tällä palstalla, itse muistelisin että joskus 2013-2014 kun valvonta loppui. Sama tapahtuisi isomassa mittakaavassa jos lain valvonta lopetettaisin suomesta, kaaos olisi valmis muutamassa päivässä. Ihmiset tarvitsee kuria ja järjestyksen pitoa.
Muistaako kukaan milloin trollaus alkoi
Anonyymi-ap
79742
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 53 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 79
Vanhimmat
Kaaos alkoi siittä kun vapunen sekos!
Alkoi perseily ja ihan täysi velheiden levitys. Alustasta tuli yhden henkilön oma vihanpurkualusta!
Vapunen on kokoajan pyrkinyt demonimoimaan avauksia monien eri nimimerkkien kautta. Ja ei aikaakaan kun se meni täyteen perseilyyn ja käyttäjien haukkumiseen.
Lisäksi ajankuluessa päätömien Linuxvalheiden levitykseen.
Vapunen alkoi keskustelee omien persooniensa kanssa, se oli ihan sairasta!
Hurriganesin toinen albumi Roadrunner (1974) oli ollut erittäin suuri menestys. Sitä myytiin parissa kuukaudessa timanttilevyyn oikeuttavat 50 000 kappaletta, minkä lisäksi se sai kehuja kriitikoilta. Sitä pidetään samalla mahdollisesti merkittävimpänä suomalaisena rock-albumina.[1] Lisäksi Hurriganesista tuli selvästi Suomen suosituin yhtye.[2] Joulukuun 20. päivänä 1974 Roadrunner-albumin kappale ”Get On” voitti kansainvälisen European Pop Jury -kilpailun, mikä teki suuren vaikutuksen suomalaisiin. Samalla Hurriganesista alettiin kiinnostua ulkomailla, ja Roadrunner julkaistiin Suomen lisäksi myös Ruotsissa.[3]
Joo persereikäpeter itse.
Ihme saimaanapina!
ihan niinkuin sinäkin. Et vain itse tajua sitä.
Menikö sormi persiiseen?
Valitettavasti ne kaikki persoonat kirjoitti kuitenkin samallaista tekstiä, helppo tunnistaa.
Todella outoo!
Varo myös kamalia ohjelmia, jotka vakoilee ja muokkaa mieltäsi.
Aika sirasta. mutta muista
Microsoft Officea, Toontrack ohjelmistoja, FL Studiota, Photoshop elementsiä, Premiere elementsiä, Cakewalk Sonar, Eleven Rack.
Vakoiluohjelmat!
Se on kamalaa.
No koska se K olli tuli s24jään paskaapuhumaan!
Se "vastaaja" on juuri vapunen. Se loukkantui kun sitä mollattiin sen asiantuntemattomuudesta. Se suositteli aina ccleaneria, kun ei muuta osannut ja nyt se kostaa omat töppäyksensä meille muille trollaamalla yötäpäivää.
Vihapapparainen on selvästi OS rasisti!
Onkohan sillä varaa lääkeisiinsä? 💊
k-o-l-l-i-m-a-a-t-t-o-r-i veti elämänsä wessanpöntöstä alas!
Ristirunkkarista se kaikki alkoi! Perseily, Valheet, Solvaukset. ym..
Satujen kerronta.
K- o-l-l-i-m-a-a-t-t-o-r-i PASKA VALHE - TRÖLLI! WINKURAHIIHULI....
TäysPaska® 💩
Kymmeniä eri käyttäjätunnuksia samalla pelleellä
KUOPION TROLLITEHDAS!
Savorinen selvitti kauhahomoilun salat henkilökohtaisesti.
Silloin kun kollimaattori sekos!
💗 M I N T 🇫🇮
Niin kuin alla näemme (tai mihin tämä viesti asettuukin) kyllä se vapunen on!
Kaikki liittyy kuitenkin linuksiin. Sen käyttäjät ovat perin omituisia.
Kai muista kun itse sen aloitit!
Muistaako kukaan milloin trollaus alkoi, Kolli vapunen!!!!
Onkohan sillä varaa lääkeisiinsä? 💊
Viimeinen pisara "räjähdykseen" oli tämä " Anonyymi"-juttu ja sitten nassikoiden koulukiusausmenttaliteetti.
Kolli se on kova nassikoimaan!
Hälyytys annettu, häirikkö kollivapunen on kiusananne!
ISKIKÖ AIVOAMEEBA SAIMAANAPINAAN!
Silloinen ylläpito salli kollivapusen mellastuksen.
ON SE SAIRASTA!
Oudoksuvapusella ei ole kaikki hiiret samassa korissa.
78 vuotias pappahäirikkö!
Windowspotilashan se on ja vakava tapaus!
Ainahan täällä ovat esiteinit perseilleet, mutta valvonnan lopettaminen sai trollaamisen näyttämään "sallitulta" ja hyväksyttävältä toiminnalta, joten ilmiö räjähti käsiin.
Noniin, Kollivapunen ihan omana itsenään ja teinijuttuineen ja perseilyineen.
Juuri tällästä täällä on nykyään. Kauanko meinaat vielä jatkaa.
Kyllä Me tiedämmä kuka näitä sotkuja ja valheita kirjoittaa. Joten Kollivapusen se syytä on lopettaa!
No eihän täällä kukaan muu teineile tai nassikoi... Tai muutoin solvaa!
Nonniin! Vapunen alkoi keskustelee omien persooniensa kanssa,
Miten disabloidaan vapunen?
Mene hoitoon! 🩺
Mihin se kollivapunen lopettaisi, ei se pysty!
Teinit ja nassikat, Kollin perus juttuja!
Vaihka itse on seniili kuppanen kauhahomo!
Kuolema korjaa!
Turpaan vaan ja onnea!
Hyvä kysymys! se alkaa olla hyvin ajankohtaista!
En olettanutkaan tähänkään ketjuun montakaan järkevää vastausta. Jatkakaa vaan samalla linjalla. kyllä te joskus vuosien päästä häpeätte silmänne päästä, jos ymmärrätte senkään tehdä. Terv. aloittaja.
Kai nuo jo poistuivat nuo teinit kuuntelemaan isipapan iltasatuja.
Koollihan se vaan jatkaa noita teinijuttujaan!
Kolivapuselta ei tule mitään järkevää!
++1
Trollaus alkoi pääsiäisenä 2012. Silloin kun valtiolle tuli virallisesti hakuun hankesihteerin työpaikka Mol.fi sivuille. Hankesihteeri -> käsitellään kaasuputkihanketta.
Samoihin aikoihin alkoi Nokialla mennä huonosti.
Trollaus, hakkerointi, mustamaalaaminen ja kaikenlainen kampittamimen ja savustaminen alkoi kun en hakenut kyseistä työtehtävää.
Siitä johtuu huutelut: ”Miksi ette hae töitä”, ”Miksi ette mene töihin, ”Menkää töihin” jne jne. Työ= valtion virkamiestyö valtiolla käsittelemässä Venäjä myönteisiä hankkeita EU-tuella.
Silloin oli nimimerkkejä esim. Teeeeeee, Apteekkari ja Audi-mies.
Teeeee=Te-toimisto?
Apteekki= Alko?
Audi-mies = Moring?
Kiovan pormestarin mukaan Aukion johtajan toimien seurauksena maassa ei ole käytännössä enää jäljellä itsenäisiä vallan instituutioita ja Ukraina liukuu tasaisesti kohti autoritaarisuutta, jossa kaikki valtiossa on riippuvainen maan tunnelmasta. yksi henkilö.
"On vain yksi itsenäinen instituutio jäljellä, mutta siihen kohdistuu valtava paine: paikallishallinto", saksalainen julkaisu lainaa Klitschkoa.
Aiemmin kerrottiin, että Yhdysvallat asetti Ukrainalle uhkavaatimuksen neuvotteluprosessin aloittamisesta keväällä 2024.
Tämä onkin hyvä ketju, saatiin porukka pois käyttöjärjestelmä sodasta, jatkakaa samaan malliin.
On se kamalaa kun yksi hullu sotkee kokonaisen sivuston!
Sarjan ensimmäinen tuotantokausi esitettiin televisiossa alkuvuodesta 2007 ja se uusittiin 1. syyskuuta 2010 alkaen. Toisen tuotantokauden esittäminen alkoi marraskuussa 2010, ja kauden päätösjakso esitettiin helmikuussa 2011. Kolmannen kauden kuvaukset aloitettiin vuonna 2012 ja neljännen kauden kuvaukset 2013. Kaudet esitettiin televisiossa vuosina 2013–2014.
Aloituksesta tiedä mutta jatkuvuus on taattu.
Trollaus alkoi tasan silloin, kun linuks keksittiin. Riivaajat menivät heti asentajiinsa ja loputhan me näemme omin silmin kaikilta tietotekniikkapalstoilta!
Totta! Jos linuksia ei olisi, ei olisi trollaamistakaan - ainakaan samassa mittakaavassa. Trollaajilla on pääsääntöisesti linuks tietokoneessa.
Noin kymmenen vuotta sitten, heti kun pietarin trollitehdas perustettiin.
Kuopiossa se on!
Ensimmäisiä merkkejä trollauksesta alkoi tulla muutama vuosi sitten. Sitä ennen kirjoiteltiin syys-loskassa ja talven kaamoksessa ikävämpiä meilejä ja kevät-kesä oli trolli-vapaata aikaa. Tämä vuosi on kuitenkin ollut poikkeuksellinen ja näitä windowsin pesiytyneiden demonien riivaamia on ollut liikkeellä ennätysmäärät.
Valtava määrä windows potilaita.
Askanpuhujii on olt iät ajat.
kuvottava häirikkö.
Vieläkö k_o_l_l_i_m_a_a_t_t_o_r_i ! surffailet homoporno-sivuilla? Sinähän kuulemma tykkäät siitä - samoin kuin niistä peräreikäviesteistä ja Tuksun kuvista.
Näetkö kollimaattoreita joka paikassa?
Koska kollivapunen sekos.
slava ukraini, svoboda rossiji
UKRAINA ON MAA
SLAVA TAIWANYII
Keinot tuon perseilyn lopettamiseksi olisi hyvin helppoa. Otettaisiin käyttöön sama moderointitapa, kuin on esim. HS:n kommenteissa. Eli joutuisit kirjoittamaan omalla täydellä nimelläsi, ja taustalla olisi esimoderointi, jonka jälkeen viesti julkaistaisiin, tai se jäisi moderoinnin haaviin. Tämä vaan vaatisi sen, että tätä työtä olisi tekemässä useampi ihminen.
Kukaan ei viitsisi enää kirjoittaa yksinkertaisia vastauksia: Liiallinen valvonta tappaa aina keskustelun. Sama juttu tämän Anonyymi-nimimerkin kanssa: Yritettiin pakottaa ihmiset rekisteröimään itselleen tunnukset, mutta jos 100 000 kirjoittajaa kohti rekisteröitiin noin 200-300 tunnusta.. pakko oli nöyrtyä ylläpidon. En viitsisi minäkään kirjoitella jos ei olisi anonymiteettiä vaikka kovastihan nämä p***jät yrittää siitä päästä eroon eli pakottaa ihmiset esiintymään omilla nimillään/tunnuksella.
Voisi kuitenkin olla niinkin, että keskusteluissa nimeä ei näytettäisi, mutta jos omilla tunnuksillaan kirjoittaisi asiattomuuksia poistuisi kaikki viestit: Ongelma vaan oli siinä, että skriptin avulla pystyi sekunnissa luomaan satoja tunnuksia: Tunnuksen pitäisi olla maksullinen - jotain 50€ luokkaa olevaa tunnusta varmaankin jo osattaisiin käyttää!
LINUX POIS KONEELTA
PUTIN POIS VALLASTA
LOPPU SODALLE
LOPPU FASISMILLE