PITÄÄKÖ TODELLA 4 VUOTTA KATSELLA TÄTÄ PERSOONAA,
YLIMIELINEN ITSEÄÄN TÄYNNÄ OLEVA HENKILÖ-
KÖYHÄT KYYKKYYN ON HÄNEN SANOMANSA,
PETTERI ORPO
448
7698
Vastaukset
- Anonyymi
Tulollaan hallitus, jota on kursimassa kokoon valehteleva Orpo, jonka väkisin populistisesti kokoon kyhätty ryhmärämä kokenee hetken huuman ja ilkeän tuhon.
Ei me suomalaiset olla niin tyhmiä kuin orpolaiset luulee ja perussuomalaiset lähtevät into piukeena mukaan.
Vaalilupaukset voi unohtaa oman henkilökohtaisen etunsa huumassa, mutta vain kerran.- Anonyymi
Näytittepä kuitenkin viimeksi äänestäessä/jättäessä äänestämättä olleenne.
- Anonyymi
Juuri nöin!
- Anonyymi
Totta joka sana. Valehtelemalla valtaansa niin Purra kuin Orpokin. Kyllä kansa muistaa.
- Anonyymi
Vasurit yrittää vielä viimeisillä voimillaan AY: n avulla vastustaa kaikkea. Olisko itärajan takana ruoho vihreämpää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta joka sana. Valehtelemalla valtaansa niin Purra kuin Orpokin. Kyllä kansa muistaa.
Huono päämisteri on meillä. Valehtelee ja vääristelee asioita. Tässä ois pari säästö vinkkiä jos vaan tasapuolisuuden nimissä voisi tehdä. Sopeutusrahaan leikkaukset, on työttömyysaikainen etu eduskunnasta tippuneille. Palkka katto max. 10 000 euroo/kk kaikille Suomessa. Eläke katto myös Suomeen pikaisesti max. 5000 euroo/ kk kaikille Suomesssa . Siinä on enemmän kuin pari säästövinkkiä jolla voisi lopettaa rahan lapioi-
misen rikkaille. Osingoille iso verotus. Käännä katse kokonaiseen laajaan leikkauslistaan
tulevaisuudessa. Ahneudessa katse on väärässä suunnassa.Todelliset säästöt ovat vielä tekemättä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasurit yrittää vielä viimeisillä voimillaan AY: n avulla vastustaa kaikkea. Olisko itärajan takana ruoho vihreämpää?
"Anonyymi
2024-08-21 10:16:11
Vasurit yrittää vielä viimeisillä voimillaan AY: n avulla vastustaa kaikkea. Olisko itärajan takana ruoho vihreämpää?"
++++++++++++++++++
Oishan sinne Ukrainaan suomalaisia jälleenrakentajia päässyt.
Mutta venäjänmieliset persut lynttäs koko homman.
Mitähän seuraavaksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta joka sana. Valehtelemalla valtaansa niin Purra kuin Orpokin. Kyllä kansa muistaa.
seuraava hallitus on äärivasemmistolainen jos kansa mitään ymmärtää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huono päämisteri on meillä. Valehtelee ja vääristelee asioita. Tässä ois pari säästö vinkkiä jos vaan tasapuolisuuden nimissä voisi tehdä. Sopeutusrahaan leikkaukset, on työttömyysaikainen etu eduskunnasta tippuneille. Palkka katto max. 10 000 euroo/kk kaikille Suomessa. Eläke katto myös Suomeen pikaisesti max. 5000 euroo/ kk kaikille Suomesssa . Siinä on enemmän kuin pari säästövinkkiä jolla voisi lopettaa rahan lapioi-
misen rikkaille. Osingoille iso verotus. Käännä katse kokonaiseen laajaan leikkauslistaan
tulevaisuudessa. Ahneudessa katse on väärässä suunnassa.Todelliset säästöt ovat vielä tekemättä.Taiteelta ja urheilulta kaikki tuet pois. Aivan turhaa puuhastelua suuremmilta osin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasurit yrittää vielä viimeisillä voimillaan AY: n avulla vastustaa kaikkea. Olisko itärajan takana ruoho vihreämpää?
Saattaa olla . Mene ihmeessä katsomaan kun tollasia mietit, me pärjätään ilman sinua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
seuraava hallitus on äärivasemmistolainen jos kansa mitään ymmärtää
Sinun kannaltasi siis Suomen väärä kansa pitää vaihtaa. Jossain muualla olisi valmiiksi eri kansa ilman historian tuntemia väestönsiirtoja.
- Anonyymi
Marinin vihersassta nosti polttoaineet jasähkön ja muut hinnat. Pakoteviherhuumassaan!
Jätti-inflaatio!- Anonyymi
🤣🤣🤣 Kovin on heikkoa sinun ymmärtämisen taso.
Sekö on reilua että sairaat osallistuvat Persun Puntontankkaamiseen. Nostetaan alvia, jeesus mitä urpoja. - Anonyymi
Höpöhöpö nostiko Msrin koko maailman inflaatio ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🤣🤣🤣 Kovin on heikkoa sinun ymmärtämisen taso.
Sekö on reilua että sairaat osallistuvat Persun Puntontankkaamiseen. Nostetaan alvia, jeesus mitä urpoja.Aivan
Viel muutama persu uskoo. Mutta iso on reikä laarin pohjassa
Hiiop@ - Anonyymi
ÖÖÖÖÖ... Kaljaa!
- Anonyymi
Toivottavasti ei.
- Anonyymi
Tulee todella vaikeat ajat köyhille suomalaisille orpo kyykyttää.
Mailmalle annetaan sellainen kuva että ollaan mailman onnekkain kansa. Kukahan siihen kalluppiin on vastanut varmankin Orpo ja sen kaverit. Ei taittu kysyä leipäjonossa olevilta kansalaisilta kuinka onnellisia ovat eikä piennen eläkkeen saajilta.- Anonyymi
Näyttääköhän ne maailmalla kuvia suomen leipäjonoista? Kuinkas paljon seuraaviin vaaleihin on aikaa ja keitähän äänestää ne joita nykyinen hallitus kohtelee huonosti. Pitäisi muistaa että kansa on heidät äänestäneet ja tehhä työnsä hyvin että heidän työlllään olisi jatkuvuutta.Sanootaan Sannasta mitä sanotaan mutta Ei Marinin hallitus näin hullu ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttääköhän ne maailmalla kuvia suomen leipäjonoista? Kuinkas paljon seuraaviin vaaleihin on aikaa ja keitähän äänestää ne joita nykyinen hallitus kohtelee huonosti. Pitäisi muistaa että kansa on heidät äänestäneet ja tehhä työnsä hyvin että heidän työlllään olisi jatkuvuutta.Sanootaan Sannasta mitä sanotaan mutta Ei Marinin hallitus näin hullu ollut.
No ei marinin hallituksen aikana maailmalle näytetty leipäjonoja oli tärkempää näyttää nylkytys videoita ja muuta paskaa on teillä lyhyt muisti valittajat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei marinin hallituksen aikana maailmalle näytetty leipäjonoja oli tärkempää näyttää nylkytys videoita ja muuta paskaa on teillä lyhyt muisti valittajat
Ymmärrän teitä tanhuporukoita, että teidän silmissä näyttää oudolta. Nyky tassimuodot.
Noin ahdasmielisellä varmaan ahdistaa nykymeno. - Anonyymi
No sehän oli vitsi. Onnellisuus on käänteinen sanonta joka tarkoittaa aivan muuta kuin taivaallista olotilaa. Muistan 1950 luvulla onnellisia oli valtavasti ja heitä oli autettava kaikin olemassa olevin keinoin. Oli huutolaispoikia ja tyttöjä. Oli reppureisaajia ja olemattoman tavaran kauppiaita. Reppu ryssiä ja desantteja , käpykaartilaisisa sekä rintamakarkureita .
Mutta tämä joukko teki laittomuuksia vain äärimmäisessä hädässä , olivat valmiita maksamaa ateriasta työllään , jos saivat saunoa tekivät kolme päivää ruokapalkalla töitä .
Pikkuhiljaa luonto korjasi kovan onnen matkaajat eikä kukaan muistele heitä pahalla.
Osa tuosta katraasta oli niitä onnellisia jotka eivät tiedostaneet omaa tilaansa mutta heitä ei käytetty hyväksi vaikka siihen oli kaikki mahdollisuudet. Kansa ei tuolloin alentunut orjuuttamaan edes venäläistä sotavankia jotka työskentelivät tiloilla.
Hyvin usein kuulin sanottavan että ihmisiä hyökin ovat.
Nyt makaa mailma aivan toisin ihmisyys on kadonnut, toivottavasti vielä paluu tapahtuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei marinin hallituksen aikana maailmalle näytetty leipäjonoja oli tärkempää näyttää nylkytys videoita ja muuta paskaa on teillä lyhyt muisti valittajat
no miksi näytettäisiin kun oltiin siinä uskossa että SDPn aikana kaikki olisi hyvin. Hursti on jakanut leipää kohta kymmeniä vuosia. Vai olenko väärässä. Sillan alla on asunut köyhiä iät ja ajat on siellä ollut SDP tai Kokoomus vastuussa. Tämä maa on EUn liittymisen jatkeena mennyt aina vaan huonompaan suuntaan. Ja paluuta ei ole, näkeehän sen ja kuuleehan sen kun kyselytunneilla hokevat samaa virttä aamusta iltaan. En minä voi ymmärtää että tällaiset edustajat joilla 10-15.000e palkat ole korvien välissä muuta kuin sahanjauhoja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän teitä tanhuporukoita, että teidän silmissä näyttää oudolta. Nyky tassimuodot.
Noin ahdasmielisellä varmaan ahdistaa nykymeno.Impivaaralaisten tanhussa on jo toisen kädestä kiinni pitäminen liian julkeaa ja roisia menoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei marinin hallituksen aikana maailmalle näytetty leipäjonoja oli tärkempää näyttää nylkytys videoita ja muuta paskaa on teillä lyhyt muisti valittajat
Typerys persu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sehän oli vitsi. Onnellisuus on käänteinen sanonta joka tarkoittaa aivan muuta kuin taivaallista olotilaa. Muistan 1950 luvulla onnellisia oli valtavasti ja heitä oli autettava kaikin olemassa olevin keinoin. Oli huutolaispoikia ja tyttöjä. Oli reppureisaajia ja olemattoman tavaran kauppiaita. Reppu ryssiä ja desantteja , käpykaartilaisisa sekä rintamakarkureita .
Mutta tämä joukko teki laittomuuksia vain äärimmäisessä hädässä , olivat valmiita maksamaa ateriasta työllään , jos saivat saunoa tekivät kolme päivää ruokapalkalla töitä .
Pikkuhiljaa luonto korjasi kovan onnen matkaajat eikä kukaan muistele heitä pahalla.
Osa tuosta katraasta oli niitä onnellisia jotka eivät tiedostaneet omaa tilaansa mutta heitä ei käytetty hyväksi vaikka siihen oli kaikki mahdollisuudet. Kansa ei tuolloin alentunut orjuuttamaan edes venäläistä sotavankia jotka työskentelivät tiloilla.
Hyvin usein kuulin sanottavan että ihmisiä hyökin ovat.
Nyt makaa mailma aivan toisin ihmisyys on kadonnut, toivottavasti vielä paluu tapahtuu.Samaa mieltä
Heitä on puolustaa.stettava jotka ei itse voi. Se tekee meistä ihmisiä.EMPATIA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Impivaaralaisten tanhussa on jo toisen kädestä kiinni pitäminen liian julkeaa ja roisia menoa.
Ja kun vielä nilkkakin näkyy tanhutessa .hui@
- Anonyymi
Juha Sipilä siihen yksin on vastannut.
- Anonyymi
Vihervassarien aikaansaannos oli valheelliset kuvat maailmalle. Nyt se juoppoluuska lentelee ympäri maailmaa valehtelemassa kuin sika. Toivottavasti kone jossa se luuska istuu, putoaa keskelle valtamerta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän teitä tanhuporukoita, että teidän silmissä näyttää oudolta. Nyky tassimuodot.
Noin ahdasmielisellä varmaan ahdistaa nykymeno.Ymmärtäisit myös sen, että tietyissä asemissa olevien ei kuulu örveltää kännissä julkisesti. Juoppoluuska oli erittäin vaarallinen maan turvallisuudelle, luulisi tolloimmankin ymmärtävän asian.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typerys persu.
Persut on typeriä ministereitä myöten. Ei kukaan enää lähde samaan hallitukseen persujen kanssa. Eivät ole saaneet mitään hyvää aikaan. Haukuttu vaan edellistä hallitusta Eikä uskalleta ottaa vastuuta mistään. Valehdella ja kansaa kiusaajalla ovat vain edistyneet. Valheella on yleensä lyhyet jäjet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärtäisit myös sen, että tietyissä asemissa olevien ei kuulu örveltää kännissä julkisesti. Juoppoluuska oli erittäin vaarallinen maan turvallisuudelle, luulisi tolloimmankin ymmärtävän asian.
Kuka on juoppoluuska? Väärä ilmianto on rikos, jos et satu tietämään. Katso mitä kirjoitat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttääköhän ne maailmalla kuvia suomen leipäjonoista? Kuinkas paljon seuraaviin vaaleihin on aikaa ja keitähän äänestää ne joita nykyinen hallitus kohtelee huonosti. Pitäisi muistaa että kansa on heidät äänestäneet ja tehhä työnsä hyvin että heidän työlllään olisi jatkuvuutta.Sanootaan Sannasta mitä sanotaan mutta Ei Marinin hallitus näin hullu ollut.
Edellisen hallituksen törsäilyjä maksetaan. Marinilla kymmeniä erityisavustajia, kävi lukemassa yleisön edessä toisten kirjoittamia papereita. Täysin nolla eukko, sattuman pääministeri, joka törsäsi rahaa enemmän kuin kukaan. Sekopäisenä persusta heiluttava jauhojengiläinen, työaikana pilvessä,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei marinin hallituksen aikana maailmalle näytetty leipäjonoja oli tärkempää näyttää nylkytys videoita ja muuta paskaa on teillä lyhyt muisti valittajat
"Anonyymi
2023-08-14 16:25:46
No ei marinin hallituksen aikana maailmalle näytetty leipäjonoja oli tärkempää näyttää nylkytys videoita ja muuta paskaa on teillä lyhyt muisti valittajat"
+++++++++++++++
Persuskoilla se pitkä muisti vasta onki.
106 vuotta sitte tapetut punikit häiriköi niitä nii ettei ne hetken rauhaa saa.
Ei oo heleppoa olla perSSu jotka joutuu keskenää ajamaan suomen asioita:
Taaksepäin. - Anonyymi
mitä lahjuksia orpo saa se kusipää ei kestä loppuun asti oli jatkuvasti räksyttämässä edellisen hallituksen aikana köyhät kyykkyyn on hallituksen tavoite tappakaa kaikki pienituloiset kuka vittu tekee työt ei ainakaan orpo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei marinin hallituksen aikana maailmalle näytetty leipäjonoja oli tärkempää näyttää nylkytys videoita ja muuta paskaa on teillä lyhyt muisti valittajat
kyllä orpon hallitus sulkee leipäjonot mottona on työn raskaan raatajat syökää paskanne saatanat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka on juoppoluuska? Väärä ilmianto on rikos, jos et satu tietämään. Katso mitä kirjoitat.
Woke woke woke anteeksi anteeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Anonyymi
2023-08-14 16:25:46
No ei marinin hallituksen aikana maailmalle näytetty leipäjonoja oli tärkempää näyttää nylkytys videoita ja muuta paskaa on teillä lyhyt muisti valittajat"
Persuskoilla se pitkä muisti vasta onki.
106 vuotta sitte tapetut punikit häiriköi niitä nii ettei ne hetken rauhaa saa.
Ei oo heleppoa olla perSSu jotka joutuu keskenää ajamaan suomen asioita:
Taaksepäin.Marina keksi koronavedätyksen ja siihen turhuuteen hukkasi valtion rahaa 20 miljardia.
Härski muija! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mitä lahjuksia orpo saa se kusipää ei kestä loppuun asti oli jatkuvasti räksyttämässä edellisen hallituksen aikana köyhät kyykkyyn on hallituksen tavoite tappakaa kaikki pienituloiset kuka vittu tekee työt ei ainakaan orpo
Kyllä köyhyys ja sivistymättömyys näkyy täällä jo kirjoitusasussa. Tuolla oman äidinkielensä osaamisella kun pistää työhakemusta on lopputulos täällä ruikuttaminen. Ja kyllä, viestintä kertoo millä älykkyydellä ja koulutuksella ollaan liikenteessä eikä kyse ole vain siitä tuleeko ymmärretyksi. Vai viekö Orpo teiltä kyvyn kirjoittaa. Miten se edes häntä hyödyttäisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä orpon hallitus sulkee leipäjonot mottona on työn raskaan raatajat syökää paskanne saatanat
Kunnon komu olet sitä mieltä että universumi on sinulle velkaa elättämisen ja herkkuja mutta Orpon hallitus on olemassa vain sinun kiusaamista varten. Olet sinä sen verran merkittävä tälle maalle pikku mannaryyni.
- Anonyymi
Ennemmin,kuin keikistelevää bilemarinia!
- Anonyymi
Käykö katteeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käykö katteeksi.
Kateellisuus on paha tauti. V-tus vielä pahempi.
- Anonyymi
samaa ajattelin, onko meidän ihan pakko kestää Orpoa neljä vuotta ?
- Anonyymi
pelkkä ajatuksin jo kuvottaa , että Orpo sitten "kaikkivaltiaana" , sellaisenahan hän itseänsä nyt pitää.
- Anonyymi
Äänestätkö seuraavissa vaaleissa Orpoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänestätkö seuraavissa vaaleissa Orpoa?
Totta kai Orpo! Järjestystä tarvitaan!
- Anonyymi
Ei, millä tuo 💩 neljävuotta pysyy pystyssä. Ei puoleenväliin keretä kun Persu kentä taas alkaa oireilemaan. Sitten opposiitioon joksikinaikaa, luullaan että kansa on unohtanut mitä tekivät hallituksessa. Taas syytellään muita.
- Anonyymi
Yhteiskunnalle olisi parempihyöty, kun sinä menisit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai Orpo! Järjestystä tarvitaan!
Koomikokin palstalla.
- Anonyymi
Hallitus pitäis laittaa kiikkuun....ja perseennuolijat perässä!
- Anonyymi
Onhan SDPllä kova yritys kaataa hallitus ja ottivat jo AY liikkeet avuksi, siinäkään onnistumatta. Onneksi ei ole Tuppuraiselle nyt mitään myytävää siunaantunut. Myy koko Suomen jos pääsee valtaan. Kuinka näitä voi tuolla edes olla, JOTKA TUHOAVAT koko suomen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, millä tuo 💩 neljävuotta pysyy pystyssä. Ei puoleenväliin keretä kun Persu kentä taas alkaa oireilemaan. Sitten opposiitioon joksikinaikaa, luullaan että kansa on unohtanut mitä tekivät hallituksessa. Taas syytellään muita.
Joo. Kyllä persut taas lähtee. Onneksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteiskunnalle olisi parempihyöty, kun sinä menisit.
Et tunne minua lapsellinen
- Anonyymi
Kuuma kesä ja sydäri hoitaa homman!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallitus pitäis laittaa kiikkuun....ja perseennuolijat perässä!
Munista hirteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan SDPllä kova yritys kaataa hallitus ja ottivat jo AY liikkeet avuksi, siinäkään onnistumatta. Onneksi ei ole Tuppuraiselle nyt mitään myytävää siunaantunut. Myy koko Suomen jos pääsee valtaan. Kuinka näitä voi tuolla edes olla, JOTKA TUHOAVAT koko suomen
Sipilän aikana valtion yritykset "valuivat" ulkomaille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pelkkä ajatuksin jo kuvottaa , että Orpo sitten "kaikkivaltiaana" , sellaisenahan hän itseänsä nyt pitää.
Orpo nauttii vaan punaisilla matoilla esiintymistä. Kuvauttaa itseensä ja vaimoaan ja nauttii kun saa kuvat faseen. Lapsellinen, eikö olisi parempi kun pressa hoitaisi nämä reissut. Hyvä kielitaito on valtti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan SDPllä kova yritys kaataa hallitus ja ottivat jo AY liikkeet avuksi, siinäkään onnistumatta. Onneksi ei ole Tuppuraiselle nyt mitään myytävää siunaantunut. Myy koko Suomen jos pääsee valtaan. Kuinka näitä voi tuolla edes olla, JOTKA TUHOAVAT koko suomen
Persut tuhoaa Suomen. Mitä pahaa vielä saavatkaa aikaan. Ei enää kannata edes kuolla jos ei ole rahaa omaan arkkuun. Pappikin maksaa. Pakko jättää pappi pois laskuista. Kippaus vaan hautaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan SDPllä kova yritys kaataa hallitus ja ottivat jo AY liikkeet avuksi, siinäkään onnistumatta. Onneksi ei ole Tuppuraiselle nyt mitään myytävää siunaantunut. Myy koko Suomen jos pääsee valtaan. Kuinka näitä voi tuolla edes olla, JOTKA TUHOAVAT koko suomen
Kukahan mahtoi myydä Carunan ja mitä tämä hallitus mahtaa myydä suunnittelet jo. Törppö kun et tiedä mit kirjoitat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Munista hirteen.
Onko marinilla munaa välissä vai kieleviä neitosia.?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo nauttii vaan punaisilla matoilla esiintymistä. Kuvauttaa itseensä ja vaimoaan ja nauttii kun saa kuvat faseen. Lapsellinen, eikö olisi parempi kun pressa hoitaisi nämä reissut. Hyvä kielitaito on valtti.
Kokoomuksessa on vähintään kaksi kehitysvammaista; orpo ja Helsingin pormestari.
- Anonyymi
Suokaa nyt anteeksi arvoisat demarit, mutta todellisuudessa Orpo on maltillinen ja hyväkäytösinen henkilö, tuskimpa ryhtyy pilkkaamaan kansalaisia öykkäröimällä, hei boomerit jäitä hattuun ja ottakaa coolimmin. Marin katsoi olevansa niin ylivertainen että voi harjoittaa ikärasismia, ja loukata kansalaisia. Riekkui kuin teinityttö mutta loukkaantui kun muka tytötellään. Jatkakoon nyt vatkutusta Horeneteista oppositiossa.
- Anonyymi
Hyvä käytöksinen ei leikkaa köyhiltä, uuu ja pitimukamas ottaa huonommassa aemassa olevat huomioonn,
- Anonyymi
Onkohan sillä raskas kaaasujalka?
- Anonyymi
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 sellä tarkoitettiin noita Persu 🐒
Itse olen 63 v, enkä vetänyt hernettänenään. Mutta nämä 25 - 45 v Persu reppana vetivät. - Anonyymi
Ei Suomea johdeta noin että kyykytetään köyhiä..Huononvointivaltio on nyt tosi..Menee loputkin päin prikkalaa..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä käytöksinen ei leikkaa köyhiltä, uuu ja pitimukamas ottaa huonommassa aemassa olevat huomioonn,
Nyt pitää koko Suomi osallistua. Sille me emme voi mitään että Marinin hallitus laittoi tämän maan rapakuntoon. Onneksi keräsi kampsunsa ja matkasi korruptio Blairin talliin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä käytöksinen ei leikkaa köyhiltä, uuu ja pitimukamas ottaa huonommassa aemassa olevat huomioonn,
Kyllä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 sellä tarkoitettiin noita Persu 🐒
Itse olen 63 v, enkä vetänyt hernettänenään. Mutta nämä 25 - 45 v Persu reppana vetivät.Niin. Lapselliset
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt pitää koko Suomi osallistua. Sille me emme voi mitään että Marinin hallitus laittoi tämän maan rapakuntoon. Onneksi keräsi kampsunsa ja matkasi korruptio Blairin talliin
Ei laittanut. Älä paskaa puhu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt pitää koko Suomi osallistua. Sille me emme voi mitään että Marinin hallitus laittoi tämän maan rapakuntoon. Onneksi keräsi kampsunsa ja matkasi korruptio Blairin talliin
Älä unohda Sipilän hirmuhallitusta.
- Anonyymi
Kateus on paha tauti. Vitutus vielä pahempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt pitää koko Suomi osallistua. Sille me emme voi mitään että Marinin hallitus laittoi tämän maan rapakuntoon. Onneksi keräsi kampsunsa ja matkasi korruptio Blairin talliin
Kirjoittaa kateellinen persu.
- Anonyymi
Samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä unohda Sipilän hirmuhallitusta.
Mitens Antti Rinteen vappusatanen. Demarit pitää ihmisiä niin saatanan typerinä. Tuollaista paskaa vaalien alla. Nyt se möläyttelijä on tulossa takaisin kehään.
- Anonyymi
TYHMÄ DEMARI.
- Anonyymi
Kirjoittaa tyhmä persu.
- Anonyymi
TYHMÄ DEMARI.
- Anonyymi
Tyhmyys vaan tivistyy persulla.
- Anonyymi
TYHMÄ DEMARI.
- Anonyymi
Hae jo apua tyhmyytesi. Et taida olla penaalin terävämpiä kyniä.
Kannatus on pahasti laskussa persu teillä.
- Anonyymi
TYHMÄ DEMARI.
- Anonyymi
Tarkkispersu toisti uuden oppimansa lauseen peräti neljästi ja sekin vähä isoilla kirjaimilla 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkkispersu toisti uuden oppimansa lauseen peräti neljästi ja sekin vähä isoilla kirjaimilla 🤣🤣🤣
Ei raukka muuta enää keksinyt.
- Anonyymi
Sanos muuta, tuostakin saisi valtio rahhaa kun kissat ja koirat niille laitttaisiin joku panta kaulaan ja jollei oo tulis sakkoo.
- Anonyymi
Ei Suomeen saa hyvää pääministeriä Orposta ainakaan .
- Anonyymi
Orpon ei tarvitse juurikaan leikata. Peruu vain edellisen hallituksen idiomimaisimmat päätökset. Näitä päätöksiä on todella paljon muttei sentään ihan kaikki niitä olleet.
Tuet kuntoon ja tarpeettomat tuet pois. Valtion pääosin kustantama työttömyysturva kaikille. SOTEssa toimintamallit kuntoon. Poliittisesti valittu kova palkkainen johto vaihdettava ammattitaitoisiin johtajiin. Kyllä nyt valitusta johdosta löytyy jokunen osaajakin.
Näin jos toimii niin köyhiä ei kyykytetä. Ainostaan tukia häikäilemättömästi huijaavat joutuvat ryhdistämään toimintaansa. Mutta huijareille se on minun mielestäni ihan oikein.- Anonyymi
Mitä ovat sitten lakko-oikeuksien heikentäminen, irtisanomisen helpottaminen, ay-liikkeen heikentäminen eli työntekijän oikeuksien heikentäminen. Paransiko niitä edellinen hallitus niin, että ne pitää palauttaa?
Aika hassu kommemtti.
- Anonyymi
Piti saada Marinin vihersaasta pois vallasta. Orpo juoksee narulla. Harha-askel vie tuhoon!
- Anonyymi
Eikö joku Korkein hallinto oikeus, ihmisoikeusjärjestö tai jos Tasavallan Presidentti jos häneen vetoaisi tässä tapauksessa, ainahan voi yrittää jos joku tekisi jotain.
- Anonyymi
Luuletko että kokkarepressoja kiinnostaa?
- Anonyymi
Demuretkut kaipaa marinia,joka pakeni ruisrokkiin,kun olisi pitänyt tarttua asioihin?
- Anonyymi
Taas kateellinen persu asialla. Marinilla menee hyvin. Purra ei ikinä pääse tuohon asemaan maailmalla.
- Anonyymi
Oli pakko saada bilemuija syrjäetytettyä!
- Anonyymi
Huono ennuste, ei älynjättiläinen.
Viron hallitus kulki kriisistä toiseen, kun perussuomalaisten sisarpuolue Ekre oli vallassa- Anonyymi
Suomi kulki demuilla konkurssiin!
- Anonyymi
Ei se niinkauna pysy hallitus koossa, ainakana orpon johtamana. Niin on nössö, sanoo vaan että emme hyväksy rasisimia. Ja se on siinä, muut sanoivat sen ensin ja orpo vaan toisti. Hehe... on se aika ukko. Yrittää olla kova mutta ei onnistu. Ottas mariinista esimerkkiä, tosi tiukka ja tarkoitti mitä sanoi.
Orpo on sellainen lupsakka naapurinmies, joka toistenee toisten sanomisia, muttei osaa itse mitään. Tokkopa tietää mitä hänen sanansa tarkoittaakaan, ei osaa perustella.
On tarpeetonta kutsua eduskunta koolle!!! Voi voi... kohta kun joku sitä vaatii, niin orpo sanoo että on pakko ktusua hallitus koolle!
Kun ei osaa niinei osaa. Liian suuret saappaat on orpopojalla. Huomaa että on ihan pihalla. Muut vetää pässiä narussa. - Anonyymi
Haluan tietää kuinka itsemurhat lisääntyvät nykyisen hallituksen aikana.
- Anonyymi
Vähintää tuplaantuu ja joukkoitsemurhatkaan ei ole poisuljettuja.
Ja kaikki kokoomuksen syytä... - Anonyymi
No ole sinä siinä asiassa ensimäinen saat marinin tekokyynneleet haudallesi ja olet yhteiskunnan sankari😹
- Anonyymi
Orpo halusi pääministeriksi, rahan takia, matkusteluntakia, vallan takia.
Ei sen takia että pystyisi sen huotamaan. Nyt on jo osottanut, että hän toistelee muilta saamiansa asioita, kun ei itse pysty niitä ratkaisemaan.
Jos olisi, hän olisi estänyt sen ekan miniserin nimittämisen, mutta ei osannut ymmärtää. Vasta kun muut alkoivat ihmettelemään, Orpo toisti heiän sanojaan. Ettei hyväksy. Mutt hyväksy nimittämisen ilman tietoa.- Anonyymi
Joutas uusia kohtaus sillä!
- Anonyymi
Eiköhän pelkästään julkisuuskuva muualla maailmassa kerro Marinin ja Orpon eron..On muuten harvinaisen munaton mies reservin kapteeniksi tämä Orpo,syntyy väkisin epäilys että ylennykset on vähintäänkin epäreiluja!Ja kun tällainen rasisti huora Purra vie Orpoa kuin litran mittaa mennen tullen ja rikoksesta tuomittu Halla-Aho säestää niin hohhoi sentään!Muuten ns.oikeisto demarina sanoisin että mikä ero on nykyisiin liberaaleihin siis koulutettuihin kokoomukselaisiin ja meihin oikeisto demareihin?Ja onko joku todella sitä mieltä että suomessa joku aikoisi tehdä vasemmistolaisen vallankumouksen?Oikeistolaisesta ei ole niinkään varmaa,tosin onneksi niitä natseja on aika vähän.
- Anonyymi
Purra ei vie. Kokoomuksellla oli hallitusneuvotteluihin valmiina EK:n ohjelma, jonka tekemisessä Häkämies lienee ollut mukana. Muut puolueet maalailivat hallitusohjelmaan lillukanvarsia.
KD:n vaatimus Suomen pelastamiseksi oli, ettei viinit tule kauppoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra ei vie. Kokoomuksellla oli hallitusneuvotteluihin valmiina EK:n ohjelma, jonka tekemisessä Häkämies lienee ollut mukana. Muut puolueet maalailivat hallitusohjelmaan lillukanvarsia.
KD:n vaatimus Suomen pelastamiseksi oli, ettei viinit tule kauppoihin.kd on saatanan asialla
Toivottavasti ei enää koskaan huolita siitä puhujaa kouluun vanhempainiltaan ja toimikunnan rahoja tuhlata sen lahjoihin. Varmaan varaa ostella itselleen mitä mielensä tekee! Ois sekin leikkelijä jäänyt itse pöydälle..
- Anonyymi
Tää rasimi keskustelu pitää ottaa kokonaan käsittelyyn Miksi ulkomaalaiset saavat eri kohtelun
Ei kauan kuin nuoriso joukko tappoi kiduttamalla ikä toverinsä. Siis kiusaaminen on paljon pahempaa kuin herjaa huutelu...
Ei tarvi kuin ollan vähän erilainen silmälasit, Vaatetus. Joku nyt tekemään väitöskirjaa. On sen verran tärkeä ja ajan kohtainen asia. Eripuolella Suomea suhtautuminen ...erilaista.... - Anonyymi
Jos Orpo menee liian pitkälle, seuraavissa vaaleissa tulee takkiin ja "edellisen hallituksen vahingot korjataan". Sitä Orpokin nyt viljelee perustellakseen työntekijän heikentämistään ja Ay-liikkeen kaatamista.
- Anonyymi
Edellinen Marinin halitus ei tiennyt eikä tehnyt muuta kuin otti velkaa. Nämä talousnerot Marin ja Ohisalo.
- Anonyymi
Näin on. Kuin Orpo ottaa taas velkaa lisää sehän piti loppua. Näin se oli koikkareiden aikaa aikaisemminkin kun olivat vetovastuussa. Myytiin Suomen omaisuutta ja niin näin käy nytkin kun ei ole viisaita päätöksiä.
- Anonyymi
Muuta sitten vaikka Venäjälle jos siellä olisi mukavampaa.
- Anonyymi
Voiiii
- Anonyymi
Syytän nukkuvia äänestäjiä siitä etteivät äänestäneet järkevämpää puoluetta. heidän vikansa on että natsihallitus on nyt koolla ja kaikki köyhät ja sairaat saavat kärsiä helvetillisiä tuskia aina vain lisää.
- Anonyymi
Ota käteen... Peruskoulun historia.!
- Anonyymi
Paras pääministeri kautta aikojen, joten kiitos vaan äänestäjät, neljä ihanaa vuotta jäljellä.🥰
- Anonyymi
Kun leipäjonot tulee Suomessa kasvamaan merkittävästi niin Orpo voi käydä siellä kertomassa kuinka äänestäjät halusi muutosta ja että olemme maailman onnellisin kansa.
- Anonyymi
Miten kummassa olemme mailman onnellisi kansa . Tällä tehdään itsemurhia eniten maailmassa se se on onnellisuutta. Nyt Orpo leikkaa kaikkein köyhimmiltä ja onneliisuus senkuin kasvaa, Samaten leipäjonot ja lasten pahoinvointi .
- Anonyymi
Täytyy. Katsella. ORPO on hyvätapainen kiltti ja laajasti ajatteleva politiikko. Näitä herrasmiehiä on hyvin vähän tämän päivän politiikkoja. 👍
- Anonyymi
Orpo on kiltti , niinpä niin, Orpo on pikkupoika , kokoomuksella olisi parempiakin olemassa kuin Orpo.
- Anonyymi
Niin, kiltti ei kerro totuutta. Ymmärtämätön siitä miten yhteiskunta toimii. Jako herrasväkeen ja muihin. Herrasväen edut aina etusijalla. Työväki ei etusijalla, vaan sieltä leikataan . Niin se Orpolla menee. Johtajana nollan arvoinen.
- Anonyymi
Täytyy katsella ja Orpon lisäksi Purraa. Nim. "Köyhyys pois" hallituksen uudella teemalla.
- Anonyymi
Hyvä ettei tarvitse kommareita katsella.
- Anonyymi
Viherdemarit ovat ehkä tyhmimpiä nisäkkäitä maan päällä, ettekö köttelöt tajua, että juurikin viherdemareiden holtittoman rahan kylvämisen takia ollaan tilaanteessa missä ollaan.
Mikä tässä on niin vaikeaa älytä?
Kertokaa? - Anonyymi
Erikseen ärsyttää se virnuilu.
- Anonyymi
se on nyt niin polleeta , kun pääsi Pääministeriksi, vaikka parempaikin vaihtoehtoja olisi ollut !
- Anonyymi
Marinin tanssikuvaa edelleen moititaan kun samaan aikaan pitäisi kaljoittelevan Orpon olla malliesimerkki ja vielä pitäisi valita kalja Stubb. Kehuvat vielä olevansa kaljakavereita.
- Anonyymi
Purraa tai orpoa nyt on vaikea kuvitella tanssivan missään kyllä se kaljan kuittailua tapahtuu kotona tai jossakin hämysessä teltassa jossa ollaan purran asteen takana
- Anonyymi
Köyhiltä etuudet pois ja vahvemmat kaljat kauppoihin.
- Anonyymi
Ei muuten pahaa Orposta, mutta hiukan hävetti hänen esiintymisensä Zelenskyn kanssa, kun muistaa Sanna Marinin esiintymiset. Ero on aivan valtava Mainin eduksi.
- Anonyymi
Petteri Orpo on vieraana Ruotsissa kollegansa Ulf Kristerssonin luona Harpsundissa. Voi elämä, kun Orpo puhuu huonoa ruotsia, jota lukee suoraan paperista. Tuommoinen kielitaidoton on laitettu sinne, olisivat laittaneet vaikka sen opetusministeri Henrikssonin.
- Anonyymi
Pikaista aivohalvausta petterille
- Anonyymi
Paras Pääministeri kautta aikojen on ORPO! Kiitos äänestäjille🙏
- Anonyymi
Kyllä Orposta voi päätellä, että hän ei ole niitä miehiä, joita liian terävä äly rasittaa. Pohjimmiltaan vaikuttaa hyväntahtoiselta, mutta ajaa sellaista politiikkaa, joka on edullista kaikkein rikkaimmille, Orpon mielestä se on ilmeisesti aivan oikein. Ainakin näyttää siltä, että Orpo ei välitä köyhän väen asioista tuon taivaallist,a. eli ei vähääkään. Mutta uskon kyllä, että
tämä on nyt pantu merkille. Saattaisi olla paras, että tämä hallitus kaatuisi mahdollisimman pian ja asioita alettaisiin hoitaa järkevästi. Onhan mm. huomattu, että Orpon hallitus taitaa ottaa velkaa vielä rivakammin kuin edellinen hallitus, jolla oli sentään monia vaikeita asioita hoidettavanaan. Kyllä keskustalla on varmasti etevämpiäkin miehiä ja naisia asioita hoitamaan. Hallitus nurin - se olisi hyvä. Kun kaksi tärkeintä ministeriä ovat Orpo ja Purra niin hallitukselta ei voi edes odottaa järkeviä toimenpiteitä. Purra on vieläkin vaikeampi tapaus. Siitä ei hyvä seuraa! Vai "nollatoleranssi", no joku nollatoleranssi se saattaa liittyä jollakin tavalla tämän hallituksen politiikkaan liittyenkin...
- Anonyymi
Kokoomus ja Orpo hehkuttaa suureen ääneen, että pieni- ja keskituloiset hyötyvät kaikista eniten tuloveroprosentin laskusta.
Orpon hallitus laskee ministereiden palkkojen tuloveroprosenttia kuitenkin eniten. Vaikka heidän omien sanojensa mukaan tukevat eniten pieni-ja keskituloisia niin todellisuudessa tukevatkin eniten itseään!
TÖRKEÄÄ!!
Ministereiden palkka liikkuu 10000-14000€/kk ja pääministerille tuo 14000, johon tulee siis suurin veroale (1,3%). Tosta artikkelin taulukosta huonopalkkasin saa vain 0,9% veroalen.
Eli jatkossa Orpon palkalla tulee noin 2300€ enemmän kuussa ja huonoimmalla kk-palkalla noin 150€ enemmän kuussa, joka tosin häviää täysin asuntotuen yms. muiden leikkausten kompensoimiseen eikä edes riitä.
Palkkaverotus laskee ensi vuonna – katso, miten se näkyy palkassasi https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009820973.html - Anonyymi
Orpo on Etelärannan määräysvallassa.
- Anonyymi
VAKANNATAISIKO LUKEA; KAIKKI VIHERVASSUJEN LUUSERIPUMMIT TÖIHIN?
- Anonyymi
Vähän samaa mieltä. Edellinen hallitus sai vaikeana aikana paljon enemmän aikaiseksi ja hoiti niissä olosuhteissa hyvin asioita. Tämä hallitus on koko ajan kuin olisi pahassa pulassa. Jälki ei tähän mennessä näytä tai kuulosta hyvältä. En usko tämän hallituksen olevan kovin pitkäikäinen. Ongelma toisensa jälkeen. Räikeä kontrasti siihen mitä oli luvattu ja mitä sitten on tehty. Menee huonon suuntaan, vaikka piti mennä aivan eri suuntaan, nimittäin kokonaiskehitys. Edellisessä hallituksessa oli useita hyvin lahjakkaita ministereitä, tässä ei näytä olevan samalla tavalla. Toivottavasti hallitus vaihtuu pian!
- Anonyymi
TYHMÄ DEMARI.
- Anonyymi
Sama kaheli kirjoittaa
- Anonyymi
TYHMÄ DEMARI.
- Anonyymi
Jatkaa vaan tyhmyyttään.
- Anonyymi
TYHMÄ DEMARI.
- Anonyymi
Ja vielä kerran tyhmyyttään. Koita nyt jotakin järkevää kirjoittaa.
- Anonyymi
TYHMÄ DEMARI.
- Anonyymi
Taitaa olla v-tus päällä, jatka vaan samaan malliin.
- Anonyymi
TYHMÄ DEMARI.
- Anonyymi
TYHMÄ DEMARI.
- Anonyymi
TYHMÄ DEMARI.
- Anonyymi
TYHMÄ DEMARI.
- Anonyymi
Mistä hallitustoimista pidät? Olut tölkin hinta pitäisi laskea 3 senttiä? Todennäköisesti 0,99 maksava olut ei maksa missään vaiheessa edes 0,97:ää, vaan veroale menee kaupalle.
Samalla rahalla 25 miljoonaa, olisi voitu nostaa matkakustannukseb omavastuuta 10 eurolla 150 euron sijaan. - Anonyymi
Etkö jatka enään enempää kirjoitella.
- Anonyymi
Orpo on ärsyttävin pääministeri Stubbin jälkeen.
Etoo jo valmiiksi kun näkee tämän ylimielisen kakolaisen naaman jossakin. - Anonyymi
Sulje vanha telkkarisi. Ei sun katselut ketään kiinosta.
- Anonyymi
Sinua varmaan kiinnostaa kun kirjoitat aiheesta.
- Anonyymi
Suomessa on Euroopan tyhmimmät poliitikot kaikkinensa,ollut jo useamman hallituskauden ajan.Nyt näiden hallitusten edesottamuksia sitten maksellaan,kohonneiden kustannusten myötä.Miksi nuo "edustajamme"eivät koskaan ota osaa talkoisiin,kansalta kyllä vaaditaan talkoohenkeä.Rahaa on jaettu ympäri maailmaa,mikäs se on ollessa,kun näille yhteiskunnan eläteille kansa maksaa palkan.Itse eivät kyllä luovu eduistaan vähääkään.Missään vastuussa nuo pösilöt eivät ole,vaikka ovat sijoittaneet yhteiskunnan varoja tuottamattomiin investointeihin ja myyvät Suomea pala palalta ja nuoleskelevat koko maailmaa."Mitä ne nyt meistä ajattelevat"😂"voi hyvät hyssykät,mitä maailman nuoleskelua.Näille maamme poliitikoille on tärkeintä vain oman edun tavoittelu.Nyt on budjetti miinus merkkinen,kaikki infra on rempallaan terveydenhuollosta lähtien.Jotain täysin järjetöntä,tunnin junaa ajetaan kun käärmettä piippuun.Nuokin rahat olisi kannattanut investoida terveyden huoltoon ja näin ollen kansan hyvinvointiin.Täysin järjetöntä puuhastelua.Isänmaan pettureitahan tuollaiset poliitikot ovat.EU:n mepit siinä ne vasta isänmaan kauppiaat ovatkin,tärkeintä on vain että ylisuuret palkat tulevat tilille,vaikuttamaan eivät pysty millään tavalla,positiivisesti Suomen asioihin, päinvastoin kaikkeen myönnytään,mitä EU:sta sanellaan.Mutta eipä tuo ihme,onhan siellä yksi pöhöttynyt rattijuoppokin,näköjään tuntuvat antimet maistuvan edelleen,sen verran on tuhti olemus,kertonee hyvistä tarjoiluista pöytäseurueelle.Ei kai tuollaisia päätöksiä mitä EU:lta pyydetään hyväksyttäväksi,kukaan selvinpäin hyväksy.Onko järkee vai ei,no ei vähäisintäkään.
- Anonyymi
Oletteko muuten huomanneet kuinka tasapaksun kananmunan näköinen pää Orpo-Petterillä on..?
Tulee "heittokananmunat" heti mieleen kyseisen kokovartalopärstän tv:ssä vilahtaessa... - Anonyymi
Orpo kiertää maailmaa pääministerina vaimonsa käsipuolessa. Tärkein tehtävä näyttäisi olevan kuvatuksi tuleminen tulevi a elämänkertakirjoja varten.
- Anonyymi
Saa hävetä moukka Orpoa maailmalla ja jo Espanjan lehdistökin pilkkaa.
- Anonyymi
Orpo on kuin vanha pappa,vanhemman oloinen,kuin moni yli 60v ukkeli.Mä luulin,ett yli 60v aika moukalta vaikuttaa.Ja vois pitää puvuntakkia kiinni virallisissa tilaisuuksissa,onko maha niin iso ettei mene kiinni.
- Anonyymi
Orpo karkotettava koko maasta!
- Anonyymi
Ei voi ylimielisempää pelleä olla kun tuo Petteri Urpo
- Anonyymi
Urpo Petteri laittaa nyt maan asiat kuntoon...
- Anonyymi
Taisi luvata vähän liikoja.
- Anonyymi
Eräs nettisaarnaaja aivan oikein huomio,että on kahdenlaisia roistoja.Toiset ovat itsensä saatanan suojeluksessa,jkuten suomen rikolliset ja lahjotut politiikot.
- Anonyymi
Orpo-poika toistaa samaa kaavaa ,kun äänestäjät tätä muutosta halusivat.
- Anonyymi
Harva tätä halusi, mutta hepä valehtelivat kansalle aikomuksistaan.
- Anonyymi
Petteri Orpo vaikuttaa ulospäin rehelliseltä, mutta kun seuraa mitä hän tekee asioiden hoidossa, niin tulee esille epätodellinen kuva maailmasta. Kun ei ole todellista kuvaa maailmasta, ei osaa toimia järkevästi. Pitäisi olla todellisempi kuva todellisesta maailmasta. Tällä politiikalla ajaudutaan suohon. Ei tällä Suomea rakenneta! Huonosti taitaa käydä! Totuu iskee takaisin! Näin veikkaan!
- Anonyymi
Kokoomus tuhonnut koko maan!
- Anonyymi
Ketä pitää äänestää pressu vaaleissa että vaihtuu pääministeri...?
- Anonyymi
Orpo johtaa jämäkästi. Vastailee tiedotusvälineiden kysymyksiin toisin kuin Marin, joka luki papereista viestinsä ja lähti. Ei juurikaan uskaltanut vastata kenellekään mitään. Hyvä niin, kaikkihan muistaa hänet sormi pystyssä vaalitenteistä sloganilla "kuulleppas Petteri". Hänen mongerteluissaan ei juuri asiaa ollut mutta suu kävi. Tosin viimeisessä tentissä ei hän eikä muutkaan mahtaneet enää Purralle mitään. Fiksu mimmi.
Siitä nostan Jauho Sannalle hattua että ymmärsi erota SDP:n johdosta ja lähti. Toivotaan että pois pysyykin. Sai kolmessa vuodessa Suomen talouden niin kuralle ettei sitä yhdessä vaalikaudessa korjata. Orpon hallitus kaikkensa yrittää mutta tuskaista on. Sanna pisti Suomen omat ja lainatut rahat "haisemaan". Tässä sitä ollaan. Velan voimin on raskasta elää. Käyhän pitää velkaa välttää, rikas pystyy rikastumaan velkaantumalla!
Persaukisille ei pidä rahaa jakaa, persaukisuus lainatulla rahalla vain pahenee. Toisin kuin vihervassarit väittivät, laina tai lainan korko on takaisin lainaajalle maksettava. Huono maksaa jos ei ole millä maksaa! Urpilainen sijoitti aikanaan Kreikkaan. Sinne sijoitukset jäivät eikä tuottojakaan ole näkynyt. - Anonyymi
Ketjun aloittanut on kyllä täysin väärässä Petteri Orposta. Kun katsoon hänen esiintymistään, niin siinä ei ole mitään ylimielistä tai ärsyttävää. Orpo käyttäytyy rauhallisesti vaikka maailma ympärillä on nyt erittäin tulehtunut ja sotaisa.
- Anonyymi
Turha puolustella Orpoa.
- Anonyymi
Poliitikot ovat kierompia kun korkkiruuvit.Omia etujaan nämä osaavat kyllä ajaa.Valtaan kun pääsevät,sama meno tuntuu jatkuvan, puolueesta riippumatta.Kansaa kyllä kehoittavat talkoisiin,mutta itse eivät osallistu millään tavalla.Purrakin sanoi että voisi hieman laskea palkkaansa,mutta eipä mitään ole kuulunut,tältä saralta.Pelkkää puhetta,mutta eiväthän nämä muuta osaa,kun valehdella.
- Anonyymi
Käänsi takkinsa.
- Anonyymi
Valheilla pääsivät valtaan ja valheilla yrittävät siellä pysyä.
- Anonyymi
Hieno homma että meillä on pitkästä aikaa kunnollinen hallitus eikä mitään missiviisikkoa
- Anonyymi
Lestakepulien höpinöitä...
Toivon hartaasti orpo-Petterille ansaitsemaansa kohtaloa, korkojen kanssa. - Anonyymi
Paskaa puhut. Ei yhtään osaavaa ministerä ole persuissa.
- Anonyymi
orpo on näköjään sodan puolustaja joutas sinne ukrainaa eturintamaan
- Anonyymi
Niin vallanhimoinen, ettei edes asunut perheensä kanssa vaan ura meni edelle
- Anonyymi
Urpoiluksi on mennyt, köyhiltä viedään kaikki vaikka kukaan ei töihin ota jos ei ole maisteri. Persut tukee tätä systeemiä ja nyt suuntani muuttu.
- Anonyymi
Koita nyt Orpo hyvä tuo Rydman pelle saada ruotuun. Olisi, ehkä Purran asia, mutta eihän se sitä tee. Purra nauttii pelle Rydmannin jutuista.
- Anonyymi
Urpo ja Riikka, lahjakkaita ja aikaansaavia!
- Anonyymi
Tällä hallituksella tulee olemaan vaikeaa. Orpo on tehnyt jo pahimman virheensä.
Velkaa jo on, eikä nyt ole paikka veronalennukselle. Jos tasaprosentein veroja alennetaan eri tuloluokissa, niin se on voimakas tulonsiirto pienituloisimmilta kaikkein suurituloisimmille. Hyvin suurituloisilla esim. 5%:n alennus tekee merkittäviä summia, ja kaikkein pienituloisimmalla se veronalennus ei vaikuta käytännössä mitään, sillä saa kuukaudessa ehkä pari kaljaa. Hyvin suurituloisella se voi tehdä jopa tuhansia euroja. Suurituloisten veronalennus jää näin valtiolta saamatta. Tämä kertoo kenen etua ensisijaisesti Orpo ajaa. Tämä on kyllä huomattu ja se vaikuttaa tämän hallituksen menestykseen. Se tulee olemaan heikko. Orpo saattaa olla aivan aidosti tätä mieltä, siis että nettotuloja pitää lisätä nimenomaan suurituloisille. Veroja voidaan vastaavasti kerätä aikaisempaa enemmänkin pienituloisilta. Tämä on hallituksen ja Orpon linja. Tältä se näyttää. PS ja Purra ovat aivan ilmeisesti samaa mieltä. Ehkä tällainen ei ole oikein esim. Kristillisten mielestä eikä edes kaikkien kokoomuksen edustajien mielestä. Kyllä perussuomalaisissakin on varmasti tämän linjan vastustajia. Hallitus saattaa rakoilla, eikä se olisi ihme. Tässä voi vaikka veikata, että tämä hallitus ei ole pitkäikäinen. Siltä se vaikuttaa tästä näkökulmasta tarkasteltuna. Katsotaan ja seurataan käykö näin!- Anonyymi
Urpo on pelkkä marionetti Sipilän varjosta.
- Anonyymi
Orpon pitäisi erota ja antaa johto.sellaiselle,joka osaa hoitaa asiat!!
- Anonyymi
Mistä löytyy sellanen Pääministeri osaa hoitaa hommanssa😅! Sillä Mariinin hallituksen syytä Lindman Antti täksyttää huono muisti?,, samoin Saarikko? Tottahan korona ja sota mutta selittyykö kaikki velka sillä!! Velkasuossa ja suomi joutuu tarkkailu luokalle🤔! Siinäpä Orpolla,?
- Anonyymi
Ei voi olla orpokaan niin hullu että uskoo ettei työmarkina heikennykset vaikuttaisi palkansaajan elintasoon. Ihan vakavalla naamalla valehtelee . Tämä hallitus ajaa Suomen ennen nämättömään ahdinkoon. Jakaa kansan 1 ja2 kansalaisiin. Leipäjonot kasvaa entisestään . Lakot tulee tätä vauhtia lisääntymään. Eikä varmaankaan ole pois suljettu yleislakkokaan. Nyt hallituksen pitäsi ottaa järki käteen eikä kävellä ihmisten yli. Lakata valehtelematta .luulisi työnantajien jotenkin reagoivan sillä edessä on heillekin vaikeat ajat kauanko virma pysyy pystyssä olisi kummankin osapuolen vaadittava hallitusta neuvottelemaan. Ottakaa järki käteen
- Anonyymi
Orpo on samanlainen opportunisti kuin Putini.
Putin=Ukraina kyykkyyn.
Oepo= Suomen työntekijät ja köyhät kyykkyyn. - Anonyymi
PETTERI LAMA KYYKYTTÄÄ KÖYHIMPIÄ .
- Anonyymi
Ja lama vaan pahenee ja Suomi kärsii mittavia vahinkoja lakoista sanoo pääministerin, mutta pääministerin omissa tekemisissä ei ole mitään vikaa.
- Anonyymi
Pitäsi poistaa mahdollisimman pian, ettei kerkeä tuhoamaan koko Suomea.
- Anonyymi
Rakkaudella Orpolle sylillinen ruusuja
- Anonyymi
Kusimulkvist!
Kusimulkvist! - Anonyymi
En ole koskaan pitänyt Petteri Orposta, enkä äänestä koskaan kokkareita.
Mutta katselen ennemmin Petteri Orpoa ja muita kokkareita, kuin Sanna Marinia ja demareita.
Sanna Marin, tuo narsistinen psykopaatti hovinsa kanssa tuhosi suomalaisten elämät ja karkuun!
Se ja koko saatanan vihervassariporukka pitää saattaa vastuuseen. Ennen nämä laitettiin riviin ja ammuttiin. Harmi, ettei enää tehdä niin. - Anonyymi
LIITY SINÄKIN DEMAREIHIN.
TUHOTAAN SUOMI YHDESSÄ.
ALOITETAAN LAKOLLA.
HAHHAHHAHHAAA.
JA POOOIS. - Anonyymi
Nelän vuoden kuluttua nähdään missä kunnossa heppuhei on. Veikkauksia?
- Anonyymi
Eipä viittis edes kommentoida, koska turha on turhaa. Mutta jos nyt kuitenkin, kerran vielä näille palstoille (ainakin vielä kerran). Tulee sanomista kuitenkin tästä. NO, poliitikoilla hauska tapa syyllistää palkansaajaa/veronmaksajaa, kun valtiontalous on kuralla. Ja toisaalta, kun ei ole budjettialijäämää, niin se on päättäjien ansiota. Kertoo STT. Hienoa olla suomalainen EU-kansalainen. Juice ja Irwini varmaan olisivat samaa mieltä. Höhh??
- Anonyymi
Orpo Onnettoman VAHVOISTA VÄLITTÄVÄ SUOMI -hallitusohjelma!
Suorastaan hävettää lukea kauhuksbinftin hallitusohjelmaa ja mitä ovatkaan saaneet aikaan vajaassa vuodessa!!
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/niinakoskela/hallituksen-visio/
Hyh hyh hyh ....- Anonyymi
Tätäkö se Purra ja purralaiset ennen vaaleja lupasivat ja vakuuttivat tekevänsä, jos hallitukseen pääsevät?
Ja kenen äänillä sitten törkeääkin törkeämmin pettivätkään äänestäjänsä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätäkö se Purra ja purralaiset ennen vaaleja lupasivat ja vakuuttivat tekevänsä, jos hallitukseen pääsevät?
Ja kenen äänillä sitten törkeääkin törkeämmin pettivätkään äänestäjänsä?Petteri Orpo Ilmiselvästi nauttii kansan kahtiajaosta yhdessä Riikka Purran kanssa . Kummankin kasvoila on ivallinen ilme . Mitähän mukavaa seiraavaksi orpo keksii . Pyurra jo teki leikkuulautoja jossa on hänen kuvansa. Erittäin epä asiallista toimintaa .Vähä osisten halveksintaa . Purralla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja . Ajaa suomen hallituksen naurinalaiseksi niin kotimaassa kuin rajojemme ulkopuolellakin.
Petteri Orpo Miten luulette että tuleee käymään kun kansa jaataan kahtia veikkaan ettei ainakaan mitään hyvää . Kansa vaatii tasapiolista kohtelua ja että kaikki osallistuu näihin talkoisiin eikä vain heikommassa asemassa olevat.
- Anonyymi
Kaikille, kaikkiin veroihin 2% korotus kahdeksi vuodeksi ja homma on sillä kuitti!
Nyt sitä yhteenkuuluvuutta kaivataan.
(ns. Talvisodanhenki)
Sitten bisneksiä tekemään, kun lainanmaksut hallinnassa.
Niillä, joilla toimeentulo ok., pari ulkomaanmatkaa pois ja rahat Suomineidon nostamiseen takaisin jaloilleen.
Eiks. Jeh!
Kuka on vastaan?- Anonyymi
Ei ois mahdoton kiristys. Oon mukana!
Niinkuin futiksessa...messiin vaan.
Loistavaa! Hallitus laittaa nyt sitten tuon toimeen?
- Anonyymi
Hallitus on täysin ulalla tehtävästään, koska käytännössä pääministeri on Häkämies.
Hallituksen kuuluu ajatella koko kansan parasta, mutta epäuskottava
valheilla valtaan päässyt Orpo taistelee pikkuruisin nyrkkeinensä vain
rikkaitten puolesta ja tehnyt asiasta arvovaltakysymyksen - ja hallitus in
itse asiassa tehnyt kaikesta arvovaltakysymyksen.
Hapannaama Purra puree vaikka leukaperänsä halki, ellei tahtoaan saa läpi.- Anonyymi
Kuinka sun mielestä valtion hommat pitäis hoitaa, ihan mielenkiinnosta kysyn?
- Anonyymi
Juuri näin,samaa mieltä,mutta purra vaikuttaa enempi kuminaamalta.
- Anonyymi
Ruotsissa taisivat 80 luvulla ratkaista jonkun pääministeri ongelman elokuvan jälkeen.
- Anonyymi
Muutaman muun yrittäjän kanssa näitä talousasioita ollaan pähkäilty ja tultiin siihen tulokseen, että kyllä tilapäisesti voitaisiin tiukentaakin. Tarkkaa vaikea sanoa, mutta vuoden ainkin sietäis vähemmälläkin. Vaikka rakennusalalla ollaankin.
Kaikki oli yhtä mieltä, että kiristys mieluiten veroja maksamalla. Menee sitten yhteiseen hyvään, vähän niinkuin lottosatsauksetkin.- Anonyymi
Samaa mieltä kaikille veronkorotus vuodeksi tai kahdeksi . Näin koko kansa osallistuisi näihin säästö talkoisiin eikä vain heikommassa asemassa olevat. Valitettavasti Orpo on niin vahvasti työnantajien taskusssa ettei uskalla edes alkaa neuvottelemaan kaikkien osapuolten kanssa.
Ilmiselvästi on tarkoitus jakaa kansa kahtia . polkemalla työntekiöitten oikeuksia.
Mitä järkee on ajaa kansasta suuri osa ahdinkoon . Tällä tavalla ei saada yhtään työpaikkaa aikaiseksi Mutta saadaan leipäjonot ennen näkemättömän pituisiksi . Suomi on kuulemma mailman onnellisin kansa . Millähän mittapuulla mitattuna .
Täällä alkaa meno olemaan kuin itänaapurissa . Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy entisestään .
Leipä jonot kasvaa . Niin että sellainen mailman onnellisin kansa
- Anonyymi
Ei varmaan !
- Anonyymi
Systeemi on mätä.
Ihan sama, ketä hallituksessa. Velkaantuminen on jatkunut, olkoon vallassa ollut oikeisto, vasemmisto, tai jotain siltä väliltä (ja tyypillisesti ollut jotain siltä väliltä).
Koko hoito olisi syytä käydä läpi. Mikä mättää vallan huipulla ja myös, mikä mättää työnteossa ja sen tekemättömyydessä.
Ei helppoja asioita, mutta ei niitä huutelemalla ja ihmisiä nimittelemällä ratkaista.- Anonyymi
Valtakoneisto (demokratia) perustuu mielistelylle, eli perseen nuolemiselle.
Pitäisi perustua innovatiiviselle osaamiselle ja harkitsevaiselle asiantuntemukselle, eikä vallan tavoittelulle.
Esim. Tämän päivän Purra...nyt mahdollista kaataa vasemmistoliberaalit. Entä itse asiat. Vain voittaminen merkitsee. Vallankäytön pitäisi olla vastuunkantoa ja yleensä hyvä vallanpitäjä huolehtii erityisellä rakkaudella vähäosaisimmista. Nykypäivänä rakkautta osoitetaan vain rahakkaille tukijoille ja agressiivisille tuhoojille.
Ei hyvä!
- Anonyymi
Täytyy sanoa että Petteri on yksi pätevimmistä poliitikoista ja sellainen harvinainen lavakarisma huokuu kyllä hänestä esiintyessään. Tuskinpa hän on vielä kaikkea antanut tälle suurelle yleisölle.
Hyvä Petteri jatka vaan samaan malliin ja voimia eduskuntatyöhösi. - Anonyymi
Kokoomus = uloste
- Anonyymi
+1....-4
- Anonyymi
Oon tässä pähkäillyt, että kun työntekijät ay-liikkeen johdolla lakkoilee. Niin varsinkin "perus"suomalaiset yhdistää lakkoilijat ja demarit ikäänkuin synonyymiksi.
Tarkoittaako tämä, että vain demarit tekee Suomessa töitä ja muut yrittää, tai melkein yrittää tehdä töitä?- Anonyymi
En siis minkään puolueen kannattaja, mutta tällainen mielikuva minulle syntynyt.
Tiedän, ettei asia näin ole, mutta perussuomalaisten uho luo tällaisen kuvan tilanteesta.
- Anonyymi
Riitelynhaluinen hallitus. Petterille olis ehdotus, että Suomeen pitäs saada uusi vero. Riitelyvero? Miten olis. Orpo, Satonen, Purra. Voisivat aloittaa sen maksamisen. Ja ketä nyt ministereitä onkaan. Ja narsismivero, vittuiluvero, suuruusharhavero ja hermoiluvero etc. jne. Oishan näitä uusia veroesityksiä liuta. Ja välikysymysten suhteen pitäs järjestää kansanäänestys. Eikä kysyä pelkkää läsnäolonappia painamassa käyviltä kansanedustajilta mitä mieltä ootte. Demokratiaa armas Suomenmaa tulvillaan. Piupali-paupali rockenroll, shuubi-duubi rockenroll. Poliitiikkojen puheista lähinnä tulee mieleen, että SAA TULLA PYYHKIMÄÄN ??
- Anonyymi
Siis poliitikko. Ei poliitiikko. Ollaksemme täsmällisiä. Suosittelee Kielitoimisto Oy Ab.
- Anonyymi
Orpo on kiva. Orpo on pääministeri.
Ihan hyvä, että Suomella on hyvä pääministeri.
Eikös sovita, ettei enää lakkoiltaisi. Se ei ole kivaa.
Annetaan rikkaille enemmän rahaa, että Suomi saataisiin Orpon johdolla nousuun.
Rikkaat voi sitten kuluttaa enemmän. Siitä hyötyy koko kansa.
Ja parempi, ettei köyhällä ole millä kuluttaa. Ei aiheuta sitä ilmastonmuutosta ja pilaa laskettelukelejä. - Anonyymi
Onneksi Orvolla on kananmunan muotoinen pää, siihen osuu helposti.
- Anonyymi
Poskelleen menivät edellisen hallituksen taloustoimet. Linja oli silloin:"Antaa mennä vain"! Orpon hallituksen tavoitteena oli korjata edellisen hallituksen holtiton rahankäyttö. Ja Orpon hallitus ryhtyi korjaustoimiin?! No onko tässä päästy alkua pitemmälle.? No paikallaan junnaa Orpon ja Purran talouden elvyttäminen! Lupauksia ja selityksiä tilanteen korjamiseksi esitetään.........?! Onko todettava se tosiasia Pääministeri ja Valtionvarainministeri eivät osaa asiaansa. Ei näin pitkään jatkua. Alkaa näyttää siltä etteivät Purra ja Orpo kykene järkeviin talousuudistuksiin. Saattaapi lähtölaskentakin alkaa!!
- Anonyymi
Eikä nyt ole koronaa ja tilanne itäisen sikavaltion kanssa jo stabilisoitunut kylmäksi vihoitteluksi.
Kaikki pitäisi olla valmiina reippaaseen nousuun.
Vaan eipä nousta.
- Anonyymi
Paljon olisi mahdollisuuksia, mutta homma munittiin todenteolla.
Pullasorsat politikoi, niin tosielämän ohjailu menee auttamattomasti väärään suuntaan.
Työnantajat ei tuu toimeen ilman tekijöitä, eikä työntekijöillä töitä, jos ei työpaikkoja.
On unohdettu, että kyse on yhteistyöstä ja mitä paremmin se toimii, niin sitä paremman yhteiskunnan me voimme rakentaa.
YHDESSÄ. Kaikki messiin. - Anonyymi
Orpo on liian äkkinäinen ja ajoi seinään.
- Anonyymi
Ruotsissa palme joutui luonnollisen poistuman uhriksi.
- Anonyymi
Kuka käskee katsomaan? Varmaan joku voi ajatella sinustakin niin ja sitten voisi kysyä sinulta: " miltä nyt tuntuu". Itse toivon, että hallitus onnistuu viemään päätöksensä loppuun asti, se olisi Suomen etu. Jokainen päätös koskettaa erilailla ihmisiä, joten mikään hallitus ei ole kaikille mieleen, väliinputoojia tulee aina olemaan.
Mutta nyt huudetaan jo etukäteen, ennen kuin asiat ehtivät edes eduskuntaan. Aika pöljää, kun ajattelee. Sitä vaan ihmettelen, että mitenkäs se ääni niin hyvin kuuluu sieltä kyykystä? - Anonyymi
Käsittääkseni meillä on yksääni per henkilö.onkohan vasemmisto mennyt median halpaan,mikä toitottaa että perinteiset jakolinjat on vanhanaikasia.nythän vasemmisto juoksee tuolla kadulla baidlippujen kanssa ja unohtanut että luokkaerot ovat suuremmat kuin koskaan.
- Anonyymi
Fasistihallitusta johtava Munapää yrittää näköjään sitten vaihteeksi mielistellä EU:n suuntaan:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f7a19bee-72a4-4bbb-9c99-e440ca555404
- Keskusteluun osallistui 38 keskeisistä toimijaa muun muassa maahanmuuttajajärjestöistä, kunnista ja työmarkkinajärjestöistä.- Anonyymi
On se kyllä todellinen jäärä ja tyhjän toitottaja tämä nykyinen pääministeri:
- PS ei ole äärioikeistolainen puolue...
Ehkäpä onnistuneet vaalivalheet ovat innoittajana yhä vielläkin..?
- Anonyymi
Jep. Yksi ääni / ihminen.
Jatkossa jokainen tietää, ettei kokoomukselle tai persuuksille menevä ääni ainakaan sosiaaliturvaan ohjaudu, eikä hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon.
Älkää enää menkö kokoomuksen ja persujen valheiden mukana. Heillä tavoitteena vain Natsi-Suomi! - Anonyymi
Kyllä Petteri Orpoa on katseltava seuraavat 4 vuotta ellei kukaan tee asialle mitään radikaalia.
- Anonyymi
Orvolla ollut kostomielialasiitä lähtien, kun Kataisen hallituksessa hänen sote ehdotus hylättiin.
- Anonyymi
Kovasti tyylikäs persoona varmasti omassa sarjassaan. Pakko ei ole katsoa lainkaan.
- Anonyymi
PITÄÄ
- Anonyymi
Vuoden talkoo:
Kaikkiin veroihin prosentin korotus vuodeksi.
Jokainen kykenee tähän kolehtiin.
Tällä saavutettaisiin siisti potti.
Kuka vastustaa?- Anonyymi
Jotain tämänkaltaista älykästä ratkaisua olen hallitukseltakin odottanut.
Orpo ja Purra....herätys!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotain tämänkaltaista älykästä ratkaisua olen hallitukseltakin odottanut.
Orpo ja Purra....herätys!!!Ei kai taloutta osaamattomilta tuhertajilta mitään järkevää voi odottamaan, orpo/purran päätyö on huono-osaisten LISÄKYYKYTTÄMINEN ja niille joilla jo tarpeeksi on, LISÄÄ LISÄÄ ETUJA/VEROHELPOTUKSIA, ihankuin orpo olisi ottanut epämenestykkään armeijauransa termit käyttöön: MINÄ KÄSKEN ETTÄ MENETTE PERSE EDELLÄ PUUHUN, VAIKKA MITÄÄN JÄRKEÄ SIINÄ EI OLE, MUTTA MINÄ KÄSKEN, ei tule kokkeleilla ja perseillä olemaan helppoa seuraavissa vaaleissa, oppositio on näille idiooteille varattu.
- Anonyymi
Orpo ja Purra vastustaa kaikkea järkevää! 🙄
- Anonyymi
Meet on saatu ny Kokoomuksen vahva ja välittävä hallitus joka niittää huomiota .
https://yle.fi/a/74-20053475
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2b66d174-12c3-4513-bc7e-7f9b0e199f71
https://ihmisoikeusliitto.fi/hallitusohjelmassa-vakavia-puutteita-ihmisoikeuksien-kannalta/
Näin syntyy vahva Suomikuva tämän hallituksen tiimoilta ja maine sen kun kasvaa maailmalla. Saksalaislehden artikulointi alun alkujaan osu ja upposi nappiinsa.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009698485.html- Anonyymi
Sellaista saa, mitä äänestää.
En oikein vieläkään ymmärrä, miten talous nousee, kun ottaa köyhältä. Köyhä käyttää joka tapauksessa kaiken elämiseen. Rikkaat taas kuskaa matkoihin ja veroparatiiseihin.
Taivasten valtakunta ei ole rikkaitten valtakunta.
Ahneus, ylpeys ja a kateus vie helvettiin.
- Anonyymi
Se on ihan sinun sanomasi, ei Orvon. Ei kukaan käske katsomaan, voit vaihtaa kanavaa tai hypätä artikkelin yli, eikä enää ole kuin 3 vuotta. Kyykkyyn ylös on suositeltava treeni.
- Anonyymi
Kyykky onnistuu ja syväkyykkykin vaikka ikää jo yli 50v.
Ja tankoon voi laittaa rautaa kiitettävästi.
Itse en köyhä, enkä kipeä.
Vaan hallituksen toimet aiheuttaa yhteiskunnalle vaarallisen suunnan. Kohta köyhillä ei ole muuta menetettävää, kuin henkensä. Se, jos mikä, aiheuttaa suuria ongelmia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyykky onnistuu ja syväkyykkykin vaikka ikää jo yli 50v.
Ja tankoon voi laittaa rautaa kiitettävästi.
Itse en köyhä, enkä kipeä.
Vaan hallituksen toimet aiheuttaa yhteiskunnalle vaarallisen suunnan. Kohta köyhillä ei ole muuta menetettävää, kuin henkensä. Se, jos mikä, aiheuttaa suuria ongelmia.Viha, kateus seuraa yleensä toisen ahneudesta ja ylpeydestä.
- Anonyymi
Orpo ulos, heti!
- Anonyymi
Käsittämätön Purran, jonka mielihalut ampua metromatkustajia kyllä arveluttaa, myötäilijä. Ei enää huomioda positiivisesti meidän pääministeriä Euroopassa..
- Anonyymi
petteri orpo alkoi itkemään syvästi CIA GAZA GENOCIDE
- Anonyymi
Moraalikyaymys:
Saako purra orpoa?- Anonyymi
Illalla saa.
- Anonyymi
PETTERI ORPO ON SUOMEN PETTURI JA KANSAN RIISTÄJÄ
- Anonyymi
Vain osan riistäjä.
Ajaa kokoomuksen linjaa: osa suomalaisista on tärkeitä ja osa vähemmän.
Tärkeitä pitää nuolla, jotta jatkossakin voi esittää pätevää päättäjää.- Anonyymi
Kokoomuksen taattua linjaa. Otetaan köyhiltä ja siirretään porvareille.
- Anonyymi
Suomessa nyt on Orpo, Orpo on samanlainen, kun venäjällä kaikki venäläiset kansanedustajat, tämän takiaa tilanne Suomessa on pahentunut, kun Orpo nyt pää...
Ja sota vaikuttaa pienet maat... - Anonyymi
Vaaditaan hallituksen kaatoa heti. Mielenosoitus. Adressi. Kapina.
- Anonyymi
Elämän huonoin kausi, orpo-kausi!!! Ei ole kehumista marininkaan aikakaudessa, se on toisiksi huonoin aika. Paskemmaksi menee aina vaan ja päättäjät sen kun huonontuu.
- Anonyymi
Marin teki, mitä pääministeriltä odotettiinkin, mutta Orpo on ihan pihalla ja Purran puudelina.
- Anonyymi
"Pitää ruveta hääräämään, ettei tulla määräämään".
- Anonyymi
Petteri Orpo
Paljon leikkaatte Hallinnosta
Paljonko olette vähentäneet hallintoja
Vastaus ULE. MTV - Anonyymi
Orpo on vaan kokoomuksen ääni. Ei sen enempää.
Mitään ei poiketa puoluelinjasta.
Jos ei miellytä, niin seuraavissa vaaleissa ääni jonnekin muualle. Toivottavasti ei perus-natsisuomalaisille.
Ei enää neljää vuotta.- Anonyymi
Orpo varmistaa tällä itselleen täyden eläkkeen itselleen kun ei valita uudestaan,ja vuodet täyteen hallituksessa,ja kansanedustajana on oikeus,nuorena eläkkeelle,ja missää tuntuu -20% 20 000E palkasta eläkeläisellä,tää oli MUTU arvio ei varmaan 20 000 riitä edes netto ansioksi,siihen lisäsksi kaiken maailman kokous,valiokunta,ym... kakkarahastus jutut.lopettakaa HYVÄVELI järjestelm,ä,ja ,puolittakaa TÄMÄ turha virkames koneisto ja käyttäkää ne ne rahat niihin säästöihin niin puhutaan AIKUISTEN ja LASTEN oikeesti MILJARDEISTA,näyttää siltä tosiaan että tuo KOKOOMUS ajaa vain rikkaiden (Vuori ym. neuvos)(ttimien)asiaa.Persut on takin kääntäjiä pahimmillaan.
T:Ex Persujen äänestäjä- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo varmistaa tällä itselleen täyden eläkkeen itselleen kun ei valita uudestaan,ja vuodet täyteen hallituksessa,ja kansanedustajana on oikeus,nuorena eläkkeelle,ja missää tuntuu -20% 20 000E palkasta eläkeläisellä,tää oli MUTU arvio ei varmaan 20 000 riitä edes netto ansioksi,siihen lisäsksi kaiken maailman kokous,valiokunta,ym... kakkarahastus jutut.lopettakaa HYVÄVELI järjestelm,ä,ja ,puolittakaa TÄMÄ turha virkames koneisto ja käyttäkää ne ne rahat niihin säästöihin niin puhutaan AIKUISTEN ja LASTEN oikeesti MILJARDEISTA,näyttää siltä tosiaan että tuo KOKOOMUS ajaa vain rikkaiden (Vuori ym. neuvos)(ttimien)asiaa.Persut on takin kääntäjiä pahimmillaan.
T:Ex Persujen äänestäjä-Pitääkö suomessakin nousta barrikadeille ja polttaa renkaita kadulla ennenkuin hallitus tajuaa munanneensa SHIT ei mee hyvin jos näin on ja varsinkin jos hallitus=ORPO,missä on kansan tahto,ilman muuta valtio pitää pelastaa mutta,jos ne kenellä on varaa/rahaa näyttäis mallia eikä vietäis köyhiltä ja pieni tuloisilta enstex.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo varmistaa tällä itselleen täyden eläkkeen itselleen kun ei valita uudestaan,ja vuodet täyteen hallituksessa,ja kansanedustajana on oikeus,nuorena eläkkeelle,ja missää tuntuu -20% 20 000E palkasta eläkeläisellä,tää oli MUTU arvio ei varmaan 20 000 riitä edes netto ansioksi,siihen lisäsksi kaiken maailman kokous,valiokunta,ym... kakkarahastus jutut.lopettakaa HYVÄVELI järjestelm,ä,ja ,puolittakaa TÄMÄ turha virkames koneisto ja käyttäkää ne ne rahat niihin säästöihin niin puhutaan AIKUISTEN ja LASTEN oikeesti MILJARDEISTA,näyttää siltä tosiaan että tuo KOKOOMUS ajaa vain rikkaiden (Vuori ym. neuvos)(ttimien)asiaa.Persut on takin kääntäjiä pahimmillaan.
T:Ex Persujen äänestäjä-NO NIIN Persujen kannattajat trollatkaa TÄTÄ
- Anonyymi
Valitettavasti Petteri Orpo valehtelee. Hän sanoi, että kaikkien on osallistuttava talkoisiin, mutta itse ei osallistu, Hänen oma verotuksensa kevenee 0,9%,joka on yli 2000e vuodessa. Kehtaa sanoa, että kaikkien on tingittävä, kun samalla ottaa itselle enemmän tällaisessa valtion velkatilanteessa.
Hyvä kiristää muiden taloutta ja leventää omaa.
Outo tyyppi. - Anonyymi
Niin. Kenen vika se olikaan kun saimme epäpätevän Orpon pääministeriksi? Olisi peiliin katsomisen paikka!
- Anonyymi
Eduskunnan väelle ei tullut mitään säästöjä. Taksikortti pois kun liikuntaa pitää lisätä lihavia lössyköitä eduskunta täynnä valtavat puoluetuet viinat ym ym ym. Lista on pitkä mutta eihän herroista pidä säästää saattavat loukkaantya.
- Anonyymi
Pettua purraan. On niin orpo-olo.
- Anonyymi
Se pitää käydä tiputtamassa,kuin kana orrelta.
- Anonyymi
Täytyy sanoa että nyt viehervassareitten aiheuttamat ongelmat joutuu nykyinen hallitus korjaamaan kovalla kädellä. Mutta toiminta on mielestäni kiitettävää. Pitkään jatkunut tahallinenkin toiminta ajamalla Suomea alas on tehnyt tehtävänsä ja nyt korjataan. Toivon että muutosta tulisi myös vanhanaikaiseen systeemiin hoitaa työntekijän asioita . Onko tilanne todellisuudessa niin paljoa haittaa aiheuttava jää nähtäväksi . Toivon että lopputulos olisi positiivinen .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täytyy sanoa että nyt viehervassareitten aiheuttamat ongelmat joutuu nykyinen hallitus korjaamaan kovalla kädellä. Mutta toiminta on mielestäni kiitettävää. Pitkään jatkunut tahallinenkin toiminta ajamalla Suomea alas on tehnyt tehtävänsä ja nyt korjataan. Toivon että muutosta tulisi myös vanhanaikaiseen systeemiin hoitaa työntekijän asioita . Onko tilanne todellisuudessa niin paljoa haittaa aiheuttava jää nähtäväksi . Toivon että lopputulos olisi positiivinen .
Ennen edellistä hallitusta, oli useampikin riistäjä-natsi en vetämä allitus, jotka velkaannutti Suomea, vaikka puitteet oli hyvät velkojen maksuille.
Edellinen hallitus toimi kahden vuosikymmenten suurimpien ongelmien kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen edellistä hallitusta, oli useampikin riistäjä-natsi en vetämä allitus, jotka velkaannutti Suomea, vaikka puitteet oli hyvät velkojen maksuille.
Edellinen hallitus toimi kahden vuosikymmenten suurimpien ongelmien kanssa.Olihan se tosiaan aika hölmöä aikaa. Meinaan 2010-luku.
Rakennusalan yrittäjänä, tai nyt entisenä, voi kyllä todeta, ettei silloin paljoa tulevaa mietitty. Ei ainakaan realistista sellaista. Venäläisten kanssa veljeltiin, erityisesti kokoomus ja keskusta. SDP tietysti myös.
Marinin hallitus hoiti kriisit hyvin ja Sanna vei Suomea näyttävästi esille. Tämä todettakoon, vaikka itse oikeistopuoluetta kannatankin.
Orpo ei ole mitenkään poikkeuksellinen kokoomuslainen. Nyt vaan on paniikki päällä ja päät näköjään aika jäässä. Innovatiivinen asenne on kadonnut, jos näillä ministereillä sellaista koskaan on ollutkaan. Tai pikemminkin heitä neuvovilla tahoilla.
Rohkeutta ja talkoohenkeä kaivataan.
Itseäni harmittaa, tuo jatkuva edellisen hallituksen syyttäminen tilanteesta, jossa nyt elelemme.
Olisi huomattavasti tärkeämpää lähteä kannustamaan ja rakentamaan, kuin haukkua ja pilkkoa.
Alvin korotus oli jees.
- Anonyymi
Sotaisempaa pääministeriä ei ole suomessa ollut kuin Orpo työtään jatkuvasti rahaa ukrainaan ja ottaa ne suomen köyhiltä joutas koko äijä itte siinne tulisi suomelle halvemmaksi
- Anonyymi
Kun ei ranskikset, spanielit ja spaghetit tue Ukrainaa, niin homma kuseeeee.
Hyvä, että edes jotkut auttaa.
- Anonyymi
Orpo miten niinkuin omasta mielestäsi pidit vaalilupauksesi . Mandaatin sait sinuun luotettavilta kansalaisilta joilla nyt on petetty olo. Niin että miten niinkuin omasta mielestä meni. Mahdat olla ylpeä äänestäjien kusetuksesta
- Anonyymi
Joo. Mä kusetin teitä, mutta syyttääkää itteenne. Äänestää saa ja tällä kertaa äänestitte meitä kokoomuslaisia.
Toivottavasti äänestätte jatkossakin.
Köyhillä on vielä etuuksia, joita leikata. Poistaisin kaikkien varattomien edut, koska näistä ei ole mitään iloa meidän hallitukselle.
- Anonyymi
Orpo veron sai aikaan joka juuri eniten meitä pienituloisia, kun ei ole eläke yli 2000 euroa. Mukava on varakkaiden elellä, saivat juuri sellaisen hallituksen kun halusivat , köyhät kyykkyyn. Orpo vero 25,5 euroa, varmaa naurattaa.
- Anonyymi
Orpo = kokoomus
Orpo ei tee mitään omatoimisesti. Täysin kokoomuksen "varjorappareiden" talutusnuorassa.
Rahalla saa valtaa.
Suosittelen lähtemään taisteluun tätä molokapitalistien riistpolitiikkaa vastaan.
Köyhällä ei ole muuta menetettävää kuin kahleensa. - Anonyymi
onneksi sai vaihdettua sen edellisen. siinä vasta tunari
- Anonyymi
Pitää.
- Anonyymi
Onhan tuo orpo vähän tuollainen epäuskottava ja masentava hahmo. Puruluu tuo siihen vielä agressiivisen ja ahdistuksen mausteeksi.
Sadomaso harrastelijoita. - Anonyymi
Orpon menetelmä kun yrittää tulla toimeen persujen kanssa https://www.youtube.com/watch?v=mHvBvkSCx2w
- Anonyymi
Mitä sanot petteri Orpo suojeluksessasi oleville yrittäjille kun suomalaiset lakaavat ostaasta kotimaisia tuotteita koska ajat suuren osan suomalaisia maksuvaikeuksiin leikkauksillasi.
Elintarvike teollisuus on selvästi asiasta jo huolissaan eikä ihme , Itsekkin olen pakotettu leikkauksien jälkeen lakkaamaan suosimasta suomalaista , Täälä ei kohta porskuta kuin ulkomaiset kaupat jossa hinnat on edullisemat ,
Tullaaan näkemään konkursseja ja työttömyys kasvaa entistä enemmän- Anonyymi
Juurikin näin!
Ja muutoinkin. Toimeentulon rajoilla elävä ei rahtaa ylimääräistä senttiään venäläisten kriminaalien suosimiin ulkomaankohteisiin. Vain varakkaat, joilla ylimääräiset eurot singahtaa heti hetken tullessa ihan muihin maihin.
Siinä sitä sitten taas ohjataan varantoja onnettomasta porvari-Suomesta etelän kosteeseen hiekkarantaan.
- Anonyymi
Petteri Orpo miten vaikeaa on vastata yksikertaiseen kysymykseen. onko oikein leikata opiskelioilta eläkeläisiltä. ja samalla korottaa omaa palkkaansa . Ihan tälläinen tavallinen kaduntallaajakin ymmärtää että vastausvaihtoehtoja on kaksi . Eli on tai ei.
Mikä siinä on niin vaikeaa,
Ja tollainen sitten toimii pää ministerinä kun ei ymmärrä yksinkertaista kysymystä.
ihan huuhaa ukko .- Anonyymi
On tosiaan.
Purran sadistisesta asenteesta voisi kehitellä voimalaitoksen. Vihaenergiassa tulevaisuus?
Leikattaisiin työttömät kahtia, niin ei tarvitse maksaa kuin puolet tukia. Kehon toinen puoli poltetaan ilmaisenergoaksi ministerien asuntojen lämmittämiseen.
- Anonyymi
SDP JA VASEMMISTOLIITTO OVAT PUOLUEITA, JOTKA KÄRSIVÄT PERSOONALLISUUSHÄIRIÖSTÄ, JOHON SISÄLTYY TOISEN IHMISEN KÄRSIMYKSESTÄ NAUTTIMINEN. YKSILÖT PAITSI YLPEILEVÄT MYÖS KÄYTTÄVÄT VÄKIVALTAA HIENOSTUNEESSA MUODOSSAAN, JOHON KUULUU EMOTIONAALISEN JULMUUDEN KÄYTTÖ. KIURU, ANDERSSON JA TUPPURAINEN KUVAAVAT HYVIN TÄTÄ ILMENTYMÄÄ.
- Anonyymi
Perusteetonta hölynpölyä!
Toki mielipiteitä saa riistäjäkin esittää. - Anonyymi
Mielenkiintoista.
Edellisen hallituksen aikana, kaksi yrittäjää yritti kaikin keinoin mustamaalata Marinia. Nämä kokoomuksen pikku kaupungin vaikuttajia. Toinen lähetteli pornokuvia Marinista(kuvamuokkauksia) ym. Törkyä .
Toinen taas kauden loputtua totesi, että Marin teki monia asioita hienosti ja nosti Suomen tunnettavuutta positiivisesti maailmalla.
Itse en ole demari, enkä vihreä, mutta olen samaa mieltä, Marin teki loistavaa työtä Suomelle.
Nyt toivoisin mielikuvitusta nykyiseltä hallitukselta: Laittakaa Suomi tuottamaan. Marinin pohjatyön ansiosta, nyt on mahdollisuus kasvuun. Sen eteen päätöksiä. Leikkaukset eivät ole hyvää kasvualustaa!!!
- Anonyymi
Enää kolme pitkäävuotta dinun täytyy tuota naamaa katsella..Kuunnella kuinka meidän täytyy kun Riikkakin on sitämieltä. TOIVOTAAN ETTÄ HALLITUSKAATUU..Ehkäpä sitten nämä piinavuodet loppuvat
- Anonyymi
Orpo ja orpon rasistinen ja väkivaltainen glaani. Hallituksessa ja rivikansanedustajajana on rasisteja ja väkivaltaisia henkilöitä.
Viimeisin on oikeen pohjanoteeraus peräti ammuntaa ja sitten ihmetellään nuorison väkivaltaisuutta kun on tälläinen väkivaltaa ihannoivia kansan edustajia.
Missä niin sanotut aikuiset edellä niin nuoriso perässä. Ompa aikamoista esimerkin näyttöä.
Olisiko aika tehdä pesäero perussuomalaisiin jotta jotenkin saataisiin maineemme mailmalla edes vähän paremmaksi ei ole mukavaa luettavaa kuinka esim naapurimaassamme ollaan otsikoissa sen takia että taasen suomalainen perussuomalainen poliitikko on osallistunut väkivaltaan ja peräti ampumiseen.- Anonyymi
Näille väkivaltaisille yksilöille löytyy maasta riittävästi samanhenkisiä äänestäjiä. Noin vuosisata mennyt ja jälleen ihannoidaan natsi aatetta. Lyhyt on muisti. Tai eiväthän nämä nykyiset agressiopellet niitä aikoja muista.
- Anonyymi
Helsingin kaduilla metsästi tipuja seisovan kullin kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsingin kaduilla metsästi tipuja seisovan kullin kanssa.
Metsästäjä kun on.
Taitaa olla Gestapo miehiä?
- Anonyymi
On se jännää etteivät suomalaiset mene kadulle osoittamaan mieltään mutta valitetaankin forkassa.
- Anonyymi
Ulkona on kylmä ja sataa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkona on kylmä ja sataa.
Vaatteet ja sateenvarjot ovat keksitty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaatteet ja sateenvarjot ovat keksitty.
Ei oo varaa, kun nekin leikattiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei oo varaa, kun nekin leikattiin.
Jaa. Ei ole meidän ongelma ettet edes ulos pääse, olettaen että asut kadulla nytkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa. Ei ole meidän ongelma ettet edes ulos pääse, olettaen että asut kadulla nytkin.
Missäs itse osoitat tyhmyyttäs?
- Anonyymi
Jos oot suomalainen ja haluat osoittaa mieltäsi, tai mitä vaan, niin mene kadulle ja osoita mieltäsi.
Sekin voi osoittautua jännäksi, hauskaksi ja viihdyttäväksi leikiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos oot suomalainen ja haluat osoittaa mieltäsi, tai mitä vaan, niin mene kadulle ja osoita mieltäsi.
Sekin voi osoittautua jännäksi, hauskaksi ja viihdyttäväksi leikiksi.Oot sitten katutyttö tai katupoika, ei väliä. Kaikki kadulle pölyä puremaan.
- Anonyymi
Miten häkämiehen juoksu´pojan käy seuraavissa eduskunta vaaleissa.
Orpo tuskin tulee olemaan hallituksessa ja sen on Häkämieskin jo huomannut . Pelottaa kuulemma mitä seuraava hallitus tekee .- Anonyymi
Marin palaa maailmalta ja ryhtyy pääministeriksi ja alkaa taas ottamaan lisää velkaa ja nostamaan veroja. Niinhän siinä varmaan käy kolmen vuoden päästä. Ja tietty purkaa nykyhallituksen tekemät lait.
- Anonyymi
Lopultakin hallitus joka tekee oikeita asioita, kun tiedetään millaisen konkurssipesän jauho-Marin jätti jälkeensä.
- Anonyymi
Ja ne muutama hallitus ennen sitä. Niillä ei ollut koronaa ja venäjän pöljäilyä riesana ja silti kämmäsivät mainion mahdollisuuden päästä velasta. Vaan ei.
Eikä tääkään hallitus ole vielä veloista päässyt. Eikä pääsekään.
Katsellaan eteenpäin ja arvostellaan sitten uudemman kerran. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ne muutama hallitus ennen sitä. Niillä ei ollut koronaa ja venäjän pöljäilyä riesana ja silti kämmäsivät mainion mahdollisuuden päästä velasta. Vaan ei.
Eikä tääkään hallitus ole vielä veloista päässyt. Eikä pääsekään.
Katsellaan eteenpäin ja arvostellaan sitten uudemman kerran.Samaa mieltä.
2008 lähtien velkaa kasvatettu reippaasti. Toimet kasvun pysäyttämiseen olleet olemattomia. Tämä sitten kostaantui kansan tuotoksen hiipuessa koronan aikaan. Eikä venäjäkriisikään tilannetta parempaan suunnannut. Päinvastoin.
Nyt tilanne olisi hyvä investoinneille ja tuottamisen kasvattamiseen. Toimenpiteet ei tätä kyllä tue, mutta odotellaan.
Toivottavasti työnteolle löytyy kysyntää ja toivottavasti ihmiset ei vanhene ja toivottavasti ydinvoimalat toimisi.
- Anonyymi
Ei todellakaan tarvitse, lähitulevaisuus tuo ratkaisun toiveeseesi.
- Anonyymi
Meillä Suomessa on siirrytty manjaana-porukkaan.
Jo muutaman vuoden talouden nousu alkaa ja alkaa, mutta manjaana. Vuoden päästä kaikki lähtee nousuun. Jälleen kerran. - Anonyymi
jo on aikaoihin eletty miten kummassa kansanesustaja saa jatkaa virassaan vaikka ammuskelee kadulla , ja miten siitä sitten saa viikkokaupalla sairaslomaakin. Orpon hallituksessa on aikalailla väkivaltaista porukkaa .rasusteja , natseja ihannoivia rattijuoppoja ja ampuja ja nämä sitten hoitaa suomen asioita , ei hyvältä näytä.
melkeen jokapäivä saa lukea näistä kauheista tapahtumista,
Jos ihan tavallinen tallaaja ampuisi kadulla niin mitä luulette sasiko siitä muutaman viikon sairaslomaa.
Koita nyt Orpo hoitaa hommasi niin ettei jatkuvasti olisi hallituskaverisi otsikoissa niin täällä kotimassa kuin ulkomaillakin , jos sinussa on siihen miestä.- Anonyymi
Aika tyypillinen poliisi kyseessä. Ehkä kuuluu rapperihin, niin on omat lait. Moni poliisi ja lakimies kuuluu näihin erioikeuksista nauttiviin.
- Anonyymi
Kerran kyttä, aina kyttä, luulee olevansa, samoin kuin ne f*ckin tv-kytät, muka kivoja, kun kamera mukana, mut ilman kameraa maailman vittumaisimpia mitä maa päällänsä kantaa, stnn vesipää molukit.!
Miksi kaikki veemäiset hakeutuu kytiksi? = kiva kyykyttää puolustukyvyttömiä, sama kuin vartiontiliikkeitten skinit.
- Anonyymi
Miten terve mies saa sairaslomaa noin helposti?
Onko sillä raivo-vornasella paha krapula?- Anonyymi
Ei ihme ettei poliisiin enään luoteta . Voivat tehdä mitä mieleen juolahtaa välittämättä laeista.
Jos kukavaan muu ammuskelisi humalapäissään kadulla kun poliisi niin olisiko siitä saanut palkaksi ainoastaan sairaslomaa tuskin .
Orpo kun kerran niitä lakeja niin hanakasti olet muuttamassa niin paikallaan olisi muuttaa lait koskemaan myös poliisia siinä missä muitakin.
Olisi vaadittava että heti kun poliisi rikkoo lakia niin erotetaan poliisin ammatista ja ei saisi toimia kansanedustajana. Vai onko kyseinen kansanedustaja liian hyvä kaveri niin kuin häkämieskin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ihme ettei poliisiin enään luoteta . Voivat tehdä mitä mieleen juolahtaa välittämättä laeista.
Jos kukavaan muu ammuskelisi humalapäissään kadulla kun poliisi niin olisiko siitä saanut palkaksi ainoastaan sairaslomaa tuskin .
Orpo kun kerran niitä lakeja niin hanakasti olet muuttamassa niin paikallaan olisi muuttaa lait koskemaan myös poliisia siinä missä muitakin.
Olisi vaadittava että heti kun poliisi rikkoo lakia niin erotetaan poliisin ammatista ja ei saisi toimia kansanedustajana. Vai onko kyseinen kansanedustaja liian hyvä kaveri niin kuin häkämieskinRappaaja ei tuomitse rappaajaa. Purra on nainen, niin tää ei koske häntä.
- Anonyymi
Leikkasin hiukset. Tosi orpo olo.
- Anonyymi
Petteri Orpo niin sanottu pääministeri. paremminkin purran ja häkämiehen juoksupoika . on aivan käsittämätöntä että suomi ajetaan kahden väen kastiin jossa rikkaat saa kaiken ja heikompiosaiset laitetaan maksamaan valtion velkaa ,
Ja sitten vielä kirkkain silmin valehdellaan . on kuulemma käännetty kaikki kivet mutta taisi unohtua hyväosaisten kivien kääntely vallan.
Suomen kansan asiota hoitaa rasistiset natseja ihannoivat ammuskeliat ja rattijuopot ei hyvältä tunnu. Kun poliisi ja kansanedustaja ammuskelee humalapäissään kadulla niin ei siitä sitten saa kun muutaman viikon sairaslomaa,
Kun kerran niitä lakeja niin hanakasti tette niin tehkää sellainen laki ettei voi toimia kansan edustajana jos rikoo lakia, Ja ei myöskään ole oikeutettu saamaan mitään erorahoja . Jotain näille asioille pitää tehdä jos haluatte saada edes jonkinverran kansanluottamusta taksisin sillä taitaa olla tällä hetkellä aika surkeissa kantimissa,- Anonyymi
No kun petterin piti luvata riikalle kolme hyvää ja viisi parasta, että lähtivät hallitukseen, nyt niitä maksetaan "puhutteluin/ojenteluin/isoin linjoin" yms. paskapuhein, vallankahvassa porvareitten hyväksi pitää pysyä vaikka pressaa alex stupidoa kurmuuttaen (mm. Ukrainan seksuaalivähemmistöjen ja Israelin sekoasioitten) yli kävellen, stupido on osoittanut jo sotahalukkuutensa ja tyhjänpäiväisen populistisen puheomaksuman jopa YK:n kokouksessa, ei helvetti sentään, on se aika amatööri, siis stupido. . . . no mitä sitä suomenruotsalaiselta kokoomuslaiselta pressalta voi muutakaan odottaa, paskan möivät! savolaisittain sanottuna.
- Anonyymi
Niinhän kokoomuksen sanoma kuuluu ajasta ja paikasta riippumatta. Joten ala kokkareeksi ja äänestä heitä
- Anonyymi
Petteri Orpo Harvinaisen hyvin saatte politiikallanne pienyrittäjät lopettamaan toimintansa . ja käteen jää entistä enemmän työttömiä.
Saavutus sekin.
Olisikohan aika oikeasi aloitta ajattelemaan suomalaisten etua siis kaikkien suomalaisten eikä vaan hyväosaisten . Uskottavuutenne koko kansan pääministerinä on pohja noteeraus,- Anonyymi
Jep, orporaukan pitää saada hallituskaudella n. 300 000 UUTTA TYÖPAIKKAA AIKAAN, että sen idiootin rakentama talouden sopeutus saadaan maksetuksi ilman uutta velanottoa, no sitä on jo nyt otettu likimain aivwan helvetisti ja loppua EINÄY!!!! saatanan hukkapätkä orpo, piilokorot ei sitä pitemmäksi tee......
- Anonyymi
no niin nyt se ammuskelia sitten palasi eduskuntaan,
Toivottavasi olette siellä varovaisia ei noista
perussuomalaisista oikeen tiedä mitä ne tekee .
Onko varmasti sekattu ettei ole asetta mukana niin kuin paarireissulla oli - Anonyymi
Orpon hallitus on nostanut suomalaisten verotusta niin ahkerasti, että vain yli 9000 euroa kuussa saavat nettoveroihin alennuksen, kuten täältä voi lukea: https://sites.google.com/view/orpontulokset/home Muilta kupataan lisää!
- Anonyymi
Persuus on tarttunut. Antaako zpurra kunnolla ?
- Anonyymi
Tekee hyvvä työtä: Te, vihervassaripunikit, jaksatte länkyttää, kuten Teiltä sossupummielokapinaisilta vietiin avustukset: VÄTYKSIÄ OLETTE!
- Anonyymi
Arvoisa Petteri Orpo alkaako valehtelupankki olemaan täysi . Ku toditetusti et enään muuta keksinyt.
Voi näitä konkurssien määriä ja työttömyyden kasvua jonka olette tällä keksimis politiikalla saaneet aikaiseksi.
Tavallinen kansalainen ei ymmärrä päätöstänne nostaa hoitotakuun kolmeksi kuukaudeksi. Miten se säästää kun hoitoaika yhtä potilasta kohden pitenee kun odotellessa vaiva pahenee, ja sulkemalla terveyden huollon paikkoja joudutaan potilaita kuljettamaan jossain jopa yli satakilometriä. - Anonyymi
Petteri Orpo vastasi hallitukse kyselytunnilla kysymykseen jonka oppositio teki.
Vastauksensa lopuksi sanoi Purralle . etten muuta keksinyt. Siinä meni sitten viimeinen luottamus ja arvostus pääministeriin. - Anonyymi
Jospa se uusi sydäri toimisi!
- Anonyymi
Jostain kumman syystä katselen ylimielistä Orpoa ennemmin kuin narsistijuoppo-Marinia. Ihan selvyydeksi, en ole yhtäkään kokkaretta äänestänyt vuosikausiin.
- Anonyymi
Urheilullinen, siisti, kauniskin eikä kelpaa Sinulle vai? Kovastihan Sanna on kyllä juopon oloinen olemukseltaan vai? Täytyy tunnustaa, että minäkin mielelläni katselen itseäni(en omaa napaani) peilistä, olenhan katseen kestävä itsekin.
- Anonyymi
Riittääkö edes 4 vuotta siihen, että Petteri Orpo pystyy opettamaan ekonomeille sen, mistä se raha oikeasti heille tulee. Sillä eräs tukholmalainen ekonomi oli sitäkin mieltä, ettei sillä ole mitään merkitystä mistä hän rahansa saa. Koska hän johtaa. Kävisi Norjassa kerjäämässä rahaa itselleen. Miksi aina Suomi on täynnä kerjääviä ekonomeja?
- Anonyymi
On se stana ruma Nasu.
- Anonyymi
Hyvä Petteri ei pidä kesäjuhlia virka-asunnollaan. Oikea päätös, sillä Marin demariprinsessa piti niitä varmasti kahden hallituskauden edestä. Dokumentoituna ja ilman.
- Anonyymi
Hyväkuntoiset kansalaiset jaksaa juhlia ja vaikka tanssia pöydilläkin, rapakuntoiset eivät mutta arvostella jaksavat sentään vielä.
- Anonyymi
Olisiko Petteri Orpo aika ottaa järki käteen . Tällä menolla olette ajanut suomi nimisen valtion konkurssiin. Rokottamalla eläkeläisiä ja pienituloisia ei tapahdu muuta kun että ei uskalleta kuluttaa ja se taas poikii suomalaisten yritysten konkurssien kasvua niin kuin joka päivä kuulee uutisissa että taasen meni uusi yritys konkurssiin.
Siinä samassa työttömyys kasvaa ja valtion tulot senkuin pienenee,
Nostamalla kolmeen kuukauteen hoitotakuun saavutatte edelleen kuluja nostavan tuloksen , Joudutaan enemmän hoitamaan vakavammin sairata kun kuukausi kaupalla saa odottaa hoitoon pääsyä siinä moni sairaus etenee niin ettei enään riitäkään pelkkä lääkärinkäynti vaan joudutaan sairaala hoitoon , lakkauttamalla sairaaloita ja terveyskekuksia sekin tuo lisä kuluja kun potilaita kuljetetaan paikasta toiseen ja se ei ole mitään ilmaista toimintaa,
Miksi koko aika syyllistetään eläkeläisiä ja pienituloisia nytkin Kela on tehnyt sellaisen kela koneen missä kotikuntasi kela tukeasaavat kerrotaan . eli paljonko omassa koti kunnassasi on henkilöitä jotka saa jotakin kelatukea . eli taas syyllistetään heikompiosaisia ja koitetaan oikeen urakalla jakaa kansaa kahtia.
onko tämä oikeen . - Anonyymi
Petteri Orpo sanoo että pitääolla rasistisuusessa ja rikollisuudessa nolla toleranssi.
Olisikohan Orpo nyt viimeinkin aika putsata oma pesä eli edusku rikollisista ja rasistisista edustajista vapaaksi,
Ei anna suomesta hyvää kuvaa mailmallakaan kun hallituksessa ja eduskunnassa on rasistisia ja rikollisia henkilöitä.
Orpo missä on nolla toleranssi????????????????? - Anonyymi
Mikä lammas petteri orpo . Ei uskalla toimia vaikka ministerinä on kertakaikkiaan sopimattomia henkilöitä oikeen kaksin kappalein, Rasistisia ,
Ja nyt sitten lakauttaa luottamusta hallitukseen mittaavan kysely , Eikö kantti kestä mitä mieltä kansa on . Eikö kantti kestä kun kuulee että tulos on enennäkemättömän heikko .Jopa marinin kannatus eiole ollut niin heikko kun orpon.- Anonyymi
Petteri haluaa olla vallan kahvassa maksoi mitä maksoi, eli paskat välittää köyhistä, kunhan "persepuolue" komppaa, tai siis vesipää orpo taipuu kaikkiin perseitten toilailuihin, että hallitus pysyisi kasassa rikkaitten etuja ajamassa, ja OIKESASTI, KYLLÄ PERSEITTEN MAALAISÄÄNESTÄJÄT ON IDIOOTTEJA, PUOLUEJOHTO KUSEE NIITTEN KINTUILLE, vievät maalaisiltakin kaikki tuet, mutta idiootit uskoo jehovan tulevan ja pelastavan, mutta EI, TUHKATKIN VIEVÄT PESÄSTÄ, VAIMOJEN JA TYTTÄRIEN LISÄKSI, RAAHATAAN TELTTAAN, JOSSA "PAHA HENKI AJETAAN" PERSUKSEN KAUTTA ULOS, V. MITÄ LAHKOSKEIDAA, no onnettomat ja tyhmät uskoo. . . . . sääli.
- Anonyymi
Mutta kun orpo oli oppositiossa niin koko aika arvosteli hallitusta. Ei osaa orpo hommiaan ihan nynny jätkä. Ei saa mitään aikaseksi. Oppostiossa oli pikkupojalla kovat puheet. Miten voi olla noin nynny. Rydmania ei saa aisoihin vaan antaa silmille hyppiä. Köyhiä vaan kyykyttää. Lopettais jo hommat menis kilometri tehtaalle. Ei ikään ole kunnon pääministeriä. Sipilä oli kyllä nolo jätkää. Ja vielä uskovainen. Hahhh. Uskovaiset on kovia valehtelemaan.
- Anonyymi
Se Purran rautalanka voitaisiin pyöräyttää Orpo-Petterin kaulan ympärille ja kiristää...
- Anonyymi
Eikö Orpo kestä totuutta hallituksen toimista.
Kun saa huonot kannatuslukemat niin on lakkauttamassa kansalaiskyselyn .
Hitto mikä vellihousu. Koita nyt kestää kuin mies. Jos sinusta siihen on.- Anonyymi
Vallankahvassa "roikkuminen" maksaa kokopaskan luottamuksen, kysy keneltä tahansa työttömältä, mitä TYÖLLISTYMISTOIMIA on orporaukka tehnyt = ei mitään, konkurssit ja työttömien määrät ennätysmäärissä, perseet ha kokkelit on tiensä päässä, kohta alkaa pudotuspelit, jossa nää f*king ryöstäjät tuomitaan, orpo poljetaan perseitten kanssa SUOHON JA SYVÄLLE, kysymys kuuluu: kannattiko . . .
- Anonyymi
Bygmiurpo .
- Anonyymi
Jos tuo "das Grusellkabinet" kestää kasassa, muutos on luvassa vasta 18.4.2027 jälkeen, jolloin on seuraavat eduskuntavaalit. Eli lähes 3 vuotta vielä tuota Jumalatonta menoa luvassa, ellei yläkerran ukko suostu tulemaan avuksi. Iltarukouksen paikka!
- Anonyymi
Totta fuckin kestää, ku Jeesuksen ja betrefolket komppaa ja perseet pyytää lisää YMMÄRRYSTÄ, orpo-helena hyväksyy kaiken pitääkseen riistohallituksen kasassa, mut f*King ex kapiaisen ajatus ei riitä seuraaviin vaaleihin, no kokkelit ja perseet vie joukkonsa (+svedupellet ja jeesukset) tappioon, tai siis rökälekuolumaan, hyvä niin.
T. Jeesuus
- Anonyymi
Helvetti mikä hallitus . Rahaa jaetaan yrityksille vuosikausia vaikka tiedetään ettei koskaan tule omillaan pärjäämään. Ja sitten se tunnin juna se raha pitäisi suunnata vallan jonnekkin muualle vaikka terveyden hoitoon , Kansa olisi paremmassa kunnossa ja työkyky säilyisi paremmin . Mutta ei nyt sairaalat joutuu vähentämään työtekiöitään ja hoitojonot senkun kasvaa kun rahat ei riitä . Ja jatkossa hoidot tulee ainavaan kalliinmaksi ellei sitten potilaat menehdy hoitojonoissa , Ties vaikka olisi hallituksen tarkoituskin .
orpon hallitus lupasi että velka ei kasva ja tulee satatuhatta uutta työpaikkaa .
ja miten on käynyt velka senkun kasvaa ja työttömiä on entistäenemmän .
kaiki on niin kallistunut ja kallistuuu syyskuun alussa lisää . Ihmisillä ei oleostovoimaa . ja jos jotain sattuu jäämään niin ei uskalleta kuluttaa , Tämä ei ainakaan tuo valtion verokassaan lisää enemminkin vähenyää niitä. jos ei ole ostovoimaa niin tullaan näkemään uusia konkursseja valitettavasti.- Anonyymi
Jep, näin on, ainoa eriävä mielipide on "tunnin juna", se ei ole orpovetelää varten, vaan kyseessä on rantaradan parantaminen ja samalla sitä oikaistaen, rantaratahan on jatkuvasti vialla silloin tällöin, maksaa sekin jotain, suotakoon se "länsisuomelle" mutta aikasästö vain turun suuntaan, eli helvetin nopeasti pois stadista, stadiin tullessa karjaalta-asti 40km/h vauhti tuntuisi hyvältä, mutta turkkuseenpäin 140km/h sopii. . . ja autolla moottoritietä turkuun mennessä, pitään sallia tehdä Turku 10 km kyltin kohdalla u-käännös, jotta EI vahingossa JOUDU turkuun.
- Anonyymi
Orpon käppänä on kun Helppo Heikki,puhe parasta.Käppänällä olisi hyvä edellytys,Helppo Heikiksi torille,myymään rukkasia ja huijaamaan ihmisiä.Olisi kyllä se hyvä puoli,että tulisi huomattavasti halvemmaksi yhteiskunnalle.
- Anonyymi
Orpo oletko nyt tyytyväinen . pienyrittäjät joutuu konkurssiin kaikkien maksujen noususta sillä ihmisiltä on viety kaikki ostovoima . Monet joutuvat muuttamaan asunnoistaan kaikien leikkauksien takia . ja s e tietää asunnottomien lisääntymistä . ja nyt leipäjonot on jo kasvanut ja taatusti jatkaa kasvuaan . Ihmiset ei pysty ostamaan lääkkeitään ja sairaalat täyttyvät entistä sairaammila ihmisillä sielä sentään saa lääkket päivittäin ja sairaalamaksut maksetaan jos rahaa on, ja ellei ole nii ulosotto hoitaa jos on mistä ulosmitaa .
Tälläistä on mailman onnellisemmassa maassa jossa nuoriso voi ainavaan huonommin .
Kansaa jaataan entistä tehokkaammin kahtia .
Mitä aattelit seuraavaksi keksiä .- Anonyymi
Oprpopaska ei välitä pienyrityksistä, niinkuin kokkelit ei ole koskaan tehneetkään, puistopuheissa luvanneet kuusi hyvää ja 10 parempaa, mitään ei ole näkynyt, edellinen hallitus sentään antoi kaikille jotain, vaikka velkaa tuli, no vesipääorpon hallitus perseitten komppaamisella on tuottanut säästöinä julkisen terveyshuollon katastrofiin (tarkoitus olikin, että yksityinen terveyshuolto saa "ilmaista" rahaa valtiolta, vuoden 2025 alusta yli 65v. voi mennä yksityiseen terv.paikkaan samalla perusmaksulla 28€, MUTTA KELA KORVAA YKS.TERV.ASEMALLE EROTUKSEN n. 100€, no se varmaan vähentää julkisen menoja . . joo, mutta hetkeksi, kun valtion menot ei MUUTU, VAAN YKSIT.SEKTORI SAA 100€ UUTTA TULOA/ASIAKAS, IHAN KUIN HÖLMÖLÄISET, JOTKA TOIVAT AURINGON VALOA SÄKITSSÄ TUPAAN.
Tämä on minun historian (syntynyt -57) härskein veto tulonsiirtona valtion varoista yksityis-sektorille , varsinkin kun julkista terveydenhuollon saatavuutta hallituksen toimilla vaikeutetaan lakkauttamalla terveydenhuoltopisteitä sieltä, missä niitä eniten tarvitaan.
Esim. Synnytys = pahimmassa tapauksessa 700km päähän, odottaako vauva?
- Anonyymi
Ei ole hallituksella (ja poliitikoilla yleensäkään) mitään viisastenkiveä minkään suhteen. Lähinnä Orpon hallitus on ylikansallisten veroparatiisisijoitusyhtiöiden suojelusenkeli. Jotka yhtiöt ohjailevat kansantalouksia ja poliitikkoja niinkuin päättömiä pässejä. Aivan turha on heidän selitys-sanahelinää kuunnella. Sijoitusyhtiöt käytännössä omistavat puolueet. Ja sitä kautta näiden korruptoituneiden sätkynukkejen avustuksella hallinnoivat koko maailmantaloutta. Mainittakoon vielä, että nykyinen pääministeri "valmistui valtiotieteiden maisteriksi 12 vuotta kestäneiden opintojensa jälkeen". Tuo lähde on Wikiwedia. Totta tai ei.?
- Anonyymi
Siis Wikipedia, ei wedia. Huonot rillit vissiin.
- Anonyymi
orpo on hallituksen perseenreikä riikka purran kanssa, eli yhdessä menevät käsi kädessä oppositioon TAAS RUIKUTTAMAAN KANSAN KOHTALOA.
VELANOTTO EI TAITTUNUT?, Lienee hyvin menestyneen Sanna Marinin syytä, vai mitä orporaukka, eikö menestys yritysmaailmassa olekaan sinun mielestä ok?
Vittu että olet kateellinen mitäänsanomaton tuhkamuna/pikkupippeli, HÄPEÄ HUKKAPÄTKÄ!
- Anonyymi
Toimiiko Orpon IG ? Vai onko poistanut sen, siellä on ollut aika paljon kritiikkiä. Ei vissiin kestä lukea niitä. On kyllä oikein pelle-hermanni, mitähän tuo vielä saa aikaiseksi. Orpopiru
- Anonyymi
Ei tollainen tynkä pärjää missään,mlyhin kaikista EU-pääministereistä, hmm.. unkari orban ehkä vähän pätkempi, no kuitenkin, ei nopoleonkaan menestynyt . . .
- Anonyymi
Mitenkä niin kyykkyyn? Kyykyssä ja käsi ojossahan te olette aina olleet?
- Anonyymi
Fuck jopokuski
- Anonyymi
Kaikki oli hyvin ennen EU:ta.Osaamattomat poliitikot ovat jo vuosia pilanneet totaalisesti, koko Suomen talouden.Mutta omia etujaanhan nuo pelkästään tavoittelevat.Puolueesta riippumatta.
- Anonyymi
Juokse persupelle kilometri suoraan mutkitellen, muuhun sinusta ei ole. . .
- Anonyymi
konkurssi siellä konkurssi täällä . työttömyys kasvaa asunnottomuus kasvaa .
ei pystytä ostamaan lääkeitä hyvä kun saa pidettyä asunnon päänsäpäällä.
lapset voi entistä huonommin aikuiset antaa huonoa esimerkkiä kansan edustajia myöten ammuskellaan kadulla lehdistä saa lukea kuinka nuoriso puukottaa kadulla kouluissa kiusataan niin että kiusattu päätyy itsemurhaan ,
Tälläistä elämää elää mailman onnellisin kansa .
Nyt valtio on myymmässä omaisuuttaan saadakseen tunnin junan .
Kohta valtio ei omista mitään . niin paljon jo on ulkolaisessa omistyksessa että kohta ei ole sellaista valtiota kun suomi olemassakaan.
Valtio jakaa vuodesta toiseen rahaa sellaisille yrityksille jotka ei tule omillaan toimeen koskaan . Tuntuu että kun on enenkin annettu niin annetaan nytkin.
Eduskunnassa käytetään mieletön määrä rahaa matkakustannuksiin . siihen pitää laittaa samalsiset ehdot kun tavallisella kansallakin . ensin omavastuu ja sittenmaksut halvimmalla tavalla matkustamisen mukaan, - Anonyymi
Kuulkaa demaritollot, vitutukseenkin voi kuolla, menkääpä vaikka sienimetsään ja tehkää oikein hyvää sienikettoa.
- Anonyymi
Sinä kokkeli kuolet siihen, kun ei ole sitä duunaria tekemään sun työtä, jota ET ITSE OSAA TAI JAKSA TAI VIITSI, eli se siitä fucking Asshole!
- Anonyymi
Helvetti Orpo miten kehtaat kohdella vanhuksia näin.
Onko tarkoitus päästä tästä kansanosasta eroon,
Nuorena ihmisenä hävettää olla suomalainen , kaikkein avuttomimpien toimeen tulo ajetaan ahdinkoon,
Helvetti miten sairasta touhua.
Mutta tunnin junaan rahat riittää-. - Anonyymi
Samaa mieltä tässä maassa ei vanhuksia kunnioiteta ei ainakaan hallituksessa ja eduskunnassa istuvat hyvä osaiset ihmiset.
hallitukselle ei riitä mikään kaikkien korotuksien jälkeen pitää vielä asuntokin viedä ja mahdollisuus asua kotona kun ei ole varaa ulkopuoliseen avustajaan ,
Olen varma että tällä toiminnalla entistä enemmä joutuu henkilöitä laitoshoitoon kun ilman säännööllistä apua ei pysty asumaan kotona ja tämä vasan kalliiksi tulee.
Hallitus saisi miettiä että ellei olisi omaishoitajia kuinka sitten vanhuksia hoidettaisiin.
Vai onko toiminnalla tarkoitus tämä kansan osa hävittää kekuudestamme.
Eihän tästä muuta johtopäätöstä voi tehdä.
olen samaa mieltä hävetkää miten kohtelette ikäihmisiä.- Anonyymi
Juu, vanhuksia kunnioittavat ne, joilla on kunnon perintö tulossa, köyhät kuolkoon pimennossa, kunhan ei tarvitsisi valtion rahoilla kuopata, näin hallitus menettelee ja ajattelee, ikääntyvät ovat heille RASITE, JOISTA PITÄÄ PÄÄSTÄ EROON MAHDOLLISIMNAN NOPEASTI, MIELELLÄÄN ENNEN ELÄKEIKÄÄ . . . . KIITOS PERSEPUOLUE, NO TEKIN KUOLETTE JOSKUS. . . . OPPI ISÄNÄ FKNG HALLA-AHO, joka suosii selvästi puheenvuorojen jaossa hallituspuolueita, ilmeisesti "kotiinpäin veto" ei ole kielletty, phyi saatana fkn kuuläpäätä.
Hmm. . . oletko nähnyt purran hymyilevän muualla kuin "SAKSIKUVASSA TAI VAALIMAINOKSESSA?
mä en ole . . . ja tuskin näenkään, no säälin a-puolisoa, voisin antaa tukevan olkapään mihin nojata, mut riikka ei kuitenkaan tykkäis, harmi. Pimeässä voi jopa taivaltaa....
- Anonyymi
Perussumalaiset vievät orpoo kun litran mitaa . Kukahan mahtaa oikeasti olla pääministeri ilmeisesti perusuomalaiset rasistit niin mota kertaa orpo on joutunut selittelenään perusuomalaisyen lausuntoja,
Pää ministeri on enemmän kuin heikko tapaus,
ja tätä on vielä katseltava vuosia
Orpo hei olisiko aika ottaa johtajuus omiin käsiin ettet näyttäisi niin surkealta ja että tavallinen kansa kuuntelisi sinoa niin että oikeen uskoisi mitä sanot.- Anonyymi
Ei se lyhyenläntä ex kapiainen orpo ole mikään mies, sontakasa koko sikaidiootti.
- Anonyymi
taitaa olla rasistinen toi pääministerikin koska ei puutu rasististen perussuomalaisien toimintaan
kukaan ei enään usko mitä orpo vakuuttelee
Johtajuus puuttuu täysin - Anonyymi
Kuinka monta pienyrittäjän konkurssia tänään???????
Joka päivä saa lukea että milloin mikin yritys menee konkurssiin. Arvonlisä veron korottaminen on vähentänyt asiakkaita niin paljon ettei yrittäjä enään pärjää .
veroja korotetaan ja työttömyys kasvaa samalla verotulot valtiolle vähenee , Mitä hyötyä on veron korotuksilla joka saa aikaiseksi enemmän työttömyyttä . Ja näin ollen vähemmän veronmaksajia.- Anonyymi
Odottakaa vaan, polttoaine, alkoholi, lataussähkö, lämmitysöljy, kävely, iloisuus, asuminen, työssäkäynti, työttömyys, sairastuminen, yms. ei "välttämättömyyksiä" tullaan verottamaan ja rankasti, että valtiontalous muka paranee, no ne säästyneet eurot menee yritystukiin ja raharikkaitten veroaleen mm. YLI 14000€/kk tienaaville (hmm. ministerin palkka yli 14000€/kk + muut sponsoritulot, yllättäen. . FACK.
- Anonyymi
olipa erittäin huono ja mauton kevennys yritys pääministeriltä.
Arvonlisäveron puoli prosentti on pienituloiselle ja heikommassa asemassa olevalle
Suuri menetys ostovoimaan . Tälle ei pääministerin pitäisi nauraa makeasti. Vastaa samanlaista toimintaa kun purran saksienleikkuu - Anonyymi
kokoaika orpo hokee että tekee rohkeita päätöksiä.
No onhan se rohkeaa kun ajaa suomen konkurssiin
Ajaa eläkeläiset kodeistaan ja näännyttää nälkään ja hoivan puutteeseen
suosii rasisteja
jakaa rahaa parempiosaiseílle
Ei osallistu itse niin sanottuihin säästö talkoisiin.
Omaa kummalisen asenteen tasavertaisuuteen
valitettavasti tämä on tyhmän rohkeeta
Mutta mitä muuta voi odottaa kun ei ole minkäänlaisia johtajuuataitoja
mahtaako olla omia ajatuksia olenkaa on vain muitten juoksupoika
erittän surkea pääministeri huonoin koskaan.- Anonyymi
Kokoomus on vain ja ainoastaan omien suur- yritysten puolue, ei edes pien/keskisuurten, vaikka kuinka vaahtoavat, pien/pk yrityksiä menee nurin viikottain . . . . miksi?, ei taida "yrittäjät" kiinnostaa, alan harkita ns. pienyrittäjien (1- 10 henkilön) oman puolueen perustamista, nimi voisi olla "pienpuolue" tai sinnepäin, mutta orpo ei tuo apua meille pienyrityksille, eli olisiko kannatusta?
- Anonyymi
Aina kun muissa maissa kritisoidaan suomen toimintaa niin asialla on ollut rasistinen perussuomalainen ministeri.
Miten suomen hallitus hyväksyy rasisteja hallitukseen
Ollaan saatu sisäpolitiikka sekaisin ja nyt sitten ulkopolitiikkakin
orpo pitää puhuttelija ja samantien kun puhuteltava poistuu paikalta niin sama peli jatkuu.
Eduskunnassa edelleen istuu kansanedustaja joka on vapaa aikanaan ammuskellut humalapäissään kadulla ja ei muuta kun päätä silitellään,Siinä vasta esimerkkiä nuorisolle joka maassamme voi entistä huonommin. ja nyt nämä heikompi osaisiin kohdistuvat leikkaukset saa entistä enemmän lapsi perheitä köyhyysrajan alapuolelle . ei ole vaikea arvata mitää siitä seuraa kun on sitten entistä enemmän huonosti voivia nyuoria. Oma hallituksemme ei ainakaan omalla käytöksellää anna hyvää esimerkkiä maamme nuorisolle sitä mitä vanhemmat edellä niin nuoret perässä. Väkivaltaisuus ja rasistisuus senkun lisääntyy .
ja mitä tekee pääministeri jonka on myös pakko olla rasistinen koska ei kunnolla puutu asioihin . Ja hyväksyy halllituksen jäseniltä minkälaista käytöstä tahansa.
Nyt perätään kunnon johtajuutta eikä pelkkiä selityksiä- Anonyymi
Hallitus pitää pitää kasassa kaikin keinoin, että saadaan työntekijöitten etuja kavennettu lakimuutoksin, en kyllä ymmärrä sitä, että HALLITUS määrittelee LAILLA mikä on palkkakatto, ENNENKUULUMATONTA, ONNISTUISIKO KYSEINEN KYYKYTTÄMINEN MM. RANSKASSA, ENGLANNISSA, ITALIASSA, JOPA USA:SSA, TUSKIN . . . mutta meillä herran pelko poistaa ongelman, nyt olisi syytä parrikaadeille, mut mennäänkö, jos sataa?
- Anonyymi
Orpon mielestä ei ole mitään epäselvää mutta jatkuvasti joudutaan istumaan alas selvittämään epäselvyyksiä. Ota tästä nyt selvää .Vattulainen mikä daiju.
- Anonyymi
Orpo puhui täyttä asiaa ja hoitanut asiat hyvin Marinin sotkuja selvitellessä.
- Anonyymi
Fucking bits.
- Anonyymi
orpo on selittelyn mestari ja siksi kannatus laskee ja tulee laskemaan edelleen,
Olisi tarvittu vahvaa johtajuutta ja sitä ei selittelevällä pääministerillä ole.
Hokemalla että isossa kuvassa kaikki on hyvin tässä selittely tulvassa kuulostaa jo ihan naurettavalta.
jos kaikki olisi hyvin ei tarvitsisi päivittäin selitellä .
Muutama kuukausi vielä niin on vaarana että hallitus kaatuu ja onko se sitten huonojuttu ei taida olla, - Anonyymi
Nyt se sitten on varmistunut miten Orpon hallitus on päättänyt päästä eroon iäkäistä suomalaisista-
kaikkien näiden leikkausten ja verojen jälkeen terveyden huollosta tulee niin kallista ettei pienituloisella eläkeläisellä ole mitään madollisuutta mennä terveys keskukseen tai sairaalaan ei kertakaikkiaan ole siihen varaa kun ei ole enään mahdollista ostaa kaikkia lääkkeitäkään. Saatikka syödä ravitsevaa ruokaa .
kaiken lisäksi lakautetaan monta tehostetun palveluasumisen paikkoja ja kuljetetaan niitä tarvitsevat satojen kilometrien päähän omaisista joilla ei ole enään madollisuuta mennä läheistään tapaamaan sillä usein se läheisin on iäkäs ihminen joka ei enään voi tehdä satojen lilometrien matkaa . Voi vain kuvitella mitä setekee potilaalle ja läheiselle .
Tässä tapahtuu se todellinen ikäsyrjintä.
Oikeesti näinkä hallitus kunnioittaa ikäihmisiä - Anonyymi
Näin se vaan on, kun kristilliset ja svedupellet haluaa myös olla vallankahvassa aatteista riippumatta, aiwan vitun paska orpo/purra kyykyttämis hallitus, rahaa syydetään rahakkaille, mutta vähempiosaisia raastetaan URAKALLA/SAKSILLA, pääasia näyttää olevan duunareitten painaminen lokaan ja työtätekevien sallittu riistäminen "ylimistön tùlonkasvattamisen takia" ja oikeisto/svedu taustainen pressa vaan matkustelee naama kireenä patsastellen pitkin maailmaa, vesipää hurri mikä vesipää, eli kusi nousi stubidon päähän heti valan jälkeen, sairasta kurmuuttamista jopa lakiin kirjoitettavilla säännöillä, HUOM! hallitukselle EI kuulu työnantajien ja työntekijöitten väliset mm. palkkaneuvottelut = laki määrää palkkaneuvottelu katon vientialojen mukaan, koska vientiala on usein heikompi kuin kotimarkkinat, eli taas lisää tulonsiirtoa työnantajille yritystukien lisäksi . . . mielestäni tässä vitun huonossa työttömyystilanteessa pitää työnantajat pakottaa lailla työllistämään yritystukea saadakseen , muuten jaetaan ilmaista tukea, ilman vastuuta.
- Anonyymi
0ujee, talttahammas pressa stub,on se suurin STUPIDO, perseet käveli tavio kysymyksessä naamanpäältä nappulakengillä ja näytti kaapin paikan, no stubido tykkää kiertää maailmalla, eikä varmaankaan puutu enää sisäpolitiikkaan, ettei orporaukankaan naama TAAS RYVETY, FUCKING PUOLUEELLINEN PRESSA MEILLÄ,NYT, FYI FAN. . .
- Anonyymi
Kapteeni Petteri Urpo 🤣 niin itseään täynnä oleva sika jota ei kiinnosta oman kansan hyvinvointi vaan se että millä voi kasvattaa mahaansa, leikkaamalla tietenkin köyhiltä
Kapteenin natsat saanut varmaan lahjomalla. Vois Jeesus mikä spede- Anonyymi
Aletaan lakkoilemaan puolet pois eduskunnasta. Että saadaan niitä säästöjä ja pellei vähemmäksi.
- Anonyymi
minulta vietiin sata euroa vähän yli 2000 euron eläkkeestä vitun kusipäisten kokoomuslaisten ansiosta kyllä ministerien kelpaa kylpeä rahoissaan
- Anonyymi
TUHONNU KOKO SUOMEN PETTERI ORPO, YLIMIELINEN ITSSEKÄS, EI AJATTELE MUITA, SITTE KEHTAA NÄYTTÄÄ NAAMANSA MAINOKSESSA YÄK OKSETTAAA KATELLA , MUUTEN SE NÄKYY, JOKA PAIKASSA SEN ITSEKÄS NAAMA OMHYVÄNEN, ITSERAS, MULKKU EN ÄÄNESTÄ YHTÄKÄÄN ENÄÄ KOSKAAN TUHONNU SUOMEN KAIKEN NAINEN 63 V KUKA ÄÄNESTÄÄ NIITÄ
- Anonyymi
Tänään kyselytunnilla ääneen pääsivät enenevässä määrin hallituksen edustajat.
Meinaako nykyjohto sulkea oppositiopuolueilta suun kokonaan?
Ovatko oppositiopuolueet jo jo voimattomia vaatimaan itselleen enemmän ääntä?
Jos halutaan että kyselytuntia haluaa joku katsoa , on parasta, että hallituspuolueiden kansanedustajat kuuntelevat vain kiltisti, mitä oppositiolla on sanottavaa ja myös oikomaan Hallituksen ministerien valheita ja selittelyjä kansalaisien elämän kurjistamisen tarpeellisuudesta ja valtion rahojen vääränlaisesta kohdistamisesta vain rikkaille kansalaisille ja yksityisille terveysjäteille .
Hallituspuolueiden mielipiteet ja valheiden suoltaminen kyllä tiedetään.
Kuka niitä hallituksen hyeenalauman leikkauskohteista ja valheita ja epärehellisiä selittelyjä kaikista asioista enää jaksaa kuunnella?
Kokoomus persu ja rkp kristillisten porvaripuolueiden edustajat eivät ole saaneet aikaan kuin vaikeuksia ja nälännäön, jotka kohdistuvat eniten heikoimmilla tuloilla elävään kansanosaan.
Myös sodan uhka on olemassa Yhdysvaltain taholta johdettuna Eurooppaan, Bidenin lisätessä Ukrainan aseenkäyttömahdollisuuksia Ukrainalle sodassa Venäjää Vastaan.
Sekaantuminen muiden sotaan niin suuresti, ei tiedä länsimaille hyvää.
Lännen toimet ovat nyt nähtävissä.
Nato ei tuonut turvaa suomeen, ainoastaan kansan köyhtymisen, Ukrainan sotaan rahojen syytämisen vuoksi ja Nato-joukot elätettäviksi ja saastuttamaan suomen maaperää .
Biden tapattaa jo Lähi-Idässä niin paljon ihmisiä monessa maassa , Gazassa eniten, joten se ei häntä, fasistia, niin kuin ei muitakaan Yhdysvaltain fasisteja, hetkauta lainkaan.
Niinpä ei myöskään mahdollinen hänen aikaansaama sota Euroopassa.
Tärkeintä hänelle, Bidenille, on jäädä historiankirjoihin fasistina . - Anonyymi
Rauhoitu ei ole mitään hätää.
- Anonyymi
Etkö muuta keksinyt? Maassahan on hätätila !
- Anonyymi
Puolet on jo mennyt tumpeloiden kanssa
- Anonyymi
On todella tympeä ja luotaantyötävä äijä
- Anonyymi
Ei se Orpo mihinkään lähde, kun kerran valtaan on päässyt. Kiinni on niinkuin iilimato.
- Anonyymi
Älä kirjoita kaikkea isolla. Aika raskasta lukea, jos tarkoituksesi on sanoa jotain. Sitten: voi miten köyhää ja tyhmää pulinaa tämä hallituksen haukkuminen. Ja kuinka turhaa. Mikä siitä muuttuu. Jos maamme johto on kansan vaaleilla valitsemaa te asutte väärässä maassa, turha äänestäjiä on määrätä Venäjälle jos te itse ylläpidätte omaa köyhyyttänne mutta syytätte siitä sitten hallitusta.
- Anonyymi
Kansa tässä moukkia on, ei petteri. Kansan ääni kuuluu.
- Anonyymi
SANON VAAN ETTÄ. MITÄ. SE PETTERI ORPO OIKEIN LUILEE, TYÖLLISYYTYÄ HAH HAH., MITÄÄN MUUTA KUN TYÖTTÖMYYTTÄ LISÄÄ PAHAA OLOA AHDISTUSTA, TUHONNU KAIKKI SEN RIIKKA PURRAN KANSSA TUHONNU SUOMEN. KAIKEN ENÄÄ EN ÄÄNESTÄ KETÄÄN EN YHTÄKÄÄN KEHTAA NÄYTTÄÄ NAAMANSA TV EESSÄ JA VIELÄ. OLI LINNAN JUHLISSA. NAINEN 63
- Anonyymi
Tämä herra Orpo nimenomaan luilee tietävänsä, ei ressukka tiedä luilevansa. M52 kenkä42
- Anonyymi
Orpo Onnettoman lauman kannatus laskee laskemistaan - kautta aikojen heikoin pääministeri ja kautta aikojen vihatuin hallitus.
Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus HS:n mittauksissa on nyt pienimmillään.
https://yle.fi/a/74-20132142
Ketjusta on poistettu 46 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926436Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521009Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962