Onko mahdollista, että joku asia on liian tuskallinen, että sen voisi muistaa? Onko teistä kenellekään tapahtunut niin? Voiko muisti palautua?
Voiko tuskallisen asian unohtaa?
Anonyymi-ap
6327
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihminen voi joskus sulkea mielestään ikävimmät ja tuskallisimmat asiat, eli tavallaan unohtaa, vaikka ne muistissa pysyvätkin.
Esim. posttraumaattinen stressireaktio voi syntyä juuri niin, että jokin ikävä asia on suljettu/sulkeutunut pois mielestä (muistista), ja sitten tuleekin joku tilanne, kenties vastaavanlainen ikävä tilanne, joka voi laukaista edellisen tapahtuman palaamaan mieleen.
Ikävät ja tuskalliset asiat olisi juuri siitä syystä hyvä päästä käsittelemään, etteivät ne jäisi sinne mielen lokeroihin " piilomuistiin", ja palaisi sitten syystä tai toisesta vaikeuttamaan jotain myöhempää elämäntilannetta.
Ja kyllä, muisti voi palautua.
Asioiden kanssa pitää oppia elämään.
Sanoisin kyllä pitäisi, eikä pitää.
Ehkä isoimman ongelman monille aiheuttaakin juuri tuo, kun eivät onnistu elämään jo tapahtuneiden asioiden kanssa.
Monet jäävät vatvomaan, miettimään, kenties syyllistämään ( itseään tai muita ), katkeroituvat, joka voi aiheuttaa vihan tunteita, itsetunto saattaa aleta jonkin tapahtuneen takia, jne.
Lista voisi olla vaikka kuinka pitkä.
Ihmisillä ei varmaankaan olisi niin vaikeaa psyykkisesti, mitä nykyään monilla tuntuu olevan, jos kaikki osaisivat tulla toimeen myös ikävien ja tuskallisten tapahtumien kanssa.
Ps:40:2
Povaavat tästä vihannessadosta runsasta.
Sehän on hyvä asia, vihannekset ovat terveellisiä.
Uskon että näin on. Epäilen että ihminen sillä hetkellä tietoisesti ajattelee että tämä on liian tuskallinen asia muistettavaksi ja minun on unohdettava se kokonaan, ja sitten hän todella unohtaa sen.
Mutta on hyvä tiedostaa että kaikki oleva kestää vain tietyn aikaa ja jos se on olemassa se tarkoittaa että myös joskus lakkaa olemasta. Se on hieman surullistakin, mutta kaiken huomioonottaen todella vapauttavaa ja helpottavaa.