Eläkkeellä viihtyminen

Anonyymi-ap

Minulle itselleni iski kipinä muuttaa ulkomaille Thaimaassa. Istuin central worldin Pizzeriassa Bangkokissa ja katsoin alas ja siinä torilla oli suihkulähteitä tai lähde kokonaisuudessa. Tuli vain tunne, että tämä on minun kotini. Täällä tahdon asua ja olla. Kävin Thaimaassa usein ennen eläkettä noin 40 kertaa. Kuukausi ja kolmen kuukauden matkoja.

Työskentelin vain päästäkseni Thaimaahan. Kuntoilin siellä ja sieltä ammensin voimani. Voin sanoa, että ilman Thaimaata en olisi jaksanut. Minua on onnisti, että siihen aikaan oli halpaa ja edullista matkustaa ja sainko, jopa alle 300 euroa meno paluun Bangkokiin. Kyllä minusta voi sanoa, että olen Thaimaan matkaaja.
Hyvin usein sairaslomalla myös. Revin aina itseni loppuun ja sitten lähdin. En todellakaan käynyt Suomessa ravintolassa ja en juonut Suomessa ollessani. Olin kuin hullu sen suhteen, että pääsen taas pois.

Päästyäni TK-eläkkeelle ei ollut mitään epäselvyyttä, ettenkö muuttaisi Thaimaan. Mutta lähdin sitten Kambodzaan ja tykästyin ja jäin tänne. Täällä on helpompaa viisumit ja oleminen ulkomaalaisena. Sitä en usko, että joku ei tykkää Thaimaassa olla.. No, en tykkää minäkään olla missään Koh Changilla tai Phuketissa no, en. Ihastuin myös Buri ramiin Thaimaassa ja siellä oli mukavia ihmisiä ja jäi mieleen yksi ruotsalainen kaveri siellä paikalisessa bambu-baarissa( Pattayalla on myös Bambu-baari). Hän sanoi, että hän asuu täällä ja asunut jo 12 vuotta ja hän oli onnellinen ja hänellä oli Thai vaimo myös.

Joo, olen ollut Pattayalla paljon ja se on kuin toinen koti silloin. Se elämä vain vetää puoleensa ja sille ei voi mitään, kuten monet Thaimaan matkaajat sen osoittavat. Kambodza on myös vastaava, kuin Pattaya, mutta täällä on hiukan rauhallisempi olla. Täältä voi tehdä helposti matkan Pattayalle tai muualle, kun minulla on Kambodzan eläkeläis viisumi, niin voi aina palata tänne ilman ongelmia ja kuuluu vain leimasimen kolahdus ja taas olet kotona Kambodzassa.

Viihtyminen täällä. Tärkeintä minusta on mielen rauha, että elämässä ei ole ongelmia ja sydän lyö tasaisesti ja rauhallisesti. En tykkää poliittisesta paskasta ja valtion propaganda saa aina suuttumaan, kun näen, kuinka ihmisiä manipuloida an ja valehdellaan ja panetellaan, jonkun valtion ja sen porukan kiillottamiseksi YLE on saastaa ja aivan oikein lestadiolaiset sanoo siitä, että Sontaluukku.

Toki se on se raha mitä länsimaisella eläkkeellä täällä saa. Asuminen hyvin, kuten olen kertonut, niin 140 euroa vuokra + sähkö kuussa. Onhan noita muitakin, jotka asuu Thaimaassa ja Filippiineillä tubella ja sieltä voi katsoa asioita ilman poliittista paskaa.

Itse en myöskään voi sairauden vuoksi asua edes kylmässä, kun on reumaan viittaavia sairauksia. Jalat nyt ei vain liiku kylmässä ja tulee kolotusta ja särkyä. Toisaalta ei ole mitään mielenkiintoa edes muuttaa Suomeen. Mitä minä siellä, kun siellä ei ole, kuin lapset ja nekin monesti ulkomailla, kun ovat vieraskielisiä. Espanjaan tahtoo myös ex-vaimo ja ei siellä Suomessa kukaan tahdo oikeasti asua. Miksi kärsiä siellä ja voivotella... Taas valtiota ja sen suuruutta ja olemusta. Verot voi siirtää myös Kreikkaan tai Espanjaan jos alkavat kiristää... Tai heti, kun se on järkevää. Me, kaikki kuollaan ja me kaikki ihmiset olemme saman arvoisia. Et voi syntyä uudestaan Suomeen jos sitä kuvittelet.

Näillä valtio ja pedon merkki leijonan pojilla ei ole edes mahdollista syntyä uudestaan, sillä Raamatun mukaan ne menee kadotukseen. Kyllä valtio on Raamatun Peto. Älä ihaile äläkä alista sillä muita äläkä vahingoita sillä ketään. Äläkä omi ja risti sen nimeä suomalainen. Toki, toivottomat turvautuvat siihen, koska heidän oma itsetunto ei kestä todellista asemaa yhteiskunnassa.

Minä olen omin silmin nähnyt, ketä sanovat ja huutavat suu vaahdossa olevansa suomalaisia. Ne on ne kaikki joilla ei ole mitään ja ovat kaikessa epäonnistuneet. Ei yksikään valtion johtaja sano olevansa suomalainen, sillä toinen alistaisi hänet välittömästi.

Muistakaa, että eläkkeellä olet vapaa ja voit toteuttaa unelmasi ja elämäsi ja Kristuksessa on toivo ja suoja ja elämä.

6

681

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

      💋 ­­N­y­­­m­­f­o­­m­a­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#178655805

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Anonyymi

      Miten saa Suomalainen eläkeläinen viisumin Kambotsaan vuodeksi?

      • Anonyymi

        Samalla tavalla kuin Virolainen, Hämäläinen, Karjalainen, Lappalainen jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samalla tavalla kuin Virolainen, Hämäläinen, Karjalainen, Lappalainen jne.

        Heh, mites sitte, Turkulainen, Savolainen, ja Lappalainen, 😊😊😊


    • Anonyymi

      Kambodzan vuoden viisumin saat, kun olet täyttänyt 55 vuotta tai sinulla on eläketodistus englanniksi omasta eläkeyhtiöstä.. printtaavat kyllä.

    • Anonyymi

      Hei! Kiitos asiallisesta vastauksesta. Haetaanko eläkeläisviisumi ennalta Suomesta käsin ja jos haetaan niin mistä ja miten? Vai haetaanko se Kambotzasta ja jos se haetaan Kambotzasta, niin millä viisumilla saavutaan maahan?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      531
      1062
    2. 60
      691
    3. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      53
      594
    4. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      593
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      166
      568
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      244
      562
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      84
      542
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      476
    9. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      188
      472
    10. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      98
      469
    Aihe