Expat eläkeläiset

Expat eläkeläiset on kasvava joukko, joista monet maat kilpailevat. Pelkästään Kambodzassa on yli 100 tuhatta expattia. Thaimaassa tuli korona aikana ilmi, että maan bruttokansantuoteesta 20 % tuli turismista ja se on Suomessa suhteessa bruttokansantuotteesta sama, kuin koko tulovero palkoista.

Kreikka lupaa eläkeläis expateille 7 % veron ja Porttugali ja Espanja on myös expatteja suosiva. Aasiassa Malesia haluaa expatteja toinen koti ohjelmalla ja Vietnam on aikeissa houkutella eläkeläis expatteja. Kyllä maailma muuttuu juuri tähän suuntaan.

Eläkkeelle aikovat ja eläkkeellä olevan on nyt hyvä tarkkailla erilaisia mahdollisuuksia viettää antoisia ja rikkaita eläkepäiviä auringossa ja lämmössä. Monen maan edulliset hinnat houkuttelevat expatteja kaikkialta maailmasta ja lisäksi heille myönnetään erilaisia vero helpotuksia ja ohjelmia.

Miten olisi illallinen meren rannalla Karibian musiikin tahdissa ja viinit ja tanssit edulliseen hintaan. Näistä mukavuuksista voi nauttia vuoden ympäri. Esim Kambodzassa hyvä Illallinen juomineen maksaa keskimäärin noin 10 euroa, siis hyvä illallinen. Rapuja kilo lisukkeineen on alle 20 euroa ja siitä riittää kahdelle. Olut noin 1 euro ja viinipullo noin 7 - 10 euroa keskilaatuinen. Myydään toki talon viinejä lasissa.

Tällaisia erilaisia vaihtoehtoja on nyt tarjolla monessa maassa expateille ja expatit saavat myös alennuskortteja eri ravintoloihin yleensä - 10 %.

Expatit voivat nauttia talven lämpimässä ja heidän ei tarvitse huolehtia talven vaatteista ja talven muista kuluista. Myös naisille on tarjolla monen moisia hoitoja ja kauneus salonkeja todella edulliseen hintaan. Lääkkeet on pääsääntöisesti Kambodzassa ainakin puolet halvempia, kuin Suomessa ja lääkäripalvelut on myös edullisia.

Parasta Expattina oleminen on tietenkin hyvä olo ja se, että voi nauttia ansaitsemistaan rahoista hyvällä ostovoimalla. Expattien määrä kasvaa räjähdysmäisesti kaikkialla maailmassa. Internet kertoo missä ja miten saat parhaan elämän eläkkeellä.
Suosittelen katsomaan tubea ja Facen eri ryhmiä. Se on pieni askel ja suuri hyöty ainakin Suomeen nähden, sillä Suomessa on maailman toiseksi korkein kokonaisveroaste. Joten onni on mahdollista jos olet päässyt veloista ja ulosotosta... Tietenkään valtio ei päästä kansalaisen eläkkeellä lähtemään.. ja kiristävät näin ... Ennen se oli vuosi ja nyt puoli ja kohta mahdollisesti kuukausi ulkomailla.
0419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu