Usan ilmatorjuntajoukot ovat Suomessa kiertomatkalla ampumassa ilmaan reikiä ryssiä odotellessa
0Äänestä
Anonyymi00004
Penttilällä jo ikää.
Mun mielestä maahan pitäis saada sen verran nuori pressa, että se suurella varmuudella jaksais istua kaks kautta. Mieluummin lähempänä viittäkymmentä. Ja kun kokemustakin pitäsi olla, ei niitä vaihtoehtoja välttämättä hirveitä määriä ole, millään puolueella- Penttilä kyllä muuten pätevä.
Lisäks ongelmana kaikilla puolueilla on, millään ei ole erityisen valovoimaisia kanditaatteja noin muutenkaan.
Usein mainittu mustana hevosena mikä aaltola. Noh, kundilla on hypeä ja onhan se poltiikan tutkija, mutta kun se ei ole politiikko. Sen kummemmin en ala tekemään analyysiä mahdollisista ehdokkaista. Kaitpa maahan pressakin saadaan, odotellaan nyt ekana noit viralliset ehdokkaat.
Mutta korostan, ikäloppuja ukkeleita ei kannattais laittaa ehdolle.
=DW=
0Äänestä
Anonyymi00006
Kun P putosi eduskunnasta sanoin hänelle että olitte liian akateeminen porukka Mutta tarkoitin etäinen pyörittelevä tylsäjoukko
Tosin P arvosteli putininjalkavai vaa eli moa alkumetreillä
"" Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajan Risto E.J. Penttilän mielestä presidentin harrastama "maailmanparantaminen" ei edistä hänen kykyään toimia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana. Penttilän arvio presidentin toiminnasta on herättänyt kiivasta keskustelua. Presidentti Tarja Halonen Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja Risto E.J. Penttilä arvostelee kovin sanoin presidentti Tarjan Halosen ulkopoliittista toimintaa. Kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa Penttilä kohdistaa arvostelunsa erityisesti presidentti Halosen aktiivisuuteen kansainvälisen oikeudenmukaisuuden edistäjänä.""
0Äänestä
Anonyymi00009
"Penttilällä jo ikää." 64 vuotias ! Haavisto ja Rehn ovat vanhempia.
0Äänestä
Anonyymi00012
Anonyymi00009 kirjoitti:
"Penttilällä jo ikää." 64 vuotias ! Haavisto ja Rehn ovat vanhempia.
Haavisto 65.
Rehn 64, Eihän iän pitäis olla muuta kuin numeroita ja eliniätkin kasvaneet. Jokatapauksessa aina vaarana, terveysongelmat tai polttimon himmeneminen. Edelleen mieltä, pitää ajatella sitä, minkä ikäinen pressa on kahden kauden jälkeen. Kun nyt kaikki varmaan muistaa kekkosen kohtalonkin.
Haavisto oli parikin kertaa ehdolla ja sopevassa iässä. Jos se ois ekalla kertaa valittu, se pääsis mukavasti pressanhommista eläkkeelle. Mitenkään kummemmin kantaa ottamatta, kundi alkaa olemaan liian vanha.
Viiskymppistä jostain kehiin, se mun mielipide.
=DW=
0Äänestä
Anonyymi00034
Wäinämön saappaat aika suuret täytettäviksi.Substanssia pakko löytyä.
0Äänestä
Anonyymi00035
Anonyymi00009 kirjoitti:
"Penttilällä jo ikää." 64 vuotias ! Haavisto ja Rehn ovat vanhempia.
:DDDD
0Äänestä
Anonyymi00005
Haavisto saanu kannatusta kokoomus piireissä.
0Äänestä
Anonyymi00007
Penttilä on 64 v. Muut ehdokkaat vanhempia.
0Äänestä
Anonyymi00008
Stubb on nuorempi, mutta luoja varjelkoon meitä Stupidilta.
0Äänestä
Anonyymi00010
Olin pudota sohvalta, kun luin hänen halustaa päästä presidentiksi. On hänessä ollut kautta aikain pyrkyä. Jotenkin pieni häivähdys sääliä. Ehkä jo pienestä polvihousuisesta asti haaveillut presidenttiydestä. Mene ja tiedä. Beng
Miksi hämmästyit, jos hänessä mielestäsi on aina ollut pyrkyä?
Eiköhän ehdokkaaksi asettuminen edellytäkin, että on itsellään palavaa halua siihen, eikä lähteä kisaan sillä tyylillä, että en mää nyt tiiä, haluunks mä, mutta mennään nyt sitten.
Minulle aikaisemmin tuntematon tyyppi. Olen katsonut Tuubilta vähän haastattelujaan. Kai hänellä kriteerejä olisi ihan tarpeeksi, mutta hänen äänensä ja puhetapansa ei oikein minulle. Suu käy kovemmin kuin Marinilla koskaan. Tosin hän myös jotain sanookin, ettei ihan tyhjäkäynnillä. Niitä vanhuuden merkkejä ei hänessä kyllä vielä näy. Kovin pirteältä vaikuttaa ja voisi luulla vasta keski-ikäiseksi. Urheilullista ja luultavasti muutenkin aika terveellistä elämää viettänyt.
0Äänestä
Anonyymi00016
Tellukka kirjoitti:

14:44 Tellu taas? Siksi, että kuuseen kurkottaa....mielestäni.... Kukahan on yllyttänyt....no eihän se....vaan... Beng
14:44 Tellu taas? Siksi, että kuuseen kurkottaa....mielestäni.... Kukahan on yllyttänyt....no eihän se....vaan... Beng
Eihän sitä sen ylemmäksi koskaan pääse kuin mihin laittaa tavoitteensa.
"Yrittänyttä ei laiteta", sanotaan, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan, ei ummarra, mutta siteeraan silti.
0Äänestä
Anonyymi00013
Penttilästä tulisi hyvä pressa.
0Äänestä
Anonyymi00014
Korjaan. Pressu
0Äänestä
Anonyymi00017
Anonyymi00014 kirjoitti:
Korjaan. Pressu
Minäkin välillä korjaan.... Beng
0Äänestä
Anonyymi00020
Ei tulisi.
0Äänestä
Anonyymi00032
Anonyymi00020 kirjoitti:
Ei tulisi.
Mutten kääri... Beng
0Äänestä
Anonyymi00015
Mä uskon vakaasti, että Mika Aaltola hakee kansanliikkeen kautta presidenttiyttä. Perustaa kannatusyhdistyksen ja saa tuon 20 000 kannattajakorttia heittämällä. Sinne menee suuri osa kokoomusta kannattaneiden äänistä. Muista puolueista puhumattakaan. Tekee siis saman kuin Niinistö 2018.
0Äänestä
Anonyymi00018
PENTTILÄ onki varteenotettava mahdollinen presidenttiehdokas,
kehtais maailmallekki näyttää ja lähettä edustamaan suomea,,, HIENOA kun joku on huomannu PENNTILÄN !!!!
No. Kerrankin ollaan jokseenkin samaa mieltä. Itse itsensä löytänyt. Vauvakin löytää käteensä ja varpaansa jossain vaiheessa ja vie ne suuhun.... Beng
Niin just. Vauvakin itse löytää.
Siksi varmaan työttömiäkin niin paljon, kun odottelevat vain kotona jonkun löytävän heidät ja pyytävän töihinsä, eivätkä itse yritä löytää niitä töitä.
0Äänestä
Anonyymi00025

Armotonta päättelyä. Elä sie lyö lyötyjä.... Beng
0Äänestä
Anonyymi00021
Hehheh - Natohaukka Risto E. J. Penttilän "yllätysisku"
Aikoinaan sotilaallinen liittoutumattomuus kelpasi Risto E. J. Pentttilälle, jos presidentin asemaa vahvistetaan.
Risto E. J oli Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja ja Salesta oli tullut pressa.
0Äänestä
Anonyymi00022
Penttilästä tulisi hyvä kokoomuksen presidenttiehdokas. Ei tulisi ainakaan seuraavaksi kokoomuslaista presidenttiä.
0Äänestä
Anonyymi00029
Niinkö se kristallikuulasi näytti?
0Äänestä
Anonyymi00023
Ripa tunkee itsensä joka paikkaan asiantuntijaksi. EI jatkoon !
0Äänestä
Anonyymi00024
9.1.2023 Kova ja erikoisen asiantunteva ennustus: Sodassa tulossa ”läpimurto”, ennustaa Risto E. J. Penttilä
Tuohan se on useinkin sellaisilla, jotka puhuvat paljon, niin puhuvat liikaa ja sitten tulee kaiken väristä sammakkoa suusta. Ja nuo ennustelijat! Tulee mieleen meidän Tegnellin ennustukset, jotka eivät tainneet koskaan pitää paikkaansa. Kun löytyisi samanlainen ehdokas kuin Niinistö, joka puhuu aina ajatellen ja harkiten mitä suustaan työntää ulos.
0Äänestä
Anonyymi00026
Kokoomus haluaa leikata miljardin sotesta. Siitä tulee kärsimään mm. vanhukset.
Kokoomus haluaa perua 0,7 hoitajamitoituksen. Siitä kärsivät kaikki potilaat ja hoitajat.
Kok ja Pers valehtelevat kilpaa. Takki kääntyy joka päivä ja niitten sotemiljardeista ei ota selvää enää erkkikään. Vähiten niistä on perillä Orpo itse ? Kimalaisen asiakas ei tiedä tavisten elämästä mitään.
0Äänestä
Anonyymi00027
Edellinen hallitus jo perui sen 0,7 hoitajamitoituksen. Etkö sitä tiennyt?
0Äänestä
Anonyymi00031
Vai voi sellaisesta sotesta vielä leikatakin, kun siitä on annettu rahoitusmalli, josta puuttuu miljardeja moesta keskeisestä kohteesta. Jätetty siis sote heitteille! Siinähän on työtä, kun yritetään keksiä näitä puuttuvia rahoja mahdollisimman vähän yhteiskuntaa vaurioittamatta niin, että hoidon taso ei ainakaan huonone ja muutkin yhteiskunnan sektorit säityttävä olennaisen.
0Äänestä
Anonyymi00039
Miksi sinä tuota samaa massakopioit vähän joka ketjuun ja sitten ihmettelet, että kuka niitä poistaa.
0Äänestä
Anonyymi00028
Parempi kunnon porvari presitentiksi kuin epämääräinen maailman syleilijä sosialisti.
0Äänestä
Anonyymi00030
Juuri niin, Pekka Haavisto yli rajojen.
0Äänestä
Anonyymi00037
haavisto jätetään laskuista pois, ei kelpaa presidetiksi,
0Äänestä
Anonyymi00033
Haavisto on puisto-osaston etuhenkilö, lällykkä.
0Äänestä
Anonyymi00036
KAIKKONEN on seuraava suomen presidentti,
0Äänestä
Anonyymi00038
Kaikkosen korruptiotyö Kepun Nuorisosäätiössä romutti rakennukset ja tuhosi lähiön Espoossa vesijättökuopaksi
Ulkoministeri tulevalla presidentillä Pekka Haavistolla on riittänyt edustaa Suomea kanasainvälisissä tehtävissä. Enemmän kuin kuin yhdelläkään ulkoministerillä ennen häntä, par'aikaa ulkoministerit kokoontuvat Bryssellin pohtimaan pakotteista ja tukea Ukrainalle - taustalla hiertää kiista unkarilaisesta pankista.
0Äänestä
Anonyymi00048
eipäs ole tuleva vaan menevä eipäsjuupaspaskan levittäminen kuuluu savolaiselle eipäs kuulu juupas kuuluu
0Äänestä
Anonyymi00049
Ah. Olin kirjoittavinani tänne. Antti Lindtmanista pressa! Beng
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Kannattaa äänestää SKPn tai Avoimen puolueen presitenttiä niissä molemmissa ehdokas on oikeasti tohdori
Ampparipellealoittaja ei tiedä että SNiinistö karkotti tubbin joten hän pannassa ja Tubb on tekodohtori Englannin opistosta
Onko Hjallis ainoa toistaiseksi ehdolle asettunut ?
Yritin hakea onko Harkimolla energiavideota koska ostin eilen lisäyksen Fortumia vaikka sitä pelätään
Harkimo on nykyisi New Yorkissa turistioppaana
Itse suosin Minneapolista
https://youtu.be/tvq3dnW4qVo
Usan ilmatorjuntajoukot ovat Suomessa kiertomatkalla ampumassa ilmaan reikiä ryssiä odotellessa
Penttilällä jo ikää.
Mun mielestä maahan pitäis saada sen verran nuori pressa, että se suurella varmuudella jaksais istua kaks kautta. Mieluummin lähempänä viittäkymmentä. Ja kun kokemustakin pitäsi olla, ei niitä vaihtoehtoja välttämättä hirveitä määriä ole, millään puolueella- Penttilä kyllä muuten pätevä.
Lisäks ongelmana kaikilla puolueilla on, millään ei ole erityisen valovoimaisia kanditaatteja noin muutenkaan.
Usein mainittu mustana hevosena mikä aaltola. Noh, kundilla on hypeä ja onhan se poltiikan tutkija, mutta kun se ei ole politiikko. Sen kummemmin en ala tekemään analyysiä mahdollisista ehdokkaista. Kaitpa maahan pressakin saadaan, odotellaan nyt ekana noit viralliset ehdokkaat.
Mutta korostan, ikäloppuja ukkeleita ei kannattais laittaa ehdolle.
=DW=
Kun P putosi eduskunnasta sanoin hänelle että olitte liian akateeminen porukka
Mutta tarkoitin etäinen pyörittelevä tylsäjoukko
Tosin P arvosteli putininjalkavai vaa eli moa alkumetreillä
"" Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajan Risto E.J. Penttilän mielestä presidentin harrastama "maailmanparantaminen" ei edistä hänen kykyään toimia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana. Penttilän arvio presidentin toiminnasta on herättänyt kiivasta keskustelua.
Presidentti Tarja Halonen
Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja Risto E.J. Penttilä arvostelee kovin sanoin presidentti Tarjan Halosen ulkopoliittista toimintaa.
Kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa Penttilä kohdistaa arvostelunsa erityisesti presidentti Halosen aktiivisuuteen kansainvälisen oikeudenmukaisuuden edistäjänä.""
"Penttilällä jo ikää." 64 vuotias ! Haavisto ja Rehn ovat vanhempia.
Haavisto 65.
Rehn 64, Eihän iän pitäis olla muuta kuin numeroita ja eliniätkin kasvaneet. Jokatapauksessa aina vaarana, terveysongelmat tai polttimon himmeneminen. Edelleen mieltä, pitää ajatella sitä, minkä ikäinen pressa on kahden kauden jälkeen. Kun nyt kaikki varmaan muistaa kekkosen kohtalonkin.
Haavisto oli parikin kertaa ehdolla ja sopevassa iässä. Jos se ois ekalla kertaa valittu, se pääsis mukavasti pressanhommista eläkkeelle. Mitenkään kummemmin kantaa ottamatta, kundi alkaa olemaan liian vanha.
Viiskymppistä jostain kehiin, se mun mielipide.
=DW=
Wäinämön saappaat aika suuret täytettäviksi.Substanssia pakko löytyä.
:DDDD
Haavisto saanu kannatusta kokoomus piireissä.
Penttilä on 64 v. Muut ehdokkaat vanhempia.
Stubb on nuorempi, mutta luoja varjelkoon meitä Stupidilta.
Olin pudota sohvalta, kun luin hänen halustaa päästä presidentiksi.
On hänessä ollut kautta aikain pyrkyä.
Jotenkin pieni häivähdys sääliä.
Ehkä jo pienestä polvihousuisesta asti haaveillut presidenttiydestä.
Mene ja tiedä.
Beng
Siis koski Penttilää.
Beng
Miksi hämmästyit, jos hänessä mielestäsi on aina ollut pyrkyä?
Eiköhän ehdokkaaksi asettuminen edellytäkin, että on itsellään palavaa halua siihen, eikä lähteä kisaan sillä tyylillä, että en mää nyt tiiä, haluunks mä, mutta mennään nyt sitten.
Minulle aikaisemmin tuntematon tyyppi. Olen katsonut Tuubilta vähän haastattelujaan.
Kai hänellä kriteerejä olisi ihan tarpeeksi, mutta hänen äänensä ja puhetapansa ei oikein minulle. Suu käy kovemmin kuin Marinilla koskaan. Tosin hän myös jotain sanookin, ettei ihan tyhjäkäynnillä.
Niitä vanhuuden merkkejä ei hänessä kyllä vielä näy. Kovin pirteältä vaikuttaa ja voisi luulla vasta keski-ikäiseksi. Urheilullista ja luultavasti muutenkin aika terveellistä elämää viettänyt.
14:44
Tellu taas?
Siksi, että kuuseen kurkottaa....mielestäni....
Kukahan on yllyttänyt....no eihän se....vaan...
Beng
Eihän sitä sen ylemmäksi koskaan pääse kuin mihin laittaa tavoitteensa.
"Yrittänyttä ei laiteta", sanotaan, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan, ei ummarra, mutta siteeraan silti.
Penttilästä tulisi hyvä pressa.
Korjaan. Pressu
Minäkin välillä korjaan....
Beng
Ei tulisi.
Mutten kääri...
Beng
Mä uskon vakaasti, että Mika Aaltola hakee kansanliikkeen kautta presidenttiyttä.
Perustaa kannatusyhdistyksen ja saa tuon 20 000 kannattajakorttia heittämällä.
Sinne menee suuri osa kokoomusta kannattaneiden äänistä. Muista puolueista puhumattakaan.
Tekee siis saman kuin Niinistö 2018.
PENTTILÄ onki varteenotettava mahdollinen presidenttiehdokas,
kehtais maailmallekki näyttää ja lähettä edustamaan suomea,,,
HIENOA kun joku on huomannu PENNTILÄN !!!!
Eikös hän itse huomannut itsensä tyyliin; huhuu, minäkin olen täällä ja haluaisin presidentiksi, odottelen vain Orpon soittoa nyt ...
No. Kerrankin ollaan jokseenkin samaa mieltä.
Itse itsensä löytänyt.
Vauvakin löytää käteensä ja varpaansa jossain vaiheessa ja vie ne suuhun....
Beng
Niin just. Vauvakin itse löytää.
Siksi varmaan työttömiäkin niin paljon, kun odottelevat vain kotona jonkun löytävän heidät ja pyytävän töihinsä, eivätkä itse yritä löytää niitä töitä.
Armotonta päättelyä. Elä sie lyö lyötyjä....
Beng
Hehheh - Natohaukka Risto E. J. Penttilän "yllätysisku"
Aikoinaan sotilaallinen liittoutumattomuus kelpasi Risto E. J. Pentttilälle,
jos presidentin asemaa vahvistetaan.
Risto E. J oli Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja ja Salesta oli tullut
pressa.
Penttilästä tulisi hyvä kokoomuksen presidenttiehdokas. Ei tulisi ainakaan seuraavaksi kokoomuslaista presidenttiä.
Niinkö se kristallikuulasi näytti?
Ripa tunkee itsensä joka paikkaan asiantuntijaksi. EI jatkoon !
9.1.2023 Kova ja erikoisen asiantunteva ennustus:
Sodassa tulossa ”läpimurto”, ennustaa Risto E. J. Penttilä
Tuohan se on useinkin sellaisilla, jotka puhuvat paljon, niin puhuvat liikaa ja sitten tulee kaiken väristä sammakkoa suusta.
Ja nuo ennustelijat! Tulee mieleen meidän Tegnellin ennustukset, jotka eivät tainneet koskaan pitää paikkaansa.
Kun löytyisi samanlainen ehdokas kuin Niinistö, joka puhuu aina ajatellen ja harkiten mitä suustaan työntää ulos.
Kokoomus haluaa leikata miljardin sotesta.
Siitä tulee kärsimään mm. vanhukset.
Kokoomus haluaa perua 0,7 hoitajamitoituksen.
Siitä kärsivät kaikki potilaat ja hoitajat.
Kok ja Pers valehtelevat kilpaa. Takki kääntyy joka päivä ja niitten
sotemiljardeista ei ota selvää enää erkkikään. Vähiten niistä on perillä Orpo itse ?
Kimalaisen asiakas ei tiedä tavisten elämästä mitään.
Edellinen hallitus jo perui sen 0,7 hoitajamitoituksen.
Etkö sitä tiennyt?
Vai voi sellaisesta sotesta vielä leikatakin, kun siitä on annettu rahoitusmalli, josta puuttuu miljardeja moesta keskeisestä kohteesta. Jätetty siis sote heitteille!
Siinähän on työtä, kun yritetään keksiä näitä puuttuvia rahoja mahdollisimman vähän yhteiskuntaa vaurioittamatta niin, että hoidon taso ei ainakaan huonone ja muutkin yhteiskunnan sektorit säityttävä olennaisen.
Miksi sinä tuota samaa massakopioit vähän joka ketjuun ja sitten ihmettelet, että kuka niitä poistaa.
Parempi kunnon porvari presitentiksi kuin epämääräinen maailman syleilijä sosialisti.
Juuri niin, Pekka Haavisto yli rajojen.
haavisto jätetään laskuista pois, ei kelpaa presidetiksi,
Haavisto on puisto-osaston etuhenkilö, lällykkä.
KAIKKONEN
on seuraava suomen presidentti,
Kaikkosen korruptiotyö Kepun Nuorisosäätiössä romutti rakennukset ja tuhosi lähiön Espoossa vesijättökuopaksi
Kaikkosekuppa
https://hs.mediadelivery.fi/img/468/61d318dd49c54785562dc720da1fc9b6.jpg
Nevör.
Ei hän ala ehdolle vaikka pyydettäisiin.
Itse sanoi.
Haavisto on presidentti jos kansa hänet valitsee.
pe
EI ooooo EIKÄ TUUUUUUUUUUUU,,,
turha mainostaa haavistoa,
Vai niin, ei sitten tuu kun sen sanot.
Halla-aho, hänellä eniten kokemusta tietyistä ssioista.
Jankutus eipäs juupas on kuusi- tai seitsemänpäiden joka päistä keskusemista
TEHDÄÄN J. PENTTILÄSTÄ seuraava suomen presidentti,, !
on näyttävä ja asiallinen !
eipäsjuupaspaskan levittäminen kuuluu savolaiselle
eipäs tehdä
juupas tehdään
Ulkoministeri tulevalla presidentillä Pekka Haavistolla on riittänyt edustaa Suomea kanasainvälisissä tehtävissä. Enemmän kuin kuin yhdelläkään ulkoministerillä ennen häntä, par'aikaa ulkoministerit kokoontuvat Bryssellin pohtimaan pakotteista ja tukea Ukrainalle - taustalla hiertää kiista unkarilaisesta pankista.
eipäs ole tuleva vaan menevä
eipäsjuupaspaskan levittäminen kuuluu savolaiselle
eipäs kuulu
juupas kuuluu
Ah. Olin kirjoittavinani tänne.
Antti Lindtmanista pressa!
Beng