Saako kissan pitää vapaana??

Näitä aika paljon tässä naapurustossa on, Haminan keskustan alueella. Usein kulkevat meidän pihallakin.
Ajattelin itsekin ottaa kissan, välillä vaan laitan ruokaa kuppiin oven ulkopuolelle.
873408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

Kissat ja koirat ovat monen ihmisen parhaita ystäviä ja hyvin kohdeltuina niistä ei ole usein suurta riesaa muille, mutta jos on, niin niihin liittyvät ongelmat ovat yleensä ihmisestä johtuvia, joten jos ongelmia tulee, älkää ainakaan kostako eläimelle.

Äänestä
  • Ihan mielenkiinnosta kysyisin kenelle sitten pitäisi kostaa kun kissa paskoo säännöllisesti pihalleni ja vielä kulkuväylälle.
    Niin ja ihmistä kenen tuo kissa on en tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Ihan mielenkiinnosta kysyisin kenelle sitten pitäisi kostaa kun kissa paskoo säännöllisesti pihalleni ja vielä kulkuväylälle.
    Niin ja ihmistä kenen tuo kissa on en tiedä.

    Kissan syytä ei ole, jos omistaja ei siitä huolehdi. Loukata ja vie löytöeläintaloon

    Äänestä

Kissa saa olla vapaana, mutta laki sanoo että eläimen pitää olla omistajan hallinnassa. Kissa on yleensä vaikea saada pidettynä hallinnassa muutoin kun valjaisiin kytkettynä. Poikkeuksiakin kyllä on. Lähinnä hyvin iäkkäät kissat.

Äänestä
  • Jalat polvesta poikki niin on hallinnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Jalat polvesta poikki niin on hallinnassa.

    Sairasta, hommaa paremmat lääkkeet.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Jalat polvesta poikki niin on hallinnassa.

    Sinulta voidaan tulla katkaisemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Sinulta voidaan tulla katkaisemaan.

    Näihin katkomiskommentteihin suorastaan kiteytyy haminalainen elämänkoululaisuus ja yleinen kalluilu. Ei hyvä.

    Äänestä

Itse en pitäisi omia kissoja ulkona vapaana. Liian paljon vaaroja ainakin kaupungeissa. Kissa kyllä viihtyy sisälläkin kun on paljon virikkeitä.

Äänestä

Kissa on lainsuojaton,aina ollu.Koirilla on nyt kiinnipitoaika etteivät tee luonnossa tuhoja kun on pesimisaika,jos kissa kulkee vapaana niin kuka vain saa sen lopettaa,näin sanoo laki.Omasta puolesta saavat kuleksia missä sattuu,mutta on niitäkin jotka noudattaa lakia.

Äänestä
  • Olet kyllä täysin väärässä. Luehan lakisi paremmin.

    Äänestä

  • No kyllä jotkut pitää esim. saarissa, mökillä tai vain maaseudulla koiratkin vapaana, että ne pääsevät tekemään tuhoja lintujen pesintään enemmän kuin yksikään kissa konsanaan.

    Äänestä

  • Ihan yhtälailla olet sinä lainsuojaton kuin kissa. Pidäppä se mielessäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    No kyllä jotkut pitää esim. saarissa, mökillä tai vain maaseudulla koiratkin vapaana, että ne pääsevät tekemään tuhoja lintujen pesintään enemmän kuin yksikään kissa konsanaan.

    Milläs tuon perustelet? Varmaan maalinnut on vaarassa, mutta eivät sentään puissa pesivät. Koira on myös usein isompi ja kompelömpi kuin kissa, joten se ei ole niin hyvä vaanija. Kissa sen sijaan voi kiivetä puuhun syömään linnunpoikaset ja hiipiä hiljaa tappamaan eläimen. Koira ei ole yhtä paha yhpäristölle kuin kissa, mutta en pitäisi kumpaakaan vapaana.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Milläs tuon perustelet? Varmaan maalinnut on vaarassa, mutta eivät sentään puissa pesivät. Koira on myös usein isompi ja kompelömpi kuin kissa, joten se ei ole niin hyvä vaanija. Kissa sen sijaan voi kiivetä puuhun syömään linnunpoikaset ja hiipiä hiljaa tappamaan eläimen. Koira ei ole yhtä paha yhpäristölle kuin kissa, mutta en pitäisi kumpaakaan vapaana.

    Koirat tekevät vapaana saaristossa paljon tuhoja. Koiranomistajat ovat vain niin saakelin tyhmiä.

    Äänestä

Ja pikkulapset ei ole kissan ulkoiluttajia, varsinkaan pesimäaikana mikäli kissa on kytkemättä. Voi myös jäädä fillarin alle helposti.

Äänestä

Itse en eläinrakkaana voisi kaupungissa pitää kissaa vapaana. Eläin jäisi todella lyhytikäiseksi. Jos otat kissan, ota se sillä ajatuksella, että opetat sen sisäkissaksi, joka ulkoilee valjaissa tai aitauksessa. Näin sinulla on kissa oikeana lemmikkinä. Vapaasti ulkona liikkuvat kissat eivät ole lemmikkieläimiä, vaikka itse en pane pahakseni, jos sellainen käy tontillani pitämässä jyrsijät kurissa.

Äänestä

kissat ovat mukavia

Äänestä
  • Niin on. Vain sairaat ihmiset hekumoivat ajatuksella tappaa kissoja. Sairaitahan täällä riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Niin on. Vain sairaat ihmiset hekumoivat ajatuksella tappaa kissoja. Sairaitahan täällä riittää.

    Aina kun kissa tulee meidän pihalle niin naps... se oli siinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Aina kun kissa tulee meidän pihalle niin naps... se oli siinä.

    Sulla on varmaan jokin ongelma. Vian ei tarvitse olla suuri, mutta kun se on sulla päässä niin haittaa paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Aina kun kissa tulee meidän pihalle niin naps... se oli siinä.

    Pitää laittaa tuo pätemään myös koiriin, jotka tuodaan ulostamaan perennapenkkiin. Naps, vaan se on siinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Aina kun kissa tulee meidän pihalle niin naps... se oli siinä.

    mitä tuleeko sinulta lasti käteen kun näet kissan

    Äänestä

Niin, tapahtui männä vuosina tämä : kissa vapaana, juoksi ojasta suoraan auton alle...kissan omistaja hirveällä huudolla "tapoit mun kissan saat..na, nyt lähdet rosikseen". Ikävänä ihmisenä otin yhteyttä laki-ihmiseen. Hän totesi: katso tarkkaan ettei autoosi tullut mitään jälkiä/lommoja, kissan omistaja kun on korvausvelvollinen.... Siihen loppui kissan omistajan uho. (pidän kissoista, ja olin tosi pahoillani asiasta, mutta mitään ei kerennyt tehdä kun katti tuli eteen)

Äänestä
  • Mulle on kahteen kertaan käynyt niin, että kissa jäänyt auton alle. Yhtäkkiä juoksi ojasta ja jäi renkaan alle. Siltä se tuntui. Kissa loukkaantui pahasti. Suusta tuli verta. Kissa kuoli 20 minuutin sisällä tapahtuneesta kun en kyennyt tappamaan sitä poliisin ohjeiden mukaan. Ei vain hermot kestäneet. Kädet tärisi. Myöhemmin toinen kissa juoksi eteen, jäi alle, nilkutti metsään ja katosi sinne. Melkoista kärsimystä eläimelle. Näistä on aikaa jo noin 20 vuotta mutta vielä ne muistaa. Kamalia tilanteita ja syypää on täysin kissan omistaja. Aina ottaa päähän kun kissoja näkee vapaana ja etenkin vituttaa nämä idiootit jotka puolustelevat välinpitämätöntä toimintaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Mulle on kahteen kertaan käynyt niin, että kissa jäänyt auton alle. Yhtäkkiä juoksi ojasta ja jäi renkaan alle. Siltä se tuntui. Kissa loukkaantui pahasti. Suusta tuli verta. Kissa kuoli 20 minuutin sisällä tapahtuneesta kun en kyennyt tappamaan sitä poliisin ohjeiden mukaan. Ei vain hermot kestäneet. Kädet tärisi. Myöhemmin toinen kissa juoksi eteen, jäi alle, nilkutti metsään ja katosi sinne. Melkoista kärsimystä eläimelle. Näistä on aikaa jo noin 20 vuotta mutta vielä ne muistaa. Kamalia tilanteita ja syypää on täysin kissan omistaja. Aina ottaa päähän kun kissoja näkee vapaana ja etenkin vituttaa nämä idiootit jotka puolustelevat välinpitämätöntä toimintaansa.

    Läheltä piti tilanne on ollu joskus itellä

    Äänestä

Aloittajan asia on hyvin yksinkertainen ja yksiselitteinen. kahdestakin eri laista löytyy vastaus kysymykseen, ne on toistettu aina vuosien saatossa näilläkin sivuilla niin että ei jaksa laittaa niitä nyt taas tähän.
Sanotaan nyt vaan perusasia.: Omistajansa tai haltijansa jatkuvasta valvonnasta poissa oleva kissa on heitteillejätetty kissa ja omistaja/haltija on syyllistynyt heitteillejättöön joka on rikoslaissa mainittu rikos.

Äänestä
  • Höpö höpö.

    Äänestä

  • Tasan näin. Nyt ne toisin sanojat hallintaan.

    Äänestä

Saa pitää vapaana, mutta jos kissastaan välittää, niin ei pidä. Ihmisissä on monta hullua ja kissavihaajat ovat yleensä pikkumiehiä.

Äänestä
  • Ja pikkunaisetkin joskus hermostuvat kun naapurin kissa ottaa kukkapenkin hiekkalaatikokseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ja pikkunaisetkin joskus hermostuvat kun naapurin kissa ottaa kukkapenkin hiekkalaatikokseen.

    Päteekö kissaan ja koiraan sama laki kenties

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Päteekö kissaan ja koiraan sama laki kenties

    Kai se pätee koiraankin. Joku kuspo on paskannuttanut koiransa koko talven etupihamme perennapenkkiin. Hirveä haju keväällä kun lumet suli ja penkki tarvitsi kitkemistä ja hoitoa. Varmaan pikkumiehet ja -naiset olleet koiraansa ulkoiluttamassa. Niin pienet, ettei aivoihin ole montaa solua mahtunut, joilla ajatella ja ottaa muut huomioon. Ehkä jotain kerrostaloeläjiä, joilla ei koskaan ole ollut omaa pihaa?

    Äänestä

Miksi ihmistä saa pitää vapaana, vaikka on niin valtavan ongelmallinen?

Äänestä
  • No sanos muuta. Teinit painattaa keulien mopoilla pitkin katuja, mutta ei se mitään. Nuoria elinluovuttajia tarvitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    No sanos muuta. Teinit painattaa keulien mopoilla pitkin katuja, mutta ei se mitään. Nuoria elinluovuttajia tarvitaan.

    Juurikin noin !!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Juurikin noin !!

    Oletko ahdistellut ihmisiä julksillapaikoilla kuin pystyynhakkaaja tuolla asialla ollessasi.

    Äänestä

Omaan pihaan kun tulee kukkapenkkien ja auton päälle kuseksimaan niin löytää ittesä parin metrin syvyydestä !!!

Äänestä
  • Tuskin kaltaisesi tissiposki jaksaa niin syvää kuoppaa kaivaa. Kuukahtaisit itse kuoppaasi ja hyvä niin. Yksi idiootti vähemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Tuskin kaltaisesi tissiposki jaksaa niin syvää kuoppaa kaivaa. Kuukahtaisit itse kuoppaasi ja hyvä niin. Yksi idiootti vähemmän.

    Älä itke !!! Mul on kaivuri. Täällä odottelen <3

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Älä itke !!! Mul on kaivuri. Täällä odottelen <3

    No kaivurilla ihraperseetkin jaksaa kaivaa. 🤪

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Tuskin kaltaisesi tissiposki jaksaa niin syvää kuoppaa kaivaa. Kuukahtaisit itse kuoppaasi ja hyvä niin. Yksi idiootti vähemmän.

    syö kissanpaskaa ja leiki lentokonetta !!!

    Äänestä

Aloittaja voisi opetella provoilun alkeet

Äänestä

On suorastaan velvollisuus poistaa irtokissat luonnosta.

Äänestä
  • Kissan tappaminen on rikos.

    Äänestä

  • Se on juuri näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kissan tappaminen on rikos.

    Pidä sit kiinni ne ettei tartte laittaa monttuu

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Pidä sit kiinni ne ettei tartte laittaa monttuu

    Jos sua kiinnostaa noin paljon tappaminen, mene Imatralle metsästämään Venäjältä tulleita villikoiria. Pääset lauman ammuttuasi oikein kunnolla hekumoimaan teurastamisella.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Jos sua kiinnostaa noin paljon tappaminen, mene Imatralle metsästämään Venäjältä tulleita villikoiria. Pääset lauman ammuttuasi oikein kunnolla hekumoimaan teurastamisella.

    Ei kiinnosta tappaminen. Taitaa olla vaan ainut vaihtoehto saada noi kulkukissat kuseksimasta omalle terassille !

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ei kiinnosta tappaminen. Taitaa olla vaan ainut vaihtoehto saada noi kulkukissat kuseksimasta omalle terassille !

    Onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Kokeile loukuttamista tai kissakarkotteita. Tappaminen on aina väärä ratkaisu. Ei ole eläimen vika, että se ei ole saanut hyvää kotia.

    Äänestä

no kissat yleensä palaavat yön jälkeen kotiin, mutta mielipiteeni on ei vapaana jos kissa pääse villiintymään sitä ei pidätä mikään vaan se luonnossa peto

Äänestä
  • Juuri näin !!!

    Äänestä

  • Mut eihän kissa koskaan pääse villiintymään, jos sillä on koti, jossa saa huolenpitoa. Villiintyneet ovat mökkiläispaskiaisten kesäkissoja.

    Äänestä

  • Koirat villiintyy, jos ne pääsee vapaaksi, eikä niitä saada muutamaan tuntiin kiinni. Kotikissa ei koskaan villiinny. Se palaa kellontarkkuudella kotiin, jos sattuu karkaamaan tai jos se on, harmillista kyllä vapaasti ulkoileva.

    Äänestä

ULKOKISAN ruokaa on Panadoll 50 - 100mg jauhettuna silakan sisälle !!!!

Äänestä
  • Kissantappajat ovat sairaita. Heitä kai pitäisi siksi yrittää edes ymmärtää.
    Kissat ovat onneksi niin nirsoja, etteivät särkylääkkeellä höystettyyn silakkaan koske. Koiriin nuo kyllä tehoaa, kun syövät kaiken yhdellä hotkaisulla.
    Kissantappajille on niin vähän isiltä järkeä annettu, että kivasti nolaavat itsensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Kissantappajat ovat sairaita. Heitä kai pitäisi siksi yrittää edes ymmärtää.
    Kissat ovat onneksi niin nirsoja, etteivät särkylääkkeellä höystettyyn silakkaan koske. Koiriin nuo kyllä tehoaa, kun syövät kaiken yhdellä hotkaisulla.
    Kissantappajille on niin vähän isiltä järkeä annettu, että kivasti nolaavat itsensä.

    Naiset hyljeksivät kissantappajia, sillä kissat ovat mukavia.

    Äänestä

En suosittele vapaana pitämistä, Näkkäläjärven porukoita(demareita) on lähistollä

Äänestä

Tämä. Sen verran paljon hulluja ukkoja on Haminassa, että jos lemmikistään välittää, niin sen ei voi antaa ulkoilla muuten kuin valvotusti.
Onneksi meillä ei ollut hulluja naapureita silloin kun meillä vielä oli sisäkissa ja se joskus pääsi karkuun. Naapurit ystävällisesti toivat sen kotiin. Kaikilla ei ole yhtä kivoja naapureita, vaan on näitä sairaita kissantappajia.

Äänestä

Miljardeja pikkulintuja kuolee muuttomatkalla törmättyään pilvepiirtäjien ikkunoihin. Ihminen on paljon suurempi vaara linnuille, kuin kissa.
Vetäkää kissantappajat Panadolit omiin kitusiinne, sillä kissa ei todellakaan särkylääkeansoihin kajoa. Koiria saatte Panadolilla kyllä hengiltä.

Äänestä

Kissojen ulko ruoka on Panadol 50 - 100mg jauhettuna silakan sisälle !!!!

Äänestä

Kissan vapaana pito on kissan omistajalta törkeää välinpitämättömyyttä ja suoranaista tyhmyyttä. Eläinrääkkäystä se on myöskin. Kissalle voi käydä huonosti esim. vaikka jäädä auton alle.

Äänestä
  • Se menee just näin

    Äänestä

  • Näin on. Eläimet kuuluu ihmisten häkkeihin, liekoihin ja seinien sisälle. Muistakaa kasvattaa ihmislapsetkin kellareihin teljettynä, etteivät jää autojen alle, sorru huumeisiin, tai huku järveen, sillä maailma ja luonto on vaarallinen paikka.

    Äänestä

  • Niin, ainahan ihminen voi eläintä alistaa, jos haluaa, mutta onko se oikein. Ihminen on päättänyt ottaa eläimen itselleen ja on sitä mieltä että se kuuluu liekaan, koska hän itse haluaa. Eihän omaa lastaakaan voi loputtomiin pitää sisällä "ettei se vaan kaadu ulkona".

    Äänestä

Verkot ei estä kissoja kärähtämästä eli ns palamasta.

Äänestä

Kissankin pitäs tietää missä liikkuu kuulemma naapurilla olis oikeus kissa tappaa jos tämän pihalla ilman lupaa on mu siinäkin on naapurilla monta ongelmaa joidenka johdosta siitäkin saattaa saada syytteen

Äänestä
  • Kissaa ei pidä syyllistää ihmisen kusipäisyydestä. Ei se kissa pahuuttaan vapaana kuljeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Kissaa ei pidä syyllistää ihmisen kusipäisyydestä. Ei se kissa pahuuttaan vapaana kuljeksi.

    se on just näin!

    Äänestä

Aika surkea provokaatio tämä.

Äänestä

En missään nimessä pitäisi vapaana jos mulla kissa olisi.

Äänestä
  • Itse en taas voisi pitää puolivilliä eläintä vankeudessa ihmisten karvaleluna. Maaseudulla kissa(leikattu) elää takuulla parempaa elämää vapaana, jos sääsuoja(lämmin sisätila), ruoka ja hoito eläinlääkärikäynteineen on järjestetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Itse en taas voisi pitää puolivilliä eläintä vankeudessa ihmisten karvaleluna. Maaseudulla kissa(leikattu) elää takuulla parempaa elämää vapaana, jos sääsuoja(lämmin sisätila), ruoka ja hoito eläinlääkärikäynteineen on järjestetty.

    Samaa mieltä!!

    Äänestä

Entäpä saako apinoita pitää vapaana?

Äänestä
  • Näköjään saa! Lähes joka ilta pyörii keskustan alueella kovaäänisellä autolla mölyapina!!

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Näköjään saa! Lähes joka ilta pyörii keskustan alueella kovaäänisellä autolla mölyapina!!

    Meneehän se elämä noinkin. Kyyläten ja tarkkaillen.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Meneehän se elämä noinkin. Kyyläten ja tarkkaillen.

    Ja nukkumatta!

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Ja nukkumatta!

    Ihminen sekoaa kun on tarpeeksi kauan nukkumatta. Siinä rupeaa kokemaan hallusinaatioita.

    Äänestä

  • Niitähän näyttää olevan joka kaupungissa amus jonnet bemareineen,ym mopo jonnet mönkkäri pojut . Pahempia kuin kissat ja koirat .Turussa nämä jonnet on saatu nykyään kuriin .Poliisien toimesta .Entäs teillä päin ?

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Niitähän näyttää olevan joka kaupungissa amus jonnet bemareineen,ym mopo jonnet mönkkäri pojut . Pahempia kuin kissat ja koirat .Turussa nämä jonnet on saatu nykyään kuriin .Poliisien toimesta .Entäs teillä päin ?

    Täällä ei ole poliiseja eikä vanhemmat pidä kuria lapsille

    Äänestä

Eläinlajeista vain ihminen tuhoaa omaa asuinplaneettaansa, sotii, ahnehtii ja syyttää ongelmista aina muita. Katso peiliin, apinasta karannut.

Äänestä

En kommentoi aloitusta, vaan otan kommentin tuohon kissojen tappoon liittyen. Niin monet ihmiset haluaisi tappaa kissan kohdatessaan, vaikka se vain kävelisi tontin yli, miksi?
Jos minä ilmoittaisin, että tapan jokaisen pikkulinnun, joka käy minun tontillani, tai ainakin ne, jotka paskoo tontilleni. Ja ne ihmisetkin, jotka yrittävät estää toimintaani.
Ja tämmöinen ilmoittelu on sallittu vain kissojen vihaajille tälläkin palstalla., Sairasta, etten sanoisi.

Äänestä
  • Hyvin tyypillinen ihmisenä huonon kissanheitteillejättäjän ikävä kommentti.

    Äänestä

Saa pitää vapaana mutta fiksu täyspäinen ihminen ei niin tee.

Äänestä
  • Auton jäähdytysneste on yhtä hyvää kissalle kuin PANADOLI . Maistuu hyvin.

    Äänestä

kuten myös nyrkki kusipään silmien väliin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Näitä aika paljon tässä naapurustossa on, Haminan keskustan alueella. Usein kulkevat meidän pihallakin.
Ajattelin itsekin ottaa kissan, välillä vaan laitan ruokaa kuppiin oven ulkopuolelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu