Oman lapsen YO-juhlat ja siskon/veljen lapsen valmistujaiset

Usein ovat päällekkäin samana päivänä. Joku toimittaja aikoinaan totesi
että ammattiinsa valmistuvan nuoren juhliin ei tule, ketään, kun kaikki
ryntäävät ammattiinsa valmistuvan nuoren serkun YO-juhliin, kun saattaa
vaikka olla suvun ensimmäinen. Sitten istutaan kuin kanat orrella, tasa
panoitellaan kakkulautasta polvien päällä ja kysellään tulevaisuuden
suunnitelmia. Ylioppilas ei ole ammatti, eikä tutkinto. Samanlaisia hattuja
käyttivät lihamestarit. Myös merkonomit ja merkantit (nyk. datanomi)
saattoivat saada lakin. Tämä seikka on tyystin unohdettu Suomessa. Vaikka tarvitaan
lääkäreitä, asianasiajia, arkkitehtejä ym. niin tarvitaan myös kädentaitajia. Eivät
asiat hoidu itsestään.
13857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jep. Kyllä amiksesta valmistunutta täytyy juhlia. Vaikka ala-asteen aapiset lahjaksi, jotta oppisi vihdoinkin lukemaan.

Äänestä
  • Ei ole enää mitään aappisia. Voi ollakin vielä 2020-luvulla, että ekaluokkalaiset
    saavatkin aappisen. Ja kenellä nykyaikana on vastuu, siitä että lapsi oppii
    lukemaan ja kirjoittamaan? Kotoahan kaikki lähtee. Nykyään kun lapsille
    ei enää edes lueta, vaan tyrkytään tabletti käteen ja painetaan kuulokkeet päähän.
    Nykyajan vanhemmuus painottuu siihen, että lapsen kanssa vietetään mahdollisimman
    vähän aikaan ja lasten tulisi olla 3v ylöspäin ns. itseohjautuvia.
    Nämä YO vs valmistujais juhlat varmaan juontavat pitkälti myös nuorten omien vanhempien ja heidän sisarustensa väleihin, miten heitä on arvostettu vanhempien itsensä valmistuttua ammatteihinsa, miten on panostettu heidän opintoihinsa ym. Jos toinen sisarus on ollutkin suositumpi, ja päässyt näin ollen korkeammin kouluttautumaan ja päässyt sitten parempiin hankkeisiin ja toinen on vaan perusduunari
    niin tietäähän sen ettei se duunariveljen lapsen valmistautujaiset paljoa sukua kiinnosta.
    Siskosten välinen kateus- toinen menee ns."hyviin naimisiin." Mies on insinööri tms kovapalkkainen ja lapsi menee lukioon, niin äitinsä on halkeamaisillaan onnesta, kun
    rintapieltä koristaa kultainen lyyra. Mutta mitä luultavammin luulisi että asioista pystyy
    sopimaan. Se artikkelikin oli jo varmaan jo 15v vanha. Ylioppilaita tulee kuitenkin
    kaikista tuloluokista, eikä kaikkien yli-oppilaiden vanhemmat ole varakkaita.

    Äänestä

  • Valtiovalta haluaa kuitenkin Suomesta hävittää kaiken koulutuksen, että
    tilalle tulisi sellainen USA-lainen systeemi, että vaan varakkaiden lapsilla
    on mahdollisuus kouluttautua. Köyhien lapsille perustetaan sitten stipendejä
    juuri niin kuin USA.sa. Ja kaikki ammattiloppiaitokset yksityistetään. Yhteishaku loppuu.
    Nyt kun Kokoomus on voittanut vaalit, niin tulee tapahtumaan. Onhan jo nyt yksitysiä
    lasten tarhoja. Kohta on yksityisiä kouluja ala-asteesta lähtien ja rupusakin lapset
    saavat opiskella homekouluissa, ei niihin rahaa tartte laittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei ole enää mitään aappisia. Voi ollakin vielä 2020-luvulla, että ekaluokkalaiset
    saavatkin aappisen. Ja kenellä nykyaikana on vastuu, siitä että lapsi oppii
    lukemaan ja kirjoittamaan? Kotoahan kaikki lähtee. Nykyään kun lapsille
    ei enää edes lueta, vaan tyrkytään tabletti käteen ja painetaan kuulokkeet päähän.
    Nykyajan vanhemmuus painottuu siihen, että lapsen kanssa vietetään mahdollisimman
    vähän aikaan ja lasten tulisi olla 3v ylöspäin ns. itseohjautuvia.
    Nämä YO vs valmistujais juhlat varmaan juontavat pitkälti myös nuorten omien vanhempien ja heidän sisarustensa väleihin, miten heitä on arvostettu vanhempien itsensä valmistuttua ammatteihinsa, miten on panostettu heidän opintoihinsa ym. Jos toinen sisarus on ollutkin suositumpi, ja päässyt näin ollen korkeammin kouluttautumaan ja päässyt sitten parempiin hankkeisiin ja toinen on vaan perusduunari
    niin tietäähän sen ettei se duunariveljen lapsen valmistautujaiset paljoa sukua kiinnosta.
    Siskosten välinen kateus- toinen menee ns."hyviin naimisiin." Mies on insinööri tms kovapalkkainen ja lapsi menee lukioon, niin äitinsä on halkeamaisillaan onnesta, kun
    rintapieltä koristaa kultainen lyyra. Mutta mitä luultavammin luulisi että asioista pystyy
    sopimaan. Se artikkelikin oli jo varmaan jo 15v vanha. Ylioppilaita tulee kuitenkin
    kaikista tuloluokista, eikä kaikkien yli-oppilaiden vanhemmat ole varakkaita.

    Aapisia on edelleen.
    Mutta siellä taitaa olla juuri valmistuneen amiksen vanhempi?

    Eli etpä ole liiemmin tukenyt lastasi peruskoulussa, kun väität ettei aapisia ole.

    Amis on amis, koska älli ei muuhun riitä. Miksi niitä vielä pitäisi juhlia?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Aapisia on edelleen.
    Mutta siellä taitaa olla juuri valmistuneen amiksen vanhempi?

    Eli etpä ole liiemmin tukenyt lastasi peruskoulussa, kun väität ettei aapisia ole.

    Amis on amis, koska älli ei muuhun riitä. Miksi niitä vielä pitäisi juhlia?

    En ole, eikä ole valmistunut amiksesta. Siitä minkälainen koulu 2023 ei minulla
    ole käsitystä. Kun puhutaan digitalisaatiosta= EI KIRJOJA. Just joo, "amis on amis
    kun älli ei riitä muuhun." Ei sitä sinullekkaan ole näemmä paljoa suotu, katos kun se älli on paljon muutakin, kuin se pelkkää ns. älyä.
    Kukin juhlikoot tai olkoot juhlimatta. Muistitko kutsua koko luokan omille
    synttäreilles, kun itse olit koulussa, myös ne duunarin lapset. Herran terttu
    on herran terttu, koska saa kaiken valmiina. Mun puolesta kaikki ns. suorittavan
    työn tekijät saisivat ottaa kaikki loparit ja herran tertut tehdä kaikki ihan itse, kun
    kerta suhtautuminen suorittavaa työtä tekeviin on tuollainen, olisi sinulle ihan
    oikein, että saisit korjata kodinkoneen tai tukkeutuneen viemärin ihan itse omin
    pikkukätösin, onhan sinulla älliä ja google, yuotube, TikTok ja some.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jaa. Siellä katkera, lapseton kansakolun käynyt kaikesta tilittävä tollo.

    Amis... ei se osaa sen enempää mitään, kuin persukoulun jälkeenkään.
    Niin laadukasta on nykyään opetus, että amis on täysin arvoton kaikella tavalla. Tutkintonimikkeen saa, mutta se ei edellytä edes perustietojen osaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ihelläkin useampi amiksen tutkintonimike.
    Datanominkin sain listan, vaikka mitään uutta en oppinut ja lopputyökin jäi tekemättä. Kunhan vain lupasin tehdä sen joskus, ni se riitti saamaan suoritettu merkinnän ja paperin laatikkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jaa. Siellä katkera, lapseton kansakolun käynyt kaikesta tilittävä tollo.

    Amis... ei se osaa sen enempää mitään, kuin persukoulun jälkeenkään.
    Niin laadukasta on nykyään opetus, että amis on täysin arvoton kaikella tavalla. Tutkintonimikkeen saa, mutta se ei edellytä edes perustietojen osaamista.

    Kivat sulle, hyvää illan jatkoa ja hyvää viikonloppua. Muista tarkistaa
    etiketti, ennen kuin korkkaa viinipullon ja kääntää kuoharipullo pois
    päin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kivat sulle, hyvää illan jatkoa ja hyvää viikonloppua. Muista tarkistaa
    etiketti, ennen kuin korkkaa viinipullon ja kääntää kuoharipullo pois
    päin.

    Voi voi kun kehari isä suuttui nyt totuudesta, että ei se vasta valmistunut kehari mitään osaa ja sen vuoksi amiksia ei juhlita. Niille vain nauretaan. 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Voi voi kun kehari isä suuttui nyt totuudesta, että ei se vasta valmistunut kehari mitään osaa ja sen vuoksi amiksia ei juhlita. Niille vain nauretaan. 😂

    Ihan vapaasti vaan. Kiitos, kun keroit lisää itsestäsi. Vain yksi emoiji, eikö naurua
    irtoa tuon enempää?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei ole enää mitään aappisia. Voi ollakin vielä 2020-luvulla, että ekaluokkalaiset
    saavatkin aappisen. Ja kenellä nykyaikana on vastuu, siitä että lapsi oppii
    lukemaan ja kirjoittamaan? Kotoahan kaikki lähtee. Nykyään kun lapsille
    ei enää edes lueta, vaan tyrkytään tabletti käteen ja painetaan kuulokkeet päähän.
    Nykyajan vanhemmuus painottuu siihen, että lapsen kanssa vietetään mahdollisimman
    vähän aikaan ja lasten tulisi olla 3v ylöspäin ns. itseohjautuvia.
    Nämä YO vs valmistujais juhlat varmaan juontavat pitkälti myös nuorten omien vanhempien ja heidän sisarustensa väleihin, miten heitä on arvostettu vanhempien itsensä valmistuttua ammatteihinsa, miten on panostettu heidän opintoihinsa ym. Jos toinen sisarus on ollutkin suositumpi, ja päässyt näin ollen korkeammin kouluttautumaan ja päässyt sitten parempiin hankkeisiin ja toinen on vaan perusduunari
    niin tietäähän sen ettei se duunariveljen lapsen valmistautujaiset paljoa sukua kiinnosta.
    Siskosten välinen kateus- toinen menee ns."hyviin naimisiin." Mies on insinööri tms kovapalkkainen ja lapsi menee lukioon, niin äitinsä on halkeamaisillaan onnesta, kun
    rintapieltä koristaa kultainen lyyra. Mutta mitä luultavammin luulisi että asioista pystyy
    sopimaan. Se artikkelikin oli jo varmaan jo 15v vanha. Ylioppilaita tulee kuitenkin
    kaikista tuloluokista, eikä kaikkien yli-oppilaiden vanhemmat ole varakkaita.

    Aappinen, oikeesti? Jos vielä kerran olisi kirjoitettu aappinen, niin menisi kirjoitusvirheestä, mutta ei, kyllä siinä lukee toistuvasti aappinen.
    Muuten jutussa oli ihan asiaakin.

    Äänestä

  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    🔞 ­N­­y­m­­f­­o­­­m­­a­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#178703264

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Ootko itse käynyt edes peruskoulua? Olen itsekin yo, mutta en todellakaan naureskelee jollekin ammattikoululaiselle. Tiedän monta amistaustaista,joilla menee tosi mukavasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Usein ovat päällekkäin samana päivänä. Joku toimittaja aikoinaan totesi
että ammattiinsa valmistuvan nuoren juhliin ei tule, ketään, kun kaikki
ryntäävät ammattiinsa valmistuvan nuoren serkun YO-juhliin, kun saattaa
vaikka olla suvun ensimmäinen. Sitten istutaan kuin kanat orrella, tasa
panoitellaan kakkulautasta polvien päällä ja kysellään tulevaisuuden
suunnitelmia. Ylioppilas ei ole ammatti, eikä tutkinto. Samanlaisia hattuja
käyttivät lihamestarit. Myös merkonomit ja merkantit (nyk. datanomi)
saattoivat saada lakin. Tämä seikka on tyystin unohdettu Suomessa. Vaikka tarvitaan
lääkäreitä, asianasiajia, arkkitehtejä ym. niin tarvitaan myös kädentaitajia. Eivät
asiat hoidu itsestään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu