Kannattiko äänestää persuja? Marinin hallitus lisäsi maataloustukea.
Persut suunnittelee rajuja leikkauksia maatalouteen
Anonyymi-ap
21229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sosialisti ei osaa puhua totta. Omahan on häpeänsä. Otahan huumetta vassari.
Aivan järjenvastaista, tappaa on elintarvike tuotanto.
pohjoisnavalla kannattaa viljellä vientiin , idiootti kansa maksaa kulut 🤔
suomessa voi viljellä omaan käyttöön , mutta ei saatana vientiin tuilla 😠😠😠
Persutollo ei tiedä ettei suomessa ole mistään yliyuotantoa. Ne voivuoret oli 70- luvulla.
Ensin on lopetettava yritystuki niiltä yrityksiltä, mitkä maksavat osinkotukia.
Maataloudesta saa elantonsa vain pari prosenttia väestöstä. Kuka heidän ääniään enää kaipaa paitsi ehkä kepuloiset?
On siinä varsinainen tollo. Nyt puhutaan siitä että meillä säilysi kotimainen elintarviketuotanto.
Oman kartoitukseni mukaan juuri persut ovat niitä henkilöitä, jotka ensisijaisesti ostavat ulkomailla tuotettuja elintarvikkeita ja tuotteita.
Persujen öyhäämisestä päätellen luulisi juuri heidän aina suosivan suomalaista.
Kyllä ovat tyhmää porukkaa.
Karttaohjelma sekaisin?
TYHMÄ DEMARI.
Tuota kyvykästä Persu keskustelua. 🤣🤣
Voiko koulupudokkaalta muuta odottaa.
TYHMÄ DEMARI.
Tourettepersu haastaa Kopiopersun ja Linkkipersun palstapölhön arvonimestä.
Tyhmäkin tajuaa, että Persu ajatukset ovat ristiriitaisia. Huudetaan Suomi ensin, silti kotimainen elintarviketuotanto on myrkkyä, suositaan X tuotteita.
Kuinka v.tun tyhmä pitää olla ettei tajua tuota ristiriitaa.
2500 € kk tuloilla äänestää oikeistopolitiikkaa, pallo on pahasti hukassa.
Persu ostaa lidlistä aina ulkomaista ruokaa.
Persuilla oma napa ensin,aina.. sitten viha suomea kohtaan.
Valehtelija valehtee, onko se sinun tehtäväsi palstalla - ainakin sellaista harjoitat jokaisessa kommentissasi. Saako sellainen sinulle erektion ?
Missä ihmeen perunakuopassa vietät aikasi?Hallitusneuvotteluja parasta aikaa käydään ja ei ole ollenkaan varmaa että hallituksessa ollaan.Maatalous tuista ei ole varaa leikata yhtään,jos haluamme olla mahdollisimman omavaraisia ruuan tuotannon suhteen .Joka päivä joku tila lopettaa ja jos maatalous ajetaan alas sitä ei enää pystyyn nosteta. Demarit ja Vasemmisto ovat maatalouden tue halunneet lopettaa,me saamme ruokaa ulkomailta se on heidän vastaus. Luulisi että historia on heille sentään jotain opettanut sentään .
Persut yrittää inistä mutta tuleva hallitus leikkaa mastaloustuista yli 500 miljoonaa. Ja persut tukee.
Miksi hesalainen fasistipuolue puolustaisi mastaloutta?
niin kanattiko kääntää persuille. SUUREMPI PAHA KUIN KEPU.
Missä ihmeen hallituksessa Persut ovat leikkaamassa ja mitä,kun ei mitään hallitusta ei tässä maassa ei ole,pöljä .
Ootkos lukenut lehtiä tai kuunnellu ratiota taikka tiirannu töllötintä? Kun et oo huomannu hallitusneuvottelija?