Juuri nyt yritän saada hiukan kotia järjestykseen, kun tuo kaaos alkaa taas valtaamaan joka nurkan. Olen kotona sairaslomalla (en masennuksen vuoksi), ja kotitöitä voin tehdä vain lyhyitä aikoja kerrallaan kipujen vuoksi.
Kuitenkin tuntuu niin turhauttavalta tehdä mitään, kun sama homma on taas illalla. Tekisi mieli vaan antaa periksi ja jättää työt tekemättä. töissä ollessani ei aika riittänyt kaikkeen, ja tekemättömät työt vain kasaantuivat. Nyt kun olisi aikaa, en jaksa.
Syyllisyys painaa jatkuvasti, ja mieli on alamaissa, voisin päivät vaan makoilla, ja joudun pakottamaan itseni tekemään edes jotain. Iltapäivällä kun mies tulee kotiin, minusta tuntuu, että hänkin alkaa heti syyttävin ilmein silmäilemään ympäristöä. Enkä ihmettele sitä toisaalta, onhan minulla ollut päivä aikaa touhuta kotona, kun lapsetkin ovat hoidossa.
Miten te ihmiset olette päässeet näistä vaiheista yli?? Minun tekisi vaan mieleni paeta johonkin, kaipaisin yksinoloa, ja rauhaa, mutta ei ole oikein paikkaakaan minne lähtisi. Ja ei oikeastaan kyllä rahaakaan. lääkitystä en voi tässä elämäntilanteessa aloittaa, vaikka olenkin saanut siitä ennen apua.
Ulkoilu voisi olla hyödyllistä, mutta tuo vesisade on hiukan esteenä. Kun ei voi edes lenkillekään mennä tuon rehkimiskiellon vuoksi.
Onko kohtaalotovereita kuulolla? Pientä kannustusta kaipailisin.
Kuitenkin tuntuu niin turhauttavalta tehdä mitään, kun sama homma on taas illalla. Tekisi mieli vaan antaa periksi ja jättää työt tekemättä. töissä ollessani ei aika riittänyt kaikkeen, ja tekemättömät työt vain kasaantuivat. Nyt kun olisi aikaa, en jaksa.
Syyllisyys painaa jatkuvasti, ja mieli on alamaissa, voisin päivät vaan makoilla, ja joudun pakottamaan itseni tekemään edes jotain. Iltapäivällä kun mies tulee kotiin, minusta tuntuu, että hänkin alkaa heti syyttävin ilmein silmäilemään ympäristöä. Enkä ihmettele sitä toisaalta, onhan minulla ollut päivä aikaa touhuta kotona, kun lapsetkin ovat hoidossa.
Miten te ihmiset olette päässeet näistä vaiheista yli?? Minun tekisi vaan mieleni paeta johonkin, kaipaisin yksinoloa, ja rauhaa, mutta ei ole oikein paikkaakaan minne lähtisi. Ja ei oikeastaan kyllä rahaakaan. lääkitystä en voi tässä elämäntilanteessa aloittaa, vaikka olenkin saanut siitä ennen apua.
Ulkoilu voisi olla hyödyllistä, mutta tuo vesisade on hiukan esteenä. Kun ei voi edes lenkillekään mennä tuon rehkimiskiellon vuoksi.
Onko kohtaalotovereita kuulolla? Pientä kannustusta kaipailisin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinä olet sairauslomalla. Silloin tulee levätä ja kerätä voimia. Mene ihan rauhassa vaikka vällyjen alle, jos siltä tuntuu ja on rauha talossa. Ne villakoirat ja tiskit eivät karkaa mihinkään, mutta sairaslomasi loppuu vielä.. Ja miehelle ja lapsille terveisiä, äiti on kipeä, muut voivat ottaa imurin kouraan, seuraava tiskaa ja kolmas vie roskat. Vaikka sataisi, mene köpöttelemään vointisi mukaan. Siellä on koivut hiirenkorvilla ja kukkia nousee hurjaa vauhtia eri lajeja. Linnut laulavat niin, että luulisi niiden läkähtyvän:)
Kotihommat ei lopu ikinä, mutta kevät menee ohi sukkelaan. Jaksamista!
Mulla ja ongelmana että en jaksa enää. Ittelläni 3 poikaa (alle kouluikäisiä) ja arkisin viel yks ylimääräne hoidos. Just kun saa siivottua niin taas on kaikki levällään ikkunoita en oo mukamas ehtiny 3 vuoteen pesee. Mä oon nyt itte ja aika maassa enkä tiä mitä tehä. Äijäkin haukkuu vieraille, jos niit ny käy, et kun on sotkuista vaik emäntä on kotona. Tiskit tuppaa jäämää iltaan mut kun en jaksa.
Täällä on kans yks saamaton nahjus. Tosin, jos on sairaslomalla, niin mun mielestä voi ihan hyvin ottaakin levon kannalta. Mä en ole sairaslomalla, vaan vanhempainvapaalla.
Musta tuntuu, etten saa aikaiseksi päivän aikana yhtään mitään. Toki hoidan kahta lastamme, mutta kodinhoito on ihan retuperällä. Mä en itsekään tiedä, mikä tässä mättää. On vaan niin väsy olo. Kateellisena kuuntelen, kun yhden lapsen vanhemmat on niin kamalan aikaansaavia päivän aikana ja minä vaan olen ja yritän selvitä joten kuten päivästä. Koko ajan takaraivossa kumisee, että voisin ihan hyvin tehdä sitä ja tätä ja tuota, jos vain viitsisin. Tiedä häntä.
Mä koen olevani välillä yksinhuoltaja, kun mies on niin paljon töissä. Mies on ehdottanut, että lähtisin jonnekin esim. viettämään viikonloppua kavereiden kanssa, että saisin edes vähän huilata vaaveista. Mä taas koen, etten halua lomaa lapsista, vaan miehen kotiin kanssamme. Odotan miehen lomaa kuin kuuta nousevaa.
Tässä tuli nyt purettua kaikkea muutakin kuin saamattomuutta, mutta kaipa tämä väsy ja yksinäisyys jotenkin liittyvätkin tuohon saamattomuuteen. Kohta oon tilanteessa, että mikään ei kiinnosta ja se ei ole kyllä hyväksi lapsille. Jos kenellekään.
Miten oppisin nauttimaan näistä arvokkaista hetkistä kotona?