Tiedän, ettet ole enää täällä, rakas J

🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

❤️ ­N­­y­­­m­f­o­m­­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17866255X

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

Ei ole olemassa. Elokuvissa.

Ei sillä ole väliä kuka olen, kun hän ei ole enää täällä. Kunhan vain purin tuntojani. -ap

J…. haluaisit nimen olevan?

Anonyymi00008 kirjoitti:

J…. haluaisit nimen olevan?

7 kirjainta

Harvinaisen typerä ja ylimielinen kommentti.

-Sivuhuomio

Anonyymi00010 kirjoitti:

Harvinaisen typerä ja ylimielinen kommentti.

-Sivuhuomio

Joku tomppeli siinä vain larppaa kovaa jätkää. Säälittävää.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Harvinaisen typerä ja ylimielinen kommentti.

-Sivuhuomio

Psykopaatti.

Ryhmiä neuvoja. Ei kaikki johdu jostain omista oikista.

Kukaan ei ole ankarampi minua kohtaan kuin minä itse. Olen miettinyt tuota jo illat pitkät.

Todennäköisimmät syyt ovat väärinkäsitys, koska olen joskus huono kommunikoimaan suullisesti (minussa on autismin piirteitä, jotka eivät auta asiaa) ja sanoin hänelle kasvotusten jotain, jonka tajusin myöhemmin kantavan mukanaan päinvastaisen tulkinnan mahdollisuuden myös. Hän ehkä tulkitsi sanomiseni niin kuin olisin tekemässä häneen pesäeroa tai kuin olisin arvostellut häntä, kun minun näkökulmastani taas nimenomaan vahvistin sanomallani sitä, että meillä tulee olemaan tulevaisuudessa yhteys: haluan nimenomaan keskustella hänen kanssaan myöhemmässä vaiheessa.

Tämän lisäksi kyse voi olla siitä, että hän on tottunut naisiin, jotka ovat avoimempia ja tunteidensa kanssa enemmän sinut kuin minä. Minulle tunteet ovat todella vaikeita ja läheisyys pelottavaa. Olen varmasti vaikuttanut pelkojeni takia hänen silmissään etäiseltä, koska olen joutunut välillä peruutella vain pysyäkseni jotenkin kasassa vahvojen tunteideni kanssa. Tämä kaikki on minulle todella hankalaa ja toivoin, että hän olisi pitänyt "erilaisuuteni" mielessään ja jaksanut kenties venyttää kärsivällisyyttään hieman normaalia pidemmälle kanssani, koska kuitenkin tietää läheisyydenpelostani ja jopa autismipiirteistäni... Mutta en tietenkään voi vaatia toiselta tuota. Ihan yhtä lailla minun olisi pitänyt yrittää venyä ja uskaltaa enemmän.

Toisaalta voihan se olla, että hänen kiinnostuksensa vain lopahti tai kohdalle osui joku hänelle sopivampi... -ap

Anonyymi00018 kirjoitti:

Kukaan ei ole ankarampi minua kohtaan kuin minä itse. Olen miettinyt tuota jo illat pitkät.

Todennäköisimmät syyt ovat väärinkäsitys, koska olen joskus huono kommunikoimaan suullisesti (minussa on autismin piirteitä, jotka eivät auta asiaa) ja sanoin hänelle kasvotusten jotain, jonka tajusin myöhemmin kantavan mukanaan päinvastaisen tulkinnan mahdollisuuden myös. Hän ehkä tulkitsi sanomiseni niin kuin olisin tekemässä häneen pesäeroa tai kuin olisin arvostellut häntä, kun minun näkökulmastani taas nimenomaan vahvistin sanomallani sitä, että meillä tulee olemaan tulevaisuudessa yhteys: haluan nimenomaan keskustella hänen kanssaan myöhemmässä vaiheessa.

Tämän lisäksi kyse voi olla siitä, että hän on tottunut naisiin, jotka ovat avoimempia ja tunteidensa kanssa enemmän sinut kuin minä. Minulle tunteet ovat todella vaikeita ja läheisyys pelottavaa. Olen varmasti vaikuttanut pelkojeni takia hänen silmissään etäiseltä, koska olen joutunut välillä peruutella vain pysyäkseni jotenkin kasassa vahvojen tunteideni kanssa. Tämä kaikki on minulle todella hankalaa ja toivoin, että hän olisi pitänyt "erilaisuuteni" mielessään ja jaksanut kenties venyttää kärsivällisyyttään hieman normaalia pidemmälle kanssani, koska kuitenkin tietää läheisyydenpelostani ja jopa autismipiirteistäni... Mutta en tietenkään voi vaatia toiselta tuota. Ihan yhtä lailla minun olisi pitänyt yrittää venyä ja uskaltaa enemmän.

Toisaalta voihan se olla, että hänen kiinnostuksensa vain lopahti tai kohdalle osui joku hänelle sopivampi... -ap

Ei kiinnostukseni ole lopahtanut mutta tässä limbossa ollaan oltu jo aika kauan aikaa. En varsinaisesti ole enää hirveän innoissani, vaikka välillä katselenkin haikein mielin kuvaasi. "Rakkaus joka ei koskaan saanut täyttymistään". Olen nähnyt tunnustuksesi mutta aiemmat kokemukset huomioon ottaen on mahdotonta tietää, ovatko ne minulle.

Sinun täytyy nyt päättää haluatko hänet oikeasti. Ei sen tarvitse olla mikään sitoumus, tai vakavaa heti aluksi, vaikka kummatkin tietäisivät että tykätään toisistamme. Ymmärrän sen nyt. Voisihan olla että toinen ei lopulta miellytäkään vaikka ihailua on ollut puolin ja toisin. Mutta suuret tunteet ovat hyvä lähtökohta, koska sittenhän antaa paljon toisen epätäydellisyyttä anteeksi. Sitähän meistä kaikista löytyy.

Meissä on hyvin paljon samankaltaisuutta, et tiedä kun ei päästä keskustelemaan yli alkuchattien. Itselläni suuret tunteet estivät myös paljon, olisit halunnut olla aluksi vain kaveri vaikka itse olisin halunnut jo enemmän, koin sen hieman torjuntana. (Ymmärrän kyllä, että oli outoa, että halusin jo niin paljon ja paljastin tunteeni, koska emme tunne syvemmin toisiamme.)

Olen aika yksinäinen susi joka kiinnostuu hyvin harvoin naisista, ei tarvi pelätä että olisi muita. Tai kyse lienee siitä, että jos unohtaminen on hankalaa, ei sitten ole avoin muillekaan. On ihan mukava elää yksinkin.

Viitaten tuohon että sinun täytyy päättää haluatko hänet, tarkoitan sitä, että sinun täytyy olla rohkeampi hänen suhteen suoraan viestillä. Itse olen jo tehnyt osani aiemmin. Tiedän että on suuri elämänhaaste. Ehkä oletkin alkanut jo työstämään rohkeuttasi, mitä suuresti arvostan.

Ei mua tarvitse pelätä, vaikka olenkin ollut turhautunut. Olen hyvin ymmärtäväinen ja erilaisuutta huomioiva, olen kasvanut pienessä perheessä missä toinen vanhempi oli invalidisoitunut tapaturmasta. En tod. näk. ole se ketä kaipaat, mutta jos hän ketä kaipaan, lukisi tämän, voisi valaista hieman mitä hän voisi tuntea. Jos tuossa logiikassa nyt mitään järkeä oli.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Ei kiinnostukseni ole lopahtanut mutta tässä limbossa ollaan oltu jo aika kauan aikaa. En varsinaisesti ole enää hirveän innoissani, vaikka välillä katselenkin haikein mielin kuvaasi. "Rakkaus joka ei koskaan saanut täyttymistään". Olen nähnyt tunnustuksesi mutta aiemmat kokemukset huomioon ottaen on mahdotonta tietää, ovatko ne minulle.

Sinun täytyy nyt päättää haluatko hänet oikeasti. Ei sen tarvitse olla mikään sitoumus, tai vakavaa heti aluksi, vaikka kummatkin tietäisivät että tykätään toisistamme. Ymmärrän sen nyt. Voisihan olla että toinen ei lopulta miellytäkään vaikka ihailua on ollut puolin ja toisin. Mutta suuret tunteet ovat hyvä lähtökohta, koska sittenhän antaa paljon toisen epätäydellisyyttä anteeksi. Sitähän meistä kaikista löytyy.

Meissä on hyvin paljon samankaltaisuutta, et tiedä kun ei päästä keskustelemaan yli alkuchattien. Itselläni suuret tunteet estivät myös paljon, olisit halunnut olla aluksi vain kaveri vaikka itse olisin halunnut jo enemmän, koin sen hieman torjuntana. (Ymmärrän kyllä, että oli outoa, että halusin jo niin paljon ja paljastin tunteeni, koska emme tunne syvemmin toisiamme.)

Olen aika yksinäinen susi joka kiinnostuu hyvin harvoin naisista, ei tarvi pelätä että olisi muita. Tai kyse lienee siitä, että jos unohtaminen on hankalaa, ei sitten ole avoin muillekaan. On ihan mukava elää yksinkin.

Viitaten tuohon että sinun täytyy päättää haluatko hänet, tarkoitan sitä, että sinun täytyy olla rohkeampi hänen suhteen suoraan viestillä. Itse olen jo tehnyt osani aiemmin. Tiedän että on suuri elämänhaaste. Ehkä oletkin alkanut jo työstämään rohkeuttasi, mitä suuresti arvostan.

Ei mua tarvitse pelätä, vaikka olenkin ollut turhautunut. Olen hyvin ymmärtäväinen ja erilaisuutta huomioiva, olen kasvanut pienessä perheessä missä toinen vanhempi oli invalidisoitunut tapaturmasta. En tod. näk. ole se ketä kaipaat, mutta jos hän ketä kaipaan, lukisi tämän, voisi valaista hieman mitä hän voisi tuntea. Jos tuossa logiikassa nyt mitään järkeä oli.

Hieno ja palhon avaava kirjoitus. Kertoisitko oman ja kaipauksen kohteesi etunimien alkukirjaimet, niin kyseinen henkilö saattaisi tunnistaa sinut?

Anonyymi00024 kirjoitti:

Ei kiinnostukseni ole lopahtanut mutta tässä limbossa ollaan oltu jo aika kauan aikaa. En varsinaisesti ole enää hirveän innoissani, vaikka välillä katselenkin haikein mielin kuvaasi. "Rakkaus joka ei koskaan saanut täyttymistään". Olen nähnyt tunnustuksesi mutta aiemmat kokemukset huomioon ottaen on mahdotonta tietää, ovatko ne minulle.

Sinun täytyy nyt päättää haluatko hänet oikeasti. Ei sen tarvitse olla mikään sitoumus, tai vakavaa heti aluksi, vaikka kummatkin tietäisivät että tykätään toisistamme. Ymmärrän sen nyt. Voisihan olla että toinen ei lopulta miellytäkään vaikka ihailua on ollut puolin ja toisin. Mutta suuret tunteet ovat hyvä lähtökohta, koska sittenhän antaa paljon toisen epätäydellisyyttä anteeksi. Sitähän meistä kaikista löytyy.

Meissä on hyvin paljon samankaltaisuutta, et tiedä kun ei päästä keskustelemaan yli alkuchattien. Itselläni suuret tunteet estivät myös paljon, olisit halunnut olla aluksi vain kaveri vaikka itse olisin halunnut jo enemmän, koin sen hieman torjuntana. (Ymmärrän kyllä, että oli outoa, että halusin jo niin paljon ja paljastin tunteeni, koska emme tunne syvemmin toisiamme.)

Olen aika yksinäinen susi joka kiinnostuu hyvin harvoin naisista, ei tarvi pelätä että olisi muita. Tai kyse lienee siitä, että jos unohtaminen on hankalaa, ei sitten ole avoin muillekaan. On ihan mukava elää yksinkin.

Viitaten tuohon että sinun täytyy päättää haluatko hänet, tarkoitan sitä, että sinun täytyy olla rohkeampi hänen suhteen suoraan viestillä. Itse olen jo tehnyt osani aiemmin. Tiedän että on suuri elämänhaaste. Ehkä oletkin alkanut jo työstämään rohkeuttasi, mitä suuresti arvostan.

Ei mua tarvitse pelätä, vaikka olenkin ollut turhautunut. Olen hyvin ymmärtäväinen ja erilaisuutta huomioiva, olen kasvanut pienessä perheessä missä toinen vanhempi oli invalidisoitunut tapaturmasta. En tod. näk. ole se ketä kaipaat, mutta jos hän ketä kaipaan, lukisi tämän, voisi valaista hieman mitä hän voisi tuntea. Jos tuossa logiikassa nyt mitään järkeä oli.

Mekin olemme olleet limbossa pitkään ja se on ollut todella hankalaa puolin toisin. Voisin kyllä kuvitella, että tämä on ollut hankalampaa hänelle kuin minulle, koska hän tuntee minua paremmin kuin minä häntä ja se toki sitouttaa vahvemmin. (Itse olen tilanteessa, jossa en oikein voi kysellä häneltä suurempia. Tai voin kysellä, mutta kuvittelisin, että hän ei voi vastata. Sanoin kerran jotain vähän henkilökohtaisempaa hänelle työympäristössä ja kuulin sen hiljaisuuden hyvin selvästi, kun hän mietti hetken päässään sitä, mitä voisi siihen vastata. Siksi olen jarrutellut.) Toisaalta minä olen voinut tietyllä tavalla nojautua hänen tunteisiinsa: jos hän omasta näkövinkkelistään on sitä mieltä, että meillä on paljon yhteistä ja sopisimme toisillemme, minä luotan hänen arvostelukykyynsä tuossa asiassa. Fiksu mies kun on. Siksi olen voinut ikään kuin antaa itseni tuntea syvemmin häntä kohtaan kuin ehkä olosuhteet edellyttäisivät. Meidän tilanteessamme tosin on tähän saakka ollut käytännössä aika mahdotonta tehdä limbolle mitään. On ollut tiettyjä ammatillisia rajoja, joita ei ole voitu ylittää.

Minä haluan hänet oikeasti ja kokonaan. Siinä ei ole minulle mitään epäselvää, ei mitään ei-vakavaa eikä mitään miettimistä. Mainitsit torjunnan; hän on varmasti kokenut tulleensa torjutuksi myös, mutta sitä en koskaan ole tarkoituksellisesti halunnut. Tietenkään. Sen kokemuksen lähtökohta tosin ei ole ollut minun puoleltani se, että olisin halunnut olla vain kaverillinen jossain vaiheessa, vaan se, että a) pelkään läheisyyttä ja b) minulla on ylivirittynyt käsitys siitä mikä on oikein ja mikä on väärin. Jos olisin antautunut tunteitteni vietäväksi silloin kun niitä tuli ja käyttäytynyt "estottomasti", se olisi ollut meidän asetelmassamme väärin, epäeettistä. Nyt alamme tulla pisteeseen tilanteessamme, jossa tuo oikein-väärin-pohdinta on vähemmän oleellista, joten minun puolestani voitaisiin pian edetä. Nyt on vain kyse siitä, haluaako hän vielä edetä. Minä haluan. Olen halunnut jo kuukausia ja kerännyt rohkeutta pikku hiljaa koko tämän ajan. Minä luulen, että sitä alkaa olla jo tarpeeksi. Ja jos ei ole, niin se loppu tarvittavasta energiasta tulee sitten siitä varmuudesta, että jos maailmassa on mies, jota en halua päästää käsistäni, niin se on hän. Minun on pakko katsoa kaikki kortit ennen kuin luovutan, vaikka väkisin itseäni ja pelkojani vastaan taistellen.

Vaikka sanomassasi on paljon samaa kuin omassa tilanteessani, voi olla, ettet kuitenkaan ole hän. Minusta ei tietääkseni ole saatavilla kuvaa missään. Eikä hän ole paljastanut minulle tunteitaan, paitsi tällä palstalla - ja siihen minun on taas todella vaikea nojautua, koska olen niin monta kertaa luullut tunnistaneeni hänet täällä vain huomatakseni, että kirjoittaja olikin joku ihan muu. Joten en uskalla antaa itseni uskoa noita tunteiden tunnustamisia niiden täydellä voimalla. (Tosin olen tunnistanut hänet täällä muutaman kerran aivan kiistattomasti, joten tiedän varmuudella meidän löytäneen toisemme täältä. Tämä palsta vain on se vihoviimeinen keino yrittää pitää rakkautta yllä - pitää oikeasti olla sellainen tilanne, että mitään muuta keinoa ei ole, kuten meillä on asia ollut. Ja joskus tuntuu, että tästä palstasta on väärinymmärrysmahdollisuuksineen enemmän haittaa kuin hyötyä...)

Tiedän kyllä, että ainakin jossain vaiheessa tunteet ovat olleet molemminpuolisia. Minun puoleltani ne ovat yhä voimissaan ja ajan myötä vain syventyneet. Voin vain toivoa, että hän ei ole vielä sulkenut ovea täysin takanaan. Se kuitenkin selviää oikean elämän puolella, ei tällä palstalla arvuuttelemalla.

Anonyymi00026 kirjoitti:

Mekin olemme olleet limbossa pitkään ja se on ollut todella hankalaa puolin toisin. Voisin kyllä kuvitella, että tämä on ollut hankalampaa hänelle kuin minulle, koska hän tuntee minua paremmin kuin minä häntä ja se toki sitouttaa vahvemmin. (Itse olen tilanteessa, jossa en oikein voi kysellä häneltä suurempia. Tai voin kysellä, mutta kuvittelisin, että hän ei voi vastata. Sanoin kerran jotain vähän henkilökohtaisempaa hänelle työympäristössä ja kuulin sen hiljaisuuden hyvin selvästi, kun hän mietti hetken päässään sitä, mitä voisi siihen vastata. Siksi olen jarrutellut.) Toisaalta minä olen voinut tietyllä tavalla nojautua hänen tunteisiinsa: jos hän omasta näkövinkkelistään on sitä mieltä, että meillä on paljon yhteistä ja sopisimme toisillemme, minä luotan hänen arvostelukykyynsä tuossa asiassa. Fiksu mies kun on. Siksi olen voinut ikään kuin antaa itseni tuntea syvemmin häntä kohtaan kuin ehkä olosuhteet edellyttäisivät. Meidän tilanteessamme tosin on tähän saakka ollut käytännössä aika mahdotonta tehdä limbolle mitään. On ollut tiettyjä ammatillisia rajoja, joita ei ole voitu ylittää.

Minä haluan hänet oikeasti ja kokonaan. Siinä ei ole minulle mitään epäselvää, ei mitään ei-vakavaa eikä mitään miettimistä. Mainitsit torjunnan; hän on varmasti kokenut tulleensa torjutuksi myös, mutta sitä en koskaan ole tarkoituksellisesti halunnut. Tietenkään. Sen kokemuksen lähtökohta tosin ei ole ollut minun puoleltani se, että olisin halunnut olla vain kaverillinen jossain vaiheessa, vaan se, että a) pelkään läheisyyttä ja b) minulla on ylivirittynyt käsitys siitä mikä on oikein ja mikä on väärin. Jos olisin antautunut tunteitteni vietäväksi silloin kun niitä tuli ja käyttäytynyt "estottomasti", se olisi ollut meidän asetelmassamme väärin, epäeettistä. Nyt alamme tulla pisteeseen tilanteessamme, jossa tuo oikein-väärin-pohdinta on vähemmän oleellista, joten minun puolestani voitaisiin pian edetä. Nyt on vain kyse siitä, haluaako hän vielä edetä. Minä haluan. Olen halunnut jo kuukausia ja kerännyt rohkeutta pikku hiljaa koko tämän ajan. Minä luulen, että sitä alkaa olla jo tarpeeksi. Ja jos ei ole, niin se loppu tarvittavasta energiasta tulee sitten siitä varmuudesta, että jos maailmassa on mies, jota en halua päästää käsistäni, niin se on hän. Minun on pakko katsoa kaikki kortit ennen kuin luovutan, vaikka väkisin itseäni ja pelkojani vastaan taistellen.

Vaikka sanomassasi on paljon samaa kuin omassa tilanteessani, voi olla, ettet kuitenkaan ole hän. Minusta ei tietääkseni ole saatavilla kuvaa missään. Eikä hän ole paljastanut minulle tunteitaan, paitsi tällä palstalla - ja siihen minun on taas todella vaikea nojautua, koska olen niin monta kertaa luullut tunnistaneeni hänet täällä vain huomatakseni, että kirjoittaja olikin joku ihan muu. Joten en uskalla antaa itseni uskoa noita tunteiden tunnustamisia niiden täydellä voimalla. (Tosin olen tunnistanut hänet täällä muutaman kerran aivan kiistattomasti, joten tiedän varmuudella meidän löytäneen toisemme täältä. Tämä palsta vain on se vihoviimeinen keino yrittää pitää rakkautta yllä - pitää oikeasti olla sellainen tilanne, että mitään muuta keinoa ei ole, kuten meillä on asia ollut. Ja joskus tuntuu, että tästä palstasta on väärinymmärrysmahdollisuuksineen enemmän haittaa kuin hyötyä...)

Tiedän kyllä, että ainakin jossain vaiheessa tunteet ovat olleet molemminpuolisia. Minun puoleltani ne ovat yhä voimissaan ja ajan myötä vain syventyneet. Voin vain toivoa, että hän ei ole vielä sulkenut ovea täysin takanaan. Se kuitenkin selviää oikean elämän puolella, ei tällä palstalla arvuuttelemalla.

Tämä siis aloittajalta...

Anonyymi00018 kirjoitti:

Kukaan ei ole ankarampi minua kohtaan kuin minä itse. Olen miettinyt tuota jo illat pitkät.

Todennäköisimmät syyt ovat väärinkäsitys, koska olen joskus huono kommunikoimaan suullisesti (minussa on autismin piirteitä, jotka eivät auta asiaa) ja sanoin hänelle kasvotusten jotain, jonka tajusin myöhemmin kantavan mukanaan päinvastaisen tulkinnan mahdollisuuden myös. Hän ehkä tulkitsi sanomiseni niin kuin olisin tekemässä häneen pesäeroa tai kuin olisin arvostellut häntä, kun minun näkökulmastani taas nimenomaan vahvistin sanomallani sitä, että meillä tulee olemaan tulevaisuudessa yhteys: haluan nimenomaan keskustella hänen kanssaan myöhemmässä vaiheessa.

Tämän lisäksi kyse voi olla siitä, että hän on tottunut naisiin, jotka ovat avoimempia ja tunteidensa kanssa enemmän sinut kuin minä. Minulle tunteet ovat todella vaikeita ja läheisyys pelottavaa. Olen varmasti vaikuttanut pelkojeni takia hänen silmissään etäiseltä, koska olen joutunut välillä peruutella vain pysyäkseni jotenkin kasassa vahvojen tunteideni kanssa. Tämä kaikki on minulle todella hankalaa ja toivoin, että hän olisi pitänyt "erilaisuuteni" mielessään ja jaksanut kenties venyttää kärsivällisyyttään hieman normaalia pidemmälle kanssani, koska kuitenkin tietää läheisyydenpelostani ja jopa autismipiirteistäni... Mutta en tietenkään voi vaatia toiselta tuota. Ihan yhtä lailla minun olisi pitänyt yrittää venyä ja uskaltaa enemmän.

Toisaalta voihan se olla, että hänen kiinnostuksensa vain lopahti tai kohdalle osui joku hänelle sopivampi... -ap

Valitettavasti kiinnostus lopahti.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Ei kiinnostukseni ole lopahtanut mutta tässä limbossa ollaan oltu jo aika kauan aikaa. En varsinaisesti ole enää hirveän innoissani, vaikka välillä katselenkin haikein mielin kuvaasi. "Rakkaus joka ei koskaan saanut täyttymistään". Olen nähnyt tunnustuksesi mutta aiemmat kokemukset huomioon ottaen on mahdotonta tietää, ovatko ne minulle.

Sinun täytyy nyt päättää haluatko hänet oikeasti. Ei sen tarvitse olla mikään sitoumus, tai vakavaa heti aluksi, vaikka kummatkin tietäisivät että tykätään toisistamme. Ymmärrän sen nyt. Voisihan olla että toinen ei lopulta miellytäkään vaikka ihailua on ollut puolin ja toisin. Mutta suuret tunteet ovat hyvä lähtökohta, koska sittenhän antaa paljon toisen epätäydellisyyttä anteeksi. Sitähän meistä kaikista löytyy.

Meissä on hyvin paljon samankaltaisuutta, et tiedä kun ei päästä keskustelemaan yli alkuchattien. Itselläni suuret tunteet estivät myös paljon, olisit halunnut olla aluksi vain kaveri vaikka itse olisin halunnut jo enemmän, koin sen hieman torjuntana. (Ymmärrän kyllä, että oli outoa, että halusin jo niin paljon ja paljastin tunteeni, koska emme tunne syvemmin toisiamme.)

Olen aika yksinäinen susi joka kiinnostuu hyvin harvoin naisista, ei tarvi pelätä että olisi muita. Tai kyse lienee siitä, että jos unohtaminen on hankalaa, ei sitten ole avoin muillekaan. On ihan mukava elää yksinkin.

Viitaten tuohon että sinun täytyy päättää haluatko hänet, tarkoitan sitä, että sinun täytyy olla rohkeampi hänen suhteen suoraan viestillä. Itse olen jo tehnyt osani aiemmin. Tiedän että on suuri elämänhaaste. Ehkä oletkin alkanut jo työstämään rohkeuttasi, mitä suuresti arvostan.

Ei mua tarvitse pelätä, vaikka olenkin ollut turhautunut. Olen hyvin ymmärtäväinen ja erilaisuutta huomioiva, olen kasvanut pienessä perheessä missä toinen vanhempi oli invalidisoitunut tapaturmasta. En tod. näk. ole se ketä kaipaat, mutta jos hän ketä kaipaan, lukisi tämän, voisi valaista hieman mitä hän voisi tuntea. Jos tuossa logiikassa nyt mitään järkeä oli.

Ootteko pikkulapsia tai jopa teinejä?

Anonyymi00024 kirjoitti:

Ei kiinnostukseni ole lopahtanut mutta tässä limbossa ollaan oltu jo aika kauan aikaa. En varsinaisesti ole enää hirveän innoissani, vaikka välillä katselenkin haikein mielin kuvaasi. "Rakkaus joka ei koskaan saanut täyttymistään". Olen nähnyt tunnustuksesi mutta aiemmat kokemukset huomioon ottaen on mahdotonta tietää, ovatko ne minulle.

Sinun täytyy nyt päättää haluatko hänet oikeasti. Ei sen tarvitse olla mikään sitoumus, tai vakavaa heti aluksi, vaikka kummatkin tietäisivät että tykätään toisistamme. Ymmärrän sen nyt. Voisihan olla että toinen ei lopulta miellytäkään vaikka ihailua on ollut puolin ja toisin. Mutta suuret tunteet ovat hyvä lähtökohta, koska sittenhän antaa paljon toisen epätäydellisyyttä anteeksi. Sitähän meistä kaikista löytyy.

Meissä on hyvin paljon samankaltaisuutta, et tiedä kun ei päästä keskustelemaan yli alkuchattien. Itselläni suuret tunteet estivät myös paljon, olisit halunnut olla aluksi vain kaveri vaikka itse olisin halunnut jo enemmän, koin sen hieman torjuntana. (Ymmärrän kyllä, että oli outoa, että halusin jo niin paljon ja paljastin tunteeni, koska emme tunne syvemmin toisiamme.)

Olen aika yksinäinen susi joka kiinnostuu hyvin harvoin naisista, ei tarvi pelätä että olisi muita. Tai kyse lienee siitä, että jos unohtaminen on hankalaa, ei sitten ole avoin muillekaan. On ihan mukava elää yksinkin.

Viitaten tuohon että sinun täytyy päättää haluatko hänet, tarkoitan sitä, että sinun täytyy olla rohkeampi hänen suhteen suoraan viestillä. Itse olen jo tehnyt osani aiemmin. Tiedän että on suuri elämänhaaste. Ehkä oletkin alkanut jo työstämään rohkeuttasi, mitä suuresti arvostan.

Ei mua tarvitse pelätä, vaikka olenkin ollut turhautunut. Olen hyvin ymmärtäväinen ja erilaisuutta huomioiva, olen kasvanut pienessä perheessä missä toinen vanhempi oli invalidisoitunut tapaturmasta. En tod. näk. ole se ketä kaipaat, mutta jos hän ketä kaipaan, lukisi tämän, voisi valaista hieman mitä hän voisi tuntea. Jos tuossa logiikassa nyt mitään järkeä oli.

Lyhesti ,kenet halua tavata.voisitko kertoa.