Oltiin tässä päivällä menossa Pölhön saareen lasten kanssa makkaranpaistoon. Paikalla oli joku ulkomaalaispariskunta, joka oli levittäytynyt koko katokseen ja vallanneet koko paistoritilän. Sanoivat, että parin tunnin päästä on tulossa 20 hengen ryhmä, jolle siinä kokkailivat evästä tulevan parin tunnin ajan ja sen jälkeen katoksen totaalivaltaus. No eihän tuo mitenkään kiellettyä ole, mutta aika kohtuutonta muita kohtaan. Melkoista touhua.
Pölhön makkaranpaisto
9
394
Vastaukset
- Anonyymi
Jaxuhalit!
- Anonyymi
Mää Pöljälle makkaranpaestoon, pölöhö!
- Anonyymi
Jos samoille tulille ei mahdu niin isonna tulia ja paista kepillä kauempaa.
Kun paistovyöhykettä laajentaa, mahtuu sille useampi rasvakaapelin pätkä käristeltäväksi.- Anonyymi
Oli mukana myös maissia yms., jotka vähän niin kuin vaativat ritilää. Muutama käyrä saatiin joten kuten paistettua, mutta aika perseelleen reissu kyllä meni. Joku muukin lapsiperhe kävi paikalla kääntymässä, mutta jättivät suosiolla eväänsä paistamatta. Hieno päivä heidänkin itkeville lapsille. Noihin tunteihin mahtunee eilisen keleillä useampikin käännytetty perhe.
- Anonyymi
Olen törmännyt myös laavunvaltaukseen ulkomaalaisten täälläasuvien toimesta. Senpä vuoksi tein oman laavun ja tulipaikan omalle maalle ja sinne he eivät tule, ei edes jokamiehenoikeudella. Ja jos tulee niin lahtee ja vilkkaasti.
- Anonyymi
Olisit miehellesi sanonut, jollet et ole mies. Lyö lunssi pöytään. Kyllä siinä kaikki sakemannit pakenevat.
- Anonyymi
Suomalainen karavaanari oli taannoin vallannut kylän ainoan
veneen laskuluiskan. Kännissä kuin ellun kana eikä antanut
muiden siirtää vaunua pois.- Anonyymi
Siitähän se olisi vaunu luiskaa pitkin mukavasti valunut järveen.
- Anonyymi
Voihan sitä laavun viereen tehdä oman nuotion..
Nykyään pieniä muovisalkussa olevia nestekaasu grillejä. Toimivat pienellä (puolen litran juomatölkin) kokoisella kaasusäiliöllä.
Sellaisen kun ottaa mukaan niin voi makkarat paistaa ilman nuotiota.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä892888Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845