Kokkola

Kokkolan kokous oli puitteiltaan ja tiloiltaan ja toteukseltaan ylivoimaisesti parasta ,mitä koskaan on ollut!
195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mutta puuttuu sisältöä, ihan tavalliselle ihmiselle, aiemmin ivailtu vanhempia, kuin sotaväki laitostakin, koska sekin 100% oma, miksi sitä ivata, ja panetella

Sillä esillä sotaväki, koska vanhempi väki sen käynyt raskaasti, ja sitten vielä maan rakentanut, ja ikävän tuntuista jos sitten ivaillaan

Kaikkihan meitä nuoria tukee opiskelussamme, kuin muussakin, vaikka heittäydytään laiskaksi, silläkin ollut puolestapuhujansa, ja jopa pitäisikin menetellä näin jopa edustajien mukaan

Arvoa laski "vittu haisee hyvälle" lainlaatijan suusta ja rintamerkistä, tuntuisi että tuommoisen pitäisi mennä johonkin muualle tapoja oppimaan, ja maksaa edustaja aikansa palkka takaisin parempaan käyttöön, vaikka opiskelijoille

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Järvenpää jj kirjoitti:

Kokkolan kokous oli puitteiltaan ja tiloiltaan ja toteukseltaan ylivoimaisesti parasta ,mitä koskaan on ollut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu