Uuslib. teesit eivät näytä toimivan

Viime viikolla julkaistiin tutkimus, jonka mukaan yrittäjyys, matala työttömyys ja korkea hyvinvointi eivät näytä korreloivan. Näyttää olevan niin, että maissa joissa on korkea työttömyys, matala elintaso on paljon yrittäjiä.

Suomessa on jopa enemmän yrittäjiä kuin USA:ssa.

Aika yllättävä tulos, joka jo KTM:n uusliberaaliseen yrittäjäuskontoon uskova virkamies ehti jo tyrmätä akateemisena saivarteluna, kun tutkimus kyseenalaisti yrittäjyyspolitiikan perustalla olevat teesit.

Valtiontalouden tarkastusviraston pitäisi erilaisia tukia, selvityksen tekemisiin käytettyjä rahoja ym.. yrittäjyyden edistämiseen käytettyjä tukia tutkia ja verrata niiden tehoa samaan tapaan kuin nyt oli tutkittu työllisyyskoulutusten tehoa. Taitaisi se karu totuus paljastua, epäilen että on tehotonta toimintaa.

Työllisyyskoulutuksen suhteen tarkastusvirasto totesi sen jo yleisesti tiedossa olevan väitteen oikeaksi, että koulutus on tehotonta ja kallista, koska se painottuu lyhytkestoisiin kursseihin joista ei käytännössä ole mitään hyötyä. Pitäisi olla enemmän pitkäkestoisia ammatillista osaamista parantavia kursseja, joissa työllistyminen on ollut tehokkaampaa.

Kolmas yllättävä uusliberaaliuskonnon teesi joka on kyseenalaistettu, on veronalennusten suhde työllisyyden ja hyvinvoinnin kasvuun, tästä eräs amerikkalainen taloustieteilijä esitti tutkimustuloksia, asiasta on tällä saitilla jo ollut juttu.

Kun ruvetaan tarkemmin uusliberalismin teesejä tutkimaan, niin näyttävät olevan enemminkin lähinnä uskontoa kuin todellisia keinoja, joista olisi mitään hyötyä tai ylipäätään mitään tuloksia saavutettavissa.
9183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

KTM:ssä on vähän ajatuskykyistä henkilökuntaa. Aivottomia eli ulkoa opittujen mantrojenlatelijoita kyllä riittää. Heidän vuoksensa Suomessa vallitsee vuosikymmenestä toiseen valtaisa suurtyöttömyys. Pieni eliitti hyötyy suurtyöttömyydestä. Siksi sitä ylläpidetään. Se on kansaa tuhoavaa politiikkaa. Suomen itsenäisyydelle on enää vähän teoreettisia perusteita. Pitäisikö vapaaehtoisesti liittyä Venäjän alaisuuteen. Tämä perverssi visio on paiväpäivältä reaalisempi vaihtoehto.

Äänestä

KTM:ssä on tarkoituksellisesti palkattu erittäin vähän ajatuskykyistä henkilökuntaa. Aivottomia eli ulkoa opittujen mantrojenlatelijoita kyllä riittää. Heidän vuoksensa Suomessa vallitsee vuosikymmenestä toiseen valtaisa suurtyöttömyys. Pieni eliitti hyötyy suurtyöttömyydestä. Siksi sitä ylläpidetään. Se on kansaa tuhoavaa politiikkaa. Suomen itsenäisyydelle on enää vähän teoreettisia perusteita. Pitäisikö vapaaehtoisesti liittyä Venäjän alaisuuteen. Tämä perverssi visio on paiväpäivältä reaalisempi vaihtoehto.

Äänestä
  • Ja tukena säestämässä EVA,EK ja Kataisen johtama joukkio taloususkovaisia, jotka uskovat jonain päivänä rikastuvansa...

    Äänestä

  • Rooben kirjoitti:

    Ja tukena säestämässä EVA,EK ja Kataisen johtama joukkio taloususkovaisia, jotka uskovat jonain päivänä rikastuvansa...

    ...olisi erittäin tarpeellista, että julkisuuteen pääsisi enemmän kriittistä ajattelua ja näiden uskomuksien vaikutusta tutkittaisiin enemmän.

    Eräs uusliberalistinen käsitys on, että jos meillä olisi kansalaispalkka, se houkuttaisi liian helppoon elämään eikä ihmiset tekisi töitä. Tätä ei ole todellisuudessa tutkittu miten kävisi, kuitenkin ihmisen perusolemus on työtä tekevä ihminen.

    Toinen mantra on se, että jos olisi henkilökohtaisen konkurssin mahdollisuus, se houkuttelisi holtittomaan lainanottoon. Tässä kuitenkin unohdetaan lainanantajan oman vastuun lisääntyminen ja kriteerit joilla voisi henkilökohtaisen konkurssin suoda.

    Äänestä

  • talousnero kirjoitti:

    ihmisen perusolemus ei ole työtä tekevä ihminen. Ihmisen perusolemus on välttää epämiellyttävää työtä.
    Vai tuleeko teidän perheessänne perjantaisin riita siitä, kuka saisi imuroida? Meillä ainakin kinatataan siitä, kuka joutuu imuroimaan.

    Äänestä

  • Mara.S kirjoitti:

    "ihmisen perusolemus ei ole työtä tekevä ihminen. Ihmisen perusolemus on välttää epämiellyttävää työtä."

    Epämiellyttävän työn välttäminen ei ole suinkaan ristiriidassa työtätekevän perusolemuksen kanssa.

    Ihmisyyteen kuuluu, että ihmisen täytyy saada tehdä jotakin työtä, mitä se milloinkin on, jos tätä mahdollisuutta ei ole, ihminen sairastuu toimettomuuden takia.

    Siiten siitä imuroinnista, meillä hommat menevät tasan, teemme yhdessä ja opetamme lapsetkin näin tekemään. Tietenkin lapsuuteen kuuluu se että koetaan epämieluisa tekeminen epämiellyttävämmäksi kuin aikuiset kokee, koska lapsen pitkäjänteisyys ei ole vielä niin kehittynyttä. Mutta sitä voi mukauttaa, eli lapsi tekee ensin paljon vähemmän pitkäjänteisyyttä vaativaa työtä esim. imuroiminen, eli jaetaan se homma niin, että lapsi tekee osan ja aikuinen tekee siitä suurimman osan.

    Äänestä

  • toimettomuudesta kirjoitti:

    Ihminen kaipaa mielekästä ja kiinnostavaa tekemistä. Sehän on päivän selvää, eihän muuten harrastuksia olisi olemassakaan. Työ ei useinkaan ole tällaista tekemistä. Ihminen ei halua tehdä vastenmielisiä juttuja. Sitä sanotaan kansanomaisesti laiskuudeksi.
    Siispä ihminen ei luontaisesti kaipaa työntekoa, vaan harrastamista sensijaan.

    Äänestä

Jolla on clobaalit tavoitteet!
Bush:in nuoleminen ja kaikkien valtioiden alistaminen Naton avulla USA orja-siirtomaiksi.
Jotka muka ovat itsenäisiä, mutta orjuuttettu seuraan USA käskyjä suvereenisesti.
Lisäksi USA tukikohta CIA:lla ja siviilikuuntelulla....

Tavoiteena järjestää III mailmansota juuri sopivilla henkilömenetyksillä
mitkä he itse ovat laskeneet alueittain.
Sota voidaan käydä myös virologisilla aseilla joilla tapetaan tarkasti haluttu määrä ihmisiä tietyissä paikoissa.

Näin täyttää Fluciverin toive ja aloittaa lopunaikojen 1000v mailmanvaltio tiukassa kontrolissa ja kurjuudessa kun eliitti elää paratiisissa.

Suomesta paratiisiin ei kukaan pääse.
Se on vain isoille eliitti porvareille.

Äänestä
  • Se on jo nähtävissä, uppoavat nyt Irakin hiekkaan, kun sähläsivät koko homman vedellen Koraanin sivuja vessanpöntöstä alas, lähettäne Husseinin kuvia kalsarisilleen lehteen, kiduttaen vankeja.

    USA teki itsestään kirosanan Islamilaisessa maailmassa. Nyt palaa järjettömiä määriä rahaa sekä Irakiin, että Afganistaniin. Ihmisten palkat tulevat putoamaan, työttömyys lisääntyy ja ovat ongelmissa asuntolainojensa kanssa USA:ssa. Valtiontalouden vaje on jättiläismäinen ja kasvaa kokoajan.

    Armeijaan ei enää saada tarpeeksi väkeä, kukaan ei halua Irakiin.

    Samaan aikaan Kiina ja Intia porskuttaa kovaa vauhtia eteenpäin, USA:n nääntyessä Bushin politiikan alle.

    Protektionismi, AY-liikkeen nousu, rajojen sulkeutuminen, nämä kaikki tulevat alkamaan USA:sta ja leviävän sieltä muualle eurooppaan.

    Ei enemmistö amerikkalaisista tule hyväksymään nykyisen kehityksen tuloksia, vaan kääntyvät kannattamaan kaikkia niitä asioita, jotka parantavat heidän arkipäiväistä elämäänsä ja elintasoaan, tämän takia Bush:n politiikka on tuomittu epäonnistumaan, ja uusliberalismista tulee Jenkeissä vielä kirosana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

talousnero kirjoitti:

Viime viikolla julkaistiin tutkimus, jonka mukaan yrittäjyys, matala työttömyys ja korkea hyvinvointi eivät näytä korreloivan. Näyttää olevan niin, että maissa joissa on korkea työttömyys, matala elintaso on paljon yrittäjiä.

Suomessa on jopa enemmän yrittäjiä kuin USA:ssa.

Aika yllättävä tulos, joka jo KTM:n uusliberaaliseen yrittäjäuskontoon uskova virkamies ehti jo tyrmätä akateemisena saivarteluna, kun tutkimus kyseenalaisti yrittäjyyspolitiikan perustalla olevat teesit.

Valtiontalouden tarkastusviraston pitäisi erilaisia tukia, selvityksen tekemisiin käytettyjä rahoja ym.. yrittäjyyden edistämiseen käytettyjä tukia tutkia ja verrata niiden tehoa samaan tapaan kuin nyt oli tutkittu työllisyyskoulutusten tehoa. Taitaisi se karu totuus paljastua, epäilen että on tehotonta toimintaa.

Työllisyyskoulutuksen suhteen tarkastusvirasto totesi sen jo yleisesti tiedossa olevan väitteen oikeaksi, että koulutus on tehotonta ja kallista, koska se painottuu lyhytkestoisiin kursseihin joista ei käytännössä ole mitään hyötyä. Pitäisi olla enemmän pitkäkestoisia ammatillista osaamista parantavia kursseja, joissa työllistyminen on ollut tehokkaampaa.

Kolmas yllättävä uusliberaaliuskonnon teesi joka on kyseenalaistettu, on veronalennusten suhde työllisyyden ja hyvinvoinnin kasvuun, tästä eräs amerikkalainen taloustieteilijä esitti tutkimustuloksia, asiasta on tällä saitilla jo ollut juttu.

Kun ruvetaan tarkemmin uusliberalismin teesejä tutkimaan, niin näyttävät olevan enemminkin lähinnä uskontoa kuin todellisia keinoja, joista olisi mitään hyötyä tai ylipäätään mitään tuloksia saavutettavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu