Tämä on kärsivien ihmisten aloitus

Tähän saat kertoa pahan olosi, epätoivosi, kaipauksesi, itkusi, suuttumuksesi, katkeruutesi, vihasi. Kaiken sen mitä mielesi kantaa.

Minä aloitan:
Olen hyvin väsynyt, kuormittunut, vanha ja sairas. Yritän kyllä parhaani, silti. Rakkauselämästä on turha edes puhua, elämä on lähinnä vaan selviytymistä päivästä toiseen. Kiitos ihmisille, jotka ovat jaksaneet auttaa. Kiitos myös jokaisesta päivästä, keväästä ja auringosta, on hienoa olla elossa ja nähdä tämä kaikki.
47492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Virtuaalinen halaus täältä ap. Voimia sinulle.

Minulla on vähän vaikeaa juuri nyt, mutta toisaalta mikään ei ole täysin pielessä tai huonosti. Asiat voivat vielä järjestyä parhain päin. Väsyttää ja paljon. Öitä ap.

Äänestä

Muistetaan vihollisen haluavan tuhota ihmisen sydämen. Hyvää yötä.

Äänestä

Ei kiitos.

Äänestä

Toivon, että sinä, joka olet saanut minusta pakkomielteen, jätät viimein rauhaan.
Touhujasi vuosia seuranneena,
aiheutat kuvotusta.
Et mitään muuta.
Joudun aina, kohdatessani sinun näköisiä ja oloisia miehiä, toistamaan itselleni että tämä on eri ihminen.
eikä se elämääni piinaava sontaläjä.
jätä minut rauhaan.
Olet kilo paskaa. Sadan gramman paketeissa.
Haiset ja mätänet, elävältä tekoihisi.

Äänestä

Petos. Siltä se tuntuu. Annoin itseni sellaisen käsiin joka petti mun luottamuksen. Joka päivä kyyneleet silmissä vieläkin.

Äänestä

Väsyttäähän se olla kipeä ja peloissaan. Jotenkin olo ettei kukaan hyväksy tällaisena.. Aina yritetään jotenkin muuttaa. En ole tarpeeksi. Joskun toivoisin että niin ei olisi alkanut inhota itseäni. Ei paljon okf hyvää sanottavaa.

Äänestä

Kyllä itkettää kun nämä kaikki laiskat paskat eivät viitsi vaivautua töitä tekemään ja me joudutaan raahaamaan näitä vellihousuja perässä.

Äänestä

Sinua rakastetaan, päivä kerrallaan. Hyvää yötä.

Äänestä
  • Rakkaus ei vie ja tuhoa

    Äänestä

No oon tässä fundeerannut, että se miten toisten heinietä tuntuu kutittavan joku asioiden suunta tms, että monella syy on henkilökohtainen, mutta silleen eri tavalla ja katharsis on seuraava- tässäkö tää oli, valuu asfaltille glygoli

Äänestä
  • Mikä oli? Mistä puhut?

    Äänestä

  • Ikinä nähnyt noin typerää ihmistä

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ikinä nähnyt noin typerää ihmistä

    Ookko sää nähäny minut sitten?🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mikä oli? Mistä puhut?

    Tässäkö tää oli, levii tielle lasten monopoli? Miksi kyselet oletko erityinen?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tässäkö tää oli, levii tielle lasten monopoli? Miksi kyselet oletko erityinen?

    Joo. Ei toivoakaan. Ihmiset tyhmiä kun saappaat. Kiva elämä, mennyttä totuus.

    Äänestä

  • Älä edes yritä alentaa mua. Tietämätön

    Äänestä

  • Jätä tällaiset leikit älykkäämmille. Mitään et osaa tehdä. Et älyä tilannetta

    Äänestä

  • Oletuksia normaalin elämän agendalla. Oikeasti, olet tosi väärässä paikassa

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tässäkö tää oli, levii tielle lasten monopoli? Miksi kyselet oletko erityinen?

    Ajattelitko etten ymmärtänyt mitä kirjoitat? En sitä kysynytkään vähä-älyinen

    Äänestä

  • Onko joku lisääntynyt sun kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ajattelitko etten ymmärtänyt mitä kirjoitat? En sitä kysynytkään vähä-älyinen

    Sinä vaikutat kiihtyneeltä tänä aamuna!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Onko joku lisääntynyt sun kanssa?

    Ai joskus vai hiljattain, mennä vuosina ym? Kyllähän se kiinnostaa että tuuppa lyömään vanhemmuutta lyttyyn niin saat pyttyyn, rajan vetääkseni johonkin vertauskuvallisesti tällaisella leikkisällä ja ennen kaikkea rimmaavalla lorulla

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Sinä vaikutat kiihtyneeltä tänä aamuna!

    Miksi teet yksinkertaisia sinut idiootiksi paljastavia oletuksia? Miten saat vaikutelman?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ai joskus vai hiljattain, mennä vuosina ym? Kyllähän se kiinnostaa että tuuppa lyömään vanhemmuutta lyttyyn niin saat pyttyyn, rajan vetääkseni johonkin vertauskuvallisesti tällaisella leikkisällä ja ennen kaikkea rimmaavalla lorulla

    Muistakaa hakea kakut konditoriasta jo tänään, äidit on suunsa makiaksi ansainneet

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Sinä vaikutat kiihtyneeltä tänä aamuna!

    Vastaan kun sain viimein otteen tästä ymmärtämättämyydestä. Joku tarjosi sen oljenkorren, joka pidetään jatkuvasti piilossa minulta.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ai joskus vai hiljattain, mennä vuosina ym? Kyllähän se kiinnostaa että tuuppa lyömään vanhemmuutta lyttyyn niin saat pyttyyn, rajan vetääkseni johonkin vertauskuvallisesti tällaisella leikkisällä ja ennen kaikkea rimmaavalla lorulla

    Rajan vetääksesi johonkin? Elämä ja terveys tuhottu. Ääni viety, avointa asioiden vääristelyä. Ihmisen pulaan jättämistä. Typeryyttä typeryyden perään. Kasvattakaa rauhassa niitä lapsianne, siinä sulle tarpeeksi vaativa tehtävä. Lopeta tällaisessa tilanteessa tietämättömänä husaaminen

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Niin, sää käyt tätä jonkun naisen roolilla mies läpi tätä fiktiivistä ja/tai muunnellun ns totuuden tragediaa uhriutumalla

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Niin, sää käyt tätä jonkun naisen roolilla mies läpi tätä fiktiivistä ja/tai muunnellun ns totuuden tragediaa uhriutumalla

    Sä olet alhainen ihminen. Ei se totuus muuksi muutu pluffeilla

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Muistakaa hakea kakut konditoriasta jo tänään, äidit on suunsa makiaksi ansainneet

    Kyllä kyllä, kaikenlaista täällä sallitaan. Ja tällaiset kasvattaa lapsia

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Kyllä kyllä, kaikenlaista täällä sallitaan. Ja tällaiset kasvattaa lapsia

    Ai että oikein sallitaan- jopa oli autoritäärinen ilmaisu🤭 Olet oikein jo äitienpäivämielellä, äitisi mahtaa olla ylpeä👍

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ai että oikein sallitaan- jopa oli autoritäärinen ilmaisu🤭 Olet oikein jo äitienpäivämielellä, äitisi mahtaa olla ylpeä👍

    Niinhän sinäkin teet. Annat toisen olla heikossa asemassa tai sinunkinlaisten ihmisten väärin ja yksinkertaisesti tulkittavana

    Äänestä

Minullakin on selviytymistä kaiken aikaa. Ihan jo asuminen...epätoivista, voimia vievää!
Tämä kaikki mitä täällä tapahtuu...ja on, on halveksittavaa toimintaa! Sekä onneksi myös rikollista!
Hyvää siitä tulee kuitenkin siksi, että voidaan perustaa lohdutukseksi kaikista kärsimyksistä heille, vertaistukiryhmä; rikollisten puolisot ry.

Äänestä
  • ” Ihan jo asuminen...epätoivista, voimia vievää!” Nii valitaan huolella

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    ” Ihan jo asuminen...epätoivista, voimia vievää!” Nii valitaan huolella

    Kiitos että kolahti! #

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kiitos että kolahti! #

    Tukahdutettuja tunteita

    Äänestä

Harmillisen äkkiäpäs tämä aloitus degeneroitui. Ketjun lukemisesta tulee nyt kärsimystä.

Äänestä
  • Kärsimystä tulee, kun viedään voima ja kontrolli oikealta ihmiseltä. Ja epäinhimillisen pitkäksi aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Kärsimystä tulee, kun viedään voima ja kontrolli oikealta ihmiseltä. Ja epäinhimillisen pitkäksi aikaa.

    Olet ätmi jankkaillut tästä taas monta päivää joka väliin. Kyllä se o vaa hyvä että kontrolli on viety mitä ikinä se meinaa

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Olet ätmi jankkaillut tästä taas monta päivää joka väliin. Kyllä se o vaa hyvä että kontrolli on viety mitä ikinä se meinaa

    Typeryys

    Äänestä

Minä kärsin uniapneasta. Nukun tosi huonosti. Otin eilen kauppareissulla selfieitä ja niissä näkyi unen puute.

Äänestä
  • Voi tätä typeryyden määrää

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Voi tätä typeryyden määrää

    Pitäsköhän sun tehdä sit itsellesi jotakin, ettei se näy palstalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Pitäsköhän sun tehdä sit itsellesi jotakin, ettei se näy palstalla?

    Et edes tiedä millaista kärsimystä. Miksi puheesi on tuota luokkaa, ”tehdä itselleen jotain”? Älysi ei riitä parempaan ymmärrykseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Et edes tiedä millaista kärsimystä. Miksi puheesi on tuota luokkaa, ”tehdä itselleen jotain”? Älysi ei riitä parempaan ymmärrykseen?

    Sun oma "älykäs" keskustelusi alkoi sairauttani pilkkaamalla "Voi tätä typeryyden määrää". Sen johdosta kehoitin sun tekemään typeryytesi eteen jotakin. Niinkuin vaikka käymään kirjastossa lukemassa sivistävää kirjallisuutta tai sanomalehtiä. Voisit ehkä saada selville, että uniapnealla ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Sick

    Mikä tämän feikkikeskustelun funktio on ätmi? Kehoittaa kaikkia kirjastoon ja sivistyksen pariin

    Äänestä

Sittenhän tämä lanka taitaa jumittua aikas nopeaa 😁

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tähän saat kertoa pahan olosi, epätoivosi, kaipauksesi, itkusi, suuttumuksesi, katkeruutesi, vihasi. Kaiken sen mitä mielesi kantaa.

Minä aloitan:
Olen hyvin väsynyt, kuormittunut, vanha ja sairas. Yritän kyllä parhaani, silti. Rakkauselämästä on turha edes puhua, elämä on lähinnä vaan selviytymistä päivästä toiseen. Kiitos ihmisille, jotka ovat jaksaneet auttaa. Kiitos myös jokaisesta päivästä, keväästä ja auringosta, on hienoa olla elossa ja nähdä tämä kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu