Valtakunnallisia iltapäivälehtiä on kaksi: Ilta-Lehti ja Ilta-Sanomat. Ilta-Sanomissa on enemmän tekstiä, Ilta-Lehdessä taas enemmän kuvia.
Ilta-Sanomat on mielestäni heikompi juoruissa, koska Tainola ei koskaan kirjoita mitään räväkkää laajoilla palstoillaan. Tainolan laajat verkot ovat myös hänen ansansa. Lehdessä ei koskaan ole mitään yllättävää (sillä rintamalla). Ilta-Lehti on toista maata. Nuoremmat muistavat Halme-manipulaation, Ilta-Lehden toimittaja soitteli kilpailevaan lehteen.
Kepulaisuuden arvostelussa Ilta-Lehti on heikompi. Sitä voidaan ihmetellä asiantuntevissa rahoituspiireissä, koska lehti ilmestyy pääosin taajamissa. Ainoa todella kansallinen media kiertyy Helsingin Sanomien ympärille, valitettavasti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Analyysi oli melkoisen kapea.
Missäs on IS:n analyysit presidentti Tarja Halosesta? Entäs edes ne analyysit kun Lipponen pahimmin sekoili? Mikäs analyysieino se sellainen on joka vuodesta toiseen analysoi ainoastaan yhtä kahta suomalaista puoluetta (kesk. ja kok.)?
IS;t on täysin sdp;n jatke ja tapa tehdä likaista politiikkaa.
Ilalehdessä on jotain fiksua vielä hieman enemmän jäljellä. Toistaiseksi he ovat pysyneet sen "likaisen" rajan puhtaammalla puolella.
Saa arvostella ja pitääkin, mutta aina ja joka asiassa tulee joskus raja vastaan.
Miksi UusiSuomi ajautui konkurssiin, ja miksi vain erkkomedia menestyy (kunnolla) ?
Kerrankin akana löysi jyvän! Kysymys on nimittäin erittäin hyvä! Riippumatta vastauksesta kysymykseen nyt, jos koskaan, tarvitsisimme toisenkin valtakunnallisen lehden.
Onpas fiksua sakkia tällä palstalla ja asiatkin niin tärkeitä...
Luen iltapäivälehtiä ainoastaan silloin, jos joudun tulemaan Stadin keskustasta himaan julkisilla kulkuneuvoilla.
Silloin ostan Iltalehden, koska Ilta-Sanomat ei ole stiftattu, vaan hajoaa käsiin ruuhkabussissa.
...tai hajosi ainakin silloin, kun viimeksi luin jompaa kumpaa. ;-)