Suomen kommunistinen vallankumouspuolue, joka oli aiemmin ääriryhmä ja nautti suosiota teoreettisesti radikaalien akateemikkojen ja käytännössä häirikköjen keskuudessa, on saanut lisää kannatusta suomalaisen työväen luokan keskuudessa. Ihmisten samastuminen luokkiin tai luokka-ajatteluun ylipäätään osoittaa, että marxismi on levinnyt Suomessa muihinkin kuin niihin, joka haluavat kaataa Suomen hallituksen. Isoimmat puolueet ovat huolissaan siitä ja niiden jäsenet kaipaavat aikoja, jolloin suomalaiset kävivät äänestämässä tunteen pohjalta ja vaalit eivät muuttaneet eduskunnan paikkajakoa vuosikymmeniin käytännössä yhtään. Niillä on syytä huoleen. Vallankumous saattaa jo olla alkanut, se tapahtuu useilla yhteiskunnan tasoilla ja sen pysäyttäminen saattaa olla jo liian myöhäistä. 🙃
https://www.youtube.com/watch?v=9dcQyk31ev8 5:27
Suomalaiset tukevat kommunismia enemmän
47
969
Vastaukset
- Anonyymi
Aloittaja on tämän palstan entinen sheriffi, joka sai potkut autoritäärisestä moderointityylistään.
- Anonyymi
Marxilaisuus eli yhteisöllisyyden aate on todella vahvoilla Suomessa ja muuallakin.
Vaikka tulisi jossain sota tai muita ristiriitoja valtioiden välillä, neuvottelumekanismit kasvavat. Maapallon elinolosuhteiden säilyttäminen on synnyttänyt ennenkuulumattoman yhteisliikkeen ympäri maailmaa.
Oligarkkien johtama USA menettää kaiken aikaa markkinaosuuksia, ja on ehkä ainoa riistokapitalismin tukija. Sosiaaliturva on mm. Pohjoismaihin nähden lapsen kengissä - siinä USA:n sotaisuuden tulos.
Työväen suuret joukkoesiintymisen viime vuosina heijastavat kapitalismin kriisiä. Rikas Suomi ei kykenee enää kouluttamaan terveydenhuollolle työntekijöitä. Hetkellisesti työväkeä onnistuttiin huumaamaan sodalla mutta sekin alkaa olla mennyt ohi.- Anonyymi
Terveydenhuollon ongelma on valitettavasti se että liian suuri osa kansasta on vanhuksia. On tahditonta sanoa tämä, joten sitä ei yleensä sanota. On silti väärin pakottaa uusi sukupolvia nuoria pyyhkimään perseitä omien unelmiensa toteuttamisen sijaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terveydenhuollon ongelma on valitettavasti se että liian suuri osa kansasta on vanhuksia. On tahditonta sanoa tämä, joten sitä ei yleensä sanota. On silti väärin pakottaa uusi sukupolvia nuoria pyyhkimään perseitä omien unelmiensa toteuttamisen sijaan.
Miten sinä tämä vanhusarmeijan hoitelisit.?
- Anonyymi
No sinulla ei ole sitä vaaraa, kun ei sinulla ole edes Wolt-kuskin virkaa. Ammattityötön tekee vaan niin kuin muut käskee ja elää muiden almuilla. Sinulla ei ole minkäänlaista auktoriteettia suhteessa kehenkään. Tältäkin palstalta sait potkut persuuksiin, kun et osannut olla asiallinen.
- Anonyymi
Oikeistolainen porvaristo tajuaa yhteisöllisyyden vaarallisuuden kapitalismille.
Siksi vuosituhannen jälkeen on pikkuhiljaa tuhottu yhteiskunnallista infraa. Se on edistynyt saamalla trolliarmeijan toitottamaan kansallisuusvihaa ja korostamalla yksityisomistuksen etuja. Vaarallisin trollaus etenee sodan ihannoinnissa.
Yhteisöllisyys on kaiken kattava voima ihmiskunnan kehityksessä. Rauhanomainen tavaroiden vaihto on kaikkien valtioiden etu.- Anonyymi
Etenkin kun SKP nauttii nollakannatusta.
- Anonyymi
Oikeasti kommunismiin ei voi kapitalismista suoraan hypätä. Ensin mennään sosialismiin, luokkavastakohdat vähenevät ja kommunismissa katoavat kokonaan.
- Anonyymi
Etenkin kun trendi on päinvastainen. Ko. trendi näkyi varsin selvästi mm. Suomen eduskuntavaaleissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etenkin kun trendi on päinvastainen. Ko. trendi näkyi varsin selvästi mm. Suomen eduskuntavaaleissa.
Kommareiden itsepetos senkuin jatkuu , vuodesta toiseen.
- Anonyymi
Demokratiasta ei koskaan ole siirrytty kommunismiin, vapaiden, ja demokraattisten vaalien avulla.
Duunaritkin tajuaa, että markkinatalous antaa parhaimman elintason.
- Anonyymi
********************* Suomalaiset tukevat kommunismia enemmän.
Jaahas. No vaalituloskin tämän kertoi; Saihan SKP jopa 3000 ääntä, pudotus edellisistä oli tukeva: 1500 ääntä.
Joten tuo sinunkin vuodatus on harhakuvitelmaa. - Anonyymi
Komu-ukot harhailee tuon kommunisminsa kanssa, kannatus nollatasoa ja suomalaiset kannattaa komu-liikettä ainavain enemmän.`?
- Anonyymi
Kyllä on harhaiseksi mennyt porukka. Maailmassa käydään nyt vähempi sotia kun Neuvostoliitto
ja kommunismi romahti.
- Anonyymi
Naton kolmikymmenvuotinen sota alkoi NL:n hajoamisesta ja jatkuu edelleen. Nyttemmin sota on tuotu Eurooppaan.
Kansat panevat stopin naton sodille. Tavarakauppaa ryhdytään käymään uudelleen rahamerkeillä. Vihreät palaavat sotahuumasta takaisin luonnon suojelun rintamalle.- Anonyymi
Stoppi pitää laittaa Venäjän sotapolitiikalle, Nato on tässä paras pidäke Venäjän agressioille. Naton vahvistaminen ja Suomen ja Ruotsin liitot tuovat hyvän lisän Pohjois-Atlantin-Liiton sotilaallisiin voimavaroihin. Ukraina haluaa liittyä Natoon, ja muissakin entisissä Venäjän siirtomaissa on samanlaista halua. Venäjä on sotinut suurimaan osan ajastaan kun aikoinaan menetti osan siirtomaistaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stoppi pitää laittaa Venäjän sotapolitiikalle, Nato on tässä paras pidäke Venäjän agressioille. Naton vahvistaminen ja Suomen ja Ruotsin liitot tuovat hyvän lisän Pohjois-Atlantin-Liiton sotilaallisiin voimavaroihin. Ukraina haluaa liittyä Natoon, ja muissakin entisissä Venäjän siirtomaissa on samanlaista halua. Venäjä on sotinut suurimaan osan ajastaan kun aikoinaan menetti osan siirtomaistaan.
Missähän päin maailmaa on niitä Venäjän siirtomaita ollut, onko Afrikassa, entäpä Amerikassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missähän päin maailmaa on niitä Venäjän siirtomaita ollut, onko Afrikassa, entäpä Amerikassa?
Kyllä Viro ,Itä-Saksa, unkari, Tsekkoslovakia , Puola.... olivat verrattavissa siirtomaihin. Ja kuta kuinkin kaikkiin noihn " siirtomain sovellettiin raaán väkivaltaista kuria.
- Anonyymi
Tuleva hallitus näyttää luopuvan yhteisöllisyydestä. Leikkauslistoja yhteiskunnalliseen infraan laaditaan kilpaa.
Sotatarvikkeisiin aiotaan uhrata varoja. Yhteisöllisyydestä luopuminen ja aseturvallisuuteen luottaminen heijastavat suuntausta oligarkismin suuntaan kohti sotaista kapitalismia.
Ammattiliitot edustavat yhteisöllisyyttä. Työnantajajärjestöissä on jo ryhdytty toimiin niiden kumoamiseksi. Nato vie Suomea sotakentille. Persut on näissä puuhissa samaa mieltä Kokoomuksen kanssa. Sosiaalinen yhteisö on vaarassa. - Anonyymi
Edellinen kirjoitus oli pessimistinen vaikka asiaakin on.
Yhteiskunta kerää henkilöveroja sekä muita veroja taatakseen niillä tarpeellisia hankkeita. Sotatarvikkeet eivät ole tarpeellisia. Osa työn tuloksista otetaan yleishyödyllisten tarpeiden kuten terveydenhoidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen.
Marxilaisittain voittoa sijoitetaan yhteiskunnan tarpeiden tyydyttämiseen.
Kokoomus toimii päinvastoin. Se kalastelee veronkevennyksillä ääniä mutta se johtaa kaaokseen. Veronkevennysten vastapainona on varojen siirtäminen sotatarvikkeisiin leikkaamalla yhteiskunnalliselta sektorilta. Kokoomuksen malli kehittää oligarkismia eli ökyrikkaita. Kaikkein suurimmat veronkevennykset Kokoomus on onnistunut saamaan rikkaimmalle vähemmistölle kansasta. Perussuomalaiset astuvat yhtä jalkaa Kokoomuksen perässä.
Peli ei ole pelattu loppuun vaikka sotaisuutta ihannoidaan. Kansalaiset alkavat huomata oikeistolaisen politiikan asettuvan heidän etujaan vastaan. - Anonyymi
Yhteisöllisyydessä on voimaa mutta samalla siinä on kaksi puolta.
Vallitseva yhtenäisyys naton sodassa Venäjään vastaan on tuhoamista.
Rauhan liikkeiden toiminta puolestaan toimii edistyksen puolesta.- Anonyymi
Suomen Rauhanliike sen sijaan toimi aikoinaan Neuvostoliiton puolesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen Rauhanliike sen sijaan toimi aikoinaan Neuvostoliiton puolesta.
Rauhanliike oli Neuvostoliitosta johdettua ympäri maailmaan ulottuvine solutusrenkaineen paikallisiin kommunisti-liikkeisiin jossa päävihollinen oli tietenkin USA ja Nato. Neuvostoliiton aseet edustivat rauhaa ja olivat "rauhan ja turvallisuuden vankka suoja" maailmassa. Tiedonantaja-kommunistien kulta-aikaa parhaimmillaan NKP:n p--seen nuoleskelua pahimmillaan.
- Anonyymi
Tuskinpa. Maaliskuussa pidetyt eduskuntavaalit kertovat ihan muuta. SKP:n vaalit menivät aivan hänekseen.
- Anonyymi
Tietämättömät trollit pyyhkivät naton takamuksia. Nyt olisi elämä turvattu kun asevoima nousi.
"Rauhanliike oli Neuvostoliitosta johdettua ympäri maailmaan ulottuvine solutusrenkaineen paikallisiin kommunisti-liikkeisiin jossa päävihollinen oli tietenkin USA ja Nato."
Kyllä noinkin voi sanoa. NL tuki reaalisesti rauhanliikettä. Sosialismin tehtävä on lakkauttaa sodat. Sen lisäksi laajat porvarilliset joukot toimivat sotaa vastaan ennen ja tulevat toimimaanvastakin kunhan nykyinen sotakiihko lakkaa. Sotimisen tulokset ovat tänään karmeat.
Kun NL lähti sotaan Afganistaniin se oli suuri virhe vaikka perusteet olivat suunnilleen samat kuin USA:llakin myöhemmin.
Maailma tarvitsee rauhaa ja rauha sen rakentajia.
Rauhan maailma ja sosialismi kuuluvat samaan pakettiin. Se paketti tulee voittamaan.- Anonyymi
Ennen N-liitto sai toimia Euroopassa vapaasti hallittuaan puolta Eurooppaa sotakoneistoillaan maa rahoitti ja tuki kommunistisia puolueita tukemaan N-liiton imperialistisia pyrkimyksiä "rauhan ohjelmillaan" jotta kansat tukisivat N-liiton sotaponnistuksia USA:n vaikutusvaltaa vastaan, joka oikeasti oli toimimista maailmanlaajuista kommunismia vastaan jota Neuvostoliitto pyrki levittämään kaikkialle maailmaan.
Nyt raajarikkoinen Venäjä yrittää palautella perseelleen menneen N-liiton sotapolitiikkaa hyökkäämällä Ukrainaan. - Anonyymi
Eikö teitä komupössöjä yhtään aloitus pistä miettimään, missä se kommunistien nouseva kannatus näkyy, hassua kun laskeva kannatus onkin nousevaa. Komumatematiikka onkin sitä "sosialistista" matematiikkaa joka taas ei ole tästä maailmasta.
- Anonyymi
Sosialistinen yhteisöllisyys etenee. Kapitalismi sotineen ei kykene sitä estämään.
"Ennen N-liitto sai toimia Euroopassa vapaasti hallittuaan puolta Eurooppaa sotakoneistoillaan maa rahoitti ja tuki kommunistisia puolueita..."
Totta. Kapitalismi onnistui nousemaan viimeisen kerran maailmanmahdiksi. Kapitalistimaiden suursota Euroopassa saattaa olla sen viimeinen sota. Maailma muuttuu. Sodasta tulee rikos. Ihmiskunta laatii sellaiset turvallisuusjärjestelmät, jossa rauhanomainen siviilituotteiden tuotanto on ensisijainen.
Nato tosin kerjää sotaa vallatakseen menetetyt markkinaosuudet Kiinalle. Kiinalta odotetaan malttia olemaan provosoitumusta.
EU:n jäsenvaltiot ovat lopen kyllästyneet USA:n järjestämään Ukrainan sotaan ja jossa Venäjän oligarkit meni lankaan. Suomessa pienilukuinen äärioikeisto lietsoo epäsopua kaikin voimin idän suuntaan. On unohdettu kokoomuslaisen Paasikiven ja keskustalaisen Kekkosen lausunto -pitää viholliset kaukana ja ja olla lähellä normaaleissa suhteissa - .
Sota on kapitalistiluokalle välttämätön hätäkeino. Se on kapitalismiin liimautunut takiainen, joka poistuu sosialismin maailmassa.
Sosialismi kriisiytyi mutta samalla kapitalismi kriisiytyi muuttuen sotakapitalismiksi.
Ihmiskunta ei tarvitse sotaa, Se tarvitsee rauhan maailmaa.- Anonyymi
Kyllähän se oli kommunismi joka kriisiytyi kun Neuvostoliitto romahti. Sen jälkeen markkinatalous otti ison loikan eteenpäin maailmalla.
Vaikeaa se on komujen myöntää, että Venäjä on yksin syyllinen Ukrainassa aloitettuun sotaan.
Missään ei sanota USA:n järjestäneen Ukrainan sodan jossa Venäjän oligarkit olisivat menneet lankaan.
Höpönassu komujen väärä-viesti (Tiedonantaja) on uskonvahvistusta omalle 0,01 prosentin kannattaja joukolleen. Vapaassa maassa saa levittää kaikenlaista moskaa. - Anonyymi
Ukrainan sodan " järjesti" Venäjä ja ihan yksin.
- Anonyymi
Uskotko itse tuohon väitteesi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskotko itse tuohon väitteesi?
Venäjä on 500 vuotta järjestellyt sotia ympärillään laajentuen nykyisenkaltaiseksi imperiumi-hirviöksi, samaa sotapolitiikkaa jatkaa edelleen. Euroopan on pysäytettävä yhteistuumin Venäjän laajentuminen ja auttaa maata olemaan joskus normaali valtio.
Kommunistit eivät tietenkään halua, että heidän synnyinmaansa olisi yksin syyllinen mihinkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän se oli kommunismi joka kriisiytyi kun Neuvostoliitto romahti. Sen jälkeen markkinatalous otti ison loikan eteenpäin maailmalla.
Vaikeaa se on komujen myöntää, että Venäjä on yksin syyllinen Ukrainassa aloitettuun sotaan.
Missään ei sanota USA:n järjestäneen Ukrainan sodan jossa Venäjän oligarkit olisivat menneet lankaan.
Höpönassu komujen väärä-viesti (Tiedonantaja) on uskonvahvistusta omalle 0,01 prosentin kannattaja joukolleen. Vapaassa maassa saa levittää kaikenlaista moskaa."Venäjä on yksin syyllinen Ukrainassa aloitettuun sotaan."
Hmh, mä oon koko ikäni luullut että riitaan tarvitaan aina kaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Venäjä on yksin syyllinen Ukrainassa aloitettuun sotaan."
Hmh, mä oon koko ikäni luullut että riitaan tarvitaan aina kaksi.Imperialistinen valtio lähtökohdiltaan on laajentumishaluinen ja hyökkäävä. Sen periaatteisiin kuuluu pelkkä yksipuolinen laajentumishalu. Venäjän armeija on sitä hyökkäystä varten olemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Venäjä on yksin syyllinen Ukrainassa aloitettuun sotaan."
Hmh, mä oon koko ikäni luullut että riitaan tarvitaan aina kaksi.No minkäslainen riita Ukrainan ja Venäjän välillä oli ennen sotaa?
Ja miten se eskaloitui sodaksi?
Miksi ihmeessä komulien päähän ei mahdu toisiasiat, vaan pitää keksiä jos jonkinlaista hölötystä, johon kirjoitellaan kaikenlaista typeryyttä?
Onko tähän syynä perikommunistinen tapa: "Kiellä tosiasiat ja valehtele!" ?
Vai uskooko vähälukuiset suomalaiset komulit edelleenkin täysin kritiikittömästi Kremlin valheita? Vaikka eihän asialla ole merkitystä, eihän komuleita ole missään merkittävässä osassa suomalaista yhteiskuntaa. Kunhan hölöttävät...
- Anonyymi
Sosialismi kriisiytyi. NL:n hajoaminen edesauttoi maailman kapitalismia. Kapitalismi oletti saavansa yksivallan maailman taloudessa.
NL:n hajoaminen johtikin kapitalismin ennennäkemättömiin sotiin ja josta viimeisenä sota riehuu Ukrainassa. Porvarit tuhoavat ilman kenenkään käskyä toisiaan.
Totta. Porvarillinen ideologia syrjäytti sosialismin aatetta. Sen aiheuttama tuhoamisen hinta on ennennäkemätön.
Porvarien sota jatkuu Ukrainassa. Pikkutrollit olettavat naton pääsemisestä yksinvaltaan. Nato saastuttaakin Suomen ilmatilaa ja veromarkat häipyvät savuna ilmaan.
SKP:lla on vaihtoehto:
https://skp.fi/artikkelit/maailma-tarvitsee-rauhaa-ja-rauha-sen-rakentajia-asiakirja-julkaistu
Otetaan ongelmissa käyttöön neuvottelu ja dialogi.- Anonyymi
Komut lopettakaa tuo Natolla pelottelu, kirjoitelkaa noihin julistuksiin :
ALAS VENÄJÄN IMPERIALISMI !
VENÄJÄN JOUKOT POIS UKRAINASTA !
Silloin olette rauhan puolella sotaa vastaan.
Nyt olette Venäjän puolella rauhaa vastaan.
Muistakaa, Nato ei ole sodan osapuoli kuten ei Suomikaan.
- Anonyymi
Vallankumous saattaa jo olla alkanut:
Aloitus julistaa.
Venäjä saattaa hajota vielä lopullisesti.
Se onkin komuille oikea maailmanloppu. - Anonyymi
Venäjä saattaa todella hajota. Venäjän kapitalismi kulkee kohti umpikujaa. Venäjän hallinto on ottanut oligarkismin lisäksi höpöjä kertovan raamatun tuekseen. Mikään sotakirja ei yllä lähellekään raamatun sotaisuutta.
Venäjän lisäksi nato toimii sotaisten oppien perusteella. Markkinoiden valtaus sodan voimalla.
Kapitalismi on täynnään sotahimoa ja jeesusteluja. Ihmiskunta tarvitsee rauhanomaista yhteiseloa ja kilpailua teknologian kehittämisen alueella poissulkien sotateknologia.- Anonyymi
Venäjä ja Venäjän imperialismi kulkee vääjäämättä tuhoaan kohti kuten on käynyt maailmassa muidenkin imperialisti-maiden, Britannia, Bortugali, Espanja, Ranska. Kapitalismi on aina jäänyt ja jää. Venäjänkin täytyy demokratisoitua.
Uskonnonvapaus pitää olla kaikilla.
- Anonyymi
Oisko kumminkin, niin että fasistit kusetti suomen köyhiä.
- Anonyymi
Komu näkee niitä fasisteja siellä missä niitä ei ole, komu katsokoon tuonne Kremlin suuntaan siellä niitä on pilvin pimein.
- Anonyymi
Suomalainen kommunisti tunnistaa todella fasismin. Se on porvariston, kapitalistiluokan, viimeinen hätäkeino säilyttää valtansa.
Fasisteja löytyy Suomen lisäksi Venäjältä, Ukrainasta ja natosta. Fasismi on kuin kulkutauti. Se nousee ja laskee mutta asuu sitkeästi kapitalistien takaraivossa hätäkeinona työväenluokkaa vastaan.
Marxilaisittain ajateltuna fasismin basilli sikiää suuromistajien riiston perustalta. Kuitenkin kansantalous nousee vain työllä. Omistaminen ei luo mitään. Työ tuottaa kaiken aineellisen sivistys mukaanlukien. Sota tuhoaa aikaansaadun ja uhkaa ihmiskunnan olemassaoloa.- Anonyymi
Otto Ville Kuusisen viitoittamalla tiellä kulkeva skp on itse pahimman fasistisen puolen kulkija ollut syntyajoistaan asti. Kommunismi haluaa tuhota demokratian ja on tukena kaikkien ääriliikkeiden suuntausten kanssa. Me suomalaiset puolustamme meidän demokraattista Suomea ja ollaan kaukana kaikista ääriliikkeistä jotka haluaa vahingoittaa yhteiskunta- järjestelmäämme. Suomen kansa on hylännyt skp:n muiden ääriliikkeiden kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otto Ville Kuusisen viitoittamalla tiellä kulkeva skp on itse pahimman fasistisen puolen kulkija ollut syntyajoistaan asti. Kommunismi haluaa tuhota demokratian ja on tukena kaikkien ääriliikkeiden suuntausten kanssa. Me suomalaiset puolustamme meidän demokraattista Suomea ja ollaan kaukana kaikista ääriliikkeistä jotka haluaa vahingoittaa yhteiskunta- järjestelmäämme. Suomen kansa on hylännyt skp:n muiden ääriliikkeiden kanssa.
Suomen Komunistinen Puolue perustettiin aikanaan Moskovassa. Puolueen tarkoitus oli tuhota Suomen itsenäisyys ja tsaarin diktatuurin jälkeinen alkava demokratia. SKP oli toisiasiassa Neuvosto-Venäjän bolsevikkien osasto, noiden haaveiden toteuttamiseksi.
SKP:n säännöissäkin oli maininta vallankumouksesta - siis laillisen yhteiskuntajärjestyksen tuhoamisesta. Sitä komulit yrittivät maanpetoksen avulla monin eri tavoin. Sodan jälkeisessä ajassa he järjestivät erilaisia rettelöitä mm. työpaikoilla saaden tähän tukea ja rahaa Moskovasta. Yhteiskunnan ja talouselämän tosiasiallisesta kehtittämisestä eivät olleet kiinnostuneet, kun mitään osaamista siihen ei ollut.
Kommunismi romahtamisen ja Neuvostoliiton hajoamisen myötä koko maailmalle tuli esiin sen valheellisuus ja surkeus.
SKP:n muutama änkyrä yrittää täällä vielä jatkaa, mutta mitään vaikutusta sillä ei ole. Nimim. Partacus kehittelee mielessään mitä merkillisempiä kuvioita ja väitteitä, joilla ei ole juurikaan todellisuuspohjaa.
OWK:n viitoittamaa tietä ei enää ole olemassakaan - kommunismin tuhosi se ihan itse. Ja lopullisen niitin asiaan löi Suomen eduskuntavaalien tulos; suomalaiset eivät tarvitse eivätkä halua kommunisteja yhteiskuntaan. Tätä tosiasiaa ei mikään vääristely tai utopistinen haave muuta.
Suomi on vapaa, demokraattinen ja itsenäinen valtio - ja sellaisena pysyy.
Hyvää ja lämmintä kesää ihan jokaiselle!
TimoEspoosta
TimolleEspoosta
Hauskaa kesää Teille. Ukkostakin on ilmennyt.
Taisi ukkonen heiluttaa vesisankoanne yli laitojen. Mutta mitäs siitä. Se on normaalia.
Oletteko kuullut sananlaskua: Kuka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään.
Otan tikun itsellekin.
Kapitalistinen tuotantotapa on kestänyt hirvittävien sotien kera kutakuinkin 500 vuotta. Siinä on survottu, soudettu ja huovattu joka suuntaan. Marxilaisuus kehittyi vasta 1800 luvun puolivälin jälkeen, eteni vauhdikkaasti mutta kokee omasta syystä suuria ongelmia. Sotainen kapitalismi pääsi tuhoamisen tielle. Koko Eurooppa on sodassa eikä tiedetä mitä mahdollisesti seuraa.
Asennan tikun silmääni.
Olihan se mukavaa n. tuhat vuotta sitten kun nouseva Ruotsin mahtivaltio alkoi syntyä. Se valtasi maatamme pala palalta, pakotti katoliseen kristinuskoon ja törmäsi itään menevissä valloituksissa ortodoksisen Novgorodin mahtivaltioon, joka toi myös, pakolla, kreikkalaista kristinuskoa pohjolaan. Ruotsin kielestä tuli kirjakieli ja silleensä. Korkeimmat virkamiehet olivat ruotsinkielisiä. Vasta tsaarinvallan aikana alkoi kamppailu suomalaisuudesta, saimme oman kielen ja feodaalinen säätyvaltiopäivät saatiin nurin 1900 luvun alussa.
Emme silti ole ihmisiä kummempia vaikka olemme suomalaisia.
Otan tikun pois silmästä.
Eduskunta äänesti tänään opposition esittämästä epäluottamuslauseesta elinkeinoministeri Junnilalle (ps). Hän sai luottamuksen äänin 95–86, tyhjiä ääniä oli kolme. Poissa oli 15 kansanedustajaa. Kokoomuksen edustajista poissa olivat Sari Sarkomaa, Saara-Sofia Sirén ja Ben Zyskowicz.
Osa kokoomuslaisista ei tukenut Junnilaa vaikka olivat paikalla. Yksikään RKP:n edustajista ei tukenut Junnilan ministeriyttä. Viittä vaille oli persuministerin erottaminen heti kättelyssä.
Mikä oli epäluottamuslauseen syy! Junnila on yhdistetty uusnatsilaiseksi. Loppujen lopuksi hallituksessa istuu siis uusnatsi. Sellaisia istui hallitukissa aikaisemmin vain valkoisen Suomen valtakaudella. Kokoomuksen äänet säilyttivät uusnatsin ministerinä.
Tapahtuma on kohta menneisyyttä. Saas kattoen, miten tarina jatkuu.
Kohta alkaa marjojen keruu. Keräilettekö luonnonmarjoja? Meikästä on miellyttävää hääriä marjamättäiden ympärillä. Tikut pois silmistä ja katse auringossa.
Terveiset Teille ja perheellenne.- Anonyymi
>>Kapitalistinen tuotantotapa on kestänyt... <<
Kommunistinen aatemaailma kestikin vain n. 100v. Ja kaatui ihan omaan surkeuteensa. Oli sitten tikkuja silmissä tai ei.
Kirjoitukseni liittyy aloitukseen, jossa joku komuli leikkimielisesti väittää suomalaisten tukevan kommunismia. Vai onko se mielestäsi totta?
Tähän asiaan ei liity mitenkään yhden miehen taannoin julkaisema natsistinen kirjoitus. Eikä siitä kirjoittelusi muuta mitenkään suomalaisten täydellistä kommunismin hylkäämistä.
Nykyisin ei enää tarvitse pelätä yhdenkään maan hyökkäämistä Suomeen tai muuten miehitystä. Tiedätkös miksi?
En tiedä miten paljon ehdin marjametsään. Sain kertauharjoituskäskyn, koska englanninkielen taitoista res.upseeria tarvitaan yhteistoimintaan muiden eurooppalaisten joukkojen kanssa. Nehän ovat - totta kai - viraan valtion joukkoja, mutta eivät pyri valtaamaan Suomea tai alistamaan meitä oman valtansa alle, saati levittämään jotain kurjuudenaatetta. Poistuvat kun harjoitus päättyy.
Demokraattisin terveisin
TimoEspoosta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona
Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin811892Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee
Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä111492- 1021132
Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta
Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin3441086Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."
No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed31032Täytyy sanoa
Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu21819Harmi, kun sillä nousi
kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔53811Miten saisin
Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess31757Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä
Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo237717Raamatun tärkein lause
Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,367708