Miksi sinua ei ole olemassa?

Anonyymi-ap

Sinua täydellistä naista, joka älylläsi saisit minut tuntemaan itseni edes vähän hölmöksi?

Sanoisit että: "Hei, nyt olet väärässä."

Kertoisit, että asia ei ole niinkuin olen väittänyt.

Tunnustaisit: "Olen sinua monessa asiassa viisampi."

Todistaisit, että: "Minä tiesin sinun olevan olemassa. Minä uskoin sinuun ja olen kärsinyt vain sinun tähtesi. Olen kieltäytynyt kaikista muista. Ikinä en ole langennut, sillä jo aikojen alusta tiesin sinut ja sinä tiesit minut."

Iloitsisit: "Yksikään hetki ei ole mennyt hukkaan, sillä kaiken aikaa olen sinua vain odottanut ja itseäni valmistanut, kuten sinä olet minua odottanut ja itsesi valmistanut minulle."

Aina olen ollut vain sinun. Kaikista haasteista ja painostuksesta huolimatta minä kestin sen kaiken. Nyt kun olemme viimein yhtä, niin juokaamme yhteisestä maljastamme.

Ei elämä meitä sortanut. Meidät oli vihitty jo silloin kun taivaankansi asetettiin ja vedet laskettiin lähteisiin.

Täydellisyys olemme. Sama mies, ja sama nainen. Meidän palkkiomme on oleva suuri, mutta suurin kaikista olit SINÄ!

Minä ja Sinä. Me olemme aina olleet yhtä. Ja nyt tulessa koeteltuna olemme kultaa. ME olemme ME.

22

774

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Incel-virsi with a touch of religious schaisse.

      • Anonyymi

        Ei tuota enää paremmin voisi sanoa teen points👍💪🏻


    • Anonyymi

      Haluisin olla sinulle se. Mutta en tiedä voinko todistaa sinun olevan väärässä tai kieltäydy muista sinun takiasi. Olet aina sydämessäni kaikesta huolimatta.

    • Anonyymi

      Varmaan siksi koska täydellistä ihmisitä ei ole. Ihminen on aina vajaavainen. Elämä on matka jonka aikana voimme kehittää itseämme mutta emme ole koskaan valmiita.
      On aika kovat odotukse jos täydellinen on vain se mikä kelpaa. Jos olisi täydellinen nainen , kelpaisitko sinä hänelle? Olisitko sinä täydellinen mies ilman heikkouksia?

      • Anonyymi

        Kyllä minä olen.


    • Anonyymi

      Lintsi aukeaa kohta (aukesiko jo?), ja hei sieltä saa hattaraa!

    • Anonyymi

      Kyllä hän on olemassa. Hän on kuningasten Kuningatar. Kukaan ei tässä maailmassa voi estää häntä levittämästä siipiään. Hän murtaa häkkinsä ja heittää avaimen pois.❤️

      • Anonyymi

        Hän on parhaista parhain.❤️🌹


    • Anonyymi

      Hmm ... ihmisille, jotka kuvittelevat aina olevansa oikeassa on aivan turha sanoa, että asia ei olisi kuten he väittävät. He eivät tajua (tai ainakaan) myönnä koskaan olevansa missään väärässä, vaikka sen heille miten aukottomasti todistaisi.🤔

      • Anonyymi

        🔥Totuus ei pala tulessakaan!🔥


    • Anonyymi

      Miksi joku ihminen saisi sut kokemaan noin? Ehkä olet käsittänyt jotain väärin

      • Anonyymi

        Hyvä kysymys. Kyseessä ei ole vaan joku, vaan se joka katsoo minua peilistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kysymys. Kyseessä ei ole vaan joku, vaan se joka katsoo minua peilistä.

        Hyvin oivallettu. Itsekin itseäni tutkiskelen silloin tällöin ihan vaikka vain katsoakseni, miltä mahdankaan "näyttää".


    • Anonyymi

      Tässähän minä olen ollut, koko ajan.

    • Anonyymi

      No se johtuu äidistäsi, palvoi sinut pilalle.

    • Anonyymi

      No joku tunnusti olevansa jo paikalla, voinkin mennä eteenpäin.

    • Kaunista tekstiä, ylistystä!


      • Anonyymi

        Joo me ätmi tajutaan että omas tekstiäsi ylistät🥱


      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo me ätmi tajutaan että omas tekstiäsi ylistät🥱

        me @ you,
        tietenkin ylistäisin jos olisi omani, vaan kun ei ole =))


    • Anonyymi

      Ja tiedätkyllä kuka se jaksaa rakastaa palstaa ja palstanaisia 😍

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      42
      2770
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe