työttömistä köyhistä??? Hhheeee,, helposti herää aina nauruun ja hyvään oloon, kun lukee katkeruuksia. outoa että katkeruuskin voi olla näin hauskaa.
Köyhyys ajattelu on vallannut nyt joidenkin mielen niin perusteellisesti, että heidän elämäänsä ei muuta enää mahdukkaan, kun avautua kenenkäkin köyhyydestä ja työttömyydestä.
Eisiinä mitään, saahan siitä puhua, mutta se tapa jholla siihen keskusteluun aletaan, on enemmänkin sitä katkeruutta, kateellisuutta, pahaa oloa ja tylsistymistä omaan elämään.
Meillä kaikilla on omanlainen tapa elää, ja se ei ilmeisesti sovi kaikille, että tekevät niin.
Jotenkin näiden ihmisten kummallinen ajattelu on jäänyt lapsen tasolle. Lapset ajattelevat noin, ei aikuiset, joten tästä voimme päätellä, että täällä aikaa viettää varhaisteinit ja teinit joa etisvät tapaa olla aikuisten maailmassa liian varhain.
Onneksi täällä on paljon turvallisia aikuisia, joteka kyllä ymmärtää, ja huomaa keskustelun tasosta, ikähaarukan, eikä ota kovin vakavasti kaikkia juttuja. Minua ja meitä huvittaa vaan tämä "mollaus" tyyli, jolla yritetään nostaa itsetuntoa ja leikkiä aikuista. Hymyä huuleen ja naurakaamme yhdessä näille hulvattomille ajatuksille...
Piristäviä nämä hauskat kommentit
19
392
Vastaukset
- Anonyymi
Hi h hi jotkut ovat työeläkkeellä niin kyllä he saavat kommeitoida joistakin notkuvista työttömistä. Siirry tyttö työelämään ja katso tarkkaan palkkakuitista tehdyt vähennykset.Hi hi hi varmaan hieno asua yksin ja elää jollakin 550eur kk toimeentulotuella. Fakta se on ettei tuolla rahalla paljonkaan reissailla.Ruokaa toki saa.Jos raitis niin toimeentulotuesta toki voi jäädä säästöön 150eur kk.Heh hän on raitis mutta melkein kaikki rahat menee peleihin.
- Anonyymi
No niin, tuntuuko paremmalta kun tytöttelee??? Tätä juuri tarkoitin, ivaamalla ja haukkumalla jotkut tuntee olonsa paremmaksi. Sanoisinko että hohhoijaa.... onhan se täti ihmisestä ihan mukavaa kun työtellään, ei siinä itään, mutta tuo tyyli kun on niin alhaista, että en ymmärrä millainen ihminen siihen alistuu. Olet varmaan koulukodin kasvatteja, kun käytöksesi on noin typerää. Kärsit siitä itsekin.
- Anonyymi
Miten niin ei toimeentulotuella paljoa matkailla? Jos käyttää rahat tarkasti, eikä ostele mitään älyttömyyksiä, valmistaa ruokaa itse, niin kyllä jää rahaa matkusteluun.
Omatoiminen matkustaminen on tosi edullista, vaikka matkustaa kauemmaksi ja elämä kolmansissa maissa on edullista, jopa halvempaa, kuin Suomessa. Ihan kokemuksella, että me on matkustettu koko perheen kanssa omatoimimatkoilla Aasiassa aivan taskurahalla ja matkoillamme olemme nähneet ja tutustuneet moneen suomalaiseenkin, jotka matkaavat myös vähällä rahalla.
Monet lennot on ostettu netistä bongaten halvimmat mahdolliset, lennon joskus jopa alle 8€ suuntaansa! Joskus on bongattu 5$ lennot Havaijille, mutta emme niitä ostaneet, koska siellä on kallista muuten.
Moni työtön ja toimeentulotuella oleva viettää osan vuotta ulkomailla, joku pitää vielä blogiakin matkoistaan.
Tuttu kaveri on matkannut maailmalla polkupyörällä melkoiset reissut, se vasta edullista onkin, soveltuu myös toimeentulotuella elävälle! - Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17864802p
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Osta kotimaiset piuhat.
- Anonyymi
Järkevä aikuinen elää niissä puitteissa, mitkä on onnistunut itselleen luomaan.
Kun jää eläkkeelle, niin voi jatkaa samanlaista elämää mitä vietti töissä
ollessa paitsi että enemmän on vapaa-aikaa. Eikä ole enää asuntolainoja.
Sitä saa olla hyvin tyytyväinen nykyiseen oloonsa kun talous on hyvin
tasapainossa ja yllätysmenoihinkin on varauduttu riittävästi.
Toista se on niillä jotka tuhlaavat joka kuukausi rahar viimeiseen senttiin asti.
Se tietää yllättävää rahapulaa , minkä kanssa sitten rimpuillaan kuukausia.
Nuo ongelmat välttäisi helpolla jo pienellä taloudellisella varautumisella.
Mutta toiset vaan haluaa ylläpitää sitä vanhaa Bermudan kolmiota:
Köyhyys-tyhmyys-työttömyys. Mutta kukin elää omalla tavallaan.- Anonyymi
Joo, en ymmrrä miksi joitakin rassaa hirveesti tuo toisten vapaa aika!!! Vapaa ajallahan voi tehdä mitä ikinä haluaa. Jos joku haluaa maata sohvalla, se on hänen oikeutensa, jos joku haluaa tehdä jotain muuta, se on hänen oikeutensa.
Suomessa on vaan sellainen kulttuuri, että se joka nukkuu pitkään aamulla on laiska ja saamaton, sohvallakaan ei saa olla, mutta sellainen löytyy joka kodista...;))) istua ei saa, aina pitäisi tehdä jotain. Miksi kummassa???
Ihme että ruokailla saa, silloinkin isutaan!!!
Joku haluaa tehdä eläkkeelläkin töitä, sekin on hänen oikeutensa. Joku ei... jne...
Veikkaan, että nämä huutelijat parhaillaan istuu sohvalla tai kaljakuppilassa.
- Anonyymi
Jos toisen rahoilla elelee, niin sitten pitää kestää arvostelua siitä elämäntavasta. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Hyvä, että nyt alkaa tuet tippumaan. Toivottavasti ei sitten täällä itketä siitä, sehän on oma valinta, miten ja millä elelee.
- Anonyymi
Toisten rahilla? Kun työtön tai sairas tai eläkeläinen saa kelasta rahaa, se on hänen rahaa kun tilille tulee.
Jos sitä ei kestä että verot menee orjaityöstä, ei kannata olla duunissa.
Tuet tippuu ehkä, mutta ne kaikki saa tt tuessa takasin. Nin se on ollut ja tulee olemaan.
Jos on katkeraa, niin kannattaa miettiä mitä itse haluaa tehdä, ja miten rahaa saada.
On heinoo että on kela, kaikki kun ei halua duunailla orjana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisten rahilla? Kun työtön tai sairas tai eläkeläinen saa kelasta rahaa, se on hänen rahaa kun tilille tulee.
Jos sitä ei kestä että verot menee orjaityöstä, ei kannata olla duunissa.
Tuet tippuu ehkä, mutta ne kaikki saa tt tuessa takasin. Nin se on ollut ja tulee olemaan.
Jos on katkeraa, niin kannattaa miettiä mitä itse haluaa tehdä, ja miten rahaa saada.
On heinoo että on kela, kaikki kun ei halua duunailla orjana.Kyllä hyödyttömät tukinilkit pitäisi sotkea suohon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä hyödyttömät tukinilkit pitäisi sotkea suohon!
No senkun yrität saada eduskunnasta kaikki nilkit suohon ja alentamaan palkkojaan... tuskin onnistut, hehän vaan nostaa omia etujaan joka viikko janostelee verottomia tukia ja etuja, ja käyttää sinunkinv erorahasi ilmaiseen oleiluun... niin että onnea yrityksellesi.
- Anonyymi
Justiin noin että pitääkin arvostella notkujia jotka vuodesta toiseen työttömänä eikä edes yritä hakea töitä.Omaan arkkuun niitä nauloja naulaa kuinka paljon tahansa trollaa työttömyyden ihanuutta.Sillon työttömyys ihan eri juttu jos ansiosidonnaisella vaikka täydet päivät olis kotona sit siirtyminen töihin.
Vasemmisto on pahasti ahdingossa kannatuksen laskettua pohjamutiin. Sen sijaan, että keskittyisivät ongelmiinsa, niin hakevat muista vaan ongelmia. Pahempia kuin persut siinä mielessä.
- Anonyymi
Eikös suunnitteilla ansiosidonnaiseenpäivärahaan heikennyksiä niin ihme jossei meteliä tule. Nuoria ei kiinnosta ammattiyhdistystoiminta ja vaan kuuluu työttömyyskassaan.No se nyt toki toimii että tes mukaista palkkaa.
- Anonyymi
Palkkoihin tulee isot veronkorotukset ja leikkaukset. Suunnitteilla on uusi veromuoto, niin se on tosi hyvä, että orjalaiset saavat tuntea myös mistä revit ruokasi perheellesi.
Töissähän ei muuta kun otkutaan ja juodana kahvia sekä selataan kännykkää... aivan hotlitonta. Työnantajamaksuja korotetaan, ne onkin tosi pienet, lisää vaan duunarille uusia veroja, se on erittäin hyvä asia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palkkoihin tulee isot veronkorotukset ja leikkaukset. Suunnitteilla on uusi veromuoto, niin se on tosi hyvä, että orjalaiset saavat tuntea myös mistä revit ruokasi perheellesi.
Töissähän ei muuta kun otkutaan ja juodana kahvia sekä selataan kännykkää... aivan hotlitonta. Työnantajamaksuja korotetaan, ne onkin tosi pienet, lisää vaan duunarille uusia veroja, se on erittäin hyvä asia.Kun oma asenteesi työn tekemiseen on toisen kappaleesi kaltainen niin ei ole mikään ihme, ettet tavoita kuvaamaasi työpaikkaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun oma asenteesi työn tekemiseen on toisen kappaleesi kaltainen niin ei ole mikään ihme, ettet tavoita kuvaamaasi työpaikkaa!
Ja sekös sinua kadehdituttaa!!! ihanaa, minusta on kiva kun joitakin pännii toisten ihana elämä, se on ihan hyvä et pnnii.
MINUSTA AINAKIN ONKIVA KUUNNELLA IHMISIÄ JOITA SUUTUTTAA ORJATYÖ JA KDEHTII IHMKSIÄ JOTKA SAA KELASTA ENEMPI! Jihaa!!! Mulle on sama mistä se raha tulee kunhan vaan tulee.
- Anonyymi
Toimeentulotuki tiputetaan 450eur kk.
- Anonyymi
Palkat mximi 220 e kk.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1203731Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai312789Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso72695Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1322353Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani82184- 381736
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es581116Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t361020"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For821019Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 75984