Aina vaan Wincapita-kiistely jatkuu

59

900

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toi on maksullinen/tilaajille, niin laitan pääkohdat. ESS 19.5.-23

      "Asiassa on kyse siitä, että aikanaan tuhannet ihmiset menettivät rahaa Wincapita-huijauksessa ja osa asianomistajista haki korvauksia ORK:sta.

      Haluamme oikeuskäytännön kautta saada selvyyden, miten lakia pitää soveltaa.

      Rikoshyötyasiantuntija Jaakko Haaparanta, Oikeusrekisterikeskus
      Uutissuomalainen kertoi syyskuussa 2021, että korvauksia oli hakenut 1 479 henkilöä. 1 130:lle korvauksia maksettiin yhteensä noin 23 miljoonaa euroa. 349 jäi vaille rahoja. Lisäksi osa sai vain osan vaatimistaan korvauksista.

      Pieni osa päätöksiin tyytymättömistä nosti kanteen käräjäoikeudessa. Kanteet keskitettiin Pohjois-Savon käräjäoikeuteen. Niitä on ollut yhteensä 44.

      Huhtikuussa Pohjois-Savon käräjäoikeus määräsi yhteensä 25 asiassa, että valtion varoista pitää maksaa asianomistajille heidän vaatimansa riidattomat korvausmäärät. Korvausmäärät vaihtelevat 4 720 eurosta 151 008 euroon.

      ORK oli katsonut kyseisissä tapauksissa, että asianomistajat olivat tehneet sovinnon Wincapitan päätekijän Hannu Kailajärven kanssa vanhentuneista vahingonkorvaussaatavista. Käräjäoikeuden mukaan ORK ei olisi viran puolesta saanut tutkia vahingonkorvaussaatavien vanhentumista. Tämän vuoksi oikeus hyväksyi korvausvaatimuksia, vaikka katsoikin suurimman osan niistä vanhentuneiksi.

      Rikoshyötyasiantuntija Jaakko Haaparanta ORK:sta kertoo, että valtio haluaa selvyyttä laintulkintaan.

      – Rikoslakiin tehtiin vuonna 2013 muutos Wincapitaa ajatellen, että Oikeusrekisterikeskus käsittelee korvaushakemuksia. Yhtenä edellytyksenä korvaukselle on se, että rikoshyötyä on saatu perittyä valtiolle. Rikoksen asianomistajan tulee myös esittää Oikeusrekisterikeskukselle vahingonkorvaustuomio tai vahvistettu sovinto aiheutuneesta vahingosta. Säännöksen soveltamisesta ei ole vielä oikeuskäytäntöä. Haluamme oikeuskäytännön kautta saada selvyyden, miten lakia pitää soveltaa, Haaparanta sanoo."

    • Anonyymi

      Olet myöhässä. Aiheesta on kaksi aloitusta jo.

    • Anonyymi

      Ada on MoktarValkku.

    • Anonyymi

      Mistähän kivenkolosta tuo taas ryömi? Eikö tuo ole kiinnostunut nykyisin vain julkkisjuoruista?

      Kaksi rakastettua tyyppiä, Flink sekä Moktar. (Vitsi.) Molemmilla asiatietoa kirjoittamastaan nolla, elleivät kopioi.

      • Anonyymi

        Yksi ja sama henkilö.

    • Kiitos tiedosta, Ada-kulta. Vastoin näiden iki-sponssien tulkutusta tätä uusinta käännettä ei ole vielä käsitelty tällä palstalla.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17837872/onko-jalkirikastuminen-winkkarilla-mahdollista
      Kirjoitin tästä jälkilypsy-yrityksestä jo aiemmin. Taisinpa silloin lausua näin: ”...lapsellinen on se, joka uskoo valtion luovuttavan rahaa suosiolla.”. Näin sitä syyttäjä sitten valitti kuten ennakoinkin. On niin palkitsevaa olla aina oikeassa.

      Nyt minusta näyttää, että hillon vieno tuoksu haihtuu taas kuin aamutuhnu autiomaahan. Mutta koijari on koijari, vaikka voissa paistaisi. Se kun on geeneissä määrätty käyttäytymistapa - aina pitää yrittää.

      Terveyttä ja hyviä sienikelejä sinulle Ada. ;)))

      • Anonyymi

        Mitä ihme sienikelejä, widduiletko? Lumet on juuri sulaneet maasta, koko Suomessa ei edes sulaneet vielä.

        Kyllä Brynolf-Moktaria harmittaa, kun valtio pani jakoon aluksi 22,9 miljoonaa euroa korvauksia ja nyt vielä 706 000€ lisää. Kerro Brynolf miltä sinusta tuntuu, kun on ollut totaalisen väärässä lähes kaikessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä ihme sienikelejä....".
        Älä sinä murehdi. Ada tietää mitä sieniä juuri nyt poimitaan.

        "...nyt vielä 706 000€ lisää...".
        Etkö sinä enää ymmärrä lukemaasi? Ei jaeta, valtio valitti käräjäoikeuden tuomiosta. ;)))

      • Anonyymi
        Valuuttakauppias kirjoitti:

        Valitti? Ja häviää juttunsa. 22,9M€ on jaettu, vai onko niistäkin valitettu?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valitti? Ja häviää juttunsa. 22,9M€ on jaettu, vai onko niistäkin valitettu?

        "...22,9M€ on jaettu, vai onko niistäkin valitettu?"
        Äläpä sotke selvässä asiassa.

        Nyt onkin kyse niistä myöhäisherännäistä kutaleista, jotka ovat myöhässä liikkeellä korvausvaateensa kansa tai sitten heidän korvausvaateensa tueksi ei ole esittää näyttöä "sioituksista".

        Ainahan on olemassa näitä pikkuovelia kutaleita, jotka ajattelevat, että mulle kanssa, kun kerran naapurikin sai Amerikan perintöjä. ;)))

        Ei valtio ole valittanut yhtään mistään.

        Harmittaako sinua, että jäsenet saivat rahoja pois, mutta eivät pantoja nilkkaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei valtio ole valittanut yhtään mistään.

        Harmittaako sinua, että jäsenet saivat rahoja pois, mutta eivät pantoja nilkkaan?

        "Harmittaako sinua, että jäsenet saivat rahoja pois...".
        Ei minua harmita. Olen myöntänyt jo vuosia aiemmin, että melkoinen osa klubin jäsenistä joutui rikoksen uhriksi joko ihan tyhmyyttään tai sitten pelkästään kokemattomuuttaan. Olen jo aiemmin myöntänyt, että on ihan oikein, jos takavarikoitu rikoshyöty palautetaan rikoksen uhreille.

        ORK on ihan lain mukaisesti palauttanut rikoshyötyä rikosvahinkoa kärsineille 22,9 miljoonaan EUR. Ei valtiolla luonnollisesti ole mitään valittamista siinä, kun valtion oma virasto toimii. Nyt kyse onkin siitä, että 44 ORK:n päätökseen tyytymätöntä henkilöä on vienyt riidan käräjäoikeuteen.

        Asian moraalisesta puoli on kyllä hieman arveluttava. Kenraali pisti kiireesti rahaa klubiin, vaikka pankkitätikin neuvoi, että se on huono ajatus. Kentsu kertoi ajatelleensa, että tämä on kylläkin kusetus, mutta jos nopeasti toimii, ehtii vielä saamaan omansa pois ja voittoa päälle. Onko sitten niin, että tietoinen pyrkimys hyötyä muiden tekemästä rikoksesta on täysin hyväksyttävää ja jopa kannatettavaa?

        Voiko tuntemattomalta henkilöltä ostaa halvan perämoottorin, kun ei varmuudella tiedä sitä varastetuksi? Tällaisiakin asioita voisi ihminen joskus pohtia. ;)))

        > Asian moraalisesta puoli on kyllä hieman arveluttava.

        Hyvä laki pitää sisällään oikeuden, kohtuuden ja vallitsevan moraalikäsityksen.

        Moktar kertoi jo 15 vuotta sitten, että tietokonenero huijasi tyhmiä ja ahneita taparikollisia. Savon Sanomat kirjoitti vuosia myöhemmin lähes samaan tapaan.

        Ote pääkirjoituksesta: "Rikollisen huijauksen lopputulemana petoksesta tuomitut ovat saaneet leiman otsaansa: heihin on vaikea luottaa jatkossa. Toiseksi petoksen uhrit ovat saaneet otsaansa puolestaan idiootin ja narrattavan hölmön leiman – ja aivan aiheesta. Vaikka rikoshyötyä on yhä väärissä taskuissa, Wincapitan ympärillä tapahtuneiden rikostutkintojen, oikeudenkäyntien, rikoshyötyperimisten ja tuomioiden jälkeen on helppo todeta, ettei rikos todellakaan kannata. Sopii toivoa, että oppitunti meni perille, tosin on tyypillistä, että Wincapitan tyyppisiin huijauksiin sortuvat kerta toisensa jälkeen samat ihmiset."

        Syy rikokseen ei siis ollut todellakaan Kultasydämen, vaan niiden tyhmien ja ahneiden taparikollisten, jotka lähtivät mukaan rikokseksi tietämäänsä petokseen. Kultasydän istui vankeudessa täysin turhaan, mutta onneksi petoksen uhreilla on aivan aiheesta idiootin ja hölmön leima otsassa. Mikä tässä näkemyksessä voisi olla moraalisesti arveluttavaa, edes Savon Sanomien pääkirjoittajalle?

        "...Savon Sanomien pääkirjoittajalle?"
        En osaa vastata päätoimittajan puolesta. Kysy Savon Sanomilta.

        "Hyvä laki pitää sisällään oikeuden, kohtuuden ja vallitsevan moraalikäsityksen."
        Höpö höpö. Vaikka jokin teko ei olisikaan laissa kielletty, se ei silti tarkoita sitä, että teko olisi moraalisesti oikein.

        Otan pari esimerkkiä.
        Petteri hylkää raskaana olevan vaimonsa ja kaksi pientä lasta. Petteri lähtee mitään ilmoittamatta vieraan vosun kanssa Kiinaan. Rahaton vaimo kylmässä vuokramökissä odottaa turhaan miestään kotiin. Polttopuut ovat lopussa, rahaa ei ole ja miehestäkään ei kuulu yhtään mitään. Oliko teko rikos? Oliko teko moraalisesti väärin?

        Kenraali kertoo omasta sijoituspäätöksestään näin: "Pelkäsin, että se (Wincapita) on pyramidi, mutta ajattelin, että jos se ei vielä menisi nurin". Kenraali sijoitti Wincapitaa, klubi meni nurin ja kenraali menetti rahansa.
        Oliko teko rikos? Oliko teko moraalisesti väärin?

        On silläkin väliä, että onko jokin oikein tai väärin. On mukavampaa istua sukujuhlassa, kun ei ole se suvun tuntema koijari, joka myy vaikka äitinsä tekohampaat. ,))

        Sukunne koijari hävitti rahanne Winkkariin ja lopulta valtiolle. Veronmaksajat kiittävät.

        Hienot joulupöytäkeskustelut teillä. 100%.

      • Kiitos, kiitos! Vanhemmat paikat oli jo kasvanu umpeen, mutta onneksi noita mettätöitä tehdään kunnon koneilla, niin raapasevat aina uusia paikkoja rihmastoille. Ilaman niitä herkkuja en oo jääny yhtenäkään keväänä.

      • railisuominen kirjoitti:

        Kiitos, kiitos! Vanhemmat paikat oli jo kasvanu umpeen, mutta onneksi noita mettätöitä tehdään kunnon koneilla, niin raapasevat aina uusia paikkoja rihmastoille. Ilaman niitä herkkuja en oo jääny yhtenäkään keväänä.

        Eipä kestä. Nykymetsissä möyrii sellaiset koneet, että laikkua syntyy, vaikka aina ei olisi edes tarkoitusta laikuttaa. Pärjäillään. ;)

    • Anonyymi

      Ada = Valkku

      • Anonyymi

        Eikö Valkku ole lyhenne Valuuttakauppiaasta. Eli Ada on eri henkilö, arvelen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ok kiitos tiedosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Valkku ole lyhenne Valuuttakauppiaasta. Eli Ada on eri henkilö, arvelen.

        sama persoona nainen/mies

    • Anonyymi

      Muistaakseni Wincapitan isot pojat ajoi ladalla Lahteen peloittelemaan Adaa, että pitäs suunsa kiinni, eikä huutelisi Wincaput huijausta... siis 2007 syksyllä.

      • Anonyymi

        No ihan varmasti joo. Ladallahan ne isot pojat ajoi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ihan varmasti joo. Ladallahan ne isot pojat ajoi.

        Pakkohan se oli ajaa Ladalla. Ei ollut rahaa muuhun. Nämä olivat pääsääntöisesti tällaisia pers'aukisia pelihulluja nämä kansainväliset sioittajat.

        Aivan liian moni sponssi koijasi omat sijoitusrahansa kavereiden ja sukulaistensa taskuista. ;)))

      • Anonyymi
        Valuuttakauppias kirjoitti:

        Pakkohan se oli ajaa Ladalla. Ei ollut rahaa muuhun. Nämä olivat pääsääntöisesti tällaisia pers'aukisia pelihulluja nämä kansainväliset sioittajat.

        Aivan liian moni sponssi koijasi omat sijoitusrahansa kavereiden ja sukulaistensa taskuista. ;)))

        "Aivan liian moni sponssi koijasi omat sijoitusrahansa kavereiden ja sukulaistensa taskuista."

        Niinpä. Sukulaismiehesi koijasi rahat sinun ja perheesi taskuista. Eihän teillä paljon varoja ole tai ollut silloinkaan, mutta sen verran että saatte saastunutta Nuasjärven kuhaa joulupöytään.

        Ei ole ihme, että ikuinen katkeruutesi kaikuu universumin halki. Valtio kiittää rahoistasi, samoin kaikki veronmaksajat.

        Kovinpa hellyttävän tarinan olet keittänyt kokoon. Jos tällaiset tarinat helpottavat oloasi, niin kaikki on ihan hyvin.

        Minä en ole katkera ja miksi olisinkaan. Minä olen vain tällainen puolueeton tarkkailija, josta oli mukavaa seurata maalaispoikien seikkailuja suuressa maailmassa.

        Voi hyvin ja koeta jo rauhoittua. )))

      • Anonyymi
        Valuuttakauppias kirjoitti:

        Kovinpa hellyttävän tarinan olet keittänyt kokoon. Jos tällaiset tarinat helpottavat oloasi, niin kaikki on ihan hyvin.

        Minä en ole katkera ja miksi olisinkaan. Minä olen vain tällainen puolueeton tarkkailija, josta oli mukavaa seurata maalaispoikien seikkailuja suuressa maailmassa.

        Voi hyvin ja koeta jo rauhoittua. )))

        > Minä olen vain tällainen puolueeton tarkkailija, josta oli mukavaa seurata maalaispoikien seikkailuja suuressa maailmassa.

        Sinä olet todellakin maalaispoika ja sellaisena pysyt. Sinusta ei tee maailmanmiestä se, että olet kerran käynyt laivalla Tukholmassa ja pari kertaa Tallinnassa. Talvivaaran kaivoksen ympäristöasioiden suunnittelu ja kaupungissa asuminen ei tee sinusta maalaispoikaa kummempaa. Pussihousut sinulle kuuluu sekä pieksut ja mora. Ellet halua käyttää sitä hamekangasta, joka sinulle on lukuisasti jo varmasti ostettu.

        Sukulaismiehesi vei sinua kuin kuoriämpäriä, halusi ja sai sukusi rahoja ja sijoitti ne lopullisesti valtion pohjattomaan kassaan. Mutta mikäs siinä, kukin tavallaan - veronmaksajat kiittävät sinua ja sukuasi. Katkeruus on sinulla käyttövoima, ihan kuin autoissa bensiini, diesel tai sähkö.

        Muista vetää henkeä välillä.

        Jos tällaiset tarinat helpottavat oloasi, niin kaikki on vieläkin ihan hyvin. ;)))

      • Anonyymi
        Valuuttakauppias kirjoitti:

        Jos tällaiset tarinat helpottavat oloasi, niin kaikki on vieläkin ihan hyvin. ;)))

        Minulla kaikki on hyvin, sinulla tuskin kirjoituksistasi ja nimimerkeistäsi päätellen on.

        Valmistaudu kohtaamaan arvostamasi sukulaismies taas juhannuksena. Voitte puhua rahasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla kaikki on hyvin, sinulla tuskin kirjoituksistasi ja nimimerkeistäsi päätellen on.

        Valmistaudu kohtaamaan arvostamasi sukulaismies taas juhannuksena. Voitte puhua rahasta.

        Valkku parkuu maahanmuuttopalstan ylimoktarina suomalaisrikollisen liian pienestä seksuaalituomiosta.
        MuIkkupantaa vaatien, lisätuomiota 100 vuotta lisäksi, koska kantasuomalainen.
        Niin se Brynolfin aika kuluu, useilla rattailla sontaa heitellen eri nimimerkeillään.

      • Kyttäyskeikka oli kylläkin syyskuun puolessa välissä vuonna 2010. Eräs tyyppi oli kotiutettu Tahaikulandiasta ja hänellähän oli punainen ikivanha Lada. Kyllä porukat tiesi heti kenestä oli kyse.

      • Anonyymi
        railisuominen kirjoitti:

        Kyttäyskeikka oli kylläkin syyskuun puolessa välissä vuonna 2010. Eräs tyyppi oli kotiutettu Tahaikulandiasta ja hänellähän oli punainen ikivanha Lada. Kyllä porukat tiesi heti kenestä oli kyse.

        Terve vaan Ada alias Moktar.

      • Anonyymi
        railisuominen kirjoitti:

        Kyttäyskeikka oli kylläkin syyskuun puolessa välissä vuonna 2010. Eräs tyyppi oli kotiutettu Tahaikulandiasta ja hänellähän oli punainen ikivanha Lada. Kyllä porukat tiesi heti kenestä oli kyse.

        Dysfasia tarttunut ValkkuMoktarilta?

      • railisuominen kirjoitti:

        Kyttäyskeikka oli kylläkin syyskuun puolessa välissä vuonna 2010. Eräs tyyppi oli kotiutettu Tahaikulandiasta ja hänellähän oli punainen ikivanha Lada. Kyllä porukat tiesi heti kenestä oli kyse.

        "...hänellähän oli punainen ikivanha Lada. "
        Kansainväliset sioittajat ajelivat Ladalla silloin ja ajelevat Ladalla tänäänkin.

        Maailma on hyvä ja kaunis. Karman laki toimii. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dysfasia tarttunut ValkkuMoktarilta?

        Kyllä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä.

        Älä sinä siitä välitä, vaan yritä jostakin löytää Ladaasi varaosia. ;)))

    • Anonyymi

      Ongelmaksi voi muodostua se kun niitä rahoja ei ole enää olemassa, vaan kaikki on ryypätty ja hupuloitu :D

      Ainoa keino saada korvauksia on määrätä vastuulliset henkilöt johonkin pakkotyöhön 7eurolla vuorokaudessa tienaamaan hukkaamansa rahat takaisin.

      • Anonyymi

        "Älä sinä siitä välitä, vaan yritä jostakin löytää Ladaasi varaosia. ;)))"

        Oletko yrittänyt itse löytää päähäsi uusia palikoita? Söisit edes kalaa kaksi kertaa viikossa, muutakin kuin Nuasjärven mätää kuhaa.

        Oletko mitannut verenpaineesi, käyt ylikierroksilla, johtuiskohan asia siitä, ettet ole palauttanut kaikkia rahoja..

        Vouti kolkuttaa

        ValkkuMG, sinisellä nikillä vaan, lupasit niin...

        Valkku, muista syödä kalaa. Aivosi eivät ole koskaan olleet ihan parhaassa iskussa, ja iän myötä olet aina vaan surkeampi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ValkkuMG, sinisellä nikillä vaan, lupasit niin...

        Niin tein. Sen minkä lupaan, sen myös pidän - toisin kuin kansainväliset valuuttakauppiaat.

        Katso kuvasta ja sinisestä tekstistä. ;)

      • Anonyymi
        Valuuttakauppias kirjoitti:

        Niin tein. Sen minkä lupaan, sen myös pidän - toisin kuin kansainväliset valuuttakauppiaat.

        Katso kuvasta ja sinisestä tekstistä. ;)

        Suomi 24:lla eivät kansainväliset valuuttakauppuaat kirjoittele. Ei he eivät edes löytäisi Suomi 24: sta.
        Ja MG on sanattoman surun rasittama.
        Perseentervaaja on jäänyt kiinni nokastaan tervaan.

        "Suomi 24:lla eivät kansainväliset valuuttakauppuaat kirjoittele. ”

        Kyllä tämä minusta valuuttakaupalta ja kovin kansainväliseltä toiminnalta kuulostaa:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/8554252/valuuttakauppa-eurusd
        ”Worldwide Investment Company Corp. tavoitteena on olla muutaman vuoden kuluessa valuuttakaupan informaatio- ja hallintateknologian toimialan johtava yritys maailmassa.”

        Vai olisiko tämä sinun mielestäsi jotakin muuta toimialaa? ;)))

        PS. Vai ihan ”valuuttakauppuaat”. Onkos nyt kaikki ihan hyvin? ;)))

        Ihmettelen että tuollainen vanha dementikko pystyy ja haluaa palata 15-20 vuotta vanhaan asiaan. Ikä painaa Moktarin jo karvahatun alla, joten parasta siis palata vanhoihin asioihin. Näin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen että tuollainen vanha dementikko pystyy ja haluaa palata 15-20 vuotta vanhaan asiaan. Ikä painaa Moktarin jo karvahatun alla, joten parasta siis palata vanhoihin asioihin. Näin.

        Sinun puheenvuorostasi ymmärsin sen, kuinka ihmisparan muisti onkin niin kovin lyhyt ja silloinkin vielä valikoiva. Vaikuttaa siltä, että sinä itsekään et enää muistaa vanhoja asioita.

        Eikös me yhdessä sovittu, että kaikki kivet käännetään? Nyt sinä haluatkin kääntää jo aiemmin käännetyt kivet takaisin entisille paikoilleen ja unohtaa menneet.

        Aivan turhaa sinä minua syyttelet vanhojen asioiden kaivelusta, sillä tämän ketjun aloitti Raili. Ja tässä on vieläpä kyse vallan uudesta asiasta. Ryhmä myöhäisherännäisiä ketkuja yrittää jälkilypsyä ja vaatii ORK:lta vielä 700.000 euroa. Tämä nyt käännettävä kivi on uusi.

        Aivan turhaan sinä höpötät siinä, että unohdetaan menneet. Winkkarit seikkailut jäävät katajaisen kansan muistiin kuin konsanaan talvisota. Ukot kertovat lapsenlapsilleen iltasatuna hassuja juttuja siitä, kuinka vyölaukkumies ja joulupukki veivät naapurin Eikalta rahat ja omakotitalon ja kuinka lopulta joulupukin muori itsekin oli lopulta vosuna asemalla.

        Mustanaamio ei koskaan unohda. ;)))

      • Anonyymi

        jäljelle siis, ei äljelle...
        Joko huutonaurattaa?

        Paatuneena sovinistina MoktarValkku käyttää usein naissukupuolisista ihmisistä termiä "vosu".

    • Anonyymi

      Pian hyppäsi ValkkuMG Moktarihahmolleen ja alkoi öyhöttämään näätänä. On se ketku.

    • Anonyymi

      Voihan vattu, tälläkin palstalla on poistoautomaattina Moktar!

      • Anonyymi

        Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä, joista yksikään EI ollut sääntöjenvastainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä, joista yksikään EI ollut sääntöjenvastainen.

        Ei vielä ole ValkkuMG logannut toiselle nikilleen...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei vielä ole ValkkuMG logannut toiselle nikilleen...

        Oletkos saanut nyt päivystysvuoron tälle palstalle? ;)))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vielä ole ValkkuMG logannut toiselle nikilleen...

        Mitä tarkoittaa " logannut ...

    • Huomaan vastauksistanne, että winkkarin suhteen haluatte pitäytyä entisissä asemissa " mitäpä vanhoista, unohdetaan jo menneet".

      Toiveenne on kovin lapsellinen ja kovin turha. Muistaahan katajainen kansa tuhannenkin vuoden takaa, kuinka Sampo upposi mereen ja katosi.

      Miksi emme muistaisi, kuinka rubluutti takoi rahaa sormen koskematta ja käden kajoamatta. Miksi emme muistaisi, kuinka oikea pelimies tunnisti hillon tuoksun vaikka sata metriä vastatuuleen. Vaikea on olla muistamatta sitäkään, kuinka meidän Trölli luuli päässeensä Hanskin avulla lopullisesti irti työnteon saatanallisesta ikeestä.

      Uskokaa minua, nämä winkkarijutut naurattavat naapureitanne vuosia ja vuosikymmeniä. ;)))

      • Anonyymi

        Minua naurattaa tarinasi sukulaismiehestä, kun hän hukkasi sukunne yhteiset rahat.

    • Anonyymi

      Oikeusrekisterikeskuksen toiminta on käsittämätöntä.

      Takavarikko rahat ovat uhreilta lähtöisin. Koko prosessi oli saivartelua ja kyykyttömistö. Valittaminen on viimeinen pisara .

    • Anonyymi

      Onneksi rahantuloa ei voi estää. 700 000 EUR
      Ihanaa!!!

      • Anonyymi

        Moktar-Valkku ei pidä tuosta.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe