen hyvinki tarvitsisivat vähintään 500000 kiinalaista sotilaan ja tuhansia huoltohenkilöitä Kiinasta maihinnousun jotta voivat Kiina yhdessä Venäjä hallita alueita.
Kiinnostavaa nähdä miten Tyynenmeren valtiot tekevät sillä nyt on tilanne menossa siihen suuntaan että Venäjällä miehiä kuolee Ukrainassa sodassa. Mikäli nykyisistä luvuista venäläisten kuolleisuus päivässä kasvaa 2000 niin vuodessa se taitaisi olla yli 700000ihmistä? Voisi hyvin olettaa Tyynenmeren suunnasta tapahtuvaa Venäjän pilkkomista sitten kun niihin alueisiin ei venäläisiä riitä?
2194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kukapa tietää vaikka Ukrainan sodan haluttaisiin jatkuvat pitkään jotta länsivaltiot voisivat tappaa venäläisiä rittamalla vielä paljon, silloihan maassa ei oli enää kuin laittaa lapsia sotimaan niin kuin toisen maailmansodan loppupuolella Saksalaiset tekivät kun laittoivat pieniä lapsia puolustamaan Saksaa.
Nykyään hyvinki tiedetään venäläisillä olevan ryyppy tarvetta, joten linnoitusalueilla ja muualla saattaisi moniki juosta pulloja etsimässä, jos muovisia puolenlitran laatuviinoja putoaisi taivaalta tuhansittain 2-3kilometrin päähän, joista vielä lentolehtisillä lännen lentokoneista pudottelisivat tiedoksi venäläisille sotilaille.
Siihen vielä "maistuvia" savukkeita / savukeaskeja / piipputupakkia joihin niputettu tupakkipussit tulitikkuineen (ai, ai kun niitä himoitsevat venäläiset niistä nauttisivat, hyvinki moni kun tietää ettei muutenkaan ole suuret mahdollisuudet selvitä hengissä tai vammautumatta) niin yölläki ryyppyporukat näkyisi kauaksi.

Äänestä
  • Siihen vielä "maistuvia" savukkeita / savukeaskeja / piipputupakkia paksulla tulipesä / käyrällä vanhan ajan Venäläistyylisellä PIIPULLA joihin niputettu tupakkipussi tai kaksi pussia tulitikkuineen (ai, ai kun niitä himoitsevat venäläiset niistä nauttisivat, hyvinki moni kun tietää ettei muutenkaan ole suuret mahdollisuudet selvitä hengissä tai vammautumatta) niin yölläki ryyppyporukat näkyisi kauaksi ja saisivat nauraa ehkä jo elämänsä loppupuolella vielä kerran?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjän on aika pakko suunitella todennäköisemmin Kiinan kanssa joukkojen siirrosta Itä-Venäjän alueelle turvaamaan Tyynenmeren valtioiden hiipivät maihin nousut(?).
Kiinan kannalta se olisi tärkeä siihen ryhtyä jos Venäjä sitä pyytää Kiinan nousevan itäieen alueeseen mantereelle, tuolloin erityisesti Yhdysvallat, mahdollisesti myös Kanada eivät voi päästä Venäjän pohjoispuolen tekemään öljynporauksia, eikä kaasua eikä muuta tutkimusta kun sinne ei Kiinan lisäksi muita tyynenmeren valtioita ehkä enää päästettäisi?
Oletettavasti Vladivostokin alueelle Venäjä ei hyväksyisi kiinalaisia?
Venäjä kun joskus uutisoitiin lisänneet Kiinankassa kaupantekoa ja taisivat uutisoida lisäävän yhteistä toimintaa pohjoisilla öljykentillä? Joten tuo alue on / olisi paljon tärkeämpi kuin mikään muu alue nykyään Kiinalle?
Siihen hyvinki tarvitsisivat vähintään 500000 kiinalaista sotilaan ja tuhansia huoltohenkilöitä Kiinasta maihinnousun jotta voivat Kiina yhdessä Venäjä hallita alueita.
Kiinnostavaa nähdä miten Tyynenmeren valtiot tekevät sillä nyt on tilanne menossa siihen suuntaan että Venäjällä miehiä kuolee Ukrainassa sodassa. Mikäli nykyisistä luvuista venäläisten kuolleisuus päivässä kasvaa 2000 niin vuodessa se taitaisi olla yli 700000ihmistä? Voisi hyvin olettaa Tyynenmeren suunnasta tapahtuvaa Venäjän pilkkomista sitten kun niihin alueisiin ei venäläisiä riitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu