Ei ole yhtään järjellistä syytä satsata olemassa olevaan keskustaan joka on sivussa kaikesta. Olisi järkevää alkaa päämäärätietoisesti rakentaa Hennasta Orimattilan uutta keskustaa, Perusteluja tämä ei edes kaipaisi, mutta laitanpa tähän muutamia järkisyitä.
A) Liikenneýhteydet. Hennassa on rautatie ja moottoritie aivan vieressä, lisäksi ns. Vanha nelostie. Ei olisi homma eikä mikään tehdä liittymiä motarille.
B) Aluetta ei ole vielä pilattu rakentamisella. Alueella ei ole uutta eikä vanhaa rakennuskantaa juurikaan joka pitäisi ottaa huomioon.
C) Tilaa laajenemiselle on runsaasti. Joka puolella on tilaa laajeta. Jos tarvitaan teollisuustontteja niitä löytyy, jos tarvitaan lentokenttä sekin järjestyy. Jos tarvitaan maanalaista tunneliverkostoa se on helppo toteuttaa.
Nyt onkin siis käännettävä katseet entistä lujemmin Hennaan. On otettava suuria askelia joilla keskusta siirtyy seuraavan 10 vuoden aikana Hennaan.
Vuokrakerrostaloja muutama näin alkuun. Koulu. Liittymät motarille. uusi kaupungintalo Hennaan. jne.
Orimattilan uusi keskusta Hennaan
40
679
Vastaukset
- Anonyymi
Erittäin hyvä aloitus, kannatetaan. Hennassa on kaikki mahdollisuudet verrattuna nykyiseen keskustaan joka on todellakin sivussa kaikista valtaväylistä.
- Anonyymi
Henna on kirjoittamaton tarina. Kaikki on vielä mahdollista. Nyt vaan tarvitaan tekoja, suuria askelia koko orimattilalle. Hyväksi tämä kaikki vielä kääntyy.
- Anonyymi
Pitkän tähtäimen suunnitelma onkin juuri tämä että Hennasta tulee Orimattilan uusi keskus. Nykyinen keskusta on hiipunut vuosi vuodelta ja harva enää muistaa maineikasta Hilskan kauppaa, joka oli kylän kunkku. Ehkä joku Raksa Rane ja muutama muu muistaa.
- Anonyymi
Siellä kuulemma on rikollisuutta jo ihan kuin ison maailman malliin :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä kuulemma on rikollisuutta jo ihan kuin ison maailman malliin :)
Rikollisuus on kaikkien radanvarsipaikkakuntien vitsaus. Junissa matkaa jos jonkinlaista hamppia ja osa jää väärällä asemalla pois ja alkaa sekoilla. Henna on radanvarsipaikkakunta kuten esim Kerava.
Kyllä Hennassa on ainesta ihan uudeksi keskustaksi ja sellainen siitä tulee. Hienoa nähdä että perussuomalaisetkin joka muka vastusti Hennaa ei oikeasti sitä vastustanutkaan. Hennan matka kohti Orimattilan uutta keskustaa jatkuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rikollisuus on kaikkien radanvarsipaikkakuntien vitsaus. Junissa matkaa jos jonkinlaista hamppia ja osa jää väärällä asemalla pois ja alkaa sekoilla. Henna on radanvarsipaikkakunta kuten esim Kerava.
Kyllä Hennassa on ainesta ihan uudeksi keskustaksi ja sellainen siitä tulee. Hienoa nähdä että perussuomalaisetkin joka muka vastusti Hennaa ei oikeasti sitä vastustanutkaan. Hennan matka kohti Orimattilan uutta keskustaa jatkuu.Ei pidä olla huolissaan sillä Hennaan tulee oma poliisiasema. Orimattilan nykyiseen keskustaan sitä ei enää tule kun kylä hiljenee koko ajan.
- Anonyymi
Vihdoinkin järkevä aloitus Orimattilan tulevaisuuden kannalta. Henna on ainoa mahdollisuus Orimattilalle. Villikkalasta Artjärvelle alueen voi liittää Iittiin jollon ei ole riippakiviä.
- Anonyymi
Miettikääs jos Orimattilan uusi keskusta olisikin Hennassa?
Olisi juna-asema, moottoritie ja melkoisella varmuudella linja-autoasema rakennuksineen.
Virastot ja kaupungintalo sekä uusi terveyskeskus palveluineen olisi Hennassa.
Olisi rohkeasti alettava siirtää olemassa olevan keskustan palvelut Hennaan. Ei enää mitään investointeja vanhaan keskustaan. Ihan vaan määrätietoisesti alettaisiin siirtää kaikki Hennaan. Uudet vuokratalot Hennaan. Vanha vuokra-asuntokanta on jo varsin iäkästä ja suurista remonteista alkaa olla jo yli 20 vuotta. Samalla rahalla mikä noiden vuokratalojen remonttiin menee rakentaa uuden saman kokoluokan rakennuksen.
Ei ole mitään järkeä tehdä niitä kaikessa sivusta olevaan vanhaan keskustaan vaan valtaväylien viereen Hennaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miettikääs jos Orimattilan uusi keskusta olisikin Hennassa?
Olisi juna-asema, moottoritie ja melkoisella varmuudella linja-autoasema rakennuksineen.
Virastot ja kaupungintalo sekä uusi terveyskeskus palveluineen olisi Hennassa.
Olisi rohkeasti alettava siirtää olemassa olevan keskustan palvelut Hennaan. Ei enää mitään investointeja vanhaan keskustaan. Ihan vaan määrätietoisesti alettaisiin siirtää kaikki Hennaan. Uudet vuokratalot Hennaan. Vanha vuokra-asuntokanta on jo varsin iäkästä ja suurista remonteista alkaa olla jo yli 20 vuotta. Samalla rahalla mikä noiden vuokratalojen remonttiin menee rakentaa uuden saman kokoluokan rakennuksen.
Ei ole mitään järkeä tehdä niitä kaikessa sivusta olevaan vanhaan keskustaan vaan valtaväylien viereen Hennaan.Totta. Henna on Orimattilan kultasuoni. Kröhöm vain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Henna on Orimattilan kultasuoni. Kröhöm vain.
Henna on Orimattilan Klondyke, Nokia tai piilaakso. Henna pelastaa syöksykierteessä olevan Orimattilan. Se vaatii vain ammattitaitoista pilottia ohjaimiin että saadaan aeroplane hallintaan.
Henna tulee olemaan Orimattilan uusi keskusta. Sinne ei mitään Prisman peltilaatikkoja rakennetakaan maisemaa pilaamaan. Julkisivujen suhteen ollaan tarkkoja. Paikalla muurattua rakennetta tullaan suosimaan. Ei mitään peltijulkisivuja.
Sitten voitaisiin harkita muutamaa tornitaloa siihen aseman kupeeseen. Ei mitään valtavan korkeita mutta sellaisia 10 - 12 kerroksisia. Ne olisi lahdenseudun mittapuun mukaan korkeita. - Anonyymi
Halusin Artjärvelle (Vuokratalojen rivitaloihin), mutta minut sysättiin muualle. Jäin tänne, mutta ihmettelen miksi minut tänne "laitettiin", vaikka halusin Artjärvelle. Riippakivi? Mihin Orimattila todellakin on menossa, kun ollaan "oikeilla raiteilla", vaikka asiat on päin helvettiä ja Artjärvi nähdään ongelmana?
- Anonyymi
Nyt on hyvä jatkaa Hennan kehittämistä kun vastustajat ovat ottaneet lusikan kauniiseen käteensä ja ovat hiljaa virranneet Hennan taakse. Vastuu velvoittaa.
- Anonyymi
Yksikään ei halua tehdä poliittista itsemurhaa jollainen olisi Hennan vastustaminen. Jos nyt vastustaa Hennaa on aivan sama kun että joku valtakunnantason poliitikko vastustaisi Natoon liittymistä. Sellaisen poliittinen ura olisi loppusuoralla. Kyllä kansa valikoi tehtäviin vain järjissään olevia. Piste!

Miksi politiikassa on ihmisiä, jotka ajattelevat vain itseään eivätkö poliittisia päätöksiä? Onko nyt hukassa jotenkin se syy miksi siellä ollaan edes?
- Anonyymi
Kaupungin tulee näyttä itse esimerkkiä ja siirtää palveluja Hennaan. Myös jäähalli pitää rakentaa Hennaan.
- Anonyymi
Tämä on hyvä. Kröhöm vain.
- Anonyymi
Aivan mahtavaa yksinpuhelua Hennatrollilta! Pitäisikö jo luovutta ja myöntää, että se Henna oli ja meni ja muutama kuppainen mökki sinne saatiin kymmeneen vuoteen.
- Anonyymi
Me Kokoomuslaiset seisomme Hennan takana. Tulee vielä aika kun Henna kukoistaa.
- Anonyymi
Hennan rakentaminen on kuin ultramaraton, välillä otetaan hieman happea ja vedetään kevyemmin, sitten taas mennään kohti maalia. Luovuttaa ei sovi ja maaliviiva tulee kyllä ja sitten juhlitaan. Tavataan Hennan uudella torilla .. " De glider in, de glider in ..." Lauletaan.
Voisikin alkaa jo suunnitella Hennan toria?- Anonyymi
Hennan hyysääjätrollilla ei taida olla lääkitys kohdillaan.
- Anonyymi
Alkaa menenemään jutut niin levottamiksi et valkotakkiset hakemaan Htrollin ja jalkapuuhun näytille Hennan junapysäkille
- Anonyymi
Hyvä idea. Voisi toimia varoituksena muille Hennan hyysääjille.
- Anonyymi
Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää että Henna on paras osa Orimattilaa ja sitä on ehdottomasti kehitettävä siihen suuntaan että sinne saadaan se keskus jota on Jokisen ajoilta jo määrätietoisesti viety eteenpäin.
Henna on erinomaisella paikalla, hyvien liikenneyhteyksin varrella vain noin 40 minuutin junamatkan päässä Helsingistä. Henna on kirjoittamaton kortti. Se on palapeli jonka ensimmäiset palat on jo paikallaan. Henna on kuin maalaus jossa alkaa pohjaväri ja kehykset olla paikallaan.
Vielä on matkaa siihen että Henna pääsee kunnolla vauhtiin. Mutta sitä lähtöä on vielä vauhditettava uusin satsauksin. Ensimmäiseksi on rakennettava se kerrostalo siihen aseman viereen, se tulee olemaan liki 10 miljoonan hanke, mutta siitä se sitten lähtee nousuun.
Hennan vastustajat on pääosin elämässään epäonnistuneita jotka purkavat pettymystään kritisoimalla Hennaa. Henna on älymystön hanke, eikä köyhälistö oikein ymmärrä näistä asioista mitään.- Anonyymi
Tämä. Toooodella hyvä näkemys ja kirjoitus.
- Anonyymi
Voi teitä muka " älymystön" edustajia jotka luulette olevanne kaikkitietäviä maailman napoja. Ei ole mikään ihme että Henna on yleinen naurun kohde utopistisen hankkeenne johdosta. Pakolla ei saa mitään hyvää aikaiseksi tässä maailmassa vaan vastustus lisääntyy entisestään. Kovapäistä porukkaa tämä "älymystö" kun ei tajua että aina ei saa tahtoaan läpi vaikka kuinka haluaisi ja tässä maassa joutuu kuuntelemaan myös "rahvasta".

Fakta on se että Kokoomus on Henna hankkeen takana. Toinen fakta on se että Kokoomukseen kuuluu paikkakunnan kerma, se älymystö. Vain älymystö voi johdattaa rahvaan oikeaan suuntaan ja sen Kokoomus tekee.
Pidetään Orimattila oikeilla raiteilla. - Anonyymi
Naulan kantaan!
Orimattilan tulevaisuus on Hennassa. Kaikki muu on menneisyyteen takertunutta haihattelua.
Mummot ja papat hoitakoon rapistuvaa infraa nykykeskustassa, mutta Hennassa on kaikki mahdollisuudet.
Nykykeskustassa liiketilat sulkeutuvat, asukkaat muuttavat pois ja Kehr.... kuolee.
Orimattilan keskustaan investoiva on kuin hullu, joka uskoo lankapuhelimen paluuseen.
- Anonyymi
Orimattilalaisten pitää puhaltaa Hennan suhteen samaan liekkiin. Ei tästä tule mitään jos asiassa hanataan vastaan. Vain yhtäköyttä vetämällä saadaan tehtyä mahdottomastakin totta.
Ei sitä talvisotaakaan olisi voitettu jos olisi alettu eri ratoja mennä. Se voitettiin yhteistoiminnalla, sillä että koko kansa taisteli suurta pahaa, itse saatanaa vastaan.
Nyt Hennan suhteen koko kunta valjastettava käymään taistelu Hennan voiton puolesta. Koko kunta satsaamaan kaikkensa Hennaan. Sillä tavalla saadaan se uusi keskusta toreineen, jäähalleineen ym. sinne.- Anonyymi
Ja höpön höpön ja vielä kerran höpön. Jos sillä projektilla olisi ollut vetovoimaa niin tilanne ei olisi tämä mikä nykyinen tilanne on eli saatu kokonaista 10 asukasta kaikilla niillä uhratuilla miljoonilla. Tehän laittaisitte vaikka miljardeja likoon saadaksenne tahtonne läpi vain näyttääksenne kuinka pystytte pomottamaan muita omasta mielestänne alempiarvoisia ihmisiä. Ylimielisyys paistaa läpi kaikista kommenteistanne niin että suorastaan hävettää.

Mutta pakkohan sinunkin on ymmärtää että paikkakuntaa on kehitettävä, on mentävä eteenpäin. Rahvas haikailee takaisin 80-luvulle, mutta sinne ei ole paluuta.
Henna on kehityskohde nro. 1. Henna on se jossa on tulevaisuus. Hennalla on kaikki mahdollisuudet, mutta se ei tule ilman rohkeita sijoituksia. Jos vaikkapa joku sijoittaa arvopapereihin, niin harvoin sieltä on pikavoittoja tulossa. Pitkäjänteisyys on avainsana.
Ei kouluja käymättömät yleensä elämässään menesty, eikä muutenkaan kykene pitkäjänteisyyteen. Koulutetut ja elämässään jo menestyneet on tiennäyttäjiä, hyviä esikuvia joita seurata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta pakkohan sinunkin on ymmärtää että paikkakuntaa on kehitettävä, on mentävä eteenpäin. Rahvas haikailee takaisin 80-luvulle, mutta sinne ei ole paluuta.
Henna on kehityskohde nro. 1. Henna on se jossa on tulevaisuus. Hennalla on kaikki mahdollisuudet, mutta se ei tule ilman rohkeita sijoituksia. Jos vaikkapa joku sijoittaa arvopapereihin, niin harvoin sieltä on pikavoittoja tulossa. Pitkäjänteisyys on avainsana.
Ei kouluja käymättömät yleensä elämässään menesty, eikä muutenkaan kykene pitkäjänteisyyteen. Koulutetut ja elämässään jo menestyneet on tiennäyttäjiä, hyviä esikuvia joita seurata.Sijoita kuule ihan niitä omia rahojasi näihin tyhmiin projekteihisi koska täytyyhän sulta näin vähäiset miljardit löytyä omasta takaa. Vai kuulutko kenties köyhälistöön?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sijoita kuule ihan niitä omia rahojasi näihin tyhmiin projekteihisi koska täytyyhän sulta näin vähäiset miljardit löytyä omasta takaa. Vai kuulutko kenties köyhälistöön?
Kyllä tässä sijoitetaan ihan yhteisiä rahoja, koska hankekin on yhteinen ja kaikkien kuntalaisten parhaaksi tähtäävä. Omat sijoitukset on toinen juttu.
Pidetään vaan Orimattila oikeilla raiteilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tässä sijoitetaan ihan yhteisiä rahoja, koska hankekin on yhteinen ja kaikkien kuntalaisten parhaaksi tähtäävä. Omat sijoitukset on toinen juttu.
Pidetään vaan Orimattila oikeilla raiteilla.Kiitos Kokoomukselle loistavasta Hennasta. Se on luksusta Orimattilassa.
- Anonyymi
Lopussa kiitos seisoo, tavataan sanoa.
Hennan matka Orimattilan uudeksi vireäksi keskustaksi jossa asuu noin 10 000 asukasta on vasta alullaan. Matka on pitkä, se on kuin ultramaraton x 10.
Ei sellaista taivalta voi tehdä ilman että välillä lepää ja kerää voimia. Sama tilanne on nyt Hennan kehittämisessä, välillä vedetään happea ja sitten jatketaan eteenpäin.
Kuten tuossa alussa kirjoitin, lopussa kiitos seisoo.
Lopussa Henna on Orimattilan jo koko radanvarren kultakimpale sopivan matkan päässä helsingin humusta. Hennaan tulee muuttamaan runsaasti sellaista väkeä joka käy pääkaupunkiseudun toimistoissa ja liikkeissä sekä jukisten palvelujen töissä. Ei hennaan odoteta mitään duunareita tai muita vastaavia muuttavan.
Haussa on keskitasoa lukeneempi väki joka ymmärtää maailman asioita.- Anonyymi
Kommennoinnistasi voi kyllä päätellä että et ymmärrä maailmantilanteesta hölkäsen pölähtämää ja se on taivaan tosi. Haavemaailman haahuilijat elävät jossain toisessa todellisuudessa kuin siinä mikä on nykytilanne ja realismia siitä mikä on mahdollista ja mikä ei. Hennalla ei ole eikä tule minkäänlaista menestymisen mahdollisuutta vaikka huuhaakonsultti niin väittäisi. Viimeiset 10 vuotta on väkisin yritetty päästä tavoitteeseen ja lopputulos on suorastaan katastrofaalisen huono eikä siitä tule muuttumaan millään manipuloinnilla.

Asiaa ei jatkossa hoidakaan mikään " huuhaakonsultti" minimipalkalla. Pestiin palkataan rautainen ammattilainen ja maksetaan kunnon liksaa niin alkaa tulostakin tulla. Hennassa on vasta perustat luotu ja nyt aletaankin rakentaa menestyksen edellytyksiä. Kerrostalohanke lienee piakkoin ajankohtainen ja se muuttaa tilannetta melkoisesti kun kerralla saadaan noin 100 uudisasukasta alueelle.
- Anonyymi
Hennaa olisi heti alun alkaen pitänyt viedä paljon rohkeammin eteenpäin. Rakentaa kerrostaloja, siirtää koulu sinne ja niin edelleen. Nyt on arkailtu ja tilanne on se ettei juuri mitään ole saatu aikaan.
- Anonyymi
Tulette näkemään että 10 vuoden päästä Hennassa mennään täyttä häkää. On kerrostalo, uusi koulu ja päiväkoti sekä uusia taloja.
- Anonyymi
10 vuoden kuluttua Henna on urbaani nykyaikainen ekokaupunki jossa saadaan nauttia monikulttuurisuuden rikkaudesta ihanien etnisten ravintoloiden muodossa, kauppakeskusten sykkeestä sekä discovalojen loisteesta.
Henna on Orimattilan pelastus. Nyt kun persutkin on sen tajunneet niin ei muuta kun hirveetä pökköä pesään ja sitä kerrostaloa rakentamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005338536Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4366224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?72193Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1591177Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17816Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.39745Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57732Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68706- 43691
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36647